Kuuntelin kerran radiosta kiinnostavan haastatteluohjelman. Nuori nainen oli kirjoittanut kirjan kokemuksistaan erilaisten kulttuurien puristuksessa. Hänen äitinsä oli tavallinen suomalainen ja isänsä egyptiläinen muslimi. Tämä nainen oli asunut sekä Suomessa että Egyptissä ja myös joissakin muissa maissa.
Radiohaastattelussa hän kertoi "identiteettikriisistään". Hän etsi itseään. Vaikka hän oli asunut isänsä kotimaassa Egyptissä, hän ei tuntenut oloaan siellä kotoisaksi. Hän ei kuulunut sinne. Ei kuulunut joukkoon. Toisaalta hän ei myöskään tuntenut itseään suomalaiseksi. Ei kuulunut joukkoon. Mieluummin hän olisi kosmopoliitti. (Sivistyssanakirjani kertoo sanalle kosmopoliitti merkityksen "maailmankansalainen".) Hän halusi elämälleen, näkemyksilleen ja ajatuksilleen erilaisista asioista laajemman merkityksen. Ahtaat kansalliset, rodulliset tai uskonnolliset tavat kahlitsivat häntä.
Tämä nuori kirjailija ja tutkija esitti ajatuksia "johonkin joukkoon kuulumisesta". Hän piti luonnollisena sitä, että tavallinen ihminen haluaa aina kuulua johonkin joukkoon. Toisaalta hän omasta kokemuksestaan kertoi, että joskus joku rohkea ihminen ei yritäkään kuulua väkisin mihinkään joukkoon. (Hän yrittää pärjätä itsenäisesti).
On totta, että ihminen on sosiaalinen olento, hän tarvitsee ympärilleen joukon ihmisiä. Ystäviä. Tukiverkon. Samanhenkisten seuran. Harva ihminen haluaa toimia ja elää täysin eristäytyneenä erakkona (ja vaikeaa se nyky-yhteiskunnassa olisikin, jo pelkästään viranomaisten ja byrokratian takia, puhumattakaan toimeentulosta).
Raamatussa on kristityistä sanottu: "He eivät ole osa maailmasta" (Joh. 17:16). Siis kristityt eivät kuulu maailmaan (vaikka tietysti asuvat ja elävät normaalisti kaikkien muiden ihmisten keskellä). Kristityt eivät kuulu maailman ihmisten joukkoon siinä mielessä, että he seurustelisivat kiinteästi heidän kanssaan ja osallistuisivat kaikkiin heidän vahingollisiin tapoihinsa. Mutta voisiko kristityillä olla myös "maailmallisia ystäviä"? Vai riittääkö se, että seurakunnasta varmasti löytyy samanhenkistä seuraa? Mihin "joukkoon" kristityt kuuluvat? Onko joukko kovin ahdas vai vähäsen laajempi?
"Erossa maailmasta"-ohjetta sovelletaan käytännössä todellisessa elämässä eri ihmisten piirissä hyvin eri tavoin. Jotkut jehovantodistajaperheet rajoittavat lastensa kanssakäymistä muihin lapsiin jyrkästi. Muiden pihakaverien kanssa ei leikitä. Naapurin lasten kotiin ei saa mennä. Koulukavereiden kanssa ollaan tekemisissä vain koulussa, ei muualla. Toiset JT-perheet sallivat mitä vain. Kaikki seura kelpaa, kunhan ei tupakkaa tai huumeita ...
Aikuisten työssäkäyvien kanssa on vähän sama juttu. Joillakin on hyvin tarkat rajat. Työkavereiden kanssa ei mennä teatteriin, elokuviin, risteilylle (vaikka em. tapahtumat olisi työpaikan puolesta järjestettyjä). Toisille taas käy kaikki. Tanssikurssit, tennis ja muut urheilutapahtumat muista juhlatilaisuuksista puhumattakaan. Kunhan ei vain hypellä toisten sänkyyn ...
ENTÄPÄ (tietysti täysin teoreettinen tapaus, tällaistahan ei voi todellisuudessa tapahtua), JOS JOSKUS JOLLAIN KRISTITYLLÄ JEHOVAN TODISTAJALLA OLISI SEURAAVANLAISIA TUNTEMUKSIA:
Olen erossa maailmasta, EN KUULU JOUKKOON. En ole tekemisissä koulukavereiden, työkavereiden tai naapurieni kanssa. he eivät ole ystäviäni. EN KUULU JOUKKOON. En ole tekemisissä ei-uskovien sukulaisteni kanssa, eivät hekään ole ystäviäni. EN KUULU JOUKKOON. Valtakunnansalilla ja seurakunnassa on ystäviä, mutta en oikein tunne oloani kotoisaksi sielläkään. EN KUULU JOUKKOON???
Mitä? EN KUULU JOUKKOON? Joskus voi jollekin tulla tällainen tunne. Mihin hän voisi tuntea kuuluvansa? Mikä neuvoksi?
Raamatussa kerrotaan, kuinka Jeesusta syytettiin joskus seurustelemisesta tietynlaisten ihmisten kanssa. "Kaikki alkoivat mutista sanoen: 'Syntisen miehen luo hän meni majoittumaan'". (Luukas 19:7). "Minkä vuoksi teidän opettajanne syö veronkantajien ja syntisten kanssa?" (Matt. 9:11). Tuskin kaikista Jeesuksen seurassa olleista tuli kristittyjä. Siitä huolimatta hän vietti aikaa ja jopa söi heidän kanssaan. Ja voi sitä paheksuntaa! Jeesus oli kuitenkin "kosmopoliitti" siinä merkityksessä, että hän kohteli kaikkia ihmisiä tasapuolisesti ja halusi ajatella kaikista hyvää. Hän oli mielellään muiden ihmisten seurassa. Hän oli helposti lähestyttävä, miellyttäväkäytöksinen mies, joten ihmiset hakeutuivat joukoittain hänen lähelleen. (Kuitenkin Jeesus oli erossa maailmasta, joten maailmasta erossa oleminen ei voi tarkoittaa ... )
Palaan alussa kertomaani radiohaastatteluun. Tämä egyptiläis-suomalainen nainen kertoi, että appelsiinin voi kuoria kahdella tavalla. Hänen suomalainen äitinsä kuorii appelsiinin siten, että hän leikkaa kuoren neljään viipaleeseen ja poistaa kuoren neljässä osassa. Hänen egyptiläinen isänsä leikkaa appelsiininkuoren spiraalina yhtenä kappaleena. Appelsiinin voi siis kuoria ainakin kahdella tavalla. Mutta ei yhtäaikaa ...
http://www.geocities.com/uskotoivo2004/
[email protected]
Radiohaastattelussa hän kertoi "identiteettikriisistään". Hän etsi itseään. Vaikka hän oli asunut isänsä kotimaassa Egyptissä, hän ei tuntenut oloaan siellä kotoisaksi. Hän ei kuulunut sinne. Ei kuulunut joukkoon. Toisaalta hän ei myöskään tuntenut itseään suomalaiseksi. Ei kuulunut joukkoon. Mieluummin hän olisi kosmopoliitti. (Sivistyssanakirjani kertoo sanalle kosmopoliitti merkityksen "maailmankansalainen".) Hän halusi elämälleen, näkemyksilleen ja ajatuksilleen erilaisista asioista laajemman merkityksen. Ahtaat kansalliset, rodulliset tai uskonnolliset tavat kahlitsivat häntä.
Tämä nuori kirjailija ja tutkija esitti ajatuksia "johonkin joukkoon kuulumisesta". Hän piti luonnollisena sitä, että tavallinen ihminen haluaa aina kuulua johonkin joukkoon. Toisaalta hän omasta kokemuksestaan kertoi, että joskus joku rohkea ihminen ei yritäkään kuulua väkisin mihinkään joukkoon. (Hän yrittää pärjätä itsenäisesti).
On totta, että ihminen on sosiaalinen olento, hän tarvitsee ympärilleen joukon ihmisiä. Ystäviä. Tukiverkon. Samanhenkisten seuran. Harva ihminen haluaa toimia ja elää täysin eristäytyneenä erakkona (ja vaikeaa se nyky-yhteiskunnassa olisikin, jo pelkästään viranomaisten ja byrokratian takia, puhumattakaan toimeentulosta).
Raamatussa on kristityistä sanottu: "He eivät ole osa maailmasta" (Joh. 17:16). Siis kristityt eivät kuulu maailmaan (vaikka tietysti asuvat ja elävät normaalisti kaikkien muiden ihmisten keskellä). Kristityt eivät kuulu maailman ihmisten joukkoon siinä mielessä, että he seurustelisivat kiinteästi heidän kanssaan ja osallistuisivat kaikkiin heidän vahingollisiin tapoihinsa. Mutta voisiko kristityillä olla myös "maailmallisia ystäviä"? Vai riittääkö se, että seurakunnasta varmasti löytyy samanhenkistä seuraa? Mihin "joukkoon" kristityt kuuluvat? Onko joukko kovin ahdas vai vähäsen laajempi?
"Erossa maailmasta"-ohjetta sovelletaan käytännössä todellisessa elämässä eri ihmisten piirissä hyvin eri tavoin. Jotkut jehovantodistajaperheet rajoittavat lastensa kanssakäymistä muihin lapsiin jyrkästi. Muiden pihakaverien kanssa ei leikitä. Naapurin lasten kotiin ei saa mennä. Koulukavereiden kanssa ollaan tekemisissä vain koulussa, ei muualla. Toiset JT-perheet sallivat mitä vain. Kaikki seura kelpaa, kunhan ei tupakkaa tai huumeita ...
Aikuisten työssäkäyvien kanssa on vähän sama juttu. Joillakin on hyvin tarkat rajat. Työkavereiden kanssa ei mennä teatteriin, elokuviin, risteilylle (vaikka em. tapahtumat olisi työpaikan puolesta järjestettyjä). Toisille taas käy kaikki. Tanssikurssit, tennis ja muut urheilutapahtumat muista juhlatilaisuuksista puhumattakaan. Kunhan ei vain hypellä toisten sänkyyn ...
ENTÄPÄ (tietysti täysin teoreettinen tapaus, tällaistahan ei voi todellisuudessa tapahtua), JOS JOSKUS JOLLAIN KRISTITYLLÄ JEHOVAN TODISTAJALLA OLISI SEURAAVANLAISIA TUNTEMUKSIA:
Olen erossa maailmasta, EN KUULU JOUKKOON. En ole tekemisissä koulukavereiden, työkavereiden tai naapurieni kanssa. he eivät ole ystäviäni. EN KUULU JOUKKOON. En ole tekemisissä ei-uskovien sukulaisteni kanssa, eivät hekään ole ystäviäni. EN KUULU JOUKKOON. Valtakunnansalilla ja seurakunnassa on ystäviä, mutta en oikein tunne oloani kotoisaksi sielläkään. EN KUULU JOUKKOON???
Mitä? EN KUULU JOUKKOON? Joskus voi jollekin tulla tällainen tunne. Mihin hän voisi tuntea kuuluvansa? Mikä neuvoksi?
Raamatussa kerrotaan, kuinka Jeesusta syytettiin joskus seurustelemisesta tietynlaisten ihmisten kanssa. "Kaikki alkoivat mutista sanoen: 'Syntisen miehen luo hän meni majoittumaan'". (Luukas 19:7). "Minkä vuoksi teidän opettajanne syö veronkantajien ja syntisten kanssa?" (Matt. 9:11). Tuskin kaikista Jeesuksen seurassa olleista tuli kristittyjä. Siitä huolimatta hän vietti aikaa ja jopa söi heidän kanssaan. Ja voi sitä paheksuntaa! Jeesus oli kuitenkin "kosmopoliitti" siinä merkityksessä, että hän kohteli kaikkia ihmisiä tasapuolisesti ja halusi ajatella kaikista hyvää. Hän oli mielellään muiden ihmisten seurassa. Hän oli helposti lähestyttävä, miellyttäväkäytöksinen mies, joten ihmiset hakeutuivat joukoittain hänen lähelleen. (Kuitenkin Jeesus oli erossa maailmasta, joten maailmasta erossa oleminen ei voi tarkoittaa ... )
Palaan alussa kertomaani radiohaastatteluun. Tämä egyptiläis-suomalainen nainen kertoi, että appelsiinin voi kuoria kahdella tavalla. Hänen suomalainen äitinsä kuorii appelsiinin siten, että hän leikkaa kuoren neljään viipaleeseen ja poistaa kuoren neljässä osassa. Hänen egyptiläinen isänsä leikkaa appelsiininkuoren spiraalina yhtenä kappaleena. Appelsiinin voi siis kuoria ainakin kahdella tavalla. Mutta ei yhtäaikaa ...
http://www.geocities.com/uskotoivo2004/
[email protected]
Vastaukset 4
Vanhimmat
jokaasettaaitsensämuidenyläpuolelletuomitenuskollisiaraamatullaomantuntonsavalmentaneitaveljiään.
>>En kuulu joukkoon joka asettaa itsensä muiden yläpuolelle tuomiten uskollisia raamatulla omantuntonsa valmentaneita veljiään
Tulkitsenko oikein viestisi, oletko vihainen jostakin? Vai onko sinulla muuten huono päivä? Meillä kaikilla on joskus vaikeaa, ja on ymmärrettävää, että joskus "pinna on tiukalla". Jos tulkintani oli oikea, haluaisin auttaa sinua tuomalla mieleesi pari hienoa raamatunpaikkaa. Ne voivat helpottaa, jos tuska on suuri.
"8 Jätä suuttumus sikseen ja hylkää vihastus,
älä kiivastu, jottet siten vain tekisi pahaa." (Psalmi 37:8)
Jokaisen sanoista heijastuu se asenne, mikä hänellä on sydämessään. Meidän on hyvä ajatella, mitä puhumme.
"Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. 35 Hyvä ihminen jakaa hyvästä aarteestaan hyvää, jota vastoin paha ihminen jakaa pahasta aarteestaan pahaa." (Matteus 12:34,35)
Tässä pari raamatun jaetta. Toivottavasti niistä on sinulle hyötyä.
><
EN KUULU JOUKKOON. En ole tekemisissä ei-uskovien sukulaisteni kanssa, eivät hekään ole ystäviäni.
EN KUULU JOUKKOON. Valtakunnansalilla ja seurakunnassa on ystäviä, mutta en oikein tunne oloani kotoisaksi sielläkään. EN KUULU JOUKKOON???
><
Tässä tuli taas esille tärkeä seikka josta on puhuttu jo aiemmin eli "tunne", itse en yleensä mieti ystävyys asiassa miltä minusta "tuntuu", tiedän, että seurakunassa olevat ovat ystäviäni, tuntuu miltä hyvänsä:).
Olisin peräti aika itsekäs ja epäreilu jos alkaisin mittaamaan ystävieni ystävyyttä sen perusteella miltä minusta milloinkin tuntuu..
Vähän niinkuin merena aallon kaltainen.
Jaak.1:6 Mutta pyytäköön jatkuvasti uskossa, lainkaan epäilemättä, sillä se, joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja jota puhallellaan sinne tänne.
Minulla on mukavat sukulaiset, heistä on vain kaksi todistajia. Muut luterilaisia, ei ole ongelmia, alussa on vähän häiriintyivät kun kuulivat minun alkavan todistajaksi. Mutta nyt suhtautuvat ok..
Kokemukseni mukaan rajanveto ongelmia on aika vähän silloin kun hengelliset asiat ovat kunnossa. Aika paljon se on itsestä kiinni, jos aina odottaa muilta aloitteita, niin vähitellen voi alkaa ympärillä olemaan hiljaista.
Myös kriittinen suhtauminen asioihin voi aiheuttaa ystäväpiirissä luontaista poistumaa..
Jonkin verran on vaihtelua suhtaumistavassa työkavereihin ja sukulaisiin, johtuu siitä millaisia ne itsekullakin ovat. Itse en lähde "ryyppy" iltoihin, mutta muu käy jos on järkevät puitteet.
Käväisen naapurissa kahvilla silloin tällöin ja on muitakin paikkoja, tuttavapiiriin kuluu myös luterilainen pappi, jota tapaan silloin kun liikuskelen hänen kotiseudullaan. Etäisyyden vuoksi ei kovin tiheään.. Miellyttävän ja järkevän tuntoinen mies, keskustellaan yleensä maailman menosta ja Raamatusta.
>>Tässä tuli taas esille tärkeä seikka josta on puhuttu jo aiemmin eli "tunne", itse en yleensä mieti ystävyys asiassa miltä minusta "tuntuu", tiedän, että seurakunassa olevat ovat ystäviäni, tuntuu miltä hyvänsä:).
Olisin peräti aika itsekäs ja epäreilu jos alkaisin mittaamaan ystävieni ystävyyttä sen perusteella miltä minusta milloinkin tuntuu..
Sinusta on siis parempi, että ihmisellä ei ole tunteita. Ystävyyssuhteisiin kuuluu kuitenkin nimenomaan tunteet! Kyllä minäkin tarvittaessa osaisin vetäistä, jos ei nyt ihan pepsoden-hymyä, niin jonkinlaisen hymyn, vaikka sisällä huutaisi tuska. Mutta se olisi toisten pettämistä, ja mikä minusta vielä pahempaa, itsensä pettämistä. Jos meistä tuntuu hyvältä, sen pitää näkyä ja siitä voi puhua, samoin, jos meistä tuntuu pahalta, siitäkin pitää puhua ja se saa näkyä. Rehellisyys loppujen lopuksi rakentaa kaikkein eniten ystävyyssuhteita.
Toki on niin, että ystävyyssuhteet ovat aina kaksipuolisia, molempien täytyy pitää arvossa ystävyyttä. Ja jokainen meistä saa katsoa tässä asiassa peiliin. Jokainen voi edistyä.
Tässä yhteydessä en malta ottaa esille yhtä rakkaus-sanan merkityksen piirrettä. Kun aina sanotaan, että meidän pitää kehittää agape-rakkautta, siis PERIAATTEESEEN perustuvaa rakkautta, joka on raamatussa paljon esillä, se voi tehdä meille tepposen. Nimittäin rakkauden jäädessä PELKÄSTÄÄN periaatteen tasolle ILMAN TUNTEITA, tulos on karmea ja irvokas. Se aiheuttaa silloin lopputuloksena vain PERIAATTEESEEN perustuvaa iloa ja PERIAATTEESEEN perustuvaa rauhaa jne. Tunteita ei saa aliarvioida. Vaikka raamatussa toisaalta varoitetaankin, että sydän on petollinen, se ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki tunteet pitää tukahduttaa. Sellainen menettely voi tehdä ihmisen sairaaksi, ja seuraukset ovat vakavat.
Kyllä minusta olisi todella vaarallista jättää tunteiden käyttö pois. Tunteet ovat ihmisen elämän "suola". Ihmisen elämään kuuluu paljon pahaa ja paljon hyvää. Tunteet ovat yksi keino selviytyä tilanteista. Kun esim. joku läheinen on kuollut, tunnemme suurta tuskaa ja surua. Suremalla voimme lopulta päästä vaikeuksien yli. Voimme kestää. Kun meille tapahtuu jotain oikein hyvää, suunnaton ilo heijastuu meistä ulospäin, ja se voi tarttua muihinkin.
Sellainen ihminen, joka "ei yleensä mieti, miltä minusta tuntuu", on tunteeton. Hän ei voi olla empaattinen muita kohtaan. Omien tunteiden kadottua hänestä ei ole muita rohkaisemaan tai tukemaan kuin PINNALLISESTI.
Muistelehan, miten Jeesus suhtautui tunteiden näyttämiseen. Kun Lasarus oli kuollut, Jeesus itki. Hän eli muiden mukana heidän elämässään. Kun oli hääjuhla, Jeesus iloitsi kaikkien mukana ja ihmeen avulla pelasti iloisen juhlan, kun teki vedestä viiniä.
On hyvä, että kaikki ne ihmiset, jotka ovat minun läheisiä ystäviäni, ovat "tunneihmisiä". Heidän kanssaan voin puhua kaikista asioista, joita tunteettomat eivät ollenkaan käsitä.