Härskiä huumekauppaa Helsingissä – 20 käännyttetty

4116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvä näin, paitsi että paljonko on vielä näkymätöntä kauppaa?

Mieleeni tulee, että liittyykö tämä Helsingin huumepoliisin pidätyksiin jotenkin? Rikolliset seurannevat aikaansa ja iskevät, kun luulevat huumepoliisin olevan aikaansaamattomassa tilassa.

"Huumeita on poliisin mukaan ”tuputettu tahdonvastaisesti” sekä lapsille että aikuisille.
– Huumausainekauppiaiden toiminta on ollut erittäin härskiä ja pahimmillaan huumausaineita on tuputettu selvästi alaikäisille kansalaisille, kertoo rikosylikomisario Juha Laaksonen."

Ylläolevan lainauksen jälkeen: toivottavasti vanhemmat valistavat lapsiaan riittävästi.

Ei muuta, kun hatunnosto poliisille, joka on osoittanut totoimintakykynsä sisäisistä vaikeuksistaan huolimatta.

Äänestä

Ehkä huumekauppa hieman väheni poliisin tempauksen ansiosta, mutta uusia myyjiä tulee aina.

Äänestä
  • Mutta mikä ajaa ihmiset ostamaan huumeita (viinakin on jonkin sortin huume)? Mahtaisko olla näköalattomuus elämässä (kokeilunhalun/väärän seuran lisäksi)? Ei töitä eikä siten tulevaisuuttakaan. Siitä se voi lähteä.

    Äänestä

  • mistä johtuu? kirjoitti:

    Mutta mikä ajaa ihmiset ostamaan huumeita (viinakin on jonkin sortin huume)? Mahtaisko olla näköalattomuus elämässä (kokeilunhalun/väärän seuran lisäksi)? Ei töitä eikä siten tulevaisuuttakaan. Siitä se voi lähteä.

    Siitähän tämä porvarijohtoinen halllitus on pitänyt huolen, että syrjäytyneitä tulee.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Oikea ihminen kirjoitti:

Hyvä, että Helsingin poliisi osasi toimia oikeaan aikaan ja oikein.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/69761-poliisi-puuttui-huumeilmioon-helsingissa-harskia-tuputettu-lapsille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu