Ei tavallisen ihmisen arkielämässä.
Jytkyt näkyy vain puolueen kassassa
Äänelle vastinetta
1661
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kyllähän se mukava jytky on, kun rahaa kilisee säätiön kassaan...
persuille, ja mitä odotit tapahtuvaksi ? Miten sen olisi pitänyt parantaa elämääsi ?
Puoluetukijärjestelmä nyt on tällainen, ja se on kaikille puolueille samanlainen, eli tuki määräytyy kannatuksen mukaan ? Oletko sitämieltä, että sinulle pitäisi lähettää osuutesi puoluetuesta ? Vai mitä haet, tuolla kohtalaisen lapsellisella aloituksellasi ?
Minulle riittäisi osuus vaalilupauksista.
Eiköhän nuo vaalilupaukset ole aika pitkälle pidetty, mitä nyt oppositiossa niihin vaikuttaa voi.
Hallituksessahan niihn voisi vaikuttaakin, mutta oppositiossa möliseminen on kaikin tavoin helpompaa.
"Hallitusvastuu on populistin sudenkuoppa"
- Isä Timo
Miten sulla voi edelleenkin olla epäselvää, miten hallitukseen pääsee, ei sinne mennä. Pitää pääsääntöisesti siis ottaa hallituksen muodostajan puolueen ohjelmat omikseen, ja sitten pääsee "vaikuttamaan" hallitukseen, ehkä. Silloinkaan eivät kyllä äänestäjät olisi kovinkaan tyytyväisiä, kuten olet saanut demarien kannatusluvuista lukea.
Kymmeniä vuosia sinne on yritettykin. Montako kymmentävuotta vielä yritetään?
Persujen äänestäjät ovat ilmeisesti tyytyväisiä puskassa mölisemiseen ja galluppeihin. Päätöksiä tekevätkin sitten muut puolueet.
Merkitys sille hallituksessa olemiselle olisi siis mikä? Jos kuitenkin pitää tehdä päätöksiä, jotka ovat vastoin lupauksia ja sitä asiaa jota ajetaan.
Sehän olisi kuin demarit ja Vas. Eikä tehnyt hyvää demareillekaan, ja vas. keksi sentään takstisesti perääntyä riittävän ajoissa ennen seuraavia vaaleja.
Miksi siis olisivat persut menneet hallitukseen ajamaan Kokoomuksen asioita ja vaalilupauksia ?
Persut on 20 vuotta lupaillut kaikenlaista. Ja aina hallitusneuvotteluista on lähdetty milloin mistäkin syystä.
"Jos kuitenkin pitää tehdä päätöksiä, jotka ovat vastoin lupauksia ja sitä asiaa jota ajetaan."
Sitä kutsutaan demokraattiseksi monipuoluejärjestelmäksi. Suomessa tällä hetkellä 16 puoluetta (joista 9:llä edustajia eduskunnassa). Ei siinä mikään puolue voi toimia sillä tavalla että kaikesta kieltäytyy kuten persut ovat tehneet.
No nyt taisi päästä sulla pikkuinen "tuhnu", persut eivät taatusti ole 20 vuotta hallitusneuvotteluissa olleet, eikä heitä ole sinne ennen edes haluttu, siis vähemmän kuin viimeksi, jolloin muut puolueet pelästyivät kansan reaktiota kun kyllästyivät vuosikymmenten kusetukseen - joka muuten jatkui katkeamatta ja jatkuu ;)
Se ei varmastikaan tunnu kovinkaan demokraattiselta niiden mielestä, jotka ovat äänensä nyt vaikka menneinä vuosina demareille antaneille. He ovat olleet tekemässä päätöksiä, joita vastaan ovat ennen vaaleja, vaalien aikana ja vaalien jälkeenkin olleet - kunnes ovat menneet hallitukseen, ja siinä onkin sitten nuttu pyörähtänyt.
Tuhaa on siis sontaa omista ongelmistanne persujen niskaan lapioida. Hoitakaa omat asianne ja opetelkaa pitämään vaalilupauksenne, niin kannatuksen lasku loivenee.
Ja tuo miten hanakasti unohtui puheet puoluetuesta on hämmästyttävää! Kun muutkin saa! Eipä ollut enen jytkyä tuollaista puhetta.
Persut on kääntäneet takkinsa yhdeksässä kymmenestä asiasta, silti kehtaavat öyhöttää "suoraselkäisyydellään" Hah!
Oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että persujen olisi ainoana pitänyt kieltäytyä ottamasta puoluetukea, koska ovat sitä mieltä että se on liian suuri tuki ?
Sehän olisi sellaista Vihreiden politiikkaa, jossa ammutaan kylmästi omaan, ja mielummin kaverin polveen, ilman että siitä on kenellekään mitään hyötyä.
En ole se jolta kysyit, mutta kyllä minusta ainakin persujen pitäisi vähintään lahjoittaa suurin osa puoluetuestaan hyväntekeväisyyteen, koska ovat niin suurta meteliä asiasta aiemmin pitäneet. Se olisi oikeaa suoraselkäisyyttä, mutta sellaisesta eivät taida persut sen paremmin kuin kannattajansakaan mitään ymmärtää.
Enpä juurikaan ole sitten antipersulta noin typerää kommentia saanutkaan - no, kerta se on ensimmäinenkin, no ei nyt ensimmäinen, mutta kuitenkin, että antipersu ilmoittaa olevansa idiootti !
Sama pas** siellä paketissa on. Olkoon kannessa ruotsinvärit , vihreä, punainen jne.