Olen huomannut yliopistolla liikkuessani, että yhä ennemmän naiset pukevat koulussakin hyvin provokatiivisesti. Läpinäkyviä paitoja, syviä selkäaukko josta rintaliivin hakaset voisi avata vaikka lounasruokalan jonossa.
Ottaen huomioon, että on ihan tieteellisesti todistettua, että visuaaliset seksuaaliset ärsykkeet alentavat miesten älyllistä keskittymiskykyä, voisi tätä seksuaalistahäirintään pitää erittäin nagatiivisena asiana yliopistoympäristössä. Mielestäni pariutumisrituaalit eivät kuuluu tunneille ja yliopistoissa pitäisi olla tiukempi linja paljastavan vaatetuksen suhteen.
Feministien mielestä, se että miehillä on terve seksuaalinen kiinnostus naisten kehoa kohtaan on vain osoitus heidän likaisuudestaan, eivätkä he tajua, että kun nainen pukeutuu seksuaalisesti viestivään asuun, se voi olla häiritsevää tunkeutumista toisen mieleen, koska biologialle ei meistä kukaan voi mitään.
Jokainen nainen tajuaa, että peniksen esittely on häiritsevää. Aseta rukkaava mies luentosalin reunaan niin se varmasti haittaa paatuneimmankin naisen keskittymistä, olipa mies sitten ruma tai komea. Miehen seksuaalisuus on vahvan visuaalista ja oman selänkin esittely voi olla äärimmäisen häiritsevää, kun kyse on tilanteesta, jossa pitäisi keskittyä olennaiseen.
Lutkamarsseilla ja pillujutuilla feministit yrittävät saada läpi luvan käyttää seksuaalista valtaa kaikissa tilanteissa aina. "Minulla on oikeus esitellä aseitani, mutta et saa siihen reagoida tai muuten olet sika ja sovinisti". Lutkamarsseilla tietysti puhutaan raiskauskulttuurista, mutta kyseinen on täyttä paskaa. Mitän raiskauskulttuuria ei ole koskaan ollutkaan. Oikea syy lutkamarsseille, kuukautisveritaiteille ja pillujuttuille on seksuaalisen vallan ylistäminen.
http://youtu.be/wKFZOIv5sS0
Huomioita
3
<50
Vastaukset
- 947822
"Feministien mielestä, se että miehillä on terve seksuaalinen kiinnostus naisten kehoa kohtaan on vain osoitus heidän likaisuudestaan, eivätkä he tajua, että kun nainen pukeutuu seksuaalisesti viestivään asuun, se voi olla häiritsevää"
Feministit ovat varsin ristiriitaista porukkaa: toisaalta he haluavat kiihkeästi huomiota (pukeutumisellaan ja käytöksellään), mutta sitten eivät kuitenkaan halua huomiota (syyttävien kommenttiensa perusteella). Ota näistä nyt sitten selvää...
"Oikea syy lutkamarsseille, kuukautisveritaiteille ja pillujuttuille on seksuaalisen vallan ylistäminen."
Tämä varmaankin pitää paikkansa. Monista feministeistä huokuu vihamielinen asenne, eli kyseessä on tietynlainen "sotatila" miesmaailmaa vastaan. Tai ainakin niitä kohtaan, jotka uskaltavat puolustaa miehiä, tai tarkemmin sanottuna tervettä roolijakoa miesten ja naisten välillä. - Bossy
tasa-arvoa1, erittäin hyvä kirjoitus. 1
- junttijengit
Lutkamarssin yksi viesti on ristiriitainen.
"Olen seksuaalisesti haluttava, mutta älä yritäkkään ajatella että olisin seksuaalisesti haluttava."
Toinen tärkeä asia on että pääsee rähjäämään, ja näyttämään keskisormea.
Feministit pelkäävät älykkäitä miehiä yhtä paljon kuin muu junttijengi keskimäärin. Mitään kansalaiskeskustelua ei saa heistä käydä, ja tämäKIN kuvastaa heidän alhaista moraalia ja siviillirohkeutta. Heidän siviillirohkeus on sitä, että huudetaan scum ja näytetään keskisormea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi1321308Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje1391175Mä todella toivon että
Sulla on nyt kaikki hyvin sun elämässä, olet sisukas nainen sen näki jo ensimmäisestä hetkestä.24804Puhuuko Orpo niin totta kuin osaa?
Vai osaisiko "en muuta keksinyt" -Orpo edes vähän paremmin puhua totta? https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f8d5241f-147798- 41736
- 54723
Olen ollut pois täältä neljä kuukautta
Neljä kuukautta sitten olin tosiaan psykoottinen, ja jouduinkin osastolle hoidettavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Ystävyys-149705Laita viestiä?
Sitten kun on sinulle hyvä hetki, minä odotan. Jotain jäi kesken ja haluan viedä sen loppuun 😘48698Ymmärräthän, että sun katkeruus ajaa mut pois
Sä olet niin itseriittoinen, ettet edes tajua mitä myrkkyä suollat ympärillesi. Olet harhaisessa päässäsi kuvittellut et27578Sun pitää mies unohtaa
Minut jo. Tiedän että se on sulle tosi hankalaa. Mut sun pitää unohtaa mut jo. Älä kirjoita mulle tänne viestejä enää.36551