Näkee vaikka millaisia lukuja esitettävän mutta mitkähän lienee lähimpänä oikeita?
Itsellä on sellainen mielikuva että hyökkäysvaiheen aikana kaatui noin 25 000 eli hieman yli sen mitä talvisodassa. Ns. asemasotavaiheen aikana kaatui yllätys kyllä n. 10 000 sotilasta ja miten sitten loput jakaantuu Kannaksen ja muiden rintamien kesken jos kerran n. 60 600 on kokonaismäärä?
http://www.srk.alajarvi.fi/sotakansio/yleista.html
"Jatkosodan menetykset olivat 60 605 kaatunutta, 4534 kadonnutta ja 158 000 haavoittunutta, joista 47 500 jäi invalideiksi. Lisäksi tuli- vat siviiliväestön, merimiesten ja raivaushenkilöstön kärsimät tappiot. On laskettu, että Suomen kokonaistappiot vuosien 1939-45 sodissa olivat n. 90 000 kuollutta ja 57 500 invalidia. Sotavankeuteen joutui talvi- ja jatkosodassa n. 4000 suomalaista"
http://www.turunsanomat.fi/tulosta.asp?ts=1,2,0,0,179465,2004-09-04
Poliittisesti mahdoton tilanne edellytti aselepoa syyskuussa 1944
Helsinki (STT)
Syyskesällä 1944 Suomen sotilaallinen tilanne ei vaatinut aselepoa, mutta suomalaisten poliittisten ja sotilasjohtajien huoli talvisodan tilanteen toistumisesta sitä vaati.
- Armeijan ja itärajan sotilaallisen tilanteen näkökulmasta Suomella ei olisi ollut tarvetta suostua Neuvostoliiton ankariin rauhanehtoihin. Ongelmana olikin se, että Suomi oli taas jäämässä yksin selvittämään välejään Neuvostoliiton kanssa, kuten talvisodassa, korostaa sotahistorian dosentti Eero Elfengren Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Saksalaiset olivat jo aiemmin joutuneet vetäytymään Narvajoki-linjalta, ja Suomen kannalta tilanne oli muotoutumassa kummalliseksi: rintama oli jo pitkällä Keski-Euroopan suunnalla ja suomalaiset olivat edelleen taistelemassa.
- Tilanne oli siis poliittisesti mahdoton, Elfengren luonnehtii.
Suomen päättäjät olivat jo hyvissä ajoin ymmärtäneet, että tappioita jatkuvasti kärsinyt Saksa tulisi häviämään sodan. Näin ollen Suomen piti Elfengrenin mukaan päästä mahdollisimman sopivassa vaiheessa irti aseveliyhteydestä.
Armeija edelleen taistelukykyinen
Elo-syyskuun vaihteessa 1944 Suomen kenttäarmeija oli paremmassa kunnossa aseiden, varustusten ja materiaalin osalta kuin kesäkuun alussa 1944.
- Saksalaiset arvioivat, että Suomessa oli syyskuun alussa niin paljon aseita ja materiaalia, että me olisimme pystyneet torjumaan vielä yhden suurhyökkäyksen. Niin ikään saksalaisten arvioiden mukaan Suomessa oli sotamateriaalia 6-8 kuukauden kulutusta varten, Elfengren kertoo.
Kesän 1944 aikana varsinkin maavoimien panssarintorjuntakyky sekä ilmatorjunta- ja kenttätykkien ammustilanne paranivat merkittävästi.
- Esimerkiksi kenttätykistön kalustotappiot korvautuivat lähes täysin. Ilmavoimat saivat 81 hävittäjää, minkä jälkeen rintamalaivueessa oli 1. syyskuuta 30 konetta enemmän kuin Neuvostoliiton joukkojen suurhyökkäyksen alettua kesäkuussa Karjalan kannaksella.
Sotamateriaalisen valmiuden säilyttäminen olikin erittäin merkittävä tekijä aselepoa edeltäneellä ajanjaksolla.
- Näin Mannerheimilla oli vielä yksi kortti takataskussaan. Se, että hän vieläkin varautui pahimpaan, oli mielestäni suuren sotapäällikön ja valtiojohtajan oivallus.
Paitsi materiaalinen valmius myös Suomen armeijan miesvahvuus oli syyskuun alussa 1944 hyvä.
- Suomalaisten tappiot kesä-elokuussa 1944 olivat yli 64 000 miestä, joista kaatuneita oli noin 15 000. Niinpä vanhemmat ikäluokat eli vuosina 1902-1908 syntyneet kutsuttiin takaisin palvelukseen, ja lopulta kotijoukot lähettivätkin rintamalle kenttäarmeijan täydennykseksi yli 18 000 miestä, joista upseereita oli 1 200, Elfengren huomauttaa.
Lisäksi kotijoukkoihin jäi vielä vuoden 1926 ikäluokka, jonka vahvuus puolestaan oli noin 22 000 miestä.
Kaiken kaikkiaan Suomen armeijaa ei aselevon alla ollut lyöty. Tilanne oli saatu hyvin suomalaisjoukkojen hallintaan, ja vihollisen hyökkäykset joka rintamalla pysäytetty.
Stalin suostui aselepoon
Suomalaiset tunnustelivat Neuvostoliitolta rauhanehtoja elokuun loppupuolella 1944.
- Tällöin meille ilmoitettiin, että mikäli sopimukseen päästään, suomalaiset voivat edellyttää itsemääräämisoikeuden säilyvän, Elfengren toteaa.
Tilanne oli ollut tyystin erilainen muutamaa kuukautta aiemmin kesäkuussa Viipurin menettämisen jälkeen. Tuolloin suomalaiset olivat tiedustelleet Tukholman kautta Neuvostoliitolta rauhanehtoja, jotka meillä tulkittiin ehdottoman antautumisen vaatimuksena.
Talvisodan tilanteesta syksyn 1944 tilanne taas poikkesi siinä, että nyt neuvostoliittolaiset suostuivat Mannerheimin esityksestä aselepoon. Tämä kävi päinsä siksi, että liittoutuneiden kilpajuoksu Berliiniin oli juuri silloin meneillään.
- Siellä Neuvostoliitto oli saavuttamassa niin suuria poliittisia etuja, että Suomi jäi toissijaiseksi rintamaksi, ja sen kanssa voitiin tehdä aselepo ja välirauha.
Myös Stalinin omille sotilailleen Suomen suunnan ratkaisulle antama aika oli loppunut kesken ja hän irrotti iskukykyisimmät joukot Saksan vastaiselle rintamalle.
Itsellä on sellainen mielikuva että hyökkäysvaiheen aikana kaatui noin 25 000 eli hieman yli sen mitä talvisodassa. Ns. asemasotavaiheen aikana kaatui yllätys kyllä n. 10 000 sotilasta ja miten sitten loput jakaantuu Kannaksen ja muiden rintamien kesken jos kerran n. 60 600 on kokonaismäärä?
http://www.srk.alajarvi.fi/sotakansio/yleista.html
"Jatkosodan menetykset olivat 60 605 kaatunutta, 4534 kadonnutta ja 158 000 haavoittunutta, joista 47 500 jäi invalideiksi. Lisäksi tuli- vat siviiliväestön, merimiesten ja raivaushenkilöstön kärsimät tappiot. On laskettu, että Suomen kokonaistappiot vuosien 1939-45 sodissa olivat n. 90 000 kuollutta ja 57 500 invalidia. Sotavankeuteen joutui talvi- ja jatkosodassa n. 4000 suomalaista"
http://www.turunsanomat.fi/tulosta.asp?ts=1,2,0,0,179465,2004-09-04
Poliittisesti mahdoton tilanne edellytti aselepoa syyskuussa 1944
Helsinki (STT)
Syyskesällä 1944 Suomen sotilaallinen tilanne ei vaatinut aselepoa, mutta suomalaisten poliittisten ja sotilasjohtajien huoli talvisodan tilanteen toistumisesta sitä vaati.
- Armeijan ja itärajan sotilaallisen tilanteen näkökulmasta Suomella ei olisi ollut tarvetta suostua Neuvostoliiton ankariin rauhanehtoihin. Ongelmana olikin se, että Suomi oli taas jäämässä yksin selvittämään välejään Neuvostoliiton kanssa, kuten talvisodassa, korostaa sotahistorian dosentti Eero Elfengren Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Saksalaiset olivat jo aiemmin joutuneet vetäytymään Narvajoki-linjalta, ja Suomen kannalta tilanne oli muotoutumassa kummalliseksi: rintama oli jo pitkällä Keski-Euroopan suunnalla ja suomalaiset olivat edelleen taistelemassa.
- Tilanne oli siis poliittisesti mahdoton, Elfengren luonnehtii.
Suomen päättäjät olivat jo hyvissä ajoin ymmärtäneet, että tappioita jatkuvasti kärsinyt Saksa tulisi häviämään sodan. Näin ollen Suomen piti Elfengrenin mukaan päästä mahdollisimman sopivassa vaiheessa irti aseveliyhteydestä.
Armeija edelleen taistelukykyinen
Elo-syyskuun vaihteessa 1944 Suomen kenttäarmeija oli paremmassa kunnossa aseiden, varustusten ja materiaalin osalta kuin kesäkuun alussa 1944.
- Saksalaiset arvioivat, että Suomessa oli syyskuun alussa niin paljon aseita ja materiaalia, että me olisimme pystyneet torjumaan vielä yhden suurhyökkäyksen. Niin ikään saksalaisten arvioiden mukaan Suomessa oli sotamateriaalia 6-8 kuukauden kulutusta varten, Elfengren kertoo.
Kesän 1944 aikana varsinkin maavoimien panssarintorjuntakyky sekä ilmatorjunta- ja kenttätykkien ammustilanne paranivat merkittävästi.
- Esimerkiksi kenttätykistön kalustotappiot korvautuivat lähes täysin. Ilmavoimat saivat 81 hävittäjää, minkä jälkeen rintamalaivueessa oli 1. syyskuuta 30 konetta enemmän kuin Neuvostoliiton joukkojen suurhyökkäyksen alettua kesäkuussa Karjalan kannaksella.
Sotamateriaalisen valmiuden säilyttäminen olikin erittäin merkittävä tekijä aselepoa edeltäneellä ajanjaksolla.
- Näin Mannerheimilla oli vielä yksi kortti takataskussaan. Se, että hän vieläkin varautui pahimpaan, oli mielestäni suuren sotapäällikön ja valtiojohtajan oivallus.
Paitsi materiaalinen valmius myös Suomen armeijan miesvahvuus oli syyskuun alussa 1944 hyvä.
- Suomalaisten tappiot kesä-elokuussa 1944 olivat yli 64 000 miestä, joista kaatuneita oli noin 15 000. Niinpä vanhemmat ikäluokat eli vuosina 1902-1908 syntyneet kutsuttiin takaisin palvelukseen, ja lopulta kotijoukot lähettivätkin rintamalle kenttäarmeijan täydennykseksi yli 18 000 miestä, joista upseereita oli 1 200, Elfengren huomauttaa.
Lisäksi kotijoukkoihin jäi vielä vuoden 1926 ikäluokka, jonka vahvuus puolestaan oli noin 22 000 miestä.
Kaiken kaikkiaan Suomen armeijaa ei aselevon alla ollut lyöty. Tilanne oli saatu hyvin suomalaisjoukkojen hallintaan, ja vihollisen hyökkäykset joka rintamalla pysäytetty.
Stalin suostui aselepoon
Suomalaiset tunnustelivat Neuvostoliitolta rauhanehtoja elokuun loppupuolella 1944.
- Tällöin meille ilmoitettiin, että mikäli sopimukseen päästään, suomalaiset voivat edellyttää itsemääräämisoikeuden säilyvän, Elfengren toteaa.
Tilanne oli ollut tyystin erilainen muutamaa kuukautta aiemmin kesäkuussa Viipurin menettämisen jälkeen. Tuolloin suomalaiset olivat tiedustelleet Tukholman kautta Neuvostoliitolta rauhanehtoja, jotka meillä tulkittiin ehdottoman antautumisen vaatimuksena.
Talvisodan tilanteesta syksyn 1944 tilanne taas poikkesi siinä, että nyt neuvostoliittolaiset suostuivat Mannerheimin esityksestä aselepoon. Tämä kävi päinsä siksi, että liittoutuneiden kilpajuoksu Berliiniin oli juuri silloin meneillään.
- Siellä Neuvostoliitto oli saavuttamassa niin suuria poliittisia etuja, että Suomi jäi toissijaiseksi rintamaksi, ja sen kanssa voitiin tehdä aselepo ja välirauha.
Myös Stalinin omille sotilailleen Suomen suunnan ratkaisulle antama aika oli loppunut kesken ja hän irrotti iskukykyisimmät joukot Saksan vastaiselle rintamalle.
Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.compuline.fi/ComDocs/Suomi/uushlp/html/fin-9n78.htm
Suomi menetti sodissa 1939-45 noin 90 000 sotilashenkilöä (sodassa kadonneet mukaanlaskettuna), mikä väkilukuun suhteutettuna oli Neuvostoliiton ja Saksan jälkeen suurimpia sotilastappioita. Suomen siviiliväestön tappiot sen sijaan jäivät suhteellisen pieniksi. Puolustusvoimissa kaatuneita oli 76 893, kauppalaivaston upotuksissa kuoli 189 henkilöä ja kotiseudun pommituksissa kuolleita siviilejä oli 1961 ja rintamalla kadonneita 5565 henkilöä. Joidenkin tilastojen mukaan Suomelta kuoli sodassa 83 000 sotilasta ja 2000 siviiliä eli yhteensä 85 000 suomalaista eli 2,3 % silloisesta väestöstämme sai sodassa surmansa.