Puhutaampa vaihtoehdoista...

Typerys...

Tässä muutamia totuuksia:

1: Energian säästö on hyvä asia, ja todennäköisesti kaikki ovat samaa mieltä asiasta.

2: Tilastojen mukaan energian kulutus ei ole vähentynyt.

3: Kaikki energia pitää tuottaa jossain.

4: Suuri osa tuotetusta energiasta tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla.

5: Fossiiliset polttoaineet nostavat ilman CO2-pitoisuuksia. Ja olipa kasvihuoneilmiö sitten totta tai ei, niin CO2-pitoisuuksien ei voida antaa kohota jatkuvasti, sillä lopulta ilmakehä muuttuu myrkylliseksi.

Hiilivoima on siis se paha mistä pitäisi päästä eroon.

Minun mielestäni esim. maakaasun ehdottaminen korvaavaksi polttoaineeksi lähentelee suoranaista idiotismiä, sillä maakaasu on fossiilinen polttoaine, kuten hiilikin. Eli kyse on vähän samasta asiasta kuin hölmöläisten peitonjatkossa... Otetaan toisesta päästä ja laitetaan toiseen päähän, asiat eivät muutu sen kummemmiksi.

Tuulivoima on saasteeton energia muoto, ja siten hyvä, mutta tuulivoimaloiden käyttöasteet eivät koskaan tule nousemaan lähellekään höyryvoimaloiden käyttöasteita.

Eräiden arvioiden mukaan tuulivoimalan minimituotto on noin 3 % nimellistehosta. Ja keskimääräinenkin teho jää alle 30 %.

Tämän vuoksi tuulivoimaa ei voida käyttää perusvoimana. Eikä sillä siten voida korvata höyryvoimaloita.

Aurinkovoimalla on samankaltaisia ongelmia kuin tuulivoimallakin, sillä ei voida tuottaa energiaa tasaisesti, eikä se siten sovellu perusvoimaksi.

Bio-polttoaineet, kuten hake ja bio-kaasu, ovat varmasti hyviä energian lähteitä, ja niiden käyttöä pitäisi lisätä... Mutta niillä tuskin koskaan voidaan tuottaa niin paljon energiaa, että se riittäisi. Tämä siksi, että noita polttoaineita ei ole rajattomasti.

Vesivoimaa tuskin voidaan enää rakentaa kovin paljoa, joten tuskin sillä voidaan energia kysymyksiä ratkaista.

Ydinvoimalat ovat hiilivoimaloiden tapaan höyryvoimaloita, ja siten niiden toiminta, verkon näkökulmasta, on hyvin samankaltaista. Ydinvoimaloiden käyttöaste voidaan nostaa todella korkeaksi, käytännössä ainoat katkokset tuotannossa ovat vuosihuollot. Ja ainakin minun ymmärtääkseni huollot on mahdollista ajoittaa siten, ettei niistä ole haittaa sähkön saatavuudelle.

Ydinvoima ei tietenkään ole mikään ihmekonsti, millä kaikki ongelmat ratkeavat, ja muitakin energia muotoja pitää käyttää... Mutta esim. tuulivoimaan pitää suhtautua realistisesti. Totuus on kuitenkin se, että fossiilisten käyttöä pitää saada vähennettyä, eikä asiaa auta yhtään, jos ongelmaa yritetään ratkaista energia muodoilla, millä ei kyetä vastaamaan edes energian kulutuksen lisääntymiseen. Uutta kapasiteettia pitää rakentaa paljon enemmän kuin sitä tarvitaan, muuten vanhaa kapasiteettia ei voida poistaa käytöstä.

22

1522

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on yksinkertainen:

      Markkinatalous. Maailmalla - kuten meilläkin - ohjailu on annettu markkinavoimille.

      Verottajan tulisi tulla talkoisiin mukaan POISTAMALLA KAIKKI verotus kulutusta ja saastumista vähentäviltä tekniikoilta.

      Kauppias itkee - viimekädessä kauppias ja kuluttaja.

      • Arska

        "Markkinatalous. Maailmalla - kuten meilläkin - ohjailu on annettu markkinavoimille"

        Tadaa. Suuri ja mahtava Neuvostoliitto...

        Olen kyllä aina tiennyt, että vihreät ovat kommunistien henkisiä perillisiä, mutta tuo on jo nyt hieman liian läpinäkyvää. Yrittäisitte nyt edes vähän paremmin kätkeä kantanne, sillä Neuvostoliitto ei ole nykyisin "in". Voisitte keskittyä vaikkapa edistämään luonnonsuojelua "pahan kapitalismin" vastustamisen sijaan.

      • Vastaaja

        Puhutaan mitä puhutaan, kulutus on se, joka saastuttaa. Se näkyy hyvin tästä kartasta:

        http://www.insc.anl.gov/pwrmaps/map/world_map.php

        Yllätys yllätys: samat alueet, jotka saastuttavat eniten, sisältävät myös eniten ydinvoimaloita!

        Yhden poikkeuksen tiedän - Australian. Siellähän istutaan kivihiilen päällä, joten toista myrkkyenergiaa - ydinvoimaa - ei tarvita.

      • siihen
        Arska kirjoitti:

        saikin ympättyä Neuvostoliiton?

        :D

        Minä en löytänyt Neuvostoliitosta siellä toista sataa kertaa käydessäni MITÄÄN hyvää paitsi ihmiset, mutta en sitä löytänyt USA'stakaan ja sielläkin tuli kolutta molemmat rannikot - se tyrkki käsittämättömällä pinnallisuudellaan.

      • luomakunnan ongelma
        Arska kirjoitti:

        "Markkinatalous. Maailmalla - kuten meilläkin - ohjailu on annettu markkinavoimille"

        Tadaa. Suuri ja mahtava Neuvostoliitto...

        Olen kyllä aina tiennyt, että vihreät ovat kommunistien henkisiä perillisiä, mutta tuo on jo nyt hieman liian läpinäkyvää. Yrittäisitte nyt edes vähän paremmin kätkeä kantanne, sillä Neuvostoliitto ei ole nykyisin "in". Voisitte keskittyä vaikkapa edistämään luonnonsuojelua "pahan kapitalismin" vastustamisen sijaan.

        "Talousrikoksista kymmenien miljardien lasku brittiyrityksille
           
        Lontoo. Talousrikokset, kuten kavallukset, korruptio ja rahanpesu, maksoivat Britannian yrityksille yli 40 miljardia puntaa (noin 60 miljardia euroa) vuonna 2003, ja ongelma on pahenemassa, konsultti- ja kirjanpitoyritys RSM Robson Rhodes LLP kertoi maanantaina.

        "40 miljardin kustannukset yrityksille ovat valtavat, ja se summa voi olla vain jäävuoren huippu", RSM Robson Rhodesin edustaja Bill Cleghorn sanoi.

        Yrityksen tekemän selvityksen mukaan kuusi kymmenestä talouselämän edustajasta uskoo ongelman pahenevan lähivuosina.

        STT–Reuters"

        "Yle Teksti-TV Sivu 104/1

        KOTIMAA YLE24 TORSTAI

        Talousrikolliset muodostavat ryhmiä

        Suomalaiset talousrikolliset ovat
        ryhmittyneet aikaisempaa tiiviimmin,
        paljastaa Helsingin Sanomien selvitys.

        Useiden viime aikojen talousrikosten
        selvittely osoittaa rikollisryhmien
        organisoituneen niin tehokkaasti,
        että ne ovat jo lähellä itsenäisiä,
        järjestäytyneitä rikollisliigoja.

        Aiemmin vastaavia ryhmiä on löytynyt
        lähinnä huume- ja omaisuusrikollisuuden
        sekä moottoripyöräjengien piiristä.

        Ryhmittymisen myötä talousrikosten
        tekemisestä on tullut entistä ammatti-
        maisempaa. Ryhmissä on mm. kehittynyt
        työnjako eri asiantuntijoiden kesken."

      • zero
        Vastaaja kirjoitti:

        Puhutaan mitä puhutaan, kulutus on se, joka saastuttaa. Se näkyy hyvin tästä kartasta:

        http://www.insc.anl.gov/pwrmaps/map/world_map.php

        Yllätys yllätys: samat alueet, jotka saastuttavat eniten, sisältävät myös eniten ydinvoimaloita!

        Yhden poikkeuksen tiedän - Australian. Siellähän istutaan kivihiilen päällä, joten toista myrkkyenergiaa - ydinvoimaa - ei tarvita.

        Onnittelen olet oppinut hieman englantia. Nyt sinun pitääkin seuraavaksi pyytää englannin opettajaasi kertomaan miten kirjoitetaan enganniksi ydinvoiman ja saastuttaminen (vinkki! niitä ei kirjoiteta samalla tavalla)

      • Safa
        Vastaaja kirjoitti:

        Puhutaan mitä puhutaan, kulutus on se, joka saastuttaa. Se näkyy hyvin tästä kartasta:

        http://www.insc.anl.gov/pwrmaps/map/world_map.php

        Yllätys yllätys: samat alueet, jotka saastuttavat eniten, sisältävät myös eniten ydinvoimaloita!

        Yhden poikkeuksen tiedän - Australian. Siellähän istutaan kivihiilen päällä, joten toista myrkkyenergiaa - ydinvoimaa - ei tarvita.

        "Puhutaan mitä puhutaan, kulutus on se, joka saastuttaa."

        Puolassa siis elettiin 80 -luvun kommunismissa kulutusjuhlaa? Kulutus taantui Puolan vaihtaessa markkinatalouteen 90 -luvulla, kun saastuttaminen romahti?

      • Vastaaja
        Safa kirjoitti:

        joo. aika hyvin on menny oppi perille. mutta pinnistä vielä.

      • Vastaaja
        Arska kirjoitti:

        "Markkinatalous. Maailmalla - kuten meilläkin - ohjailu on annettu markkinavoimille"

        Tadaa. Suuri ja mahtava Neuvostoliitto...

        Olen kyllä aina tiennyt, että vihreät ovat kommunistien henkisiä perillisiä, mutta tuo on jo nyt hieman liian läpinäkyvää. Yrittäisitte nyt edes vähän paremmin kätkeä kantanne, sillä Neuvostoliitto ei ole nykyisin "in". Voisitte keskittyä vaikkapa edistämään luonnonsuojelua "pahan kapitalismin" vastustamisen sijaan.

        Tässä onkin sopiva paikka tälle paljonkin ajattelemisen aihetta antavalle kirjoitukselle:

        "
        HELSINGIN SANOMAT 28.07.2004 - KULTTUURI

        KESKELLÄ VIIKKOA

        Das Kapital

        Äärimmäiseen tuottovaatimukseen piiskattu markkinatalous ja globaali hyperkilpailu ovat synnyttäneet vuorokaudet ympäri jatkuvan ja joulunakaan lepäämättömän pääoman arvonlisäysprosessin, jota kuvataan kellosta ja kalenterista johdetulla numerokoodilla: 24/7. Todellinen puhtaaksiviljelty kapitalismi on keskuudessamme vasta nyt, kun patriarkaalinen laiskan pääoman porvarillinen yhteiskunta on korvattu turboahdetulla persoonattomalla pääomalla.

        Irti päästetyllä pääomalla ei ole kiinteitä ominaisuuksia. Se on pelkkä vaihtoarvo, joka siirtyy parhaan tuoton vaatimuksen mukaisesti koko ajan olomuodosta ja maasta toiseen. Maksimaalisen tuottovaatimuksen vuoksi metsäteollisuus on myynyt metsänsä, joista Suomen ennen sanottiin elävän. Pääoma ei olekaan omaisuutta, ja hyödyn käsitteestä se on totaalisesti eristetty kuten helvetti taivaasta. Hyöty kuuluu elämään, pääoma elinkeinoelämään.

        Jos universumista löytyy planeetta, jossa työvoiman, energian ja raaka-aineiden saatavuus sekä hinta ovat edullisemmat ja markkinoiden koko sekä kuljetuslogistiikan tunnusluvut lupaavammat kuin maapallolla, siirtää pääoma kaiken toiminnan toiselle taivaankappaleelle. Ihmiskunta jää silloin Salcompin henkilökunnan tavoin miettimään, kuinka nyt selvitään.

        Pääomaa ei pysty enää omistamaan eikä hallitsemaan. Tämän tunnusti viimeksi Euroopan suurimman puuteollisuuskonsernin toimitusjohtaja Ari Martonen Suomen Kuvalehden haastattelussa. Kapitalismi on kumonnut kapitalistin vallan. Pääoma on pakkoluovuttanut personoituneet omistajansa, vienyt heiltä elämän ja paiskannut ylikansallisiksi yrityksiksi kutsuttuihin suolakaivoksiin palvelemaan itseään.

        Ihmisten itsehallinnon eli politiikan pääoma on pakottanut tahtoonsa ja asettaa taloudellisiksi realiteeteiksi pukeutuneena lainsäätäjille rajat kuin Jobin kirjan Jumala merien vesille. Ideologisista edustajistaan, porvareista, se on tehnyt narrejaan. Porvarit joutuvat impotentin aviomiehen tavoin katselemaan vierestä, kuinka pääoma asioi intiimisti milloin kenenkin kanssa. Passiivinen aisankannattajuuskaan ei riitä porvareiden nöyryytykseksi. Ne komennetaan poliittisten vastustajiensa ja pääoman vuoteen äärelle kontilleen neuvomaan ja käsiohjaamaan kuin tallimestari Munck Kustaa kolmannen makuukamariin, kun kuningas oli päättänyt ryhtyä lapsentekoon.

        Silloin, kun kapitalismi ei ollut vielä jyrännyt kapitalistia, pystyi pääoman omistaja hallitsemaan sitä. Pääoman laiskuus eli heikko tuottavuus todisti, että kapitalisti toteutti ainoaa vapautta, joka hänellä voi olla suhteessa pääomaan: vapautta olla antautumatta pääoman maksimaalisen tuoton vaatimukselle. Aito kapitalisti on vapaa. Hän nyt vain ei tee kaikkea sitä voittoa, joka olisi tehtävissä, vaikka pääoma vinkuisi kuinka. Aitoa kapitalistia ei huvita. Hän tekee mitä lystää, elää omaa elämäänsä, eikä häntä pääoma määräile.

        Laiskan pääoman aikana, kun oli vielä kapitalisteja, sellainen piti taatusti metsänsä, jos sattui metsistä pitämään. Yksikään pääoman puhemiehenä kalkyloiva ekonomisti ei olisi saanut oikeaa kapitalistia myymään metsiään siitä syystä, että ne eivät kuulu "ydinosaamisalueeseen" ja niihin sitoutunut pääoma saataisiin tällä hetkellä tuottamaan paremmin Kiinassa. Oikea kapitalisti olisi pitänyt metsänsä, syljeskellyt helvetin pitkiä sylkiä ja tykännyt, että kiinalaiset ovat mielenkiintoisia pieniä ihmisiä, mutta ei niistä ole miesten hommiin. Oikealla kapitalistilla olisi ollut tämmöiseen varaa.

        Hannu Raittila

        Helsingin Sanomat
        hs.kulttuuri@sanoma.fi
        "

        www.helsinginsanomat.fi/uutiset/arkisto/artikkeli/1076153343492

        Tahdoit vielä erityisesti alleviivata sitä, mitä tuo viestini vihjaa? Jokaisen vihreän sisällä asuu pieni stalinisti?

        "Laiskan pääoman aikana, kun oli vielä kapitalisteja"

        Niillekin huudettiin muinoin kuolemaa ja ilmankos ne ilomielin hankkiutuivatkin eroon omistusosuuksistaan. Heidän ei tarvitse enää olla roskaväen sylkykuppeina. Taitaa tuon artikkelin kirjoittajaa hieman kylmätä sydänalasta nuoruuden synnit? Kylttyyripiirithän olivat kovasti vallankumousta tähänkin maahan ajamassa.

    • Vastaaja

      Juttu on paloja HS:n kirjoituksesta. Kaikki palat ei kuulu käsiteltävään aiheeseen. Laitoin ne vain muistuttamaan asioista, joita paikalliset pikku ydinhullumme eivät halua uskoa.

      Pääasiana jutussa pidän sitä, että edes IAEA ei usko, että ydinvoimalla voitaisiin torjua ilmastomuutos. Siinä on paikallisille pikku ydinhulluillemme nielemistä - järkeväthän tuon asian on tienneet jo kauan.

      "
      HELSINGIN SANOMAT 08.10.2004 - ULKOMAAT

      IAEA yrittää hallita atomin mahdin

      YK:n atomienergiajärjestö yrittää edistää ydintekniikan käyttöä ja estää ydinaseiden leviämistä

      Wien. "Atomin mahti on kaksiteräinen miekka. Sitä voi käyttää hyvään, mutta myös tuhoisasti. Valitettavasti ensimmäiset käyttökerrat olivat tuhoisia", sanoo meksikolainen ydinfyysikko Ana María Cetto. Hän on Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n johtoryhmän jäsen, yksi kuudesta varajohtajasta.

      IAEA on yhtä aikaa ydinteknologian markkinamies, maailman kaiken tunnetun ydinmateriaalin pääkirjanpitäjä ja ydinasetekniikan leviämistä hillitsevä paimen.

      ...

      Pahempi turma tapahtui Ukrainassa toukokuussa 1986, kun Tshernobylin voimalan reaktori syttyi tuleen. Virallisen neuvostotiedon mukaan 31 ihmistä kuoli palon takia, eikä laajalle levinneen säteilyn uhrien koko määrää ole kerrottu. The Bulletin of the Atomic Scientists -lehden mukaan voimalatyömaan raivaukseen osallistuneista sadoistatuhansista ihmisistä 5 772 oli kuollut säteilytauteihin jo vuoteen 1996 mennessä. Satoja lapsia oli sairastunut kilpirauhassyöpään. Gomelin alueesta Valko-Venäjän puolella tuli radioaktiivisten laskeumien vuoksi osittain evakuoitu, aavemainen Vyöhyke.

      Siviilireaktoreiden rakentaminen lopahti vuosiksi, mutta on turvatoimien parannuttua elpynyt uudestaan – tosin eniten kehitysmaissa. Ne olivat vielä olleet teollistumisesta syrjässä siirtomaina, kun Eisenhower lausui atomin maailmanjärjestön syntysanoja.

      Nyt ydinvoimateollisuus näkee horisontissa uuden buumin merkkejä. Ydinvoimaa markkinoidaan keinona hidastaa ilmastonmuutoksia ja vastauksena väestönkasvumaiden energiankysyntään.

      Siviilireaktoreita on eri maissa nykyisin 439 IAEA:n tilastojen mukaan ja ydinvoiman osuus maailman energiatuotannosta on 16 prosenttia. Kymmeniä uusia reaktoreita on suunnitteilla.

      Siviiliydinvoiman käytön IAEA toivoo kasvavan. Samaan aikaan se yrittää valvonnalla varmistaa, että siviilikäyttöön tarkoitettua teknologiaa ei käytettäisi salassa ydinaseiden valmistamiseen. Teknistähän estettä sille ei ole.
      ...
      Jo pitkään on tiedetty, että vanhojen ydinasevaltojen, Yhdysvaltain, Venäjän, Britannian, Ranskan ja Kiinan lisäksi toimintakelpoisia ydinaseohjelmia on lisäksi ainakin Israelilla, Intialla ja Pakistanilla. ElBaradein mukaan jo noin 40 valtioita voisi teknisten edellytystensä puolesta kehittää ydinpommin. Ja amerikkalaisen ISIS-tutkimuslaitoksen tuoreen raportin mukaan kaikkiaan 60 maassa on jo nyt asekelpoista ydinmateriaalia niin paljon, että se riittäisi "satoihintuhansiin pommeihin", tutkijat Davis Albright ja Kimberly Kramer varoittavat.

      Juuri siinä on IAEA:n toiminta-ajatukseen sisältyvä ristiriita. Samat viisi ydinasevaltaa, jotka halusivat varjella asemonopolejaan, möivät aikoinaan siviilialan ydinteknologian Israelille, Pakistanille, Intialle – ja esimerkiksi Iranille. Teheranin tutkimusreaktorin Iran osti Yhdysvalloista.

      Siviiliydinvoima mahdollistaa niin haluttaessa myös asetuotannon.

      Ristiriidan kanssa on ilmeisesti vain elettävä. Atomivoimasta ei näy paluuta.

      Kirjoittaja vieraili Kansainvälisen atomienergiajärjestön päämajassa syyskuussa.

      Sole Lahtinen

      Helsingin Sanomat
      hs.ulkomaat@sanoma.fi
      "

      www.helsinginsanomat.fi/uutiset/arkisto/artikkeli/1076154168492

      Ja edellistä täydentävä uutinen:

      "
      LYHYESTI

      Ydinvoiman osuus kuusi prosenttia

      Sole Lahtisen kirjoituksessa (HS 8. 10.) YK:n atomienergiajärjestööstä IAEA:sta sanotaan virheellisesti, että ydinvoiman osuus maailman energiatuotannosta on 16 prosenttia. Oikea luku on kuusi prosenttia.
      Jutun lopussa todetaan, että atomivoimasta ei näy paluuta. Ehkä näin on, mutta samanaikaisesti on tyydytyksellä todettava, että IAEA hiljakkoin myönsi, ettei ydinvoimalla ainakaan ilmastonmuutosta voida torjua.

      U. B. Lindström

      Helsinki

      Helsingin Sanomat
      hs.mielipide@sanoma.fi
      "

      www.helsinginsanomat.fi/uutiset/artikkeli/1076154229130

      Linkit johtavat rekisteröitymisen vaativaan palveluun. Siksi jätin http-alun pois.

      • Safa

        "Ensin pari tosiasiaa ydinvoimasta"

        Tosiasiaa? Ennemminkin journalistin (Sole Lahtinen) näkemys.

        "Ja edellistä täydentävä uutinen:

        "LYHYESTI

        Ydinvoiman osuus kuusi prosenttia

        Sole Lahtisen kirjoituksessa (HS 8. 10.) YK:n atomienergiajärjestööstä IAEA:sta sanotaan virheellisesti, että ydinvoiman osuus maailman energiatuotannosta on 16 prosenttia. Oikea luku on kuusi prosenttia."

        Ydinvoiman osuus maailman sähköenergian tuotannosta on 16%:

        http://www.iaea.org/OurWork/ST/NE/Pess/rds-1/RDS1-23scr.pdf
        sivu 12

        ja

        http://www.uic.com.au/nip07.htm

        IAEA:n kanta siis on, että ilmastonmuutosta ei ydinvoimalla torjuta.

        16% maailman sähköntuotannosta ei ole 16% maailman energiantuotannosta. Ei siiheb mitään linkkiä tarvitse esitellä, lukee vaan ja koettaa ymmärtää.

      • Safa
        Vastaaja kirjoitti:

        IAEA:n kanta siis on, että ilmastonmuutosta ei ydinvoimalla torjuta.

        16% maailman sähköntuotannosta ei ole 16% maailman energiantuotannosta. Ei siiheb mitään linkkiä tarvitse esitellä, lukee vaan ja koettaa ymmärtää.

        "IAEA:n kanta siis on, että ilmastonmuutosta ei ydinvoimalla torjuta."

        Missä IAEA on tällaisen kannan antanut? Eipä sitä kyllä enää millään voida torjuta, vaan se on jo tapahtumassa.

        "16% maailman sähköntuotannosta ei ole 16% maailman energiantuotannosta."

        Ja väitinkö minä tuollaista?

        Joskus pienenä oli joukkueiden uusi jako paikallaan toisen ylivoimaisuuden vuoksi. Niin olis kyllä nytkin.

        Kerrataanpa aluksi se lisäjuttu kokonaisuudessaan:

        "
        LYHYESTI

        Ydinvoiman osuus kuusi prosenttia

        Sole Lahtisen kirjoituksessa (HS 8. 10.) YK:n atomienergiajärjestööstä IAEA:sta sanotaan virheellisesti, että ydinvoiman osuus maailman energiatuotannosta on 16 prosenttia. Oikea luku on kuusi prosenttia.
        Jutun lopussa todetaan, että atomivoimasta ei näy paluuta. Ehkä näin on, mutta samanaikaisesti on tyydytyksellä todettava, että IAEA hiljakkoin myönsi, ettei ydinvoimalla ainakaan ilmastonmuutosta voida torjua.

        U. B. Lindström

        Helsinki

        Helsingin Sanomat
        hs.mielipide@sanoma.fi
        "

        Ja sitten sun kommentti siihen:

        "
        Tosiasiaa
        Kirjoittanut: Safa 18.10.2004 klo 13.00

        "Ensin pari tosiasiaa ydinvoimasta"

        Tosiasiaa? Ennemminkin journalistin (Sole Lahtinen) näkemys.

        "Ja edellistä täydentävä uutinen:

        "LYHYESTI

        Ydinvoiman osuus kuusi prosenttia

        Sole Lahtisen kirjoituksessa (HS 8. 10.) YK:n atomienergiajärjestööstä IAEA:sta sanotaan virheellisesti, että ydinvoiman osuus maailman energiatuotannosta on 16 prosenttia. Oikea luku on kuusi prosenttia."

        Ydinvoiman osuus maailman sähköenergian tuotannosta on 16%:

        http://www.iaea.org/OurWork/ST/NE/Pess/rds-1/RDS1-23scr .pdf
        sivu 12

        ja

        http://www.uic.com.au/nip07.htm
        "

        Hohhoijakkaa. Säästä meidät kaikilta jatkokommenteiltasi.

        Ja sun pointtis tuolla viestillä oli mikä?

    • jode

      olen seuraillut tätä palstaa kesän puolivälistä asti jonkin verran. Kiinnostus lopahti aika nopeasti, kun huomasi että paljoa mitään uutta täällä ei tule ilmi, vaan palsta on pääosin vastaajan järjettömän tyhmien (provosoivana propagandana toki älykkkäiden) kommenttien ja niihin turhautuneiden väittelyä, johon ei päätettä näy.

      Vastaajan kanssahan on tunnetusti mahdoton väitellä, kun hän myöntää itsekin olevansa tietämätön aiheesta eikä ydinvoiman tekniset yksityiskohdat (joista pitäisi edes jotain tietää voidakseen sanoa mielipiteensä) ole kenellekään aivan helppoja ymmärtää.

      Niinpä hänenlaiset etsivät sopivia lehtileikkeitä, jotka joko tarkoituksella, tai vahingossa vääristelevät asioita sopivasti. Tai vaihtoehtoisesti tekevät omia kummallisia päätelmiä ja liioittelevat todellisia haittapuolia, joita toki ydinvoimallakin on.

      Jouduin tuossa jokin aika sitten havaitsemaan paalupaikalta kuinka erään pienen lehden artikkelia ydinvoimasta tehnyt humanisti käytti asiasta irrallisia, tai sopivasti lyhennettyjä kommentteja, sekä vääriä päätelmiä juuri niin, että monista asioista sai totaalisen väärän kuvan. Sattuneista syistä olen lähes varma, että sinällään kaikki virheet olivat vahinkoja. Toimittaja vain ymmärsi asiat väärin ja niinpä tekstistäkin tuli virheellinen. Tämä on valitettavan yleistä nykypäivän journalismissa.

      Kaikilla energiamuodoilla on hyvät ja huonot puolensa, mutta niistä väitteleminen vaatii asiantuntemusta. Kaiken kaikkiaan nm. "typerys..." esittää omassa aloituksessaan asiat oikeastaan juuri niin kuin ne todellisuudessa ovat. Loistavaa ja kiitos tästä kokoelmakirjoituksesta.

      "Ydinvoima ei tietenkään ole mikään ihmekonsti, millä kaikki ongelmat ratkeavat, ja muitakin energia muotoja pitää käyttää... Mutta esim. tuulivoimaan pitää suhtautua realistisesti."

      tämä kiteyttää hyvin asiaa. Suomen oloissa viides ydinreaktori oli kaikista huonoista vaihtoehdoista se vähiten huono. realistisia vaihtoehtoja ei vain juurikaan ollut. Ja toisaalta se toinen puoli: mikään ainut autuaaksi tekevä se ei kuitenkaan ole. Suomeen jää edelleen tilaa mm. tuolle tuulivoimalle aivan niin paljon kuin teknisesti sitä on järkevää rakentaa. Ja mielestäni tuota varaa pitää myös käyttää.

      Mutta turhaapa sitä on ruveta toistamaan "typeryksen" tekstiä, joka kiteyttää realistiset näkökohdat hyvin. Toivoisin vain, että keskusteluun osallistuvat olisivat avoimia ja turha provosointi yms. loppuisi. Taitaa olla turha toive, mutta lopettakaa tuon vastaajan noteeraaminen, älkää yksinkertaisesti kirjoittako mitään takaisin...ehkäpä säästymme edes pieneltä määrältä "roskapostia".

      • Vastaaja

        Tätä odotinkin: jotain, jolla ei itse asiasta ole mitään sanottavaa, mutta toivoo, että eriävää mielipidettä ei esitetä, eikä etenkään todisteta.

        Tästä on ihan hyvä jatkaa. Pysy kanavalla ;)

      • ...

        "Tätä odotinkin: jotain, jolla ei itse asiasta ole mitään sanottavaa, mutta toivoo, että eriävää mielipidettä ei esitetä, eikä etenkään todisteta."

        Sanoo mies(?), jolla ei ole mitään sanottavaa itse asiasta.

      • Vastaaja
        ... kirjoitti:

        hyvin huomattu

    • Vastaaja

      YLEn uutinen kertoo, kuinka pienistä tapahtumista muutos järkevämpän energian tuotantoon tapahtuu:

      "
      Viitasaarelle tulevaisuuden huoltoasema
      20.8.2004 YLEn ympäristötietopalvelu/YLE Ympäristö

      Viitasaarelle on suunnitteilla lähes kokonaan uusiutuvalla energialla toimiva huoltoasema ja uusiutuvan energian infopiste, joiden on määrä valmistua joulukuussa 2004.

      Päälämmönlähteinä ABC-asemalla käytetään Keiteleestä lämpöä ottavaa lämpöpumppua sekä biomassalla tuotettua kaukolämpöä. Kesäaikaan lämmin vesi tuotetaan aurinkolämpökeräimillä. Sähköä tuotetaan kymmenen kilowatin tuuliturbiinilla ja piiaurinkokennoilla, joita asennetaan 110 neliötä terassikahvilan katteeksi. Asemalla havainnollistetaan kiinteistön energian saantia ja kulutusta reaaliajassa.

      Jyväskylän yliopiston uusiutuvan energian koulutus- ja tutkimusohjelman vetäjä, professori Jouko Korppi-Tommola kertoo, että aseman suunnittelussa on myös varauduttu tulevaisuuden biokaasutankkaukseen sekä pellettien myyntiin. Keski-Suomi ja eritoten Jyväskylä on profiloitumassa tiennäyttäjäksi uusiutuvien energianlähteiden kehittämisessä.

      Lipun kantajana ja monien hankkeiden taustavaikuttajana on Jyväskylän yliopiston uusiutuvan energian tutkimus- ja koulutusohjelma. Tutkijat ovat vieneet osaamistaan käytännön tasolle, esimerkkinä maanviljelijä Erkki Kalmarin runsaasti julkisuutta saanut, biokaasulla käyvä auto ja muut uusiutuvan energian mahdollisuudet maatiloilla.

      Yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto omakotitaloihin

      Lisää osaajia on tulossa uusiutuvien markkinoille ensi syksynä, kun Jyväskylän ohjelma ”tuottaa” ensimmäiset maisterinsa. Parhaillaan ohjelmassa puurtaa nelisenkymmentä opiskelijaa. Vaajakoskella toimii tutkimuslaboratorio, jonka katolla aurinkolämpökeräimet ovat olleet työssään viime talvesta.

      Laboratoriossa aiotaan tutkia muun muassa Stirling-koneeseen ja puupellettipolttoaineeseen perustuvaa mikro-CHP-energiantuotantoa, joka sopii maatila- tai omakotitalokäyttöön. Mikro-CHP tarkoittaa yhdistettyä sähkön ja lämmön tuotantoa pienessä mittakaavassa. Suunnitteilla on myös vetyyn energiankantajana perustuva energiantuotantojärjestelmä.

      Hajautettu energiantuotanto työllistää

      Uusiutuvien energianlähteiden käytön osuus on määrä kaksinkertaistaa EU:ssa vuoteen 2010 mennessä. Ennusteiden mukaan uusiutuvien lisäämisellä pitäisi olla hyvä työllistävä vaikutus myös vähemmän koulutetulle ihmisjoukolle. Erilaisia asennus-, valvonta-, huolto- ja kuljetustehtäviä on arvioitu syntyvän runsaasti.

      Jyväskylässä tutkijavoimin eteenpäin viety asia on jo alkanut herättää paikallisten yrittäjien kiinnostusta. Jyväskylän seudun kehittämisyhtiön Jykes Oy:n Envimark-hankkeessa on verkotettu Keski-Suomen ympäristöosaajat.

      Maakunnan ympäristöalan yritykset ja asiantuntijat on koottu yhteen tietokantaan, ja markkinointiponnistelutkin ovat jo tuottaneet tulosta ainakin Unkarin suuntaan ja Venäjälle.
      "

      http://www.yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=ymparisto&osannimi=hyvat_uutiset&jutunid=2976

      • Typerys...

        Ihan hyvältä kuulostavaa juttua, mutta taitaa vaan olla, että tuo kaikki on kuitenkin (parhaassakin tapauksessa) vain marginaalistä näpertelyä.

        Ja ydinvoimaa tarvitaan siitäkin huolimatta.

        En nyt yritäkään väittää, etteikö noita muitakin tarvittaisi, mutta hiilivoimasta on vaikea päästä irti jo muutenkin. Jonkin vaihtoehdon rajaaminen kokonaan pois vaikeuttaa yhtälöä entisestäänkin. Ja tuo hiilivoimalle lisää elinvuosia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7955
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2245
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      2145
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1711
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1230
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1229
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1113
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      839
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      762
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      736
    Aihe