Samuli oli jo toista kertaa samana päivänä salilla, hän valmistautui kilpailuihin. Myönnetään, että olen seurannut Samulia jo melkein vuoden ajan, hän käy aina torstaisin uimassa iltapäivän treenin jälkeen. Odotin suihkutiloissa ja katsoin milloin Samuli, tai pelkkä Sam kuten olin alkanut häntä mielessäni kutsua, menisi saunaan. Menin pienen viiveen jälkeen perästä. Huomasin, että vesisanko oli melkein tyhjä ja näin tilaisuuteni tulleen. Aion näyttäytyä Sam:lle. Laitoin sangon maahan ja annoin sen täyttyä vedellä, sangon ollessa täynnä aloin nostaa sitä ja annoin kunnon pyllistyksen Sam:uun päin vain kvoasti toivoen, että hän katsoisi. Pettymyksekseni hän ei vilkaissut minua kertaakaan koko saunassaolon aikana, eikä liiemmin suihkutiloissakaan. Olo oli turhautunut, en kai koskaan saisi hänen huomiota minuun.
Menin WC-tiloihin katsomaan onko hiukseni hyvin, tiedän olen turhamainen, mutta en voi sietää jos hiukseni eivät ole nätisti, vaikka olisivatkin märät ne voi laittaa nätisti. Menin vielä pisuaarin eteen tekemään pissan ennen uintia, uintia joka tuntuisi ihan turhalta, koska en ollut saanut kiinnitettyä Sam:n huomiota. Olin lurauttelemassa viimeisiä kun tunsin jotain takapuoleani vasten. Ei, se ei voi olla mikään muu, jonkun irstaan miehen jäykistynyt kalu tökki pyllyäni. Jäykistyin paikalleni, tunsin oloni noloksi ja samalla aikaa hyväksikäytetyksi. Miten selviän tästä tilanteesta, alanko huutamaan "raiskaaja", vai juoksenko pukutiloihin ja olkoon tämä viimeinen uimahallireissuni, ainakin tässä hallissa. Ei ei ei, tällaista ei saa tapahtua, nyt rohkeutta! Päätin sanoa miehelle suorat sanat ja painua helvettiin. Käännyin, ja siinä oli Sam: "Samuli", sanoin silmät suurina, hämmästyneenä ja epätodellisen onnellisena. Tajusin saman tien, että eihän hän tunne minua, enkä minä häntä ja nyt sanoin hänen nimensä suoraan päin hänen naamaansa. Sam:n kalu kosketti nyt häpyäni ja oli ihan minun kalun lähellä. Omanikin oli alkanut jäykistyä. Sam ei sanonut mitään, hymyili vain ja tiesin, että minun oli mentävä ovelliseen vessaan, hän seurasi perässä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.