Kirkko kehityksen jarru?

Turust

Tavallisesti pidämme keskiaikaa pelkästään pimeyden aikakautena. Ensimmäiset tekniset visionäärit ilmaantuivat kuitenkin juuri keskiajalla ja kirkon piiristä.

Joukkoon kuului muiden muassa 1200-luvulla elänyt fransiskaanimunkki Roger Bacon. Hän ei ollut ainoastaan eräs tuon ajan oppineimmista filosofeista ja tiedemiehistä, vaan myös keskiaikainen vastine Jules Vernelle.

Roger Bacon ennusti, että tulevaisuudessa ihminen voi kulkea huimalla nopeudella vaunuilla, joissa ei ole vetoeläimiä, ja että tuolloin rakennetaan lentäviä koneita ja veden alla uivia laivoja.

Kuinka suosittu hän oli kirkollisissa piireissä?

Voimme siten löytää kirkon piiristä osavastauksen kysymykseen, miksi keskiaika oli niin dynaamista aikaa. Mutta kyseessä ei ole koko totuus.

Keskiaikaisen yhteiskunnan voi sanoa - yksinkertaisesti ilmaistuna - koostuneen kolmesta osasta: kirkosta, feodaalitiloista ja kaupungeista. Myös maatilat ja kaupungit olivat dynamiikan osatekijöitä.

Roger Bacon on kuvannut myös fossiileja koskevia havaintoja. Leonardo da Vinci (1452—1519) oli ensimmäisiä niistä, jotka ymmärsivät fossiilien todellisen luonteen.

Ranskalainen Bernard Palissy (noin 1510—1590) väitti vuonna 1575 luennoissaan (painettu kirjana 1580), että fossiilit olivat kauan sitten kuolleiden eläinten todellisia jäännöksiä.

Hänet monen muun tapaan poltettiin vuonna 1590 roviolla kerettiläisten ajatustensa vuoksi. Samalla tavalla kävi monen muun alun alkaen kirkon ja luostarien piirissä kasvaneiden ajattelijoiden ja tutkijoiden.

Kuinkahan kannustavaa tuo rovio- menettely tieteen kehittymiselle mahtoikaan olla?

Edelleen kirkolla on monia traditiosta periytyviä piirteitä, jotka pyrkivät estämään luonnollista kehitystä.

2

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ahh

      Olikohan ajatuksesi virittää keskustelua tästä viimeisestä lauseesta:

      "Edelleen kirkolla on monia traditiosta periytyviä piirteitä, jotka pyrkivät estämään luonnollista kehitystä."

      Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä ajat takaa kyseisellä...

      • Turust

        uudelleen jättämällä tuon "luonnollista" sanan kokonaan pois. Näyttää kornilta minustakin. :) Mittareista riippuen kaikki lienee jollakin tavoin luonnollista.

        Minusta ei pään poikki lyöminen ei ehkä kuitenkaan ole läheskään luonnollinen kehitystä edistävä elementti. Niin paljon kun menetelmää on ihmisten keskuudessa kirkoissa ja myös niistä riippumatta käytettykin.

        Yleensäkin lienee muillekin kuin minulle tyypillistä jättää palstalle tekstejä, aivan liian huonosti valmisteltuina. Onnekseni olen usein saanut silti hyviä selventäviä vastauksia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4148
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3087
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe