SAATANA KIUSAA

LAITTAA HÄNEN MIELEENSÄ MM. SEURAAVIA AJATUKSIA:
"ANNA PERIKSI, ET PÄÄSE TAIVAASEEN".
"ET USKO TARPEEKSI, JOTEN PÄÄDYT HELVETTIIN".
JNE. TÄTÄ KUN AIKANSA JOUTUU KESTÄMÄÄN, NIIN
ALKAA OLLA MITTA TÄYNNÄ :(
MITÄ ENEMMÄN USKOO, SITÄ ENEMMÄN KÄRSII.
EI OLE HELPPOA TÄMÄ USKOVAN OSA, HELPOMPAA
OLISI, KUN EI VÄLITTÄISI MISTÄÄN :(
321814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Ei Saatanalla ole mitään tekemistä tuon kanssa.
Järki se siellä koputtaa. Näin se minullakin alkoi, että "en usko tarpeeksi". Lopulta uskalsin myöntää faktat ja siitä lähtien olen ollut onnellin ja helpottunut ateisti.
Nyt kun "ulkopuolelta" katsoo, ei voi kun ajatella "kuinka tyhmä olinkaan silloin".

1Äänestä
  • Ei kannata kirjoittaa tuota valheenjumalaluciferin nimeä isolla kirjaimella!

    Äänestä

Olet lain alla. Armo on nyt kadoksissa. Suoritat uskoa.

Äänestä
  • Sama tuli heti itsellenikin mieleen. Siinä on helluntaiharhaoppia syötetty niin että uhri on jo epätoivoinen. Rehellisenä hän tietää, ettei voi mitenkään täyttää hellareissa vaadittavaa uskon mittaa.

    Itselläni oli nuorena sama tilanne. Hellarit näkivät kaikki virheeni ja piikittelivät. Lähdin maailmaan. Minusta tuli alkoholisti, yritin monta kertaa itsaria. Voin sanoa, että helluntailaisuus on elämässäni ollut kaiken pahan taustalla, pikkulapsesta aivan näihin päiviin asti. Väkivaltaa "Jeesuksen" nimissä.

    Sain oman, hengellisen rauhan liityttyäni luterilaiseen kirkkoon ja alkaessani lukea ja kuulla aitoa, kristillistä evankeliumia. Helluntailaisuuden varjo on silti ollut koko elämäni yllä, kuin pahan lepakon siivet.

    Äänestä

Älä kuuntele tuollaisia mieleesi tulevia ajatuksia. Usko vain Jeesukseen, kuuntele Hänestä kerrottua Raamatun mukaisia opetuksia ja lue itse evankeliumeja. Muista, että Jeesus ei ole SYYTTÄJÄ, vaan syytökset tulevat aina vastahengeltä.

Muistan, kun itse sain tulla Jeesuksen opetettavaksi, miten itse pidinkään itseäni toisinaan huonona ja kelvottomana, mutta Jeesus ei pitänyt, sillä sain tuntea vain lohdutusta ja uskon vahvistusta Hänen taholtaan.

Seurakunnassani on nuori, aika vasta uskoon tullut, joka kärsi aikaisemmin pakkoajatuksista ja ne rajoittivat hänen elämäänsä. Sitä mukaa, kun hän oppi tuntemaan ja tunnustamaan Jeesusta, hän vapautui pakkoajatuksistaan ja nyt on opiskelija. Hänen heikko itsevarmuutensa on alkanut murtumaan ja hän on alkanut luottamaan Jumalaan, itseensä ja lähimmäiseensä ja siksi uskaltautui opiskelijaksi ja sitä osaa hän ei ole kertaakaan valittanut. Ei sitä, että on Jeesuksen opetuslapsi, eikä sitä, että on opiskelemassa tulevaan ammattiin.

Äänestä
  • "Älä kuuntele tuollaisia mieleesi tulevia ajatuksia. Usko vain Jeesukseen" =
    Aivopesun ja itsesuggestion malliesimerkki

    Äänestä

Saatana kiusaa JOKAISTA ihmistä, oli uskossa tai ei. Kiusasi jopa Jeesusta.

Äänestä

Älä anna periksi. Voi tuntua siltä, että olisi helpompaa olla välittämättä... mutta toisiko se todellista rauhaa sielullesi? Taistelujen keskeltä, sieltä on poispääsy.

Suosittelen evankeliumien lukemista, siellä on hyvä leipä syödä. Kristuksen sanoissa on kaikkinainen elämä itsessään.

Äänestä

Siitäkin sä tiedät olevasi oikealla tiellä. Ei saatana omiaan kiusaa.

Äänestä

Niin paha saa palkkansa,hyvä jos OMILLEEN PÄÄSEE:::

Äänestä

kyllä se asia on niin ettei saatana kadotettuja kiusaa vaan löydettyjä. ja täytyy muistaa että saatanan tehtävä on käännyttää ihmiset pois jumalasta. koetukset vahivistaa uskoa jumalaan. se on selvä homma että kun on uskossa saatana tulee syyttämään ja kääntää kaiken jumalan syyksi ja kaikkea muuta sontaa syöttää. me ei olla vielä taivaassa vaan sielä missä saatana asuu. se ei ole jumala joka sanoo ei jumala ole kanssasi ett saa syntiä anteeksi. ett onnistu tulet eksymään saatana on 1000 juonten ja valheitten mestari. se vihaa jumalan omia ja kaikkea mikä on jumalan luomaa. hän on tuomittu ja siksi haluaa saada ihmisetki tuomituiksi jumala on armo ja rakkaus jumala ei hylkää jollei ite hylkää jumalaa mutt jos on tahto elää totuudessa sillon myös taistelee totuuden puolesta se on vapautus saatanan synnin orjuudesta joka kadottaa ihmisen. muistakaa että Jeesuski joutu kärsimään meidän tähden että me pelastuisimme ei jeesus kuunellu saatanaa vaan toteutti jumalan tahdon. me ollaan kärsimysten maailmassa nytt ei se tarkota sitä että kun uskoon tulee ni elämä on helppoa tämä on taistelu hengessä pahaa vastaan joka eksyttää ihmisiä. Jumala on omiensa kanssa vaikka saatana kuinka kiusaa Älkää luovuttako sen takia koska saatana tulee ja kiusaa sillä ei jumala salli saatanankaan omiaan kiusata loputtomiin. saatana kääntää kaiken jumalaa vastaan. ja sanoo se on tämä usko joka saa sutt voimaan huonosti se on vale se ei ole jumala vaan saatana joka saa ihmisen murheelliseksi jne. lue raamattua rukoile se on ase sitä vastaan. Raamattu sanooki että saatana etsii niinku kiljuvajalopeura kenet saisi niellä. sillä on vähän aikaa jäljellä ja se tekee kaikkensa että ihminen eksyisi. joten sanon vaan taistelkaa älkää antako saatanan voittaa. JUMALA Kyllä piettää huolen omistaan.Amen

Äänestä

PAHA SAATANA! JEESUKSEN NIMESSÄ IRTI !

Äänestä
  • Hihii!

    Äänestä

  • Taika.Jim kirjoitti:

    Hihii!

    No, oon niin vihane saatanalle . Se ketkujen ketku!!
    Valheiden isä. Yrittää saada sielut helevettii kateuksissaan ja ilkeyksissään..

    Saatanahan oli enkeli, joka lankesi ylpeyden syntiin. Hän halusi ja kuvitteli olevansa korkeampi Jumalaa.
    Se varmasti hävittäis kaikki ihmiset mukanaan kadotukseen..

    Äänestä

  • Samaatietä kirjoitti:

    No, oon niin vihane saatanalle . Se ketkujen ketku!!
    Valheiden isä. Yrittää saada sielut helevettii kateuksissaan ja ilkeyksissään..

    Saatanahan oli enkeli, joka lankesi ylpeyden syntiin. Hän halusi ja kuvitteli olevansa korkeampi Jumalaa.
    Se varmasti hävittäis kaikki ihmiset mukanaan kadotukseen..

    Ei saatana ole olemassa. Jumala on totta.

    Äänestä

  • Mgiyiyg kirjoitti:

    Ei saatana ole olemassa. Jumala on totta.

    Raamatussa on kerrottu toisim ja uskon siihen.

    Äänestä

  • Samaatietä kirjoitti:

    Raamatussa on kerrottu toisim ja uskon siihen.

    Saatana on myytti. Miksi uskot paimentolaisten nuotiotarinoihin?

    Äänestä

  • SatujaVain kirjoitti:

    Saatana on myytti. Miksi uskot paimentolaisten nuotiotarinoihin?

    Hyödyttäisikö se sinua, jos kertoisin ja jos hyödyttäisi, niin millä tavalla?

    Äänestä

  • Samaatietä kirjoitti:

    Hyödyttäisikö se sinua, jos kertoisin ja jos hyödyttäisi, niin millä tavalla?

    Mä tiedän.. Sut on lapsena kasvatettu siihen. Olet ihmisiltä nähnyt ettei raamattuakaan saa kyseenalaistaa. Samoin muslimilapset uskovat Koraaniin.
    Usko siirtyy ihmisiltä ihmiselle joka on erehtyväinen. Mutta missä on Jumala?
    Kerro se meille.

    Äänestä

Muistakaa ensimmäinen käsky.
Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

Äänestä

Golgatan ristillä ratkaistiin Sinun tulevaisuutesi. Ei Saatanan nykyisillä syytöksillä sinun ajatusmaailmassasi. Tunteet eivät ole uskon mittari.
Kuuntele esim. saarna.net, jossa on paljon hyviä puheita uskovain elämään. Hyvä, että kirjoitit tälle palstalle.

Äänestä
  • Kannattaa mieluummin ilolla ja riemulla ylistää Saatanaa, todellista Kuningasta.

    Äänestä

Jumalasta on saatanaa enemmän kiusaa: kaiken luoja loi myös helvetin ja sitten antaa perusteettomia mielivaltaisia tuomioita. Hävetköön.

Äänestä
  • Tunnustat siis Luojan ?

    Äänestä

  • Samaatietä kirjoitti:

    Tunnustat siis Luojan ?

    Toki. Niitä on monella matona aivoissa.

    Äänestä

  • Eikiitosjeesus kirjoitti:

    Toki. Niitä on monella matona aivoissa.

    Mitä olet mieltä, päättyykö ihmisen elämä kuolemaan tai onko kuoleman jälkeistä elämää?

    Äänestä

  • KYLLÄ SAATANA ON LUUSERI OLEN NÄHNYT SAATANAN JA KUUNELLU KU SE KIEROILEE JA JUONEILEE JA YRITTÄÄ TEHÄ KAIKEN HYVÄN TOTUUDEN RAKKAUDEN JA ARMON TYHJÄKSI. ETT VAIN TUNNE JUMALAA ETKÄ YMMÄRRÄ JA PYYDÄN ETTÄ TOTUUS SINULLE PALJASTUISI SILLÄ SAATANA ON ANTANUT JUMALASTA VÄÄRÄN KUVAN. JUMALA ON RAKKAUS HERRA ON ARMO SAATANA JULISTETTIIN RISTILLÄ JO HÄVIÄJÄKSI. MIKÄ KUNINGAS SE ON JOKA VIHAA MEITÄ IHMISIÄ HÄN ON SOKAISSU IHMISET TOTUUDESTA SILLÄ SEON RAKKAUDEN JA TOTUUDEN VIHOLLINEN. OLEN NÄHNY HÄNET JA TAISTELLU HÄNTÄ VASTAAN JEESUKSESSA KRISTUKSESSA JA SE PUHU KIEROLLA KÄÄRMEEN ÄÄNELLÄ JA HEHKUTTELI KUINKA IHMISET ON TYHMIÄ JA ETTÄ HÄN TUHOAA KAIKEN JA KAIKKI ON JUMALAN VIKA. SE SAATANA JOKA TÄSTÄ MAAILMASTA TEKI VANKILAN JA LEIKKII JUMALAA. TOTINEN JUMALA TULEE JA SAATANA KAHLITAAN SE HEITETÄÄN TULIMEREEN JA SIELÄ SE PYSYY. IHMINEN ON HEIKKO SAATANALLE ILMAN JUMALAA MUTTA HERRA ANTOI VIISAUTTA VOIMAA YMMÄRRYSTÄ JA SAATANA JÄI MINULLE TOISEKSI KUN YRITTI MINU KIVENKOVAA KÄÄNTÄÄ POIS JEESUKSETA JA VOIN SANOA KUN TUNSIN RAKKAUDEN TODELLISEN VOIMAN SISÄLLÄNI PYHÄNHENGEN VOIMAN VAPAUDEN SE OLI PARASTA MITÄ ON ETTÄ EI KANNATE KUMARTAA SAATANAA JOKA VIHAA TEITÄ JA ESTÄÄ IHMISIÄ LÖYTÄMÄSTÄ TOTUUTTA SAATANA EI OLE MINULLE KUNINGAS EN KUMMARRA IKINÄ SAATAANAA JOKA HEHKUTTELEE KUINKA HÄN VIE KAIKKI KADOTUKSEEN JA KIDUTTAA JA HAUKKUU JOPA SAATANANPALVOJIA JA SYYTTÄÄ HEITÄ SIITÄ ETTÄ HÄN ON HÄVINNYT. JUMALAA HERRAANI JEESUSTA MINÄ KUMMARRAN HÄN ANTAA RAKKAUDEN ARMON VAPAUDEN IÄNKAIKKISEN ELÄMÄN JA KAIKEN HYVÄN!JA KUTEN SANOIN OLEN TAISTELLUT SAATANAA VASTAA JA HÄN HÄVISI HÄN EI OLE JEESUSTA ISÄ JUMALAA SUUREMPI. JOTEN HERÄTKÄÄ TEKI PALVOMASTA HÄNTÄ JOKA KAHLITAAN JA HEITETÄÄN TULIMEREEN JA OTTAKAA VASTAA TOTINEN KUNINGAS JOKA ON RAKKAUS JA ARMO! SAATANA ON TULLU VAA TUHOAMAAN KAIKEEN MITÄ JUMALA ON LUONU MUTTA TULEE HERÄTYS JA IHMISET ALKAVAT HERÄMÄÄN SILLÄ KAIKKI TULEE TIETÄMÄÄN KUKA ON JEESUS KUKA ON TOTINEN JUMALA. TIETÄMÄTTÖMYYDEN AIKAA JUMALA SIETÄÄ JA HEIDÄT JUMALA ARMAHTAA MAAN PÄÄLTÄ JA KADOTUKSESTA MUTTA HEIDÄT JOTKA TAHTOVAT SAATANAA PALVOA JA EI OTA VASTAAN HERRAA JOUTUU TUOMIOLLE SAATANAN KANSSA JA MIKÄ VOITTAJA SILLON ON? SE ON SAMA ASIA KU PELATAAN JALKA PALLOA JA KUN HÄVITÄÄN NI HUUDETAAN ETTÄ JEE ME VOITETTIIN OLLA PARAS JOUKKUE KUN HÄVITTIIN. MUTTA NO RUKOILEN ETTÄ HERÄÄTTE JA TAJUTATTE ETTÄ SAATANA EI OLE VOITTAJA VAAN JUMALA JA HERRAMME JEESUS JA HÄNELLE YLISTYS JA KUNNIA NYTT JA IÄNKAIKKISESTI

    Äänestä

Saatana ne Herra.

Äänestä
  • Jeesus Kristus on herrojen Herra ja kuninkaitten Kuningas!!! Jeesus on yli kaikkien voimien!!

    Äänestä

minä kerron sulle kokemukseni ja toivon että tämä rohkasee sinua olen nimittäin joutunut saatanankanssa naamat vastakkain tappelemaan. tulin vainotuksi ensin ne oli ihmisiä ne vainos minua kauan aikaa olin masentunut ja rukoilin jumalaa ja jumala pyysi minua rukoilemaan heidän puolesta ja niin tein ei menny kovin kauaa he tulivat uskoon heistä tuli ystäviäni sekä yhestä vaimoni. sen jälkeen jumala puhui minulle sinä olet vielä minun lähetti. saatana vei mutt sitte koetukselle ja jouduin taistelemaan ja kuuntelemaan hänen juttuja ja näin hänet ja hänen enkelinsä jumala kehotti mua sielä paikassa puhumaan jumalasta ja jeesuksen rakkaudesta ja armosta ihmisille. saatana näyttäyty ja alkoi puhumaan kierolla suhisevalla käärmeen äänellä ja väitti "ei jumala sinun kanssa ole hän on valehellu sulle me olla ite keksitty se raamattu ihmiset luulee vain että jeesus on ristiinaulattu" ja välillä se alkoi syyttään minua näin "SE ON SINUN VIKA ETTÄ YSTÄVÄSI PELASTU MINÄ VIE TEIDÄT KAIKKI KADOTUKSEEN JA KIDUTAN TEITÄ SIELÄ JA REVIN VAIKKA VÄKISIN SINUSTA ARMON POIS" ja tämä on vasta murto osa mitä se puhu. ja se ihan väkisin yritti tehdä kaiken hyvän kuten jeesuksen rakkauden ja armon iänkaikkisen elämän kaikki jumalan lupaukset totuuden tyhjäksi valheilla ja sen kierous on niin kiero ettei sitä pysty selittämään ilman jumalan antamaa viisautta oisin uskonu kaiken mitä saatana puhu ja eksyny se on 1000 juonten ja valheitten mestari sitä ei voi edes selittää kuinka ovela se on mutta minulle puhu jumala myös ja se anto viisauden ja rohkasi minua ihaniilla lupauksila ja sain tuntea vahvasti pyhänhengen voima rakkauden vapauden ilon rauhan tunteen jumala ei tosiaan hylkää eikä jätä saatana syytti juonitteli uhkaili valehteli houkutteli kirosi mutta jumalan RAKKAUS JA ARMO JA VOIMA PYHÄHENKI MINUA PUOLUSTI JA RAKKAUDEN TUNSIN VAHVASTI JA HERRAN KIRKKAUS MINUSSA LOISTI JA LOISTAA. ja ei saatana mahda jumalan omille mitään. ja jumala puhui mulle että olen jo voittanut koetuksen ja saatana on jo ristillä julistettu häviäjäksi . se on toivoton ja vihanen silä on vähän aikaa enää jäljellä. olen ilonen että sain kokea nämä asiat sain kärsiä kuunellessa saatanaa se sai minu ahistumaan mutta sain myös iloita kun pyhähenki alkoi vaikuttamaan ja herra rohkasi minua ihanilla sanoilla. ja paras ase saatanaa vastaan on jumalan sana rukous ja herran jeesuksen sovitustyön julistaminen. PIMEYDEN RUHTINAS ON NYT MAAN PÄÄLÄ JA PISTÄÄ KAIKKENSA PELIIN SE EI NIIN HELPOSTI ENÄÄN LÄHE SE TAISTELEE VASTAAN MUTTA LUOTTAMUS HERRAAN JA HÄN JÄRJESTÄÄ ULOSPÄÄSYN JA HÄNEN SANAAN VOI LUOTTAA HÄN EI HYLKÄÄ VAAN TAISTELEE OMIEN PUOLELLA JA SAATANA KYLLÄ LOPETTAA KIUSAAMASTA KANNATTEE VAAN MUISTAA PYSYÄ HERRASSA JA LUOTTAA. SILLÄ KOETUKSESTA VOI MYÖS ILOITA SE KASVATTAA USKOA KÄRSIVÄLLISYYTTÄ JA SIITÄ SAA TODISTUKSEN ETTÄ JUMALA ON TOTISESTI OMIENSA KANSSA JUMALA KYLLÄ ROHKASEE JA AUTTAA AHDINGON KESKELLÄ HÄN ANTAA LUPAUKSIA MIHIN TÄHÄTÄ JA PARASTA ON SE ETTÄ RAKKAUS JA ARMO PYSYY JA ON IÄNKAIKKINEN ELÄMÄ SIUNAUSTA KAIKILLE AMEN !

Äänestä

https://www.youtube.com/watch?v=_K2fG3tm_UE
"...Milloin Paholainen tuli Israelin uskoon? Mitä Raamattu puhuu Saatanasta? Voiko olla kristitty, jos ei usko pahoihin henkivaltoihin? Dos., TT, FL Erkki Koskenniemi...."

Äänestä

Joh. 6:37-40:
Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt. Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


USKOVAA :( kirjoitti:

LAITTAA HÄNEN MIELEENSÄ MM. SEURAAVIA AJATUKSIA:
"ANNA PERIKSI, ET PÄÄSE TAIVAASEEN".
"ET USKO TARPEEKSI, JOTEN PÄÄDYT HELVETTIIN".
JNE. TÄTÄ KUN AIKANSA JOUTUU KESTÄMÄÄN, NIIN
ALKAA OLLA MITTA TÄYNNÄ :(
MITÄ ENEMMÄN USKOO, SITÄ ENEMMÄN KÄRSII.
EI OLE HELPPOA TÄMÄ USKOVAN OSA, HELPOMPAA
OLISI, KUN EI VÄLITTÄISI MISTÄÄN :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu