Saako vakavasti sairaan jättää?

narsisti oli. myrkytä se sytostaateillas

Ei ole oikein jättää vakavasti sairasta ihmistä.

Puolen vuoden seurusteluon vielä niin ohuella pohjalla, että on todellinen ihme jos se kestää tuollaisen koettelemuksen. (Jos koko juttu edes on totta....?)
Syöpädiagnosi ja -hoidot ovat niin rankka asia yksilölle, koko perheelle ja tuttava- ja ystäväpiirille, että se pistää kyllä koko elämän ja tunnemaailman mullistukseen.
Koko ajan kuitenkin on kuolema kuitenkin vahvasti läsnä, ja se ei ole helppo ajatus kenellekään, Ei asianomaiselle eikä läheisille.
En syyttäisi miestä siitä, että hän pelästyi ja pakeni. Kuitenkin olisin odottanut häneltä reilua selitystä; pelottaa, en halua enkä jaksa seistä näin sairaan rinnalla.
Jokainen voisi omalla kohdallaan ajatella tilannetta!
Jopa vuosia ja vuosikymmeniä kestäneet liitot hajoavat kun kumppani sairastuu vakavasti. Se on inhimillistä vaikkakin surullista.
Työskentelen itse hoitoalalla ja olen pitkän urani aikana nähnyt paljon. Elämä on raadollista. Katkeruuteen ei pidä jäädä rypemään. Tiedetään, että positiivinen mieli ja ajattelu edistää toipumista ja paranemista.

Mielestäni mies hoiti tilanteen todella huonosti. Joskus rehellisyys on tärkeää eikä tosiasian kieltäminen niin kuin mies teki, silloin voi kanavoida vihansa ja tarmonsa heti oikeaan paikkaan eikä niin ettei saa kunnon selitystä. Ja sen sijaan että miettisit näin jälkikäteen kuinka mies loukkasi sua, niin ajattele että niin oli parempi. Mitä tehdä miehellä joka ei pysy rinnalla. kyse oli kuitenkin onneksi vain puolesta vuodesta eikä niin kuin itsellä 15 vuotta suhteessa missä mies oli henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen, uskoton ja suhtautuu naisiin halveksuen. Ajattele niin ettet anna sen miehen pilata tulevaisuuttasi, nyt olet viisaampi, virheistä oppii. Elämä potkii, mutta periksi ei saa antaa! Kyllä hyviäkin miehiä on olemassa. :)

Ja jos tuntuu ettet millään pääse asian yli, niin hae keskusteluapua ammattiauttajalta. Oot selvinnyt voittajana vakavasta sairaudesta, hoidahan vielä mieli kuntoon että pääset toden teolla iloitsemaan elämästä! oot sen ansainnut!!

Voi jättää koska eihän se jää heitteille vaan saa kroonikko vuodeosastolta
paikan missä on kavereita, ja saattohoidossahan pidetään myöa hyvää huolta.

Sen voi viedä saunan taakse ja antaa armonlaukauksen.

Kyllä tommoisen sairaan pitäisi ymmärtää että kukaan terve ei jaksa tuollaista elämää.

Ei ollut reilua eikä selkärankaa omaavan ihmisen käytöstä jättää sairauden hetkellä. Sopii kyllä ajan henkeen, jossa höpötetään kutsun kylään vain ne ystävät joiden kanssa on aina hauskaa. En kutsu ja en osallistu niiden kekkereihin, joilla on alkanut mennä taloudellisesti huonommin, jotka kaipaavat olkapäätä jne... Elämä on lyhyt pidän vaan hauskaa. No kuka tukee, jos oman elämän pohja lähtee??? Ajattelekoo omat läheisetkin niin ettei nyt ole hauskaa ei pidetä yhteyttä..

Toisaalta puolivuotta on lyhyt suhdeaika. Minulla on kokemusta 20vuoden liitosta jossa mies hylkää minut sairastuttuani. Vastuulleni jää yksin sairastamisen lisäksi alaikäiset yhteiset lapset. Olen tukenut nyt jo ex-miestä hänen sairastaessaan. Hän vastasi saamaansa huolenpitoon jättämällä kaikki kotityöyt sairaalle vaimolle. Karkasi salasuhteen syliin. Kaikista ei ole vaikeassa hetkessä rinnalla kulkuun ja vastuunkantoon. Onneksi tilanteessanne ei ole lapsia vaikka Surua suurta kuitenkin. Voimia sinulle!

Hei Kuuneito-72. Ensinnäkin voimia sinulle. Olet kohdannut vakavan sairauden, johon liittyvät tunteet on moninaiset. Miesystäväsi teki raukkamaisesti,eikä ollut sanojensa mittainen. Ehkä pakeneminen on se ratkaisu jonka hän keksi tai sitten itsekkäistä syistä. Yhtä kaikki hänen maailmankuvansa romahti ja pakeneminen oli ainut ratkaisu. Joka tapauksessa kärsiköön siitä, että lähti karkuun. Jos lohduttaa, niin miehenä voin sanoa, että sillä on ainakaan turha "keulia" miesporukoissa. Arvostusta tuskin tippuu.

Oma naisystäväni lähti myös sairastumisen jälkeeni. Sairastin sydäninfarktin ilman ennakko-oireita, mutta sen jälkeen suhde lähti alamäkeen. Sydänmessäni ei tullut isoja tappioita, mutta ajatus siitä,että olin "sairas" oli hänelle kestämätön. Valitettavaa mutta totta.

En tiedä mitä nuo "pakenijat" ajattelee, mutta varmaan eivät toivo sitä omalle kohdalle. Ko. henkilöt elävät omassa itsekkäässä todellisuudessaan, missä heitä ei kohtaa vakavat sairastumiset tai vastoinkäymiset elämässä muuten.

toivon sinulle kaikkea hyvää jatkossa.

Aika lyhythän tuo teidän suhde on ollut, kun olet sairastunut. Ei kenenkään ole pakko sun rinnalla seisoa sen takia, että sä olet sairas. Surullistahan se on, ettei kaikista ole tukemaan toista sairauden yllättäessä. Sille vaan ei voi mitään. Eli mun mielestä saa jättää. Jokainen miettii varmasti, onko se moraalisesti oikein. Ei ole. Mutta jos ihminen ei kykene tuukemaan toista, niin ei häntä siihen kukaan voi pakottaa.

Ja kyllähän tuo hänen käytöksensä, kiinnostuksensa muita naisia kohtaan ja älyttömät kommentit kertoo sen, ettei hän ollut sun kanssasi tosissaan. Eikö vaan? Ole onnellinen, että pääsit hänestä eroon. Kun sä tervehdyt, sä tajuat, miten hyvä oli ettei hän väkisin jatkanut sun kanssa olemista.

Alkuperäinen kirjoittaja tässä. Kiitos hyvistä kommenteista ja tsemppauksesta. Ne lämmitti mieltä kovasti ja niitä voimia tosiaan nyt tarvitsen. Tämä kumppanini lähti suhteesta lopulta sen kestettyä vuoden ja onneksi tosiaan yhteisiä lapsia ei ollut vaan molemmilla omia. Hänkin oli ennen meidän suhdetta kokenut kovia, mutta ei se häntä ainakaan mitenkään ollut jalostanut. Itsestäni en usko että koskaan olisi sydäntä jättää rakas ihminen sairauden keskelle yksin, sittenkään vaikka tuntuisi että rakkaus on hiipumassa. Kyllä sitä ainakin odottaisi sen aikaa että toinen olisi paremmassa kunnossa, se ei olisi vaatinut tässä tapauksessa kuin muutaman kuukauden odottamisen. Hänelle se ei olisi ollut mahdoton uhraus mutta minulle ne olisi olleet elintärkeät kuukaudet toipumisen kannalta. Johon nyt tuli tämän erokriisin jälkeen takapakkia sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Sellaiseksi maailma taitaa olla tosiaan mennyt, että jokainen vain ajattelee itseään eikä yhtään mieti miltä omalla kohdalla mahtaisi tuntua jäädä yksin elämänsä kovimmassa paikassa. Sitä on silloin niin heikoilla ja tarvitsee toista ihmistä lähelleen ja tuekseen enemmän kuin koskaan. Kaikki hyvinvointi on siinä kiinni läheisiltä saadusta turvasta ja sairauden todellisuus jysähtää järkyttävällä tavalla päin näköä kun joutuu jäämään yksin selviytymään ilman toivoa paremmastakaan suhteesta. Monenlaista olen minäkin elämässä kokenut jo aiemmin, mutta käsittämättömän kovalta iskulta tämä tuntui.

Nyt olen kuitenkin jo toipunut sairaudesta ja koitan jatkaa elämää eteenpäin.Vaikealta vain tuntuu yrittää luottaa tällaisen jälkeen keneenkään. Jos ihminen joka väittää rakastavansa, voi toimia noin, kai silloin kuka tahansa voi tehdä ihan mitä tahansa. Oloani ei suuresti paranna se että ex-kumppanini elää elämänsä onnea uuden kumppaninsa kanssa ja ei voi mitään mutta se tuntuu tosi epäreilulta. Sairautta en sinällään toivo kenellekään, mutta exälleni en voi olla toivomatta jotain sellaista elämäntilannetta itselleen jossa saisi vähän lisää ymmärrystä ja empatiaa toisia kohtaan. Jos ihmisten välittäminen kestää vain niin kauan kun on hauskaa ja suhde antaa joka hetki enemmän kuin ottaa, nii ei siinä taida olla rakkaudesta kyse ollenkaan, toisen hyväksikäytöstä vain omiin tarpeisiinsa. Ei sovi mun pirtaan, mä kun rakastan niin se on aitoa eikä kuole isommistakaan tappioista tai takaiskuista suhteessa. Vielä kun kohtaisi toisen samanlaisen tallaajan.....

"Jos ihmisten välittäminen kestää vain niin kauan kun on hauskaa ja suhde antaa joka hetki enemmän kuin ottaa, nii ei siinä taida olla rakkaudesta kyse ollenkaan, toisen hyväksikäytöstä vain omiin tarpeisiinsa."

Tähän valitettavasti on monissa suhteissa tultu ja siksi monet suhteet päättyvät. Tunteesi ovat oikeutettuja. Älä tunne huonoa omatuntoa siitä, että toivot exän kokevan samanlaisen hylkäämisen. Sinulla on oikeus siihen ja toivomisesi ei saa oikeasti ketään sairastumaan. Negatiiviset tunteet on sallittuja exään kohtaan. Siistejä eroja ei olekaan tai jos on niin suhteeseen ei ole liittynyt oikeaa kiintymystä ja välittämistä.

Miehet ovat heikkoja näissä asioissa ja usein jättävät sairaan naisen.

Minulla kumppani lähti kolme vuotta kestäneestä suhteesta kun masennuin veljeni kuoltua. Olin varmaan tavallista äreämpi, surullisempi, enemmän kotiinpäin kääntyvä ja kotiinjäävä kuin seuraelämään suuntautunut, sekä mietin paljon kasvuperheeni ongelmia tuolloin eikä ollut helppoa olla ärtymättä hänelle, kun hän selitti kaikkia mukavia asioita, joita aikoo elossa olevien sisarustensa tai kavereidensa kanssa tehdä, kun itse olin menettänyt juuri oman sisaruksen enkä alkutunnemyllerryksessä kaivannut ihmisten seuraan aktiivisesti. Ehkä hänestä tuntui, että oli saanut vaivoiksensa vihaisen häneen pahaa oloaan purkavan erakon :D, josta kannatti hankkiutua eroon.

Itse olen jälkikäteen miettinyt, että rinnalleni jääminen tuossa tilanteessa olisi varmaan kasvattanut minuakin hyvään suuntaan, niin että olisin muistanut tapauksen hyvällä pitkään ja vastaavissa tai toisenalaisissa enemmän häntä kohtaavissa elämän aallokoissa jäänyt hänen rinnalleen, muistanut omaa silloista hankaluuttani, ärsyttävyyttäni ja surumielisyyttäni ja sitä, kuinka niiden kanssa kuitenkin selvittiin, kun hän olisi ollut jatkossa jonkin elämän tilanteen takia hankala, ärsyttävä tai surumielinen.

Tuon surullisen elämäntilanteen aikana tapahtunut hylkääminen masensi toden teolla, syytin itseäni pitkään siitä, että purin läheiseeni omaa stressiäni, suuttumustani ja uupumustani elämän "epäoikeudenmukaisuudesta", mutta sitten olen miettinyt näin jälkikäteen, että jos lähtee tuollaisen takia tai muiden juttujen takia, niin tuskin sitten olisi jäänyt rinnalle myöhemmissäkään elämän aallokoissa, niin parempi, mitä aiemmin häipyy. Kumminkin kun elämää mennään eteenpäin niin itse kullekin tulee vastaan perheenjäsenien tai tuttavien kuolemia ja niistä voi tulla surulliseksi tai masentua joksikin aikaa ja joutua silloin miettimään elämää tavallista enemmän niin ettei seuraperhoselämä juuri kiinnosta.

Olen miettinyt, että turha sitä on entistä kumppania tuosta syyllistää kumminkaan, sillä luultavasti meissä oli parina ja minussa oli hänen parinaan muitakin piirteitä, joiden kanssa hän ei pärjännyt, ja sitten oli helpompi hankkiutua sellaisesta kumppanista, jonka kanssa ei koe olevansa kaikin puolin yhteensopiva, niin eroon tuollaisen "kriisin" aikana. Ehkä "kriisi" oli se, jolloin hän todella joutui pohtimaan, olenko minä hänelle oikea kumppani pitkällä aikavälillä ja onko hän onnellinen kanssani myös huonoina hetkinä. Koska haluan itse suhteen, jossa voin olla suhteen tulevaisuuteen luottava toisen kanssa myös huonoina hetkinä, niin vähempi ei minulle kelpaakaan. Tavallaan toivettani "vähempi" siis poistui luonnollisesti elämästäni, niin että toiveeni mukainen suhde pystyy astumaan elämääni jossain vaiheessa tulevaisuudessa, kunhan olen tarpeeksi toipunut tuosta kriisissä hylkäämisestä. Hyvä kokemus sinällään, että jatkossa jos tapahtuu samanlainen kriisissä-hylkäys, niin tiedänpähän, että siitäkin jatkuu matka eteenpäin ja asian kanssa kyllä oppii jollain lailla toimeen tulemaan, vaikka se ei välttämättä mukavalta tunnukaan.

Monet varmaan toivoo kohdalleen juuri tuota huonoinakin/erilaisten elämänkriisien aikoina riittävän hyvältä molemmista tuntuvaa suhdetta, joten sinulla on jatkossa tilaisuus löytyy sellainen. Jokatapauksessa tuollainen hylkäämiskokemuskin on arvokas siitä, että muistaa sitten itse sen, kun oma tuleva kumppani kohtaa jonkin elämänkriisin, oli sitten sairaus tai muu, että silloin juuri kirkastuu haluaako tietyn ihmisen kanssa olla hyvinä ja pahoina aikoina, vai pelkästään hyvinä. Varmaan kahden ihmisen välinen tosirakkaus on se, jossa molemmat haluavat olla yhdessä sekä hyvinä että pahoina aikoina.

Minun tarinani on erilainen. MInä jäin ja olin loppuun saakka.

Rakastuin muutamia vuosia sitten mieheen, joka oli vakavasti sairas. Hän seurusteli tahollaan, mutta ystävystymistämme se ei estänyt. Kävin häntä auttamassa silloin tällöin.

Miehen tilanne muuttui tämän vuoden alusta ja aloimme seurustelemaan. Pari kuukautta meni hyvin, mutta sitten miehen tila huononi. Päädyin omaishoitajaksi ihan yks kaks. Jos pohjalla ei olisi ollut parin vuoden syvää rakkautta mieheen en varmaan olisi jäänyt tilanteeseen. Oli se niin stressaava kuitenkin. Todellista normaalia elämää yhdessä oli niin vähän aikaa. En oikein tiedä, että oliko se loppuaikoina ystävyyttä, rakkautta vai velvollisuudentunnetta. Muutaman kerran teki mieli jättää kaikki sikseen. Tunteet vaihtelivat laidasta laitaan.

Nyt tiedän, että se oli oikeaa rakkautta kuitenkin. Mies menehtyi heinäkuussa kesän ollessa kauneimmillaan. Onneksi kauniit muistot jäivät vaikka loppuaikoina oli ihan nosteltava ja vaipoissa.

Tehän olitte vasta tutustumassa,
mutta hyvä et selvisi hänen todellinen luonne.
Mun mies kestänyt hyvin,
vaikka vasen rintani poistettiinkin,
hän ei kuulema rakastunut vain rintoihin.
Mutta meitä moneen junaan ja joku jää asemallekin.
Voimia sinulle joka hetkeen.

Tsemppiä Sulle. Oletpa joutunut kokemaan ikäviä typerän miehen vuoksi, aikana jolloin eniten kaipaisi tukea. Toivon sulle koko sydämestäni kaikkea hyvää ELÄMÄSSÄ!

On meitä moneksi.
Minun kumppanini sairastui syöpään neljän kuukauden seurustelun kestettyä ja nyt hän ollut hoidoissa pari kuukautta. Olen hänen tukenaan kaikin tavoin, minkä pystyn ja rakkauteni häntä kohtaan voimistuu taudin taisteluissa. Toivon, että rakkauteni pelastaa hänet antamalla voimia hänelle. Muuta en voi hälle antaa kuin rakkauttani nostamalla hänen mielialaansa.

Voihan se olla, että seurustelu ei ollut hänelle niin vakavaa, kuin se sinulle oli, tai että mies oli jo miettinyt eroa ennen kuin tiesi sairastumisestasi. Tai voi tuokin olla totta, että syövän takia lähti, mutta luulen, ettei se syöpä ainut syy ollut. Et selvästi olisi ollut hänelle se oikea, joten eikö parempi, että erositte?

Kuten sanottu, puolivuotta on todella pieni aika seurustella ja todennäköisempää on, että erotaan jos noinkin iso asia, kuin syöpä tulee, kuin että se kestetään yli yhdessä, poikkeuksia toki on.

Maailma on aina ollut epäreilu, ei se maailma ole muuttunut epäreilummaksi.

niin, no ei kait sitä sairastuvalla muuten istuttaisi, jos olisi sairastuttu...

Maailma on julma. Ei tuosta oikein miestä pysty syyttämään, heikkohan hän on, mutta minkä hän heikkoudelleen mahtaa. Parisuhteeseen lähtiessä täytyy olla valmis siihen, että toinen lähtee yhtäkkiä, mutten ei kannata alkaa suhteeseen. Itse pysyn sinkku lopunelämääni, en pysty antamaan jättäjilleni koskaan anteeksi enkä halua uutta parisuhdetta. Olen paljon onnellisempi näin, minulla on lukuisia ihania kaverillisia seksisuhteita, minkä ihmeen takia haluaisin menettää vapauteni ja elää pelossa tulla hylätyksi.

Paljon voimia sinulle!!! Mutta on näitä valitettavasti. Lähi sukulaiseni kun sairatui myös vakavasti ja samaan syssyyn jäin vielä firman konkurssin takia työttömäksi mitä tekee naisystäväni. No jättää tietenkin. Jos ihmistä voi vaan rikkoa niin silloin tunsin että veistä käännetään nyt ankarasti haavassa. Oli kolme murhetta jotka veivät itsenikin osin kuoleman partaalle. No kaikista muista olen selvinnyt. Läheiseni voi hyvin ja töitä on minkä ehtii tekemään mutta luottamus naisiin meni ja vaikka tapahtuneesta on jo muutama vuosi niin luulen että se luottamus ei enään palaa koska ei ole palannut tähänkään mennessä.
Sinusta tuntuu pahalta mutta totuus on se että ihminen "rakas" joka jättää pahimmalla hetkellä kun toinen tarvii tukea on pahimman luokan narsisti eikä todellisuudessa ole sinua koskaan oikeasti rakastanutkaan. Totuushan vain on se että rakastaan ei jätä vaikka mikä olisi.
Toivu rauhassa rankasta kokemuksestasi ja nyt saat ajatella vain itseäsi. Älä anna muiden aiheuttamien murheiden tukahduttaa mieltäsi. Aurinkoista syksyä sinulle!!

Mielenkiintoista; tuttavani jätti tyttöystävänsä tämän sairastuttua rintasyöpään. Olivat asuneet noin puoli vuotta yhdessä, molemmat noin nelikymppisä. Onko niin ettei nelikymppinen mies kestä vastoinkäymisiä tuoreessa suhteessa? Jos takana olis pitkä liitto, tuskin mies jättäisi pikemminkin päinvastoin.

On julmaa. Erittäin. Hyvä kun päästi eroon miehestä. Tuli tilanne jossa hänet punnittiin. Ei ollut aloittajan arvoinen. Älä sure sitä miestä, sure vain sitä mitä hän olisi voinut olla, mutta ei ollutkaan.

On niitä kunnollisiakin miehiä, kuten tietenkin naisiakin. Kaikki ei petä eikä jätä.

Tsemmpiä.

Provo eilikkä mielikuvitustekstiä

Mistä te naiset löydätte itsellenne aina nuo huonoimmat ja selkärangattomat miehet?

Ihan turha ukkoa syyllistää, naisilla on aina keino syyllistää mies.
Jos mitään syytä ei ole niin sellainen keksitään.
Ei hyvää naista jätetä mistään syystä, syy löytyy siis peilistä.

Ei toi kovinkaan korrektia ole mutta jotkut ei halua tukea toista vaikeuksien tullessa =( itsellä kävi vähän samalla tavalla mutta sairauteni ei ollut läheskään noin vakava edes mutta ei helpottanut oloani yhtään vaan pahensi oireitani hetkellisesti kun ajan kanssa tajusun että jos on niin raukkamainen ettei halua tukea toista epävarmuuden hetkellä ja sairauden ollessa pahimmillaan niin ei hän voinut olla mitenkään sellainen mies jota etsin.Itselläni todettiin refluksi ja gastriitti kesän aikana

Kaipa joillekin tulee jänis housuun ja pakenevat. Mutta noin muuten mies kuulostaa lapselta käytöksineen, enemmän kuin aikuiselta tai sinnepäinkään? Mitä kaikkea mies pinnallisuudessa vaatiikaan muilta naisilta, en uskalla kuvitella.

Eihän tuo mikään mies ole!

sikamainen temppu jättää toinen junkun sairauden takia

Vastaan sekä miehenä että syöpää rakastaan hoitaneena että olipa raukkamaisesti tehty kun jätti! Kunnon mies ei semmoista tekisi. Juuri siinä vaiheessa se tuki onkin tarpeen eikä pitäisi jänistää.
Itse tapasin oman rakkaani syyskuun alussa 2011 ja pian sen jälkeen hän kertoi sairastavansa paksusuolen syöpää. En hätkähtänyt mutta yllätyin pikkuisen. Joka tapauksessa minulla oli kaksi vaihtoehtoa, joko lähtisin tai jäisin. Jäin koska olin rakastunut häneen ja lupasin parhaani mukaan hoitaa häntä. Olin enemmänkin avustaja kun hoito oli parempi hoitaa sairaalassa.
Paha vain että juuri samaisena hetkenä työnsaanti loppui ja jouduin koulimaan muitakin vaihtoehtoja. Joten oli ne hermot minullakin koetuksella. Kinaakin oli jonkin verran rakkaan kanssa mutta erottu ei. Kun hän kävi hoidoissa, menin mukaan miten töiltäni ehdin ja välillä hänen äitinsäkin oli mukana.
Joka tapauksessa rakkaani poistui viime jouluna taivaan kotiin. Kaipaan häntä tosi kovasti. En unohda koskaa sitä päivää kun tapasimme. Olen kyllä melko hyvin päässyt surustani yli, joskin suru ottaa oman aikansa.
Olen tällä hetkellä kuntouttamassa itseäni takaisin työelämään koska pitkäaikaistyöttömyys on vienyt ikävästi osaamista hukkaan. Jos voisin, en soisi samaa kenellekään toiselle, meinaan työttömyyttä ja rakkaan sairastelu. Mutta toisaalta kaikkea ei voi valitettavasti valita itse.

Älä välitä! se vaan ei ollut se,mikä on sulle tarkotettu.Näitä ääliöitä,jotka pelkäävät oman imagon puolesta löytyy.Et ole yksin.

"Jos ihmisten välittäminen kestää vain niin kauan kun on hauskaa ja suhde antaa joka hetki enemmän kuin ottaa, nii ei siinä taida olla rakkaudesta kyse ollenkaan, toisen hyväksikäytöstä vain omiin tarpeisiinsa."

Yhdyn edelliseen.
Todella alhainen ja heikko ihminen, joka tekee tuollaista. En koe vähäisintäkään tarvetta yrittää ymmärtää tuollaista päätöstä.

Hienoa, että noin karmeista sairaus- ja hylkäämiskokemuksista huolimatta pysyt vahvana. Tietenkään se ei kenellekään helppoa ole, mutta moni olisi lannistunut aivan lopullisesti tuollaisten tapahtumien jälkeen.
Ihailtavaa sinulta. Exäsi on yksi mitättömyys.

Saako kaikki miehet taas paskaa niskaansa?

Saa.

Tuolla on sairauspalstalla hiemen toisenlainen kuvaus hoitamattajätetyn rintasyövän kanssa elämisestä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12014861#comment-65859617

Miehenä pari kokemusta:

Itse olin ollut onnettomuudessa, luita poikki, ei sen kummempaa. Kumppani "hoiti" ja hoivasi sen 6 viikkoa.

Sitten vuosia myöhemmin toinen kumppani sai rintasyövän, itse yritin tukea ja hoivatakin, mutta hän ei mitään hoivaa tarvinnut taikka halunnut, eikä minua mitenkään huomioinut taikka "hoitanut". Siihen se juttu kuivui kasaan ja avoerohan siitä tuli.

En oikein ymmärrä, miksi rintasyöpä olisi jotenkin sellainen kuolemanesikartano joka lopettaa kaiken yhteisen kivan tekemisen? Ymmärrän hyvin realiteetti rajoitukset. Mutta ennen kuolema diagnoosia, ei olla tekemässä mitään kuolemaa.
Pitää ymmärtää, että molemmin puolin kumppanin tarpeista pitää pitää huolta, oikeastaan tapahtui mitä tahansa.

Enpä osaisi sanoa miten itse toimisin jos toinen sairastuisi vakavasti ja hänen fyysiset ominaisuutensa jne muuttuisivat kovasti. Enkä halua edes miettiä koko asiaa.

Hei Kuuneito.

On olemassa ihmisiä niin miehissä, mutta vähenmän naisissa joilla ei ole empatiakykyä toista ihmistä kohtaan. Se oma hyvinvointi onkin ykkösasia elämässä. Ne eivät pysty olemaan kumppaninsa rinnalla hänen vaikeassa elämäntilanteessa. Eivät vain pysty asettumaan millään tasolla toisen asemaan.

Ikäväksi sitä, minä rakastan sinua käytetään aikusenakin helposti toista kohtaan saadakseen jotakin toiselta ilman, että ne oikeasti tulevat sydänmestä. Jos rakkaus tulee sydänmestä, ei omista haluista, niin silloin se kestää vaikeakin asian yli silloin kun toista kohtaa sairaus.

Ei oikein voi sanoa kyseisen miehen toimineen niinkuin miehen olisi pitännyt toimia. Ei ollut miestä seisomaan sinun rinnalla elämäsi vaikeana hetkenä.

Tärkeintä sinun itsesi ja tiulevan elämäsi kannalta on pystyä antamaan sydänmestäsi anteeksi sen mitä toinen sinulle teki. Ei kovin helppo juttu sen voin sanoa, mutta kun sen pystyy, niin itselle se on vapauttava tunne. Tietty möykky lähtee sisältä pois. Jää siitä tietysti vaikeus enään luottaa toiseen ihmiseen, mutta se on inhimmillistä ja se pitää itsessä hyväksyä.

Itsellä kesti kaksi vuotta päästä omasta möykystä eroon. Sinäkin siitä pääset, kun jo kirjoitit tänne nettiinkin ja oikea rakkaus odottaa sinua vielä jossakin.

Olitko avioliitossa miehen kanssa? Kun mies ja nainen rakastavat toisiaan romanttisesti ja eroottisesti, heidän tulee mennä avioliittoon eikä elää ns. susiparina. Ja avioero muun syyn kuin haureuden tai väkivallan takia on väärin.

Itse en luottaisi mieheen, joka ei suostu menemään avioliittoon kanssani.

Näin sen siis tulisi olla, mutta elämme epätäydellisessä maailmassa, ja ihmiset ovat erehtyväisiä. Ehkä seuraavalla kerralla muistaa tehdä niin kuin on hyvää ja oikein.

Miehesi teki väärin jättäessään sinut sairauden takia / aikana. Vaikka hän olisi pohtinut eroa jo ennen tietoa sairaudestasi, hänen olisi silti pitänyt pysytellä rinnallasi sairastamisen ja rankkojen hoitojen ajan, vaikka sitten pelkästä lähimmäisenrakkaudesta, jos romanttista rakkautta ei enää ollut.

Positiivista tässä on se, että pääsit eroon miehestä, joka ei osannut olla tuki ja turva elämän vastoinkäymisessä. Näin on parempi.

Toivotan sinulle, Kuuneito-72, voimia, paranemista, lähimmäisenrakkautta ja Jumalan johdatusta vastaisuudessakin :-)

Olen varma, että jokainen joka tekee, vääryyttä, pahaa tai halpamaisia temppuja toisille.
Löytää ennemmin, tai myöhemmin, tavalla, tai toisella, edestään sen minkä on taakseen jättänyt.
Näin se vaan on. Elämä opettaa meitä. Jos vain opimme.
Kaikki eivät tosin ota koskaan opiksi. Ei toisille voi tehdä vääryyttä ilman minkäälaisia seuraamuksia.
Meidän ei tarvitse itse kostaa kärsimäämme vääryyttä. Se hoituu aikanaan automaattisesti. Mystistä, tai yliluonnollista. En tiedä mitä se on. Mutta niin monesti olen ollut näkemässä, miten paha saa palkkansa. Siksi uskon näin vahvasti tähän asiaan. Monilta tälläiset opetukset jää huomaamatta.
Ja ellei, pahuus saa palkkaansa tämän elämän aikana, niin palkka tulee sitten jossakin muualla.

Jos ajattelet asiaa omalta kannaltasi: entä jos sairastuja olisikin ollut mies? Vaikka eturauhassyöpä? Osaisitko suhtautua ja olla? Mitä jos seksi yököttäisi?

Eikö ole kumminkin hyvä että lähti eikä jäänyt säälimään?

Tässähän sen taas näkee, kuinka sikoja miehet voi olla. Vähän sama tilanne. Aviopuolisoni pakotti minut menemään selkäleikkaukseen, jonka onnistumisesta ei ollut takeita. Uhkasi jättää, jos en mene. Leikkaus ei oikein sitten onnistunutkaan, mieheni lähti.

Siis, puolen vuoden jälkeen ei ole vielä mitään kumppania, jos rehellisiä ollaan. Eri asia jos on vuosia ollut yhdessä. Ja kyllä ei ole helppoa sairaan kanssakaan olla, tukea tarvitsee myös läheiset.

miehet on niin pinnallisia,eivät pysty tuntemaan syviä tunteita.miehiä kiinnostaa enemmän silikonitissit ym.turhakkeet.eivät ymmärrä elämän todellisia arvoja.miehet eivät kestä sairautta,eivät itsellään,eikä muilla.jos perheeseen esim.syntyy sairas tai vammainen lapsi,niin ukko häipyy sen siliäntien. miehet ottavat usein vanhoillapäivillään nuoren naisen,että välttäisivät kuoleman ja sirastumisen.

Itsellä saman kaltainen tilanne myös ymmärrän tuunteesi.

Vaikka vakava sairaus ei olekaan mikään onni, niin sinun onnesi se kuitenkin oli sillä lailla, että pääsit irti kääpiöaivoisesta otuksesta.

Minulla kokemuksia samaa sairautta en jättänyt vaimoani vaikka hoidot olivat raskaita. Hoisin häntä loppuun asti ja välitin hänestä myötä ja vastoin käymisestä, niinkuin on luvannut avioon astuessaan. minusta miehen pelkurimaisuus on selvästi olemassa oleva. joskus tulee miehen ajatella jos itse sairastuisi ja miten vaimo sen jälkeen toimisi. Ei pidä jättää toista tuon vuoksi, hän menehtyi vuosia sitten

Hei!
Teidän suhde oli vielä tosi tuore, ja niin julmalta kuin tämä kuulostaakin, parempi että ero tuli nyt, näin alussa suhdetta. Että se totuus miehestä paljastui jo nyt.

Mies olisi voinut hoitaa tilanteen vähän fiksumminkin,ja jatkaa vaikka ystävätasolla tukena. Mutta jossain on vikkaavikkaa kun ei pystynyt.

Minulla kävi samoin. Miehestä ei ollutkaan sanojensa mittaiseksi sitten kun tositilanne olisi ollut. Semmonen ero vaan, että me olimme naimisissa ja kaksi lasta, toinen vauva vielä.

Mies hoki aina, että ihmisten pitäisi mennä vuorille, siellä nähtäisi kuka auttaa hädässä olevaa, heikompaa ja kuka menisi itsekkäänä vain eteenpäin. Hän olisi tällainen auttaja. Kuuluimme motskakerhoon tuohon aikaan ja hän oli aina kovin auttavainen kerhokavereita kohtaan. Jollain pitkällä motskareissulla yhden kaverin pyörä hyytyi matkalle. Vettä satoi, kello oli paljon ja seuraavan päivän arkena pitäisi kaikkien jaksaa töihin. Kohtuullisen isosta porukasta vain hän ja kaverinsa jäivät auttamaan pulassa olevaa.
Kyllä hän oli niin hyvä ihminen.

Muutamaa vuotta myöhemmin odotin toista lastamme ja siitä se alkoi. Pitkä tarina, mutta eipä ollut hänessä miestä vaimoaan auttamaan, tukemaan, olemaan kotona, hoitamaan lapsia tilanteessa, kun minä makasin vuoteessa huonokuntoisena, jaksamattomana, uupuneena. Ei. Siihen jätti, lähti töihin, kun täytyy.
Onneksi teillä tilanteessa, että olette nuoria ja ei ole lapsia.

Se kuuluisi se syöpä voittaa yhdessä!

Ei miestä voi mieheksi kutsua, joka tuollainen on! Vastuuta ei ota mistään, eikä kenestäkään.Kuopan reunalle tuollaiset pitäisi taluttaa. Vaimollanikin todettiin rintasyöpä n.3 vuotta sitten. Episodi lujitti meidän suhdetta entisestään. Hän pääsi pelkästään sädehoidolla, toistaiseksi etäispesäkkeitä ei ole kontrolli-käynneissä havaittu. Voimia sinullekin paranemiseen, 97% on parannettavissa. Ei mitään paniikkia, otetaan asioista selvää, kyllä se elämä joka tapauksessa selviää.

On kyllä aika kova pala tuohon päälle vielä sydänsurut, itellä menee kaikki voimat kun tulee ihmissuhteessa hylätyksi saati sitten että vielä sairastaa jotain, voimia aloittajalle ja toivottavasti selätät kaikki vastoinkäymiset :)

Puoli vuotta seurustelua on aivan älyttömän lyhyt aika. Siinä vaiheessa ollaan vielä alkuhuuman keskellä ja kaiken, aivan kaiken on pakko olla kivaa ja ihanaa ja pelkkää positiivisuutta. Suhteessa ei ole vielä arki astunut kuvioihin, ei lähellekään.

Kun sitten toinen tuossa tilanteessa saakin diagnoosin vakavasta sairaudesta, niin minusta on täysin ymmärrettävää että se toinen osapuoli ei halua jatkaa. Mies lienee ajatellut "I didn't sign up for this" mikä aivan oikein onkin.

minusta oikein että pääsit tollaisesta kuisi pää poika kaverista eroon joka ei ollut sun tukena sun vaikeena hetkenä.en antas sellaiselle poika kaverille mitään arvoo sinuna.sulle hyvijä jaksamisenia vaan kyllä sinä siitä toivut ,niin minä toivuin myös vaikka ei noin vakaa vaa ollutkaa.rakkaudella sua kohtaan harri.

Puolen vuoden seurustelun jälkeen ei voi odottaa suhteen olevan niin vahvalla pohjalla, että automaattisesti on valmis ja kykenevä toista tukemaan. Ei kaikilla olevain itsessään voimia, henkistä kapasiteettia eikä empatiakykyä. Kokemuksesta tiedän, että syöpä uuvuttaa sairaan läheisiä.Toivon ja takapakkien seuraaminen, hoidot ja kontrollit. Taistelu ja toisaalta valmistautuminen luopumaan.

Hei, ikävä sairaus. Itse olen sairastannut sen 2 kertaa, 20v sittenSilloinen vaimoni kuoppasi minut mielessään ja lähti vieraisiin, vaikka meillä oli pieniä lapsia . Ero tuli ja minulle suuri suru ja vielä taistelu tautia vastaan, nyt on kaikki hyvin uusi vaimo ja lapset aikuisia Koeta jaksaa,.ja jos kunto paranee, liikkeelle ja vaikket todella hakisi sydänystävää, höh se saattaa olla siinä.

Itselläni aika samanlainen kokemus, mutta eri syöpä. Meillä oli meneillään asumusero, jonka syöpädiagnoosi sinetöi tilanteen mieheni puolelta eroksi. Luulen, etten ole koskaan sama ihminen kuin ennen. Kaikki tuttavat suhtautuvat asiaan kuin olisi ihan normaalia - tai kaipa kuvittelen niin, sillä mihinkään mihin et voi vaikuttaa, on otettava vain vastaan.

Miehesi käytös on todellista ihmisyyttä ja luonnonvalintaa parhaimmillaan. Vain Raamattu paljastaa tämän järisyttävän totuuden luonteestamme. Ihmiskunnan suurin ongelma ei ole uskon asia vaan on jokaisen nähtävillä. Ihminen on itsekeskeinen ja ahne olento, taipuvainen monenlaiseen turmelukseen. Itse seison edessänne pilkkaajana, valehtelijana, varkaana, juomarina, huorintekijänä ja murhaajana? Pahat tekoni olen vaihtanut perintöosaan taivasten valtakunnassa. En päätä enää itse mikä on oikein ja mikä väärin, mikä hyvää ja mikä pahaa. En mukaudu tämän maailmanajan menoon vaan nöyrryn Herran edessä, tutkin mikä on Hänen mielensä mukaista, luovun vääryydestä ja muutun itse.

Sydämeni halu ja rukous on Jumalan tykö teidän edestänne, että te vapahdetuiksi tulisitte Jumalattomuuden paisumuksesta sen ylpeät aallot asettuen. Hän on suonut meille parannuksen aikaa säästäen meitä tämän vuoden, mutta Hänen tuomionsa odottaa täytäntöön panoa. Iankaikkisuus on lähellä, joko onnellinen tai onneton. Ja meillä on täysi syy odottaa kaikkein kovinta. Vai voitko todella seistä hänen edessään, jonka silmät ovat puhtaat, niin ettei hän voi pahaa nähdä? Hän tulee odottamatta ja syöksee pois lampunjalkamme sijaltansa, ellemme tee parannusta ja niitä ensimmäisiä tekoja, ellemme palaa takaisin uskonpuhdistuksen perusoppeihin, evankeliumin totuuteen ja yksinkertaisuuteen. Kenties vastustamme nyt Jumalan armon viimeistä yritystä meitä vapahtaaksensa. Kenties on meillä piankin "meidän vääryytemme mitta täynnä" hylkäämällä Jumalan armon meidän itsemme suhteen ja karkoittamalla pois hänen lähettiläänsä. Nyt on tärkeä hetki herätä unesta, ennen kuin "pasuuna soi" ja maa muuttuu verikentäksi. Anna Hänelle kunnia parannuksestasi ei kadotuksestasi. Tuomitse itsesi, niin ei Herra sinua tuomitse.

minusta tuntuu että se ei oikeast rakastanut sinua. se vain pakeni koska ei kestänyt itseäään tai sitä että sulla voi olla jotain. tai sitten pelkäsi liikaa jotain muuta esim menettämistä.

Minulla myös leikattiin vuosii sitten rintasyöpä.Silloin mieheni (NYKYISIN X-MIEHENI)oli todella hirveä kun palasin kotiin ja en voinut tehdä raskaita kotitöitä.Hän sanoi,et jos et jaksa mene sinä töihin ja hän jää kotiin.Löi minua ja kohta alkoi matkat ulkomaille ja kotona istumiset netin vieressä ja sulki mikin,kun tulin huoneeseen.HuomaSin hyvin pian että toinen nainen oli tullut kuvioihin.Ero tuli hyvin pian sairastumiseni jälkeen.Eikä ollut halua lähteä perheneuvolaan.Ero tuli ,kun poikamme oli 5vuoden vanha..Raskasta aikaa.Monet miehet ei ole kypsiä kestämään vastoinkäymisiä.Vaan mieluummin etsivät uuden vaimon,kun vaimo sairastuu!

Saa. Minäkin jätin alkoholistin.

Minun nainen jätti minut 7 v jälkeen kun tein päättötyötä yliopisoon menemällä toisen perään. Samoin toinen meni entisensä perään kun olin surullinen isovanhempani kuoltua. En luota enää naisiin ja olen mieluummin yksin kuin että yrittäisin jonkun naisen kanssa!

Minä sairastuin rintasyöpään 2002 ja olin silloin 34-vuotias. Perheessämme oli 6- ja 8-vuotiaat lapset. Tulin taksilla sädehoidosta, mies ei tiennyt että sädehoitoaikani oli muuttunut sinä päivänä. Kotiin tultuani alaston vieras nainen hiimailee meidän makuuhuoneesta suihkuun. Olin monttu auki tilanteesta, mies oli vielä pitkällään makuuhuoneen sängyllä ja ainoa mitä sai sanottua oli että ai sä tulit jo.

Oli todella raskasta käynnistää avioero kun sytostaatit oksetti. Selvisin kuitenkin. Nykyään yhdistän mieheni saman tien sytostaattien aiheuttamaan kuvotukseen, enkä voi ajatella miestä lainkaan ilman että rupean yökkäilemään.

Miehesi oli reppana pelkuri, ja hän tulee vielä varmasti katumaan tekoaan. Älä tuhlaa energiaasi enempää asian murehtimiseen.

Asiasta kolmanteen: jotta syöpäsi ei enää uusiudu, on syytä tehdä totaalinen ruokavalioremontti, ja muuttaa myös ajatuksiasi positiivisempaan suuntaan. Tiesitkö että kun syöt lihaa ja maitotuotteita, riskisi sairastua rintasyöpään on 4 kertainen kasvissyöjiin verrattuna? Sama on melkein jokaisen syövän kohdalla.

Stytostaatit ja kemoterapia tappavat, eivätkä suinkaan paranna. Yli puolet syöpäpotilaista kuolee ko. hoitoihin pian niiden alkamisen jälkeen, ja yli puolet, jotka siitä selviävät, kuolevat seuraavan 15 vuoden kuluessa.

Jos haluat oikeasti parantua, täytyy sinun parantaa itsesi sisältä käsin. Syöpä ei tule ilman syytä! Sairauksia ei paranneta myrkyillä, vaan puhtaalla ruoalla ja positiivisella energialla. Elimistöllämme on kyky parantaa itse itsensä, kun sille annetaan oikeaa polttoainetta. Suurin osa "tavallisesta" ruoasta on hapanta ja muutenkin epäterveellistä, ja happamassa kehossa viihtyvät kaikki sairaudet. Syöpä ei voi levitä emäksisessä kehossa! Käytännössä kaikki (erityisesti vihreät) kasvikset ovat emäksisiä, ja mm. eläintuotteet ja viljat ovat happamia. Jotta ravinnosta saataisiin kaikki mahdollinen hyvä irti, niin sen tulisi olla mahdollisimman pitkälle luomua ja kypsyttämätöntä. Googleta lisää aiheesta jos olet kiinnostunut!

Surullillista, mutta hän ei ollut kypsä kohtaamaan elämän realiteetteja. Entäpä sitten kun hän sairastuu haluaako hän että jätetään silloin yksin.

Se vaan oli miettinyt vaihtoa nuorempaan jo pidempään. Tuo oli vain viimeinen syys mikä sitten ilmoitti että parempi vaihtaa toiseen.

Ikävä kyllä. Kokemusta on.

En ole koskaan ollut erikoisen naisellinen, ja rinnat eivät ole merkinneet minulle mitään. En ole koskaan ymmärtänyt, mikä meidän rinnoissamme miehiä kiinnostaa. Työkaveri halusi varmuuden vuoksi poistaa molemmat rintansa. Hän olisi saanut valita cytostaattihoidotkin.

Nainen tuli reippaasti töihin sairauslomansa jälkeen, mutta oli hyvin ilkeä. En tiennyt mihin olisin itseni piilottanut, sillä hän tuijotti jatkuvasti rintojani tai arvosteli muiden naisten rintoja, jotka eivät olleet paikalla.

Kun nostin toista käsivarttani, hän huomasi villapuseroni kainalossa reiän, josta heti huomautti.Olla siinä sitten. Asia voi korjaantua, kun olet paranemaan päin.

Mielestäni vakavasti sairasta tai kuolevaa ihmistä ei pitäisi jättää yksin.Se on aika moraalitonta.

Vähän toisenlainen tarina minulla. Äitini tuli raskaaksi 50-luvun puolivälissä seurusteltuaan puoli vuotta isäni kanssa. Lapsena sain tietää isäni nimen, mutta kukaan ei tarkasti tiennyt, missä hän oli. Hän muutti Ruotsiin, sieltä takaisin Suomeen, sai yhden tyttären lisää toisessa osassa Suomea, jonka jälkeen hän tuli takaisin Suomeen, josta etsin hänet esiin 22-vuotiaana.

Onhan se aika kova tilanne, jos seurusteluvaiheessa vasta ollaan ja toinen sairastuu vakavasti. Puoli vuotta on lyhyt aika liittyä toiseen ihmiseen alkuhuuman mentyä.

Toivon sulle hyvää paranemista ja tukea ja turvaa omilta läheisiltäsi.

se tykkäs isoista TISSEISTÄ.

ei mistää keinomuoviimplantista.

JOS ON HUONO OMATUNTO NIIN PITÄÄ KEKSIÄ VAIKKA MITÄ. SE OLI AIVAN HÄVYTÖN TEKO. MINÄ LUULEN ETTÄ MIESTÄ ODOTTAA JOTAIN VASTAAVANLAISTA TULEVAISUUDESSA.- EI TUOLLAISESTA RAUKKAMAISUUDESTA PÄÄSE NOIN VAAN KARKAMAAN KUIN TOINEN JUURI SILLÄ HETKELLÄ JA HOITOJEN AJAN TARVITSEE KAIKKI SE HELLYYS, APU JA ROHKAISU MIKÄ ELÄMÄNKUMPPANILTA PITÄISI SAADA. SAAT NÄHDÄ ETT TAKAISIN TULEE KYLLÄ JOTAIN SAMAN TAPAISTA HÄNELLE... SINÄ PÄRJÄILET ILMAN TUOLLAISTA MIESTÄ MIHIN EI VOI LUOTTAA. MIEHIÄ ON KUMMIMKIN PALJON LIIKKEELLÄ JA MUKAVIAKIN LÖYTYY. TSEMPPIÄ VAAN.

Itse olen sinkkumies ja tekisin mitä vain että saisin seurustella edes sairaan naisen kanssa, mutta kun ei saa edes sitä!!!

Ikävää, että näin on käynyt ja voimia sinulle.
Niinkuin moni täällä jo sanoo, että puoli vuotta on lyhyt aika, niin näin on minustakin. Mieshän sanoi heti diagnoosin saatuasi, että jos jättää, niin ei johdu sairaudesta.. mitä jos oli miettinyt eroa ennen diagnoosia, mutta yritti sinnitellä ja tukea diagnoosin saatuasi (koska on moraalitonta jättää siinä tilanteessa), ja voimat loppuivat kesken?
Ehkä kommentit muistanaisista oli yritys saada sinut jättämään hänet (näitä kuulema harrastetaan "terveissäkin" piireissä).
Oli miten oli, kaikki ei ole aina mustavalkoista ja hän hoiti osansa huonosti. Mutta vaikea olisi tilanne itsellekin jos haluaisin jättää poikaystäväni, mutta hän kertoisi ensin, että sairastaa vakavasti. Ei minun mielestäni toisen sairaus saa olla suhteen ainoa liima.
Niin, ja itse en haluaisi missään nimessä olla suhteessa, jossa toinen ei halua olla minun kanssani, vaan on sairauteni pakottamana.
Ja niin

Minä itse olen sairas ja en pysty liikkumaan kunnolla, mutta minun mieheni haluaa auttaa kaikessa ja on sanonut, että haluaa olla kanssani tapahtuu mitä tahansa. En ymmärrä miehiä tai naisia jotka jättävät puolisonsa kun toinen sairastuu. He ovat pelkureita jotka eivät ota vastuuta toisesta. Eihän sairastunut puoliso ole syypää tilaansa meistä jokainen voi sairastua vakavasti jos, toista rakastaa niin myös jaksaa tukea ja olla avuksi toiselle eikä jättää toista heti kun toinen sairastuu se on vastuunpakoilemista ja siten erittäin ilkeä teko en ymmärrä mitä nämä itserakkaat ihmiset oikein ajattelevat? Joten autetaan puolisoamme elämän vaikeissa asioissa silloin kun rakkaamme sairastuu eikö niin tehdään osaltamme hyvä teko.

Raukkamaisesti tehty, mutta aika ymmärrettävää, että noin lyhyen suhteen jälkeen mies ei ollut hitsaantunut liittoonne riittävästi, jos ollenkaan.
Yritti kuitenkin jotenkin pehmentää jättämistä, vaikka valehtelulla sai aikaan vain pahemman mielen kuin rehellisesti puhumalla.

Mies voi ihastua nopeasti, mutta rakastuu hitaasti. Hän eli vielä ihastus vaihetta ja kun ihastuksen kohde muuttui, niin miehellä meni järki solmuun ja pupu pöksyyn.

Joku seurustelee saadakseen helppoa seksiä ja tässä siihen viittaisi se, että etsi heti uuden kumppanin.

Niin tai näin, mies ei ollut rakastunut ja suhde olisi ehkä päättynyt kyllästymiseen jos normaali arki olisi ehtinyt alkaa.

Minulle on moni valittanut, että kunnollisen, vapaan aikuisen miehen löytäminen on lähes mahdotonta.
Kaikki ovat eronneita ja moni ennen kunnollinen on tullut jätetyksi varsin kevyin perustein ja silloin iskee sitoutumiskammo, mutta halut eivät katoa minnekään. Mies saattaa olla suhteessa, mutta varoo sitoutumasta siihen syvällisemmin pitkän aikaa vaikka päällisin puolin näyttäisi olevan siinä mukana koko sydämellään.
Sairastuminen lyhyen suhteen jälkeen voi olla kunnollisellekin liian kova paikka.

Jätettyjä renttuja onkin sitten runsaammin. Omistakaan vapaista tuttavistani en voisi suositella ainoatakaan kenellekään.Yksi oli, mutta vuosien yksin elämisen jälkeen hän viimein uskaltautui suhteeseen eikä ole enää vapaa.

Kunnollisiakin siis on, mutta löytäminen voi olla hankalaa. Onnea etsimiseen.

Rispekt. Reilukerho pitää huolen omistaan!

Kuule, minä rukoilen sinun puolestasi että Jumalan tahto tapahtuu sinun elämässäsi ja miehesi elämässä. Se on parasta mitä voi toivoa ja minä rukoilen että mies ei jätä sinua. Jos niin käy, silloin tiedät että parempaa on tulossa. Jätä itsesi Jeesuksen syliin. Rukoilen myös että paranet ja sairautesi ei uusi.
Jeesusta pyydän myös rukoilemaan koko perheen puolesta.

Mun siskon mies kävi sairaalassa kovaan ääneen huutamassa että kun hoito tulee kalliiksi. Ei tarvii maksaa enää hän kuoli.
Oikeesti sisko maksoi hoitonsa itse oli niin säästeliäs ihminen että tilillä oli varmasti rahaa. Lapsistaan oli kova huoli että mitenkä pärjäävät hänen kuolemansa jälkeen.
Mies vähät välitti. Kävi etsiin naisia itselleen ja ei kauaa viipynyt kun siskon kuoleman jälkeen asunnossa asui uusi nainen.
Joskus vaan tuntuu hullulta tämä elämä. Ihan sama jos joku kuolee. Toinen tilalle vaan heti. Ei surua , ei murhetta, ei kunnioittamista. Kunhan rahaa saadaan perittyä, se on tärkeintä.

Typerä mies. Parasta lienee se, että ryhdyt ajattelemaan näin: hyvä kun tuollaisesta roskaläjästä pääsin eroon. Jos mies ei kestä vaimonsa sairastumista niin sillä miehellä ei ole mitään arvoa.
Ei kaikenlaisten roskaläjien perään kannata kyyneleitä vuodattaa. Itse erosin muusta syystä. enkä ole päivääkään katunut.

Juuri noin ! eipä aloittaja tainnut paljonkaan hävitä kun pääsi ketkusta eroon! Ei se sairaan kaverin hoitaminen kovin raskasta ole, tiedän kokemuksesta koska hoidin syöpäsairaan tyttökaverin kotona loppuun asti!


Late Lapista. SSSS Ry!

Mites jos se ukko olisi itse sairas? Ja sinä tekisit sille noin?
Muistakaa mitä Jeesus sanoo siitä että, tehkää niin toiselle
kun tahdotte itte ittellenne tehtävän. AAMEN
Joku kumminkin lopulta tekee teille jotain tahtomattanne kysymättä teiltä.
Myös nykymaailmassa vaikka toista väitätte,,tietämättänne.

Useimmiten jättäjä on tosin nainen. Silloin kun mies sairastuu vakavasti tai sosiaalisen aseman nousu ja varakkuuden kehitys ei ole sopivassa nousukiidossa, niin nainen vaihtaa surutta parempaan. Tutkimukset ja kyselyt ovat osoittaneet, että suurella osalla "onnellisessa parisuhteessa" elävistäkin naisista on sen "oikean" lisäksi hiljaisella tulella kokoelma vaihtokappaleita joista ottaa, jos vakimiehen kanssa alkaa suhde nikotella.

Rumasti tehty mieheltä ja huonoa käytöstä. Hyvä että häipyi, mies näytti oikean minänsä. "Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän". Tuota kappaletta mukaillen... Voimia sinulle ja paranemista. ♥

Törppö äijä!

Itsellä oli elämää suurempi seikkailu julkisesta terveydenhuollosta johtuen päästä edes imusolmukesyövän takia sytostaattihoitoon...todettiin jo terveeksi...mut sitten vedettiin uusi setti kera sädehoidon...haimassa olevasta kudoksesta halusivat vielä leikata näytepalan...tähystysleikkaus ei onnistunut ja tekivät avoleikkauksen...tämän ronkalailun seurauksena tuli keuhkoveritulppa...kyllä minua otti hermoon kun säälittiin...kun kuitenkin olin ihan hyvässä kunnossa koko operaation ajan...myös se otti hermoon kun tehtiin hylkiö yhteiskunnan taholta...pitkiä sairauslomia ja apuja oli turha pyydellä mistään...alkuperäiseen kirjoitukseen kommentoin et kun on ite vierestä nähny sen miten koville ko hoito voi ottaa niin kyllä siinä tukea tarvii...se todellinen rakkaus pysyy rinnalla vaikka mikä olisi ja tulisi...hän ei ollut sitä

Mies voi olla oikeassakin siinä että puolenvuoden kuluttua lähtiessään on muut syyt kuin sairaus. Siinä ajassa ehtii jo katsoa, pysyykö suhde hyvänä (sitä mitä hän on odottanut) vai ei. Mutta voi olla henkilö, joka pakenee heti vastoinkäymisen tullessa.

Voi olla että sinä aloittaja ymmärrät myöhemmin, kun hoidot ovat ohi ja on taas terve, että juuri näin piti käydä. Sitten pystyt itsekin huomaamaan miehen huonoja puolia, joiden takia parisuhde ei ehkä olisi ilman sairauttasikaan kantanut. Saattaa olla että olet vielä hyvilläsi asiasta.

Itse kärvistelin yllättävän eron kourissa vuosikausia ja menin tosi huonoon kuntoon. Nyt tajuan että olin kieltänyt kumppanin verheet vähän meiningillä "tämän on pakko onnistua" ja aloin tervehtyä kun huomasin niitä. Olen nyt tosi kiitollinen erosta ja elämä on mennyt ihan eri suuntaan, joka on oman luonteeni mukainen.

Voimauttava halaus sinulle!!

Meikäläistä ei ole kukaan nainen edes huolinut itselleen. Pomppisin riemusta jos saisin olla naisen kanssa edes puoli vuotta, vaikka hän sen jälkeen jättäisikin minut.

Mutta kaikki on suhteellista.

Kyllä huoliii, kun itse olet aloitteellinen, etkä odota et nainen aloittaa.

Oikea rakkaus kestää sairauden , rakkaus kestää myös vastamäessä, meillä se loppunut lujitti liittoa ,, olin mieheni rinnalla viimeiseen saakka ,,sairaudet kesti melkein 20 kymmentää vuotta..

Olin avoliitossa neljä vuotta, josta viimeisen vuoden olin jo hakenut omaa asuntoa.
Yhden viikon aikana puolisollani todettiin syöpä ja seuraavana päivänä sain tiedon minulle myönnetystä asunnosta.
Ei tullut mieleenikään jättää puolisoa yksin.
Suhteemme parani, hoidin hänet loppuun asti kotona.
Kaveria ei jätetä.

Täysin eri asia kuin syöpä, mutta kun on kyse kumppanin jättämisestä sairauden takia, niin ex-naisystävälläni oli mielenterveydellisiä ongelmia, joiden kanssa jaksoin ehdoitta, sillä perhepiirissäni olin saanut kokea sen, millaista se voi olla, kun toinen voi huonosti, ja tätä täytyy tukea. Heräilin yöllä/aamuyöstä lohduttamaan toista silloin, kun hän heräsi ahdistuskohtaukseen, yritin aina keksiä kaikesta positiivisia puolia kun hän oli herkkä masentumaan ja ahdistumaan. Kuuntelin, tuin, olin lähellä. Tein kaiken mitä osasin tehdä. Mutta sitten kun itse sairastuin masennukseen, en saanut häneltä mitään tukea. Sen sijaan hän lopulta jätti minut, vaikka olin jo useamman kuukauden ehtinyt olla parempaan päin. Lääkitys oli auttanut ja kun parisuhde alkoi osoittaa kuoppaista tulevaisuutta, niin jaksoin tehdä kaikkeni, jotta selvittäisiin siitä yli yhdessä. Mutta hän jätti minut siitä huolimatta. Mitään hyvää syytä hänellä ei ollut. En tiedä onko vieläkään keksinyt mitään sellaista syytä, jota ei saisi vieritettyä minun niskoilleni. Eli tukea ei kaikilta saa. Silloin voi vaan todeta, ettei se toinen ole arvoisesi. Sure surusi ja tukeudu niihin ihmisiin, jotka oikeasti välittävät sinusta ja ovat kanssasi. Aika tosiaankin parantaa haavat - lopulta.

Itsellä tosin masennus paheni eron jälkeen, ja olen siitä asti kamppaillut lääkityksen ja itseni kanssa. Selvää on se, että exä ajoi minut sen kynnyksen yli. Mutta en aio suoda sille ihmisille enää ajatustakaan - en suosittele sitä sinullekaan. Kannattaa käsitellä ero läpi vaikka terapeutin kanssa, jotta se lakkaa pyörimästä mielessäsi. Kun ajatukset lakkaavat pyörimästä aiheen ympärillä, olet vapaampi. Ja lopulta se kaikki on vain kaukaista ikävää painajaista, jonka voit jättää huomioimatta. Toki tulevaisuuden parisuhteisiin tuollaiset asiat vaikuttavat, mutta ei voi tietää kenet sitä seuraavaksi vierelleen saa. Jonkun joka oikeasti jaksaa vai toisen samanlaisen, joka ei kestä vastoinkäymisiä. Sitä ei voi tietää mitenkään. Mutta luottamus voidaan kuitenkin vielä palauttaa. Eihän sitä kukaan toisen luottamusta hetkessä saa. Se vie aina oman aikansa. Ja jos tuleva kumppani tietää tarinasi, hän osaa varmasti voittaa luottamuksesi - tai lähteä, jos hän ei usko olevansa tarpeeksi vahva kestämään vastoinkäymisiä parisuhteissa.
Jaksamista ja rutkasti tsemppiä elämään!

Jos puoli vuotta seurustelee ja tämä puolen vuoden tuttu on ainut lohduttaja vaikeassa tilanteessa niin henkilön sosiaaliset taidot ovat nollassa.

Kyllä minäkin ottaisin nopeasti etäisyyttä moiseen ihmiseen.

Näitä, aloittajan kuvaileman kumppanin kaltaisia pelkureita ja selkärangattoman itsekeskeisiä nilkkejä liikkuu valitettavasti keskuudessamme yhä vain enenemässä määrin.
Jokaisen pienimuotoinen ja rehellinen itsetutkiskelu on nyt paikallaan, että kuulutko myös itse näihin vastenmielisiin lieroihin, jotka keinoja kaihtamatta ajaa vain omia etujaan.
Kyseisenlaisen ihmistyypin yleistyessä, hyvinvointiyhteiskuntamme ei vain enää toimi ja JOKAISEN elämä siinä ohessa vaikeutuu ratkaisevasti.

Tähän asti ollaan totuttu liian helppoon, yltäkylläiseen ja hyvälaatuiseen elämään, joka ei siis tule olemaan itsestään selvyys.

Mistä sitä tietää, vaikka se mies olisi ajatellut eroa jo ennen sairautta? Jos näin on, niin onko jääminen ja tuen näytteleminen oikein? Molemmat siinä vaan hukkaavat elämäänsä. Jos minä sairastuisin rintasyöpään, minä jättäisin mieheni heti.

Tunne myös yhden pariskunnan, joilla tieto miehen syövästä ja tyttöystävästä (=avioliiton ulkopuolisesta suhteesta) tuli samalla viikolla. Vaimo jätti miehen, ja sitä kauhisteltiin. Kun ei aviorikosta pysty anteeksi antamaan, niin kuinka sitten tukemaan?

Kaikki ei ole aina niin mustavalkoista.

Tokko se mikään mies oli ? Piip luuseri paremminkin !

Kyllä ihminen voi todella olla kova ja raaka toista kohtaan, mutta joskus
saattaa peräti käydä niin että kohtalo kostaa, niinkuin sanonta kuuluu.

Hyvä ystäväni sairastui 10- vuotta sitten rintasyöpään ja niinpä häneltä
sitten poistettiinkin toinen rinta. Mitä tekikään mies,ei pystynyt hyväksymään
asiaa vaan välittömästi alkoi tapailemaan muita naisia.
Löysikin sitten 15-vuotta nuoremman jonka mukaan lähti ja otti avioeron
vaimostaan.
Vuosi sitten miehellä todettiin kivessyöpä ja häneltä poistettiin käsittääkseni
molemmat kivekset. Nyt saman teon teki tämä nuori nainen, hän ei jäänytkään
tämmöisen miehen rinnalle vaan lähti.
Äskettäin ystäväni kertoi että x-mies oli ottanut yhteyttä ja pyytänyt tulla takaisin.
Älä missään nimessä ota, sanoin

Opetelkaa ihmiset luopumaan. Mitään täältä et saa mukaan mitään ei kannata jäädä kaipaamaan. Elämme kuollaksemme. Hetken täällä vain olemme.

Kaikki puheet ovat "valehtelua ja pettämistä". Teot ratkaisee.

Yleensä omaan nilkkaan kosahtaa,kun toisia kohtelee kaltoin. Se on nähty asia.

Ketjua lukiessani huomasin useasti maininnan, että säälistä ei kannata olla yhdessä. Eipä niin... mutta ihmettelen todellakin, että missävaiheessa muuttuu rakkaus sääliksi?
Jos rakkaudesta ollaan yhdessä, on luvattu tukea ja kannustaa niin hyvinä kuin huonoina aikoina, ja sitten sanotaankin, että ei ole oikein olla säälistä yhdessä.

HAloo missä vaiheessa muuttuu puolison mieli ajatuksesta tahdon rakastaa sääliksi? (koin sen myös kun sairastin) Kertokaapa se minulle.

Tämä kaikki on suoraa seurausta kulttuurimme sairastumisesta, jossa seksuaalisuus ja seksi on nostettu kaiken inhimillisyyden, tunteiden ja rakkauden yläpuolelle.

Syynä ovat myös luterilais-pakanalliset liukuhihna-avioliitot, joissa jo lähtökohtaisesti hyväksytään se, että avioliitto perustuu vain pinnallisille romanttisille tunteille ja seksille, eikä koko elämän uskollisuudelle.

Julmaa on joo. Myös minun mieheni jätti minut, kun sairastuin syöpään. Olimme olleet 13 vuotta yhdessä ja yhteinen lapsikin on.
Kun sain diagnoosin, mies tuli sairaalaan sanomaan ettei pysty olemaan sairaan ihmisen kanssa. Oma syöpäni meni kahdella leikkauksella ohi eikä ollut sellainen leikkaus, josta edes jäisi näkyviä arpia.
Että kyllä näitä tunteettomia paskiaisia löytyy...

Tässä tulee nyt vain yhden osapuolen eli sairastuneen näkökulma, miehellä voisi olla aivan toinen näkökulma eroon johtaneeseen asiaan.

Helppo puskista huudella jos ei ole kaikkia eroon johtaneita syitä tiedossa, tasapuolisesti.

Vaadin puolueetonta tutkintaa asianjohdosta, ja asiaa tutkivaan komissioon yhtäläinen määrä miehiä ja naisia!

Kyllä on tämä biletyksen ja täydellisyyden ja muun hetkessä elämisen kulttuuri ihan sairas. Jättäjiä puolustellaan yms ja jätetty on aina huono ihminen yms yms yms. Oikeesti tommoset raukat vois heittää sontakasaan.

Tarviiko tätä edes kysyä? Kyseinen mies ei ilmiselvästi ole sellainen mies, joka sitoutuu niin myötä- kuin vastamäessäkään. Sellaisen äijän perään ei kannata itkeä tai surra.

Heikkoa ajatusmaailmaa kuvaa myös se, että kyseinen mies ei kyennyt siivilöimään elämäntilannettasi ja sairauttasi vaan valitsi riman alittavan tavan kommunikoida ja päättää suhde.

Ei ole kaikesta paras vaihtoehto sinulle.

Elämän iloa, ja paljon hyvää toivotan sulle.

jotkut ei ansaitse arvonimeä mies

Erittäin mulkku ihminen. Hyvä, et pääsit eroon!

Vielä lisäyksenä jättämääni viestiin että todella paljon voimia ja jaksamista sinulle! Älä anna periksi vaan taistele kaikin voimin syöpää vastaan!
Ja kyllä niitä kunnon miehiäkin varmasti on olemassa vaikkei se näy. Ja älä tietenkään unohda rukoilla Jumalaa...

Ei ollut reilusti tehty, jos jotenkin olit epävarma siitä, kun aloitit tämän keskustelun. Enempää lätinöitä asiasta ajattelevat ihmiset eivät tarvitse.

Se mies tässä vaikuttaa sairaalta, et sinä, vaikka sinulla syöpä onkin, jos noin teki! Saisi lähettää Siperiaan loppu iäkseen. Huonolle tuurille ei voi mitään, jos törmää tommoiseen :( Osan otot. Olisi hyvä, jos tämmöisistä puhuttaisiin enemmän medioissa, jos se lisäisi moraalia ihmisten keskuudessa. Empaattisimmat ihmiset ainakin antaisivat hänen kuulla kunniansa, jos hänen lähipiirissään niitä on yhtään :(

Tätä asiaa voidaan katsoa monesta kohtaa. Voihan olla että miehesi ei jättänyt sinua sinua sairautesi takia. Kommentit muiden naisten ulkonäöstä ovat kyllä typeriä. Itse en missään nimessä voisi jättää tukematta jos ajattelisin että minun mieheni olisi vastaavassa tilanteessa. Kaikki riippuisi toki myös hänen käytöksestään minua kohtaan. Mutta tukisin joka tapauksessa vaikka emme yhdessä muuten olisikaan.

Vaikea sanoa syytä. Voi olla ettei yksinkertaisesti rakastanut sinua tai no joo ei rakastanut, koska tälläisestä syystä ketään ei jätetetä. Tai voi olla että ajattelee loogisesti geeneistä, eikä halua huonoja geenejä omille lapsilleen. Omia hörisen "muutaman" bissen jälkeen.

Hyvä ettette ehtineet perhettä perustamaan ja naimisiin. Onneksesi tuli jo suhteen alkuvaiheessa noin kova kriisi mitä mies ei kestänyt ja häipyi. Olet vapaa hakemaan sellaista miestä jolla myös on jo vastoinkäymisiä takana niin ymmärrätte toisianne paremmin.

On sairaus sitä varten että voi vainmon vaihtaa,ei ole rakastakaa se myötä että vasta mäessä,näin ovat moni luvannut alttarilla ollessaan.

Voimia sinulle ja pikaista paranemista! Miehesi oli huijjari kun "rakkaansa" sairaudesta hylkäsi. En pysty ymmärtämään miestäsi, koska aito rakkaus ei tautiin pääty.
Tosin, jos ihminen kehuu itseään rehelliseksi on silloin jokin mahdollisesti pahasti pielessä. Itsensä kehuminen kielii egon pönkittämisen tarpeesta. Huonosta itsetunnosta ja tarpeesta tuntea itsensä siksi, mitä ei ole, valehtelemalla omasta täydellisyydestä.

Kaikkea hyvää aloittajalle ja pikaista paranemista!!!

Ikävä kyllä ihmistä ohjaavat suvunjatkamiseen tarkoitetut vaistot usein tiedostomattomasti. Me olemme vain yksi eläinlaji joka pyrkii saamaan jälkeläisiä ja valitsee siksi optimaalisen kumppanin.
Jos mies kärsii impotenssista tai on hedelmätön ei ainakaan nuoren naisen rakkaus kauan riitä, eikä pidäkään.
On ikävää että tällaista tapahtuu mutta maailma ei ole ns. reilu paikka.
Toivon sinulle paranemista ja muista että loppupelissä hengissä säilyminen ja terveys ovat tärkeintä, ei jotkut parisuhteet joita tulee ja menee.

Kyllä tuollainen mies saa varmaan tuosta palkkansa Jumalalalta ja on kerran vastaamassa teostaan valkean valtaistuimen edessä ja saa siitä
ansionsa mukaan

Mies jättää aina, siksi niiden kanssa ei pidä millekään alkaa. Jumala ja raamattu, hyvä nainen ei tarvitse epäjumalallista petturia.

Ikävää, että olet joutunut kokemaan kovia. Kaverisi oli todella raukkamainen. Minulle kävi myös sairastuttuani syöpään niin, että puoliso halusi erota. Olin muutama vuosi aiemmin tukenut häntä kaikin keinoin kun hän itse sairastui. Luulin, että puoliso tukisi minua vuorostaan, mutta toisin kävi. Ryyppäsi oikein tosissaan ja valitti omaa kohtaloaan. Sain hoitaa itseni lisäksi kodin ja koiran. Sitten halusi minun muuttavan pois kodistamme ja eron n. 30-vuotisen avioliiton jälkeen. Sain hankittua asunnon ja muutin ensin sinne ja jonkin ajan kuluttua ostin asunnon. Muuttohommat tein yksin ja kuskasin tavaroitani. Tämän jälkeen työpaikallani käytiin yt-neuvottelut ja minut irtisanottiin ylättäen pitkän työsuhteen jälkeen. Nyt olen työtön, asuntovelallinen, rakentamani kodin ja puolison menettänyt. Päivät menee siihen, että etsin töitä ja hyppään ruokatarjousten perässä. Olen usein miettinyt, miten tämä oikein voi olla totta. Ja jos Jumala on olemassa, niin miksi minua rangaistaan näin kovin. Minkäänlaisia selityksiä en erosta enkä irtisanomisesta ole saanut. Olen tullut siihen tulokseen, että elämä ei ole reilua eikä oikeudenmukaista. Mutta eteenpäin on mentävä vaikka vaikeaa se välillä on. Tsemppiä Sinulle.

Hauska ketju, tottakai saa jättää jos tulee joku sairaus ja susta tulee kusipää. Sun logiikalla miehen pitää masentua sun kanssas 5 vuotta ja unohtaa oma elämä.

Ei sairauden vuoksi jätetä mutta sairaus voi muuttaa molempien puolisoiden persoonallisuutta.
Luin juuri jostain että usein jos vaimo sairastuu se voi johtaa eroon koska miehet eivät halua hoitaa sairasta vaimoaan jos hoitoa tarvitaan. Naisilla sen sijaan on usein hoitovietti luonnostaan.
Toisaalta kuka haluaa olla kenenkään kanssa jonka tietää olevan vierellä vain säälistä? ei kukaan.

Ole hyvä jätetty onnellinen. Mies joka alkaa puhumaan toisten naisten rinnoista kun sinulla on rintasyöpä. Jne mitä kerrot. Idiottihan tuo mies oli. Sivistynyt mies ei tee ei käyttäydy noin . Tulee mieleen että hän ei mieltänyt suhdetta edes vakavaksi. Sinulla oli toisenlainen käsitys.

Heippa!
Tässä alkuperäinen kirjoittaja. Tulin tänne vuoden tauon jälkeen huomatakseni että tänne on tipahdellut hirveästi lisää hyviä viestejä! Sain näistä itseni oikein iskuun taas ja näin kaksi vuotta tuon eron jälkeen pystyn todella yhtymään ajatukseen että mies oli suuri mitättömyys ja keskenkasvuinen nilkki joka osoitti todellisen karvansa tiukassa paikassa. Ihan hyvä siis että pääsin eroon hänestä, mutta kyllä se niin karmea paikka oli silloin sairaana että yhä toivon että se olisi tapahtunut vaikka paria kuukautta myöhemmin kun olin paremmassa kunnossa... tai edes kauniimmalla tavalla kuin niin että hän yhtäkkiä löi välit poikki eikä halunnut jutella eikä selvittää asioita tai eron syitä. Ei minustakaan kenenkään säälistä pidä toisen kanssa olla, mutta mieshän väitti rakastavansa minua - tuskin se rakkaus nyt päivässä sääliksikään muuttuu. Sitten on tosiaan sellainenkin olemassa kuin ystävyys ja lähimmäisenrakkaus. Toista voi tukea ja auttaa tai edes tuntea myötätuntoa jos vaikka rakastaa ei enää pystyisikään - ei pitäisi olla mitään syystä kohdella sairasta kaltoin etenkin kun minäkin olin kuitenkin ihan välittävä ja rakastava häntä kohtaan sairaudesta huolimatta ja pystyttiin sytostaattien välillä elämään ihan kohtuunormaaliakin elämää. Luulen että miehellä ei ollut vain henkistä kypsyyttä ja hän keksaisi mielessään jonkun tekosyyn itselleen kuten "mustasukkaisuuteni" minkä varjolla pääsi luikahtamaan pakoon tilannetta jota ei pystynyt kohtaamaan. Uskoisin että osin kyse oli myös siitä että hänellä voimat uupuivat - se ei kuitenkaan selitä loppuajan tökeröä käytöstä minua kohtaan.

Tänä päivänä olen toipunut sairaudesta, jälkitarkastuksista käyn tietysti edelleen. Elämänkumppania en ole tuon tapauksen jälkeen löytäny, luottaminen ei ole helppoa ja tuo tapahtunut on jonkinlaisena möykkynä sydänalassa vieläkin, vaikken sitä enää joka päivä mieti enkä murehdi. Ihmiset tosiaan osaa raadella toisiaan ja tehdä pahaa vahinkoa, vaikkei toinen ole syyllistynyt muuhun kuin rakkauteen. Sairastumista ei kukaan valitse. Hienoa että täällä on näin paljon käynyt inhimillisiä ja sydämellisiä ihmisiä kommentoimassa, näin ollen ei tarvitse menettää toivoaan etteikö joskus joku hyvä ihminen minunkin kohdalle osu =).

Ainakin sairaudessasi oli se hyvä puoli, että se testasi suhteenne ja selvitti sen, ettette sopineet yhteen.

Saa jättää, jos tuntuu siltä. Ei nuo päätökset sairaudesta johdu.

Vakavasti sairastanutta kumppania ei saa jättää. Minä jaksoin käydä pitämässä kädestä naisystävääni hänen viimeisenä iltanaan, ja sitä en tule unohtamaan. Ellei sitten muistisairaus kohtaa. Jäi suuri kaipaus häneen edelleenkin.