Kirkko hajoamassa omiin riitoihinsa

"Herätysliikkeen pohdinnat huolestuttavat - saattaa johtaa kirkosta erkaantumiseen

Esikoislestadiolaisen seurakunnan saarnaajat ovat asettaneet työryhmän pohtimaan, pitäisikö liikkeen maallikoiden toimittaa kasteet ja ehtoolliset.

Maallikoiden sakramentit voivat johtaa siihen, että liike erkaantuu kirkosta.

Lahden seurakunnissa ja niiden luottamustehtävissä toimii paljon esikoislestadiolaisia.

Launeen seurakunnan kirkkoherra Heikki Pelkosen ja Tampereen piispa Matti Revon mukaan monet esikoislestadiolaiset ovat ilmaisseet huolensa suunnitelmista.

Omiin sakramentteihin on kannustanut esikoislestadiolaisen liikkeen johto Pohjois-Ruotsissa. Taustalla on erimielisyys naispappeudesta ja evankelis-luterilaisen kirkon "maallistuminen".

Esikoislestadiolaiset ry:n puheenjohtaja Seppo Karhu sanoo, että ratkaisut tehdään yhdessä liikkeen johdon kanssa."

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/09/05/heratysliikkeen-pohdinnat-huolestuttavat---saattaa-johtaa-kirkosta-erkaantumiseen

Kohta voi evlut kirkosta olla lähtemässä kymmeniätuhansia ja satojatuhansia suuntaan jos toiseen. Samalla evlut kirkon jäsenmäärä tulisi laskemaan kertaheitolla alle neljän miljoonan ja ennenkaikkea evlut kirkon yhteiskunnallinen asema tulisi kyseenalaistamisen alle.
8175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jos muutkin ryhmät irtaantuvat, niin sitten kyllä ovi käy. Eivät edes saranat kulu, kun ei ehdi uksi kiinni välillä.

Mutta jos pelkästään esikoislestadiolaiset irtautuvat, ei lähtijöitä ole kuin n. 10 tuhatta. Se ei vielä tilastoissa kovin isona lovena näy. Nähtäväksi jää, olennaisintahan tuolla suunnalla on vanhoillislestadiolaisuuden kehitys.

Äänestä
  • Yhden hörhöryhmän lähtö voi laukaista ketjureaktion. Kirkon kannalta onkelmallisinta olisi, että silloin menetettäisiin seurakuntien ainoat aktiiviset jäsenet. Jäljellejäisi vain tapakristittyjä, jotka ei osallistu mihinkään kirkon toimintaan. Tällöin käytännössä kirkko tulisi kuolemaan pystyyn.

    Äänestä

Joo, naiset kovilla

http://www.hs.fi/m/kotimaa/Ehkäisykielto ajaa lestadiolaiset äärirajoille/a1409974102624?jako=3d84bd2c1afdf047cf8272de39cab91e&ref=mob-traf-is-uutiset-2

Äänestä
  • "Kirjan kertojat kritisoivat liikkeen opin ristiriitaisuutta. Liikkeessä opetetaan, että Jumalan luomistyöhön ei saa puuttua. Liike ei hyväksy edes varmojen päivien laskemista mutta hyväksyy hedelmöityshoidot."

    Ainoa tavoite on saada keinolla millä hyvänsä mahdollisimman paljon kannattajia ja tätä kautta lisää valtaa ja veronmaksajia. Samoin vain omaa edtuaan tavoittelee myös katolinen kirkko kieltäessään kondomin käytön. Ihmisten kärsimykset on toissijaisia kun tavoitellaan valtaa ja rahaa. Sama vallan ja rahan turvaaminen on evlut kirkon syy miksi se ei halua laittaa kuriin sen sisällä olevien lahkojen epäinhimillistä toimintaa.

    Äänestä


Herätysliikkeillä on minusta yksi iso motiivi pysy kirkon helman alla ja yksi iso motiivi tulla sieltä pois. Kirkolta saatava taloudellinen tuki on saanut ne toistaiseksi pysymään kirkon alaisuudessa, mutta kirkon lepsu ja tosikristityille liian liberaali linja ottaa koville. Kyse on oikeastaan vain siitä, kuinka kauan ahneet herätysliikkeet kehtaavat pumpata kirkolta rahaa.

Äänestä

Kirkon sisäisten riitojen intensiivityyttä kuvaa hyvin kuinka kotimaa24 joutuu tiukentamaan keskustelujen moderointia hillitäkseen konservatiivien ja liberaalien alati jatkuvaa tappelua. Kirkko kuulolla -palsta jouduttiin jo tämän saman syyn takia lopettamaan kokonaan.

http://www.kotimaa24.fi/kommentoinnin-sietamaton-kirous/

Äänestä

hajoaa,kajoaa. Amen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohta posahtaa kirjoitti:

"Herätysliikkeen pohdinnat huolestuttavat - saattaa johtaa kirkosta erkaantumiseen

Esikoislestadiolaisen seurakunnan saarnaajat ovat asettaneet työryhmän pohtimaan, pitäisikö liikkeen maallikoiden toimittaa kasteet ja ehtoolliset.

Maallikoiden sakramentit voivat johtaa siihen, että liike erkaantuu kirkosta.

Lahden seurakunnissa ja niiden luottamustehtävissä toimii paljon esikoislestadiolaisia.

Launeen seurakunnan kirkkoherra Heikki Pelkosen ja Tampereen piispa Matti Revon mukaan monet esikoislestadiolaiset ovat ilmaisseet huolensa suunnitelmista.

Omiin sakramentteihin on kannustanut esikoislestadiolaisen liikkeen johto Pohjois-Ruotsissa. Taustalla on erimielisyys naispappeudesta ja evankelis-luterilaisen kirkon "maallistuminen".

Esikoislestadiolaiset ry:n puheenjohtaja Seppo Karhu sanoo, että ratkaisut tehdään yhdessä liikkeen johdon kanssa."

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/09/05/heratysliikkeen-pohdinnat-huolestuttavat---saattaa-johtaa-kirkosta-erkaantumiseen

Kohta voi evlut kirkosta olla lähtemässä kymmeniätuhansia ja satojatuhansia suuntaan jos toiseen. Samalla evlut kirkon jäsenmäärä tulisi laskemaan kertaheitolla alle neljän miljoonan ja ennenkaikkea evlut kirkon yhteiskunnallinen asema tulisi kyseenalaistamisen alle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu