Lestadiolaisen Sipilän uskonnon ehkäisykielto

Ehkäisykielto ajaa lestadiolaiset äärirajoille

Vanhoillislestadiolaisten ehdoton ehkäisykielto uuvuttaa monien äitien lisäksi isät, kertoo uusi kirja.

Monet vanhoillislestadiolaisten suurperheiden vanhemmat taistelevat jaksamisensa äärirajoilla. Kaikki äidit eivät ehdi toipua edellisestä raskaudesta, kun uusi alkaa. On vaikeita raskauksia ja synnytyksiä.

Vanhemmilla on masennusta, mielenterveysongelmia ja itsetuhoisia ajatuksia. Lapsille ei riitä syliä eikä huomiota. Rahat ovat tiukoilla.

Kustannusyhtiö Atenan ensi viikolla julkaistavassa kirjassa käsitellään suurperheiden vanhempien ja lasten pärjäämistä vanhoillislestadiolaisuudessa, kirkon suurimmassa herätysliikkeessä.

Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kokoamassa kirjassa Usko, toivo ja raskaus päällimmäisiä tunteita ovat väsymys ja uupumus.

Suuri perhe on vanhoillislestadiolaisuudessa ihanne. Ehkäisy on kielletty, ja siitä puhuminen on tabu.

"Liike opettaa, että uskovainen haluaa ottaa vastaan kaikki lapset. Todellisuudessa se ei ole näin. Osa äideistä rukoilee keskenmenoa tai raskauksien pitempää väliä. Isovanhemmat rukoilevat, että lapsilla olisi helpompaa", Ruoho kertoo.

Lestadiolaisäitien väsymyksestä on keskusteltu muun muassa kirjailija Pauliina Rauhalan esikoisromaanin Taivaslaulu jälkeen.

Usko, toivo ja raskaus -kirjaan on koottu 30 kertojan kokemuksia lapsuuden perheistä ja heidän nykyperheistään. Kertojat ovat naisia ja miehiä, entisiä ja nykyisiä liikkeen jäseniä. Nuorimmat ovat 20–30-vuotiaita, vanhimmat 50–60-vuotiaita.

Kertomuksissa näkyy myös isien väsymys. Heille suurperhe tuo myös suuren taloudellisen taakan.

"Eräs yli kymmenen lapsen isä kertoi, ettei toivonut ainuttakaan lasta, vaan toivoi vaimon raskauksien menevän kesken. Hänellä oli takanaan rankka lapsuus isossa perheessä. Hän päätyi tekemään sterilisaation vaimoltaan salaa", Ruoho kertoo.

Kirjassa kerrotaan, kuinka suurperheiden vanhimmat lapset joutuvat ottamaan varhain vastuuta nuoremmista sisaristaan. Yksi haastatelluista kuvaa hoitaneensa vauvaa alle kouluikäisenä.

Kirjan kertojat kritisoivat liikkeen opin ristiriitaisuutta. Liikkeessä opetetaan, että Jumalan luomistyöhön ei saa puuttua. Liike ei hyväksy edes varmojen päivien laskemista mutta hyväksyy hedelmöityshoidot.

Suurin yllätys ja järkytys Ruoholle ja Ilolalle oli lasten pahoinpitelyjen yleisyys kertojien lapsuudenperheissä.

"30 vastaajasta 24 kertoi, että itse tai joku sisaruksista oli kokenut perheessä fyysistä väkivaltaa", Ruoho kertoo.

Oli läpsimistä ja riepottelua. Eräs isä oli laittanut lapsen kädet ovenkarmille ja lyönyt oven kiinni.

Osa väkivallanteoista oli tapahtunut aikana, jolloin lasten ruumiillisen kurituksen kieltävä laki oli jo voimassa. Eräs vastaajista totesi, että ruumiillinen kuritus jatkuu yhä perheessä nuorempien sisarustensa kohdalla.

"Tähän pitäisi puuttua. Väittäisin, että väkivalta kumpuaa vahvasti siitä, että vanhemmat ovat niin uupuneita, että heiltä menee kontrolli", Ruoho sanoo.

Ruoho uskoo, ettei yhteisö välttämättä tiedosta joidenkin perheiden pahoinvointia.

"Liikkeessä on paljon onnellisia perheitä, jotka ovat saaneet tasapainoisen lapsuuden ja jaksavat ottaa lapset vastaan. Näille ihmisille kirja voi olla aikamoinen sokki."

Ruoho on teologi, tutkija ja kahden lapsen äiti, jolla on vanhoillislestadiolaisia sukujuuria. Vuokko Ilola on koulunkäyntiavustaja ja 11 lapsen äiti, liikkeen entinen jäsen.

Hengellistä väkivaltaa tutkineen Ruohon mukaan yhteisöissä, joissa oppi koetaan erehtymättömäksi, kritiikkiä ei usein suvaita. Epäkohdat pysyvät yhteisöltä salassa.

"Kiiltokuva näyttää kauniilta, eikä vaikeita asioita uskalleta tuoda julki, koska pelätään leimautumista", Ruoho sanoo.

Kirjoittajien mukaan liikkeen johdon viestit julkisuudessa ja yhteisön sisällä eivät aina vastaa toisiaan. Ilolan mukaan liennyttävillä puheilla rauhoitetaan ulkopuolisia, mutta painostus ja pelottelu jatkuu yhteisössä.

Hän sanoo, että suurperheet auttavat toisiaan. Organisaatiolta apua ei tule.

"Nämä kipeät asiat ovat todellisia. Näitä kärsiviä ihmisiä ei voi ohittaa noin vain."
11199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Katolilaisen Soinin uskoon ei myöskään sovi ehkäisy.

Äänestä
  • Vaan katolilaiset eivät ota uskontoaan niin kirjaimellisesti kuin lestat.
    Ei katolilaisissa perheissä ole 14 lasta/perhe.

    Äänestä

Taas vaihteeksi j-pennaselta oli unohtunut linkki mistä juttu oli kopasattu: http://www.hs.fi/kotimaa/Ehkäisykielto ajaa lestadiolaiset äärirajoille/a1409974102624

Äänestä

Joo,Sipilä vois olla tolokku mies jos ei kaveerasi olemattomien haamujen kanssa, mennööhän siinä uskottavuus mieheltä.

Äänestä
  • Kepun Juha Sipilän tulisi tuomita lestadiolaisen liikkeen nämä vanhoilliset tavat.
    Vaan ei. Juha Sipilä vaan lymyilee ja piileksii näiden epäkohtien edessä. Ei siis näköjään Juha Sipilässä ole miestä korjaamaan näitä omassa lestadiolaisessa liikkeessä olevia ongelmia. Ei siis tämmöisestä Juha Sipilästä ole myöskään Suomen ongelmien ratkaisjaksi.

    Äänestä

J-Pennanen ei ehkäisyä tartte kun junkkaa vaan.

Äänestä

Lestat raiskanneet lapsia jo vuodesta 1844

Äänestä

J-Pennanen on kopsari mestari kaikki aloitukset on jostain kopsattu.Taitaa junkatessaki kopsata kavereilta mallia.

Äänestä

piejasenko jo vejitulpan?

Äänestä

Ilta Sanomat kirjoitti 2.4.2014:
"Lakialoitteessa ehdotetaan, että avioliitossa miehen kanssa elävä nainen, joka synnyttää 1-3 lasta, pääsisi eläkkeelle muita aiemmin. Ensimmäisen lapsen syntymä alentaisi naisen eläkeikää kolmella vuodella. Toinen ja kolmas lapsi alentaisivat sitä kaksi vuotta.

Kolme lasta synnyttävä nainen pääsisi siten eläkkeelle seitsemän vuotta lakisääteisen eläkkeen täyttymistä ennen. Etuuden saisi vain silloin, kun ainakin toinen puolisoista on Suomen kansalainen.

Perussuomalaiset perustelevat ehdotustaan sillä, että se parantaisi naisten asemaa. Myös avioliiton merkitys heidän mukaansa paranisi.

- Nuoret eivät ymmärrä sitä, miten turvaton naisen asema on, kun mennään avoliittoon, Kettunen sanoo.

Hän kertoo olevansa huolestunut myös syntyvyyden laskusta ja siitä, että maahanmuuttajille syntyy suhteessa enemmän lapsia kuin kantaväestölle.

- Samalla kun parannetaan naisen asemaa, pyritään lisäämään syntyvyyttä nimenomaan avioliitossa, Kettunen painottaa".

Osa allekirjoittajista on myöhemmin käydyn keskustelun seurauksena vetänyt tukensa aloitteelta.
Kajaanin Perussuomalaiset ry
Puheenjohtaja Jakko Kettunen
Sihteeri Pertti Ahlqvist
Varapuheenjohtaja Eija Hakkarainen

Kajaanin seudun Perussuomalaistet ry
Puheenjohtaja Toivo Kyllönen
Sihteeri Timo Meriläinen
Varapuheenjohtaja Teemu Niva

Kajaanin kaupunginvaltuusto Perussuomalaiset
Kettunen Pentti
Sankilampi Jaana (pj.)
Kyllönen Toivo
Hakkarainen Eija
Aavakare Eila
Meriläinen Timo
Karhu Tomi
Niva Teemu
Partanen Minna
Emme ole vieläkään kuulleet mikä Kajaanin Persujen kanta lakialoitteeseen on?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


j-pennanen kirjoitti:

Ehkäisykielto ajaa lestadiolaiset äärirajoille

Vanhoillislestadiolaisten ehdoton ehkäisykielto uuvuttaa monien äitien lisäksi isät, kertoo uusi kirja.

Monet vanhoillislestadiolaisten suurperheiden vanhemmat taistelevat jaksamisensa äärirajoilla. Kaikki äidit eivät ehdi toipua edellisestä raskaudesta, kun uusi alkaa. On vaikeita raskauksia ja synnytyksiä.

Vanhemmilla on masennusta, mielenterveysongelmia ja itsetuhoisia ajatuksia. Lapsille ei riitä syliä eikä huomiota. Rahat ovat tiukoilla.

Kustannusyhtiö Atenan ensi viikolla julkaistavassa kirjassa käsitellään suurperheiden vanhempien ja lasten pärjäämistä vanhoillislestadiolaisuudessa, kirkon suurimmassa herätysliikkeessä.

Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kokoamassa kirjassa Usko, toivo ja raskaus päällimmäisiä tunteita ovat väsymys ja uupumus.

Suuri perhe on vanhoillislestadiolaisuudessa ihanne. Ehkäisy on kielletty, ja siitä puhuminen on tabu.

"Liike opettaa, että uskovainen haluaa ottaa vastaan kaikki lapset. Todellisuudessa se ei ole näin. Osa äideistä rukoilee keskenmenoa tai raskauksien pitempää väliä. Isovanhemmat rukoilevat, että lapsilla olisi helpompaa", Ruoho kertoo.

Lestadiolaisäitien väsymyksestä on keskusteltu muun muassa kirjailija Pauliina Rauhalan esikoisromaanin Taivaslaulu jälkeen.

Usko, toivo ja raskaus -kirjaan on koottu 30 kertojan kokemuksia lapsuuden perheistä ja heidän nykyperheistään. Kertojat ovat naisia ja miehiä, entisiä ja nykyisiä liikkeen jäseniä. Nuorimmat ovat 20–30-vuotiaita, vanhimmat 50–60-vuotiaita.

Kertomuksissa näkyy myös isien väsymys. Heille suurperhe tuo myös suuren taloudellisen taakan.

"Eräs yli kymmenen lapsen isä kertoi, ettei toivonut ainuttakaan lasta, vaan toivoi vaimon raskauksien menevän kesken. Hänellä oli takanaan rankka lapsuus isossa perheessä. Hän päätyi tekemään sterilisaation vaimoltaan salaa", Ruoho kertoo.

Kirjassa kerrotaan, kuinka suurperheiden vanhimmat lapset joutuvat ottamaan varhain vastuuta nuoremmista sisaristaan. Yksi haastatelluista kuvaa hoitaneensa vauvaa alle kouluikäisenä.

Kirjan kertojat kritisoivat liikkeen opin ristiriitaisuutta. Liikkeessä opetetaan, että Jumalan luomistyöhön ei saa puuttua. Liike ei hyväksy edes varmojen päivien laskemista mutta hyväksyy hedelmöityshoidot.

Suurin yllätys ja järkytys Ruoholle ja Ilolalle oli lasten pahoinpitelyjen yleisyys kertojien lapsuudenperheissä.

"30 vastaajasta 24 kertoi, että itse tai joku sisaruksista oli kokenut perheessä fyysistä väkivaltaa", Ruoho kertoo.

Oli läpsimistä ja riepottelua. Eräs isä oli laittanut lapsen kädet ovenkarmille ja lyönyt oven kiinni.

Osa väkivallanteoista oli tapahtunut aikana, jolloin lasten ruumiillisen kurituksen kieltävä laki oli jo voimassa. Eräs vastaajista totesi, että ruumiillinen kuritus jatkuu yhä perheessä nuorempien sisarustensa kohdalla.

"Tähän pitäisi puuttua. Väittäisin, että väkivalta kumpuaa vahvasti siitä, että vanhemmat ovat niin uupuneita, että heiltä menee kontrolli", Ruoho sanoo.

Ruoho uskoo, ettei yhteisö välttämättä tiedosta joidenkin perheiden pahoinvointia.

"Liikkeessä on paljon onnellisia perheitä, jotka ovat saaneet tasapainoisen lapsuuden ja jaksavat ottaa lapset vastaan. Näille ihmisille kirja voi olla aikamoinen sokki."

Ruoho on teologi, tutkija ja kahden lapsen äiti, jolla on vanhoillislestadiolaisia sukujuuria. Vuokko Ilola on koulunkäyntiavustaja ja 11 lapsen äiti, liikkeen entinen jäsen.

Hengellistä väkivaltaa tutkineen Ruohon mukaan yhteisöissä, joissa oppi koetaan erehtymättömäksi, kritiikkiä ei usein suvaita. Epäkohdat pysyvät yhteisöltä salassa.

"Kiiltokuva näyttää kauniilta, eikä vaikeita asioita uskalleta tuoda julki, koska pelätään leimautumista", Ruoho sanoo.

Kirjoittajien mukaan liikkeen johdon viestit julkisuudessa ja yhteisön sisällä eivät aina vastaa toisiaan. Ilolan mukaan liennyttävillä puheilla rauhoitetaan ulkopuolisia, mutta painostus ja pelottelu jatkuu yhteisössä.

Hän sanoo, että suurperheet auttavat toisiaan. Organisaatiolta apua ei tule.

"Nämä kipeät asiat ovat todellisia. Näitä kärsiviä ihmisiä ei voi ohittaa noin vain."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu