Ruotsin valtakunnan kanssa ja siitä liitosta tuli turpaan Pultavassa ja katastrofaalinen isoviha (ja pikkuviha). Ei ollut kaukana että kansa olisi kuollut kerralla sukupuuttoon.
Vuonna 1918 - vain muutamaa kuukautta ennen keisarillisen Saksan luhistumista Suomen törpöt menivät Saksaan pyytämään Hessenin prinssiä Suomen kuninkaaksi. Kokoomuslaiset olivat kaikkein innokkaimpia. Mannerheim irvaili tuosta delegaatiosta todeten että sakka on päättänyt panna muun Euroopan tosiasioiden eteen.
Vuonna 1941 Suomi, pakkoraossa tosin, meni kimppaan Saksan kanssa. Tappiohan siitä tuli mutta onneksi Mannerheim ja kumppanit irroittavat viimeiselle hetkellä Suomen, tekivät rauhan NL:n kanssa ja passittivat entisen liitolaisen pois Suomesta. Läheltä piti ettei maata liitetty Neuvostoliittoon. Tosiasioiden tunnustaminen pelasti Suomen.
Ja nyt 20 vuotta EU-paratiisissa ja taas sama juttu. Mennään liittoon sellasen imperiumin (USA) kanssa joka monilla mittareilla natisee liitoksistaan ja jonka riehuminen maailmalla alkaa käydä sen voimille.
Onko meidän johtajamme todellakin niin typeriä että aina valitsevat sellaisen "arvoyhteisön" jotka joka ajavat maan täydelliseen turmioon tai sitten kuilun partaalle?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Suomi on nyt vihdoinkin liitossa juuri niiden maiden kanssa, joita mm. länsimielinen Mannerheim aina ihaili.
Jokainen Venäjää vastaan kohdistettu liitto johon Suomi on mennyt on johtanut Suomen kannalta katastrofiin.
Hyvin Suomi on pärjännyt; ollaan vapaa länsimainen demokratia ja juuri maamme rankattiin maailman neljänneksi parhaaksi maaksi. Eipä siinä katastrofeista ole tietoakaan. Kyllä Venäjää vastaan liittoutuminen kannattaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014091218657682_uu.shtml
pitäisikö meidän liittoutua ultrakorruptoituneen mafiavaltion kanssa, jonka talous on Italian talouden kokoinen?
Onneksi päättäjämme, jotka Kansan enemmistä on valinnut, eivät ole yhtä tyhmiä kuin sinä.
Meidän ei tarvitse liittoutua kenenkään kanssa vaan jatkaa aktiivista puolueettomuuspolitikkaa ja jättäytyä pois kauppasaarroista koska niistä saartojen kustannuksista ei kukaan muu huolehdi.
Meillä on tiettävästi liitoutumattomuussopimus, joka kieltää meitä liittoutumasta Venäjän vihollisten kanssa.
Se ei näköjään enää paina vaakakupissa mitään.1
suomalaiset johtajat kulkevat jälkijunassa ja eivät edes tajua että USA pelaa Eurooppaa vastaan. Luulevat lapsellisesti johtajamme että USA muka ihan oikeasti olisi Euroopan liittolainen.
On