Tule äänestämään Jouni Backman ansaittuun voittoon

Jouni Backmann, kansanedustaja SDP, on viime aikoina saanut tunnustusta kyvyistään ja nyt hänelle olisi palkinto odottelemassa. Sen saamikseksi juuri sinun äänesi on tärkeä.

Tähdennän vielä, että Jouni ei ole saanut ansaitsemaansa, arvonsa mukaista tunnustusta huomattavista kyvyistään, joten voit nyt olla myötävaikuttamassa ja nukkua yösi rauhassa tietäen, että olet tehnyt hyvän työn. Äänestys on täällä:

http://jamesgonzo.wordpress.com/2014/09/10/elokuun-etovin-epeli/

Tällä hetkellä Jounilla on noin 18 prosentin äänisaalis ja Anas Hajjar ja Laura Räty uhkaavat lyödä hänet. Käythän siis auttamassa Jouni ansaittuun voittoon.
23133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Hehehe. Erinomaista tekstiä:


"EU-sekopääpuolue SDP:n eduskuntaryhmän Obersturmbannführer Jouni Backman"

Oma ääni meni Jounille vilauksessa. :D

Äänestä

Jess, kävin itse äänestämässä Jounia ja hänellä on nyt 20 prossan äänisaalis.

Järjestys ei vielä näytä muuttuneen johtajakolmikon kohdalla mutta jos Jouni ei pääse ykköseksi, se mielestäni ei johdu siitä, etteikö hänessä ole ainesta siihen.

Äänestä

Tuo "Obersturmbannführer"-juttu on tosi mahtava. Pitänee lähettää Jounille myös sähköpostia että näkee miten häntä arvostetaan. :D

Äänestä
  • Baskamanni johtaa, varmaan hyvillään!

    Äänestä

  • Älä naurata mua !

    Äänestä

  • Meni vähän kyllä itseltä ohi mitä tuossa niin erikoista oli.

    Äänestä

Jounilla on nyt jo melkein 50 prossaa annetuista äänistä. Hyvä Jouni me uskomme sinuun. Olet varma voittaja.

Äänestä

Hehee! Jouni Baskamannin kannatus tuossa äänestyksessä on jo mennyt 50 prosenttiin. Hän näyttää lyövän kirkkaasti Rädyn ja Hajjarin ja tietenkin "Iltapaskan toimittajasopulin".

Hyvä Jouni! Pidän peukkuja ansaitun voittosi puolesta.

Äänestä

Minä vaan nyökytän.

Äänestä

Jouni tosiaan jyrää 51 prosentilla äänistä. Muilla ei taida olla mitään mahkuja. Saa nähdä jyrääkö hän aina 60 prosenttiin saakka.

Äänestä

Nyökyn nyökyn

Äänestä

Arvostan ylioppilastutkintoa.

Äänestä

Jouni! Jouni! Jouni! Jouni! :DD

Äänestä

Kuolis jo siihen AIDSiinsa tämä jouni paskmanni.

Äänestä
  • Ebola tappaa nopeammin,
    voi kumpa haloska ja nyökky kuolis ebolaan, maailma olis taas vähän parempi paikka.

    Äänestä

  • Onx Baskamannilla AIDS?

    Äänestä

Hahahahah,
Lipposen toisessa hallituksessa baackmannin aloite oli "KAIKILLE MÖKKILÄISILLE ON SAATAVA YHTEIS-SAUNA"

eI SEKÄÄN ALOITE OLE EDENNYThuuhaa mies koko BACKMAN !

Äänestä

Baskamanni teki lautalle järven päälle mökin, sinne se hinkuaa "etätöihin"
Kaikki koko eduskunta vois mennä mökeille ja Espanjaan etätöihin!

Äänestä

Heiiii, Baskamanni jyrää armotta. Hänellä on jo melkein 54 prossaa äänistä ja vakavin haastaja Rätykin on alle 20 prossan.

Jouni saa komean voiton ja hatun sulkaansa.

Äänestä

Nyökyn nyökyn

Äänestä

Olinpa yllättynyt kun tästä tuli näin suosittu keskustelunaihe kun ajattelin vain mainita ihmisille mahdollisuudesta järjestää Jounille ansaittua tunnustusta. :)

Mutta tässä vaiheessa näyttäisi siltä, että Jouni lyö kirkkaasti kaikki muut ehdokkaat tässä äänestyksessä. Hänen suosionsa on kasvanut tasaisesti ja on jo 55 prosenttia ja risat.

Silti äänestys on vielä menossa, vaikka Jounin voitto näyttääkin kutakuinkin taatulta. Näemme lopullisen tuloksen lähipäivinä.

Äänestä

Jouni viemässä murskavoiton. 57 prossaa tällä hetkellä. :)

Vielä ehtii muutaman päivän äänestämään ennen kuin äänestys sulkeutuu. Jos et siis vielä ole äänestänyt, nyt olisi hyvä äänestää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jouni rules kirjoitti:

Jouni Backmann, kansanedustaja SDP, on viime aikoina saanut tunnustusta kyvyistään ja nyt hänelle olisi palkinto odottelemassa. Sen saamikseksi juuri sinun äänesi on tärkeä.

Tähdennän vielä, että Jouni ei ole saanut ansaitsemaansa, arvonsa mukaista tunnustusta huomattavista kyvyistään, joten voit nyt olla myötävaikuttamassa ja nukkua yösi rauhassa tietäen, että olet tehnyt hyvän työn. Äänestys on täällä:

http://jamesgonzo.wordpress.com/2014/09/10/elokuun-etovin-epeli/

Tällä hetkellä Jounilla on noin 18 prosentin äänisaalis ja Anas Hajjar ja Laura Räty uhkaavat lyödä hänet. Käythän siis auttamassa Jouni ansaittuun voittoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu