opinkohan milloinkaan...

timotei

...nyt on taas sellainen tunne, ettei tästä tule mitään...hyviä keskusteluja täälläkin on ollut, mutta opinkohan minä näitä kaikkia asioita ja käsitänkö koskaan...yritän hiljentyä ja miettiä, mutta kenties olen tavallista tyhmempi. En ole tainnut edistyä lainkaan. Onko tällainen etsiskely ja epäröinti ja harhailu teille tuttua?
Ehkä Jumala sentään auttaa.

25

1586

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuso

      Harhailevakin suunnistaja pääsee yleensä rastille ja maaliin. Kukin juokseen kuitenkin voimiensa ja taitojensa mukaista vauhtia. Jos liikaa kiristää vauhtia on vaarana tulla pummi seuraavalta rastilta.( toivottavasti ymmärrät suunnistustermejä)

    • Johannes

      Hyvä Timotei,

      En usko, että olet sen tyhmempi tai viisaampi kuin muutkaan. Ortodoksisen kirkon perinne on niin laaja ja syvä asia, ettei sitä ihminen kykene kokonaan edes elämänsä aikana omaksumaan.
      Perusasioihinkin perehtyminen voi kestää vuosia ja siihen tarvitaan runsaasti omaa aktiivisuutta ja kärsivällisyyttäkin. Täällä keskustellaan usein hyvin spesifeistä asioista, joten sinä saatat nähdä ajoittain vain isoja puita. Metsän opit näkemään myöhemmin, ihan varmasti : )

      • vanharouva

        Ongelmissa minua auttaa rukoileminen, ehkä sinuakin. Muut asiat tulevat omalla painollaan.
        Lämpimin ajatuksin


    • Hirudoid

      Itse olen monta kertaa joutunut umpikujaan omien pohdintojeni kanssa. Jos rukouksessa olen Jumalalta pyytänyt johdastusta ja jättänyt toivottomat pohdintoni ja levännyt luottamuksen hengessä, niin ikkuna Valoon on avautunut.

      Hirudoid

    • Kiinnostunut

      ...mutta jospa se onkin myönteinen asia? Ei tule turhan suuria luuloja itsestään ;) Kärsit tutusta vaivasta eli vaadit itseltäsi hirveästi armoa tuntematta ja antamatta.

      Ortodoksisen kirkon hengellinen perintö on niin valtavan rikas, että ei ole toivoakaan kaikkea ehtiä oppia, ei riitä elonpäiviä kylliksi. Yhdestä asiasta kun innostuu, niin se poikii kymmenen uutta, ja sitä rataa loputtomiin. Vähän kuin kielen opiskelua: oma aktiivisuus on tarpeen. Alkuun on keskellä tuntemattomien käsitteiden ja sanojen viidakkoa, mutta yhtäkkiä huomaakin oivaltaneensa ja osaavansa jotain. Pientä, mutta kuitenkin jotain.

      Löytämisen ilo on suuri, mutta mitään valmista pakettia ei korvien väliin tule eikä pidäkään tulla, koska ortodoksisuus taitaa kasvaa ihmisessä kaikilla mahdollisilla tasoilla rinnakkaisesti - ja tämä tapahtuu (välillä tuntuu) etanan vauhtia. Ja kurveissa se etana vielä jarruttaa. Mutta muu ei liene mahdollistakaan???

      Äkkipäätään tulee eräs kirja mieleen, joka ainakin minulle kirkasti aika monta kommervenkkiä: Idän kirkko, tekijän nimi muistaakseni protestanttinen kirkkohistorioitsija nimeltä Ernst Benz. Ei helppo mutta kannattaa.

      Jos nämä areiolaiset, nestoriolaiset, esikalkedonilaiset jne. kysymykset kiinnostavat, niin yrittää voi myös teosta Heterodoksit ja ortodoksit : harhaoppeja, dogmihistoriaa, kirkkoisien teologiaa ja uskon ilmenemismuotoja aabeliineista vanhauskoisiin / Petri Piiroinen

      Sanon yrittää, koska sulateltavaa riittää ja puolivälissä kirjaa alkaa jo pyörryttää. Siinä vaiheessa uusintakierrokselle Valamon vanhus tai Vaeltajan kertomukset. Siellä on se ydin.

      • Teemu

        Sopisiko sitä tuo Evangeeliumi ottaa uusintakierrokselle myös? Ja mennä liturgiaan, eiköhän se ydin ole siellä...


      • Kiinnostunut
        Teemu kirjoitti:

        Sopisiko sitä tuo Evangeeliumi ottaa uusintakierrokselle myös? Ja mennä liturgiaan, eiköhän se ydin ole siellä...

        Aina jää vajavaisiksi nämä aloittelijan sepustukset...kiitos Teemu oikaisusta.
        Ilman liturgiassa käyntejä ei taida aueta yhtään mikään. Toivottavasti Timoteillä on siihen mahdollisuus.

        Evangeliumin lisäksi liturgia (ja muutkin palvelukset) avaavat ihan uudella tavalla erään Raamatun suurimmista aarteista: psalmit.

        Kuka/ketkä muuten olivat ne viisaat, jotka päättivät ettei Ilmestyskirjaa käytetä palvelusteksteinä? Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.


      • Publikaani
        Teemu kirjoitti:

        Sopisiko sitä tuo Evangeeliumi ottaa uusintakierrokselle myös? Ja mennä liturgiaan, eiköhän se ydin ole siellä...

        Kohtuullista ja oikein onkin mennä liturgiaan, sillä jumalanpalvelus on varmasti paras opetuksen väline.
        Mutta miten jumalanpalveluksen sisältö sitten aukeaa? Monet ihastuvat nimenomaan ulkoisiin kulisseihin ja kauniiseen kirkkomusiikkiin.
        Ja miten selviää jumalanpalveluksessa olevien yksityiskohtien merkitys ja se, miksi esimerkiksi suitsutetaan, kunnioitetaan ikoneja tai kumarrutaan maahan asti.
        Kukaan ei rohkene kysyä näitä asioita ja näin käydään kirkossa, mutta samalla eletään jonkinlaisessa epätietoisuudessa koko ajan.
        Vai tarvitseeko normaalin kirkkossakävijän edes tietää tällaisia yksityikohtia jumalanpalveluselämästä?


      • Teemu
        Publikaani kirjoitti:

        Kohtuullista ja oikein onkin mennä liturgiaan, sillä jumalanpalvelus on varmasti paras opetuksen väline.
        Mutta miten jumalanpalveluksen sisältö sitten aukeaa? Monet ihastuvat nimenomaan ulkoisiin kulisseihin ja kauniiseen kirkkomusiikkiin.
        Ja miten selviää jumalanpalveluksessa olevien yksityiskohtien merkitys ja se, miksi esimerkiksi suitsutetaan, kunnioitetaan ikoneja tai kumarrutaan maahan asti.
        Kukaan ei rohkene kysyä näitä asioita ja näin käydään kirkossa, mutta samalla eletään jonkinlaisessa epätietoisuudessa koko ajan.
        Vai tarvitseeko normaalin kirkkossakävijän edes tietää tällaisia yksityikohtia jumalanpalveluselämästä?

        Erinomaisia kysymyksiä, joihin vastaamiseen menisi useampi vuosi. Siksipä pappein velvollisuuksiin kuuluu pitää liturgian yhteydessä opetuspuhe, jotka toivottavasti edes joskus käsittelee myös liturgisia asioita ja vielä toivottavammin asiantuntevasti.

        Tuo huomio ulkoisiin kultauksiin ja muihin ihastuminen on valitettavan totta ja sitten me sisältöäkin vähän tuntevat usein pönkitämme niihin keskittymistä pitämällä palveluksen dynamiikantajun itsellämme.

        Kyse on siis nk. liturgisesta katekeesista, joka tarkoittaa Kirkon jumalanpalveluksen kautta antamaa opetusta. Tässä yhteydessä on huomattava, että Kirkon jumalanpalveluselämä on kokonaisuus, jossa yksityiskohdat ovat merkityksellisiä vain suhteessa kokonaisuuden rakenteeseen. (Näin vältytään vaikkapa sellaisilta tulkinnoilta, että jos liturgian pieni saatto kuvaa Jeesuksen ratsastamista Jerusalemiin ja evankeliumikirja kuvaa Jeesusta, papin täytyy silloin kuvata aasia!)

        Ja loppujen lopuksi merkityksellistä on se, että Kirkko, kastettujen yhteisö, kokoontuu Herransa pelastavien salaisuuksien äärelle. Joten rukkoillaan ymmärtämystä itse kukin!


      • Kiinnostunut
        Publikaani kirjoitti:

        Kohtuullista ja oikein onkin mennä liturgiaan, sillä jumalanpalvelus on varmasti paras opetuksen väline.
        Mutta miten jumalanpalveluksen sisältö sitten aukeaa? Monet ihastuvat nimenomaan ulkoisiin kulisseihin ja kauniiseen kirkkomusiikkiin.
        Ja miten selviää jumalanpalveluksessa olevien yksityiskohtien merkitys ja se, miksi esimerkiksi suitsutetaan, kunnioitetaan ikoneja tai kumarrutaan maahan asti.
        Kukaan ei rohkene kysyä näitä asioita ja näin käydään kirkossa, mutta samalla eletään jonkinlaisessa epätietoisuudessa koko ajan.
        Vai tarvitseeko normaalin kirkkossakävijän edes tietää tällaisia yksityikohtia jumalanpalveluselämästä?

        Hyvänä oppaana ainakin minulla on ollut on arkkipiispa Paavalin teos Uskon pidot tai Petri Piiroisen Liturgian elämästä. Lampukasta saa myös liturgiakirjoja (Jumalallinen liturgia). Eikä kukaan tuijota ulos vaikka pitää opaskirjaa mukana palveluksessa, arkkipiispa Paavali kirjassaan kehottaakin tekemään niin.

        Paljon pitää käydä ja jotain kannattaa varmaan lukeakin, sillä symboliikkaa on valtavasti ja siinä auttaa liturgian perusrakenteen tunteminen. Tässäkin on "ongelmana" se suunnaton rikkaus... Pikkuhiljaa aukeaa, pikkuhiljaa. Itse voi tehdä jotain ja Jumalan käsissä muu. Tuntuu joskus, etten ole sanan sakramentti merkitystä aiemmin tajunnut kuin täysin pintapuolisesti. Elämänmittainen projekti tämäkin.

        Täytyykö tietää? Mitä sanovat palstamme asiantuntijat?

        Itse koen niin, että kaikesta on apua. "Kulissien opiskelu" toivon mukaan tönäisee kohti niiden syvempää sisintä olemusta. Musiikki on mitä hienointa hymnologiaa ja kirkkolyriikkaa, missä ihminen voi rukoilla koko olemuksellaan.

        Maallinen esimerkki: voin nauttia oopperasta tai konsertista täysin siemauksin, mutta saan vielä enemmän irti jos tunnen säveltäjän, teoksen, libreton, ymmärrän jotain tarinan historiallisesta kontekstista jne., ja aina paranee jos tajuan jotain valaistuksesta ja arkkitehtuurista, puhumattakaan siitä jos voin jakaa kokemaani toisten kanssa.


      • seurakuntalainen
        Publikaani kirjoitti:

        Kohtuullista ja oikein onkin mennä liturgiaan, sillä jumalanpalvelus on varmasti paras opetuksen väline.
        Mutta miten jumalanpalveluksen sisältö sitten aukeaa? Monet ihastuvat nimenomaan ulkoisiin kulisseihin ja kauniiseen kirkkomusiikkiin.
        Ja miten selviää jumalanpalveluksessa olevien yksityiskohtien merkitys ja se, miksi esimerkiksi suitsutetaan, kunnioitetaan ikoneja tai kumarrutaan maahan asti.
        Kukaan ei rohkene kysyä näitä asioita ja näin käydään kirkossa, mutta samalla eletään jonkinlaisessa epätietoisuudessa koko ajan.
        Vai tarvitseeko normaalin kirkkossakävijän edes tietää tällaisia yksityikohtia jumalanpalveluselämästä?

        En oikein ymmärrä, miten niin ei aukeaisi. Olen tietysti siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut uskonnonopetusta lapsesta lähtien. Ja lisää tietoa olen etsinyt tarpeen mukaan. Minusta olisi suunnattoman harmillista olla jumalanpalveluksissa, jos en tietäisi, mitä mikäkin asia merkitsee. Kaikkea en varmaan koskaan opi, mutta varmasti otan selvää, jos jokin asia jää epäselväksi. Uskoisin, etten ole ainoa!


      • Publikaani
        Teemu kirjoitti:

        Erinomaisia kysymyksiä, joihin vastaamiseen menisi useampi vuosi. Siksipä pappein velvollisuuksiin kuuluu pitää liturgian yhteydessä opetuspuhe, jotka toivottavasti edes joskus käsittelee myös liturgisia asioita ja vielä toivottavammin asiantuntevasti.

        Tuo huomio ulkoisiin kultauksiin ja muihin ihastuminen on valitettavan totta ja sitten me sisältöäkin vähän tuntevat usein pönkitämme niihin keskittymistä pitämällä palveluksen dynamiikantajun itsellämme.

        Kyse on siis nk. liturgisesta katekeesista, joka tarkoittaa Kirkon jumalanpalveluksen kautta antamaa opetusta. Tässä yhteydessä on huomattava, että Kirkon jumalanpalveluselämä on kokonaisuus, jossa yksityiskohdat ovat merkityksellisiä vain suhteessa kokonaisuuden rakenteeseen. (Näin vältytään vaikkapa sellaisilta tulkinnoilta, että jos liturgian pieni saatto kuvaa Jeesuksen ratsastamista Jerusalemiin ja evankeliumikirja kuvaa Jeesusta, papin täytyy silloin kuvata aasia!)

        Ja loppujen lopuksi merkityksellistä on se, että Kirkko, kastettujen yhteisö, kokoontuu Herransa pelastavien salaisuuksien äärelle. Joten rukkoillaan ymmärtämystä itse kukin!

        Se olisikin mukavaa, että kaikki papit puhuisivat enemmän tällaisista asioista ja jos eivät muuten, niin ainakin kannustaisivat seurakuntalaisia kysymään.
        Kirkot ovat täynnä ihmisiä jotka eivät tiedä olennaisiakaan asioita. Toisaalta, ne jotka kirkossa käyvät saattavat hengellisesti olla paljonkin korkeammalla kuin monet kirjanoppineet.


    • timotei

      Silloin tällöin törmää väitteeseen, että ort. on "muotiuskonto" tai että ihmiset liittyvät ort. koska kaipaavat jotakin mystiikkaa. Itse ainakin olen hyvin vilpittömissä aikeissa, muoti-ilmiöitä kavahdan muutenkin.
      En etsi mitään uutta "järjestöä", johon voisin liittyä ja jossa voisin toimia (vaikka yhteisöä toki kaipaan). Ajatukseni askaroivat hyvin alkeellisella tasolla. Mietin, onko Jumala olemassa ja jos Hän on, mikä on kaiken tarkoitus, mitä minun pitäisi tehdä. Minulla on halu uskoa, mutta uskoni on kovin heiveröistä.
      En liioin kaipaa mitään valmista pakettia (siitähän minulla on kokemuksia). Tiedän (ja kiitollisena ajattelen), että ortodoksiudessa ollaan monien rikkauksien lähteillä ja tiedän myös, että matka tuohon kaikkeen on elinikäinen eikä sekään riitä, mutta ...hmmm...etsin sitä pysyvää ydintä, sitä johon takertuisin kiinni.

      Olenkohan lainkaan oikeilla jäljillä, jos arvailen, että pääsiäisen sanoma on sitä ydintä...?

      Mikä on Raamatun merkitys? Entä sen merkitys suhteessa kaikkiin muihin vanhoihin teksteihin? Kuinka luotettava Raamattu on? Entä eri käännökset?

      Hyppään asiasta toiseen. Miten te suhtaudutte Israeliin? No, ajattelin vain...tietoni on aivan vähäistä, mutta minusta esim. suomalaisten Israelin ystävien ajatukset ovat kovin subjektiivisia. En tarkoita mitään politiikkaa, vaikka sitä on kai vaikea välttää tässä, mutta siis miten krsitityn tulisi ajatella, onhan siinä kysymys myös ihmisoikeuksista.

      Anteeksi töppö viesti taas. Ei ole mitään hätää, kyllä minä varmaan selviän :)...vaikka joutsenet lähti tänään suurin joukoin, hiehot on ulkona ja sonnan ajo kesken...:D

      • ponomari Jerma

        ... aivan oikeilla jäljillä kun ajattelet, että pääsiäisen sanoma:"Sinun ristillesi me kumarramme, oi Kristus ja Sinun pyhää ylösnousemustasi ylistämme" on keskeistä. Ydintä on myös Jeesuksen rukous: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä".


      • vanharouva

        Lyhyt kommetti arkisten kiireiden keskeltä. Olet jo osunut ytimeen ajatuksinesi. Israelista en tiedä mitään, muut viisaammat kyllä. Rukoile vaikka Kristuksen rukousta ja etsi käsiisi: Vaeltajan kertomukset kirja se avasi minulle alussa paljon ehkä sinullekin. Mene liturgiaan, etsi pappi käsiisi ja aloita löytämäsi tien kulkeminen.


      • Kiinnostunut

        Onpahan ainakin muotia, joka ei hevillä muutu ;)

        Torsti Lehtinen sanoi kevättalven Valamo-ohjelmassa tähän tapaan: on kaksi asiaa, joiden edessä on kumarruttava, Kristuksen risti ja ihmisen kärsimys. Kaikki muu on turhaa sälää.

        Hyvää matkaa niin sinulle kuin joutsenillekin.


      • seurakuntalainen

        Niin, ihan lyhyenä kommenttina vain, että palestiinalaisten joukossa on ortodokseja ja muita kristittyjä. Israelin valtion vainosta johtuen koko ajan yhä vähemmän. Mitenkähän Betlehemin syntymäluolan kirkon joulurauhaa tänä vuonna rikotaan?


      • Doxi

        Hyvä timotei. Kysymys Israelista ei ole millään lailla ortodoksisuuteen kuuluva asia. Ei kirkon tehtävä ole spekuloida suhdetta eri maihin tai kansoihin. Vielä vähemmän niin paljon tunteita herättävään kysymykseen kuin Palestiinan ja Israelin valtion suhteisiin tms. Kirkko on Kristuksen ruumis, jonka jäseniä me Kristukseen kanstet olemme. Meidät on kutsuttu jo tässä ajassa (Huom jo tässä ajassa) pyhityksen tielle, kieltämään itsemme ja seuraamaan Kristusta. Kirkon pyhät ovat tämän oivaltaneet. Tähän tarvitsemme Kristusta ja Hänen Kirkkoaan. Kirkko siis ei spekuloi suhdettaan eri maihin, mutta toki yksityiset kristityt voivat sen tehdä. Teologiaa tästä ei voi eikä saa tehdä.


      • Johannes

        Pelkästään mystiikkaa ja muotia etsivä ihminen ei viihdy kauaa ortodoksisessa kirkossa, vaan hän joko etsii syvemmin kirkon aarrearkusta tai sitten lähtee niskojaan nakellen muualle. Kumpaakin vaihtoehtoa on ollut näkyvissä. Ilman kärsivällisyyttä kirkon julistus ei avaudu, ei se ole helppo asia vaan vaatii vaivannäköä.

        Vastaan kysymyksiin Israelista ja Raamatusta.
        Vanhan testamentin valossa juutalaiset ovat se kansa, jonka Jumala erityisesti valitsi omaksi kansakseen. Raamatun lehdillä näkyy Jumalan voimakas johdatus tämän kansan vaiheissa. Myös Jeesus Jumalan Poikana kuului maallisessa mielessä Aabrahamin jälkeläisiin, samoin hänen kaikki opetuslapsensa. Kuitenkin juutalaiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen, joka oli sitä ennen ehtinyt perustaa kristinuskon juutalaisuuden maaperään. Jos kristillinen kirkko olisi puu, juutalaisuus muodostaisi sen juuret.

        Kristillisen kirkon kahden vuosituhannen aikana juutalaiset ovat kansana käyneet läpi monivaiheisen historian. He ovat levinneet kaikkiin maailman maihin ja kärsineet Natsi-Saksassa ja muissakin valtioissa vainoja oman uskontonsa ja kulttuurinsa vuoksi. Israelin valtio on syntynyt poliittisen päätöksen tuloksena juutalaisvaltioksi Toisen maailmansodan jälkiselvittelyissä. Sehän perustettiin palestiinalaisten alueelle, kysymättä näiden mielipidettä. Juutalaiset ovat ansainneet korvauksen kärsimistään vainoista, mutta heidän tulee oppia elämään sovussa myös islaminuskoisten ja kristittyjen lähimmäistensä kanssa, mikä ei nähtävästi ole heiltä kovin helppoa. Näkisin (oma mielipiteeni), että on väärin asettaa juutalaisia tänä päivänä erityisesti jalustalle sen vuoksi, että heistä puhutaan niin paljon Raamatussa. Tämänkaltainen toiminta on silkkaa uskonnollista fanatismia, joka ei kuulu kristinuskoon.


      • Johannes

        " Mikä on Raamatun merkitys ja kuinka luotettava se on?"

        Raamattu on keskeinen ja tärkeä osa Kirkon Traditiota. Se on Kirkon oma kirja, syntynyt Kirkossa ja Kirkon tarpeita varten. Raamattu on tietenkin myös ohjenuora kun etsitään tietoa Jumalasta ja Kristuksesta.

        Vanha Testamentti on myös juutalaisten pyhä kirja. Sen merkitys on siinä, että se opettaa Jumalan johdatuksesta ja kertoo myös miten Jumala valmisti ihmisiä ottamaan vastaan Kristuksen. Ortodoksisen kirkon kanoninen käännös Vanhasta Testamentista on sen ensimmäinen kreikankielinen käännös Septuaginta.
        Ns. Aleksandrian kaanoniin kuuluvat myös Vanhan Testamentin deuterokanoniset kirjat, joita luterilaisessa Raamatussa ei ole.

        Kristinuskon kannalta Uusi Testamentti ja erityisesti Evankeliumit ovat Raamatun tärkein osa. Ne ovat syntyneet ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikana apostoliselle perustalle. Kriteerinä niiden hyväksymiselle kanonisiksi kirjoiksi oli se, että niiden oli oltava joko apostolien tai heidän oppilaittensa kirjoittamia. Tällä tavalla kanoniseen Uuteen testamenttiin tuli kuulumaan 27 kirjaa, joiden mukaan ottamisesta vallitsi yksimielisyys, lukuun ottamatta Johanneksen ilmestyskirjaa, joka tosin hyväksyttiin mukaan. (Tämä seikka näkyy edelleen ortodoksisen kirkon liturgisessa elämässä siten, että Ilmestyskirjaa ei lueta kirkon palveluksissa lainkaan).

        On olemassa myös Uuden Testamentin apokryfisia kirjoja. Vaikka ne eivät kuulu Raamatun kaanoniin, ne silti kuuluvat kirkon Traditioon, ja joidenkin sisältö heijastuu selvästi kirkon hymnografiassa, ikoneissa ja juhlaperinteessä.
        Nämä kirjat ovat säilyttäneet tietoa esimerkiksi Jeesuksen lapsuudesta ja Neitsyt Marian elämästä, asioista jotka eivät varhaiskirkon julistuksessa olleet tarpeellisia liittää kanonisiin kirjoihin. Siitä huolimatta myös Uuden testamentin apokryfikirjat ovat arvokas osa kirkon perinnettä.


      • timotei
        Doxi kirjoitti:

        Hyvä timotei. Kysymys Israelista ei ole millään lailla ortodoksisuuteen kuuluva asia. Ei kirkon tehtävä ole spekuloida suhdetta eri maihin tai kansoihin. Vielä vähemmän niin paljon tunteita herättävään kysymykseen kuin Palestiinan ja Israelin valtion suhteisiin tms. Kirkko on Kristuksen ruumis, jonka jäseniä me Kristukseen kanstet olemme. Meidät on kutsuttu jo tässä ajassa (Huom jo tässä ajassa) pyhityksen tielle, kieltämään itsemme ja seuraamaan Kristusta. Kirkon pyhät ovat tämän oivaltaneet. Tähän tarvitsemme Kristusta ja Hänen Kirkkoaan. Kirkko siis ei spekuloi suhdettaan eri maihin, mutta toki yksityiset kristityt voivat sen tehdä. Teologiaa tästä ei voi eikä saa tehdä.

        Anteeksi tämä kysymys! :(


      • timotei

        Kiitos kaikista vastauksista, sulattelen niitä. Vaeltajan kertomuksiin olen törmännyt usein, mutta minulla ei sitä itsellä ole. Taidanpa hankkia. Muistelen, että ainakin Valamon myymälässä sitä oli saatavilla??

        Vielä selittelen tuota edellistä viestiäni. Tarkoitin tuolla ytimellä myös alkuperäistä. Kaiken kokemani jälkeen en tosiaankaan etsi mitään kliffaa, kivaa seuraa tai kaunista kirkkoa vaan olen ihan nollatilanteessa. Jos Hän on, mistä löydän sen, mikä Hänen on, siis alkuperäisen tai niin alkuperäisen kuin mahdollista...Mitä kaikkea silloin tapahtui ja mitä kaikkea näihin vuosisatoihin mahtuu...?

        Monet uskonnolliset liikkeet ovat syntyneet yhden ihmisen "valaistumisen" ympärille, hän on saanut seuraajia jne. tai jonkin tapahtuman ymprille. Uskontojen sekamelska on ahdistava.

        Mutta olenko liian lapsellinen, kun haen alkuperäistä? Voiko sellaista ollakaan. Näkyykö kaikessa olevassa ihmisen jälki...näkyy kai...

        Kuinka alkuperäinen ortodoksinen kirkko on?

        Olen nähnyt "hurahtaneita" ihmisiä...olen tainnut olla itsekin joskus sellainen. Siinä ihminen jotenkin itse muokkaa itseään joksikin toiseksi, vaikka luulee, että muutos tulee ylhäältä. Pelkään sellaista harhaa.
        Haluaisin olla oma itseni ja vaeltaa hiljaksiin eteenpäin...vaatimattomasti vain ja nöyränä...


      • vanharouva
        timotei kirjoitti:

        Kiitos kaikista vastauksista, sulattelen niitä. Vaeltajan kertomuksiin olen törmännyt usein, mutta minulla ei sitä itsellä ole. Taidanpa hankkia. Muistelen, että ainakin Valamon myymälässä sitä oli saatavilla??

        Vielä selittelen tuota edellistä viestiäni. Tarkoitin tuolla ytimellä myös alkuperäistä. Kaiken kokemani jälkeen en tosiaankaan etsi mitään kliffaa, kivaa seuraa tai kaunista kirkkoa vaan olen ihan nollatilanteessa. Jos Hän on, mistä löydän sen, mikä Hänen on, siis alkuperäisen tai niin alkuperäisen kuin mahdollista...Mitä kaikkea silloin tapahtui ja mitä kaikkea näihin vuosisatoihin mahtuu...?

        Monet uskonnolliset liikkeet ovat syntyneet yhden ihmisen "valaistumisen" ympärille, hän on saanut seuraajia jne. tai jonkin tapahtuman ymprille. Uskontojen sekamelska on ahdistava.

        Mutta olenko liian lapsellinen, kun haen alkuperäistä? Voiko sellaista ollakaan. Näkyykö kaikessa olevassa ihmisen jälki...näkyy kai...

        Kuinka alkuperäinen ortodoksinen kirkko on?

        Olen nähnyt "hurahtaneita" ihmisiä...olen tainnut olla itsekin joskus sellainen. Siinä ihminen jotenkin itse muokkaa itseään joksikin toiseksi, vaikka luulee, että muutos tulee ylhäältä. Pelkään sellaista harhaa.
        Haluaisin olla oma itseni ja vaeltaa hiljaksiin eteenpäin...vaatimattomasti vain ja nöyränä...

        Taas kirjoitan pikaisesti kommetin ajatuksiisi. Tuosta hurahtamisesta, olen sen myös kokenut ja suuri muutos joka minussa silloin tapahtui oli outo. Kuvittelin muutoksen tulevan ylhäältä, mutta melko nopeasti putosin maanpinnalle ja suoraan montun pohjalle.
        Nyt tänään ortodoksina en sellaista koe, vaan tärkeintä on olla se joka on; reilusti ja rehellisesti. Monet minua viisaammat ovat viesteissään selvittäneet asiaa tarkemmin. Minä koen elämäni tyhjäksi ilman uskoa ja usko taas on suuri mysteeri kokonaisuudessaan. Toivon, että kun osallistun liturgiaan säännöllisesti, sitä kautta pyhittyisin ja valo edes jollain lailla näkyisi, näissä arjen toimissa. Suuret teologiset kysymykset eivät minua kiusaa sillä uskoni on arkipäivän uskoa tässä ja nyt. Olen tavallinen ihminen en mikään kirjaviisas, sen jokainen lukee viesteistänikin. Ehkä myöhemmin hakeudun suurten teologisten kysymysten äärelle kuka tietää?


      • Johannes
        timotei kirjoitti:

        Kiitos kaikista vastauksista, sulattelen niitä. Vaeltajan kertomuksiin olen törmännyt usein, mutta minulla ei sitä itsellä ole. Taidanpa hankkia. Muistelen, että ainakin Valamon myymälässä sitä oli saatavilla??

        Vielä selittelen tuota edellistä viestiäni. Tarkoitin tuolla ytimellä myös alkuperäistä. Kaiken kokemani jälkeen en tosiaankaan etsi mitään kliffaa, kivaa seuraa tai kaunista kirkkoa vaan olen ihan nollatilanteessa. Jos Hän on, mistä löydän sen, mikä Hänen on, siis alkuperäisen tai niin alkuperäisen kuin mahdollista...Mitä kaikkea silloin tapahtui ja mitä kaikkea näihin vuosisatoihin mahtuu...?

        Monet uskonnolliset liikkeet ovat syntyneet yhden ihmisen "valaistumisen" ympärille, hän on saanut seuraajia jne. tai jonkin tapahtuman ymprille. Uskontojen sekamelska on ahdistava.

        Mutta olenko liian lapsellinen, kun haen alkuperäistä? Voiko sellaista ollakaan. Näkyykö kaikessa olevassa ihmisen jälki...näkyy kai...

        Kuinka alkuperäinen ortodoksinen kirkko on?

        Olen nähnyt "hurahtaneita" ihmisiä...olen tainnut olla itsekin joskus sellainen. Siinä ihminen jotenkin itse muokkaa itseään joksikin toiseksi, vaikka luulee, että muutos tulee ylhäältä. Pelkään sellaista harhaa.
        Haluaisin olla oma itseni ja vaeltaa hiljaksiin eteenpäin...vaatimattomasti vain ja nöyränä...

        Kiitos nimimerkille Vanharouva hyvästä "ruohonjuuritason" kommentista, sinun kaltaisiasi kirjoittajia tarvitaan täällä : )

        Haluan ottaa kantaa ajatukseen uskon alkuperäisyydestä. Olet Timotei ihan oikeassa siinä, että moni uskonto on saanut alkunsa yhden ihmisen valaistumisesta. Niin on muuten myös ortodoksisen kirkon laita, sillä sen perustaja on Jeesus Kristus. Kuten tiedämme, Hän ei ole ihminen sanan tavallisessa merkityksessä vaan Jumalihminen, lihaksi tullut Jumalan Sana.

        Kun tavalliset ihmiset, olkoot kuinka hurskaita hyvänsä, saavat valaistumisen ja sitten selittävät olevansa ainoan oikean totuuden jäljillä ja saavat kannattajia jne., tähän prosessiin liittyy suuria ongelmia. Usko ei ole enää kollektiivista vaan hyvin subjektiivista:
        koko yhteisön kokemus kun suodattuu tuon yhden persoonan vajavaisen ajattelun kautta ja hänen sanomisiaan aletaan pitää ainoana totuutena. Tässä prosessissa ajatteleva yksilö haluaa etsiä alkuperäistä suoraan ilman välikäsiä eikä tyydy valmiisiin selityksiin.

        Onko alkuperäistä kristinuskoa olemassa? Jos alkuperäisellä tarkoitetaan sitä uskoa jonka Kristus ja hänen opetuslapsensa loivat, vastaus on todennäköisesti ei. Emme voi istua aikakoneeseen ja matkustaa evankeliumin alkulähteille. Ja onhan maailmakin muuttunut suuresti 2000 vuodessa. Monet kristityt ovat kuitenkin alkuperäisyyden etsinnässä, he lukevat Raamattuaan ja sanovat että koska apostolit tekivät niin ja näin, meidänkin kannattaisi/pitäisi/tulisi tehdä samoin. Ei tässä mitään pahaa ole.

        Ortodoksisuus kantaa sisällään tietoa koko kirkon historiallisesta perinnöstä. Me kutsumme sitä Traditioksi ja pidämme sitä suuressa arvossa, asiana jota meillä ei ole lupa mennä hetken mielijohteesta tai "modernin yhteiskunnan nimissä" edes peukaloimaan. Hoidamme sitä kuin kallisarvoista perintöesinettä ja tehtävämme on siirtää se seuraavalle sukupolvelle mahdollisimman autenttisena. Uskomme mukaan tähän Traditioon sisältyy ehkä arvokkaimpana osana myös kaikki se, mikä apostolisen alkukirkon uskosta on vielä jäljellä. Se lienee monessa kohdin luonteeltaan käytännöllistä, ei teoriaa: leivän murtamisen sakramentti, kaste, paasto,usko ylösnousseeseen Kristukseen, jumalanpalvelus, kirkollisten juhlien vietto, pappeus jne. Emme me ole omahyväisiä jos sanomme, ettei meidän tarvitse puhua sävyssä "pitäisi tehdä niin ja näin", sillä mehän olemme aina tehneet sen! Emmekä me noudata näitä vanhoja tapoja ylemmyydentunnosta vaan siksi että Kristus ja apostolit käskivät tekemään niin. Oman kilvoitukseni aikana olen tullut usein huomaamaan, että myös muiden kirkkojen teologit päätyvät usein tähän toteamukseen ortodoksisuuden olemuksesta eivätkä he silloin puhu pelkästä kohteliaisuudesta, tiedän sen.

        Muistetaan kuitenkin, että ortodoksinen usko on myös paljon muuta. Kirkon myöhempikin historia on jättänyt siihen jälkensä. Teologisesti sen usko muovautui jakamattoman kirkon aikana, tarkemmin sanottuna Itä-Rooman valtakunnassa ja Ekumeenisten kirkolliskokousten muovaamana. Sittemmin kirkollisiin tapoihin ovat suuresti vaikuttaneet paikalliset perinteet varsinkin Venäjällä ja Kreikassa. Uskon ydin on kuitenkin hyvin vanhaa alkuperää ja mikä tärkeintä, sitä edelleen pidetään esillä ja arvossa.


      • timotei
        vanharouva kirjoitti:

        Taas kirjoitan pikaisesti kommetin ajatuksiisi. Tuosta hurahtamisesta, olen sen myös kokenut ja suuri muutos joka minussa silloin tapahtui oli outo. Kuvittelin muutoksen tulevan ylhäältä, mutta melko nopeasti putosin maanpinnalle ja suoraan montun pohjalle.
        Nyt tänään ortodoksina en sellaista koe, vaan tärkeintä on olla se joka on; reilusti ja rehellisesti. Monet minua viisaammat ovat viesteissään selvittäneet asiaa tarkemmin. Minä koen elämäni tyhjäksi ilman uskoa ja usko taas on suuri mysteeri kokonaisuudessaan. Toivon, että kun osallistun liturgiaan säännöllisesti, sitä kautta pyhittyisin ja valo edes jollain lailla näkyisi, näissä arjen toimissa. Suuret teologiset kysymykset eivät minua kiusaa sillä uskoni on arkipäivän uskoa tässä ja nyt. Olen tavallinen ihminen en mikään kirjaviisas, sen jokainen lukee viesteistänikin. Ehkä myöhemmin hakeudun suurten teologisten kysymysten äärelle kuka tietää?

        Kiitos, viestissäsi oli paljon tuttuja ajatuksia, näin minäkin koen.
        Tuosta hurahtamisesta vielä, että hurahtaneessa tilassa olevan ihmisen kanssa on aivan turha yrittää mitään asiallista keskustelua. Siinä on kai tapahtunut jokin psykologisesti selitettävissä oleva asia. Ihminen kulkee ylikierroksilla ja puolustaa/joutuu puolustamaan kiivaasti sitä oppia, mihin on hurahtanut. Tämä tunne erheellisesti sekoitetaan Pyhän Hengen vaikutukseksi.
        Minäkin luulin itsestäni tällaista...siis luulin, en tainnut uskoa, kun olen ollut sellainen epäilijä.
        Siinä mielessä asiat ovat paljon paremmin, kun ei ole mitään tällaista painolastia enää mukana.
        Luulen kyllä, että myöskin ortodoksisuuteen voi hurahtaa ;), mutta se ei ole oikea tie lähestyä näitä asioita.
        Johannekselle kiitos rehellisestä vastauksesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      646
      7936
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2220
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2124
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      1696
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1229
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1218
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1103
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      834
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      751
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      727
    Aihe