Syytähän ei vielä tiedetä:
" Nelostiellä kello viiden aikoihin iltapäivällä sattuneen ketjukolarin raivaustyöt on saatu päätökseen.
Itä-Uudenmaan poliisin tilannekeskuksen mukaan kyseessä oli neljän auton ketjukolari.
Poliisin mukaan kolarista ei aiheutunut henkilövahinkoja."
Tulimme Lahdesta kohti etelää puoli kuuden aikaan, ennen Levantoa (nelostie pohjoiseen) oli kolaripaikka, kolme-neljä ambulanssia ja ainakin yksi paloauto.
Jonoa riitti aina Mäntsälä pohjoisen liittymään. Siellä poliisi ohjasi autot vanhalle tielle, ja parijonoa riitti melkein Mäntsälä etelään asti.
Neljän auton ketjukolari haittasi about 500-600 autoporukan matkantekoa, oliko törttöily kannustavaa ja mukavaa? Ajettelitteko kiroilijoita takananne? Voititteko matkanteon nopeudessa?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Syy oli tietenkin yhden kuljettajan kitkarenkaat, joiden pito oli alentunut näillä lämpimillä.
Heeiii - nämä ovat liikenneonnettomuuksia, ei saa syyllistää kun ei tuossa mainittu että kukaan olisi syyllistynyt "liikenneturvallisuuden vaarantamiseen" joka on Rikoslain 23 luvun mukaan teko josta voi joutua vankilaan.
Sytytetään kynttilöitä ja maksetaan korkeita vakuutusmaksuja.
""""Tulimme Lahdesta kohti etelää puoli kuuden aikaan, ennen Levantoa (nelostie pohjoiseen) oli kolaripaikka, kolme-neljä ambulanssia ja ainakin yksi paloauto.
Jonoa riitti aina Mäntsälä pohjoisen liittymään. Siellä poliisi ohjasi autot vanhalle tielle, ja parijonoa riitti melkein Mäntsälä etelään asti.""""""
Voisiko joku suomentaa ylläolevan.
Olisiko jotenkin näin:
Aloittaja on ollut matkalla 4-tietä etelään. Levannon kohdalla vastaan tulevien kaistalla on ollut onnettomuus, joka on tukkinut moottoritien molemmat kaistat. Ilmeisesti nuo vastaan tulevien kaistat ovat olleet tukossa aina etelämpänä sijaitsevalle Mäntsälän pohjoiselle liittymälle asti, josta oli ohjattu kiertotie onnettomuuspaikan ohi. Nähtävästi ruuhkapiikin aiheuttamat automäärät olivat jo niin suuria, että myös Mäntsälän eteläisempi liittymä oli menossa tukkoon. Tämä johtuu tietysti siitä että etelästä päin tuleva liikenne ei tiedä mitä vastaan on tulossa. Matkana tuo pätkä on n. 45 km, eli todella pitkä.
Noin siinä sitten käy, kun kaikki ryntäävät yhtäaikaa niille moottoriteille omaa kiirettä pitämään. Aloittaja on aivan oikeassa siinä, että isole porukalle tuli pitkä viivästys matkan tekoon tuon onnettomuuden vuoksi. Mutta olen myös sitä mieltä, että niin kuan kun jengi paahtaa moottoriteitä niin kuin he nyt tekevät, niin tuollainen on aina mahdollista. Talvikeleillä mahdollisuus on vielä suurempi, kuten olemme monena vuonna nähneet.
tuommoisia tapahtuu aina joskus, ihminen kun ei ole erehtymätön robotti ja syitä voi olla monia. Luurin kanssa plärääminen, kaikki ylimääräinen touhuaminen, nukahtaminen, ja se yleisin ja suurin, eli älytön kaistan vaihto liian hitaalla vauhdilla jonon keskelle.
Juuri noin se menee. Ja mitä suurempi liikennemäärä, sitä useampi kärsijä.
Sä et vaan tajua mitään, katso kartasta.
Kyllä oli pitkä jono, ajelin perjantaina Lahden suunnalta Helsinkiin päin. En nähnyt, että mitä oli tapahtunut, koska moottoritien välissä oli näköeste.