Suomalaisen median taistelu Venäjää vastaan

Tosiaan ihailla täytyy sitä tapaa, miten Yleisradio, Alma Media ja Sanomat ovat ryhmittäytyneet Halosen ja Tuomiojan tueksi Venäjää vastaan.

Kun ministerineuvos uskalsi suorassa televisiolähetyksessä kertoa suomalaisille Suomen ja Venäjän välisten suhteiden tosiasiallisen jääkauden, alkoi hirvittävä selittely, puolustelu ja argumenttien kerääminen.

MTV3 teki kaikkein rohkeimman johtopäätöksen nauhoittamalla puhelun Venäjän suurlähetystöön ja väittämällä, että Tutshin olisi kutsuttu kotiin asian vuoksi eli että Tuomioja ja Halonen olisivat ikään kuin hiljaisesti jo karkoittaneet sinänsä vain totta Suomen kansalle puhuneen ministerineuvoksen.

Ei tämä kylliksi. Sitten kaivettiin vielä varmemmaksi vakuudeksi poliisin arkistosta juttu, missä Venäjän suurlähetystö ikään kuin avustaa parittamista antaen kiinteistöjä tätä tarkoitusta varten venäläisen naisen välitettäväksi.

Bismarck ja Paasikivi aikoinaan sanoivat, että lehdistö särkee ikkunoita.

Eikö tämän prostituutio-osuuden olisi voinut jättää toiseen kertaan?

Miten suurissa luuloissa suomalaiset journalistit oikein itsestään ovat?

Asuuko jokaisessa suomalaisessa toimittajassa pieni ervasti, joka kaataa pääministerejä lounaakseen ja ministerineuvoksia välipalakseen?
1251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nyt kannattaisi hieman suomettua ja olla varovainen Venäjän suuntaan.

Muistamme vielä miten CCCP suhtautui sosiaalidemokraatteihin, jonka henkilöitymäksi muodostui Tanner. Tutshin ja Tshetseenien kotisivut eivät varmaankaan tule aiheuttamaan välirikkoa maiden välille, mutta on kuitenkin antanut aihetta sanailuun.

Venäjällä on paljon kommunistien hyviä palvelijoita, mukaanluettuna presidentti Putin. Heilläkin on muistissa miten väärin Suomi teki, kun ei lannistunutkaan suurvallan edessä. On mahdollista, että sieltä ollaan vielä tulossa.

Viisainta olisi liittyä Natoon hetipian. Jos Nato ei käy, on parasta suomettua. Pitää muistaa, että mielenvikaiselle kannattaa olla mielin kielin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Panssarinyrkki kirjoitti:

Tosiaan ihailla täytyy sitä tapaa, miten Yleisradio, Alma Media ja Sanomat ovat ryhmittäytyneet Halosen ja Tuomiojan tueksi Venäjää vastaan.

Kun ministerineuvos uskalsi suorassa televisiolähetyksessä kertoa suomalaisille Suomen ja Venäjän välisten suhteiden tosiasiallisen jääkauden, alkoi hirvittävä selittely, puolustelu ja argumenttien kerääminen.

MTV3 teki kaikkein rohkeimman johtopäätöksen nauhoittamalla puhelun Venäjän suurlähetystöön ja väittämällä, että Tutshin olisi kutsuttu kotiin asian vuoksi eli että Tuomioja ja Halonen olisivat ikään kuin hiljaisesti jo karkoittaneet sinänsä vain totta Suomen kansalle puhuneen ministerineuvoksen.

Ei tämä kylliksi. Sitten kaivettiin vielä varmemmaksi vakuudeksi poliisin arkistosta juttu, missä Venäjän suurlähetystö ikään kuin avustaa parittamista antaen kiinteistöjä tätä tarkoitusta varten venäläisen naisen välitettäväksi.

Bismarck ja Paasikivi aikoinaan sanoivat, että lehdistö särkee ikkunoita.

Eikö tämän prostituutio-osuuden olisi voinut jättää toiseen kertaan?

Miten suurissa luuloissa suomalaiset journalistit oikein itsestään ovat?

Asuuko jokaisessa suomalaisessa toimittajassa pieni ervasti, joka kaataa pääministerejä lounaakseen ja ministerineuvoksia välipalakseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu