Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja. Efes. 2:8.
Armo on autuudenopin tärkeä sana. Tutkikaamme sen tähden sitä. Se on helposti ymmärretty, niin kauan kuin vaan ajattelemme tai puhumme siitä. Mutta kun meidän on se sovitettava oleviin oloihin, kun ikuinen autuutemme tai kadotuksemme siitä riippuu, silloin mikään sana ei ole vaikeammin tajuttavissa kuin tämä lyhyt sana »armo». Armo-oppi on tärkeä osa jumaluusopista. Oikein tuntiessamme Jumalan hänen armossaan elämme iäistä elämää.
Ensin koko maailma on kuin tietämättömyyden usvassa, kun on puhe Jumalan armosta. Ajatellaan, että ei Jumala niin tarkoin välitä tuomita ihmistä, kun hän tuntee hänet heikoksi eikä hän voi olla täydellinen. »Mutta Jumala on armollinen», sanotaan, »hän ei ole niin turhan tarkka.» Tällaisella armojulistuksella käärme koettaa nukuttaa ja pettää maailmaa. Jumalan armo tuntuu tällä tavoin selitettynä velttoudelta, joka kokonaan tekee tyhjäksi hänen tuomioittensa vanhurskauden ja totuuden.
Mutta Raamattu selittää Jumalan armon toisella tavalla. Kristuksen, verihikoilu, ruoskinta ja kärsivät huudot todistavat toista. Toista osoittaa myös Jerusalemin hävitys, jolloin Jumalan omat joutuivat mitä kovimman kohtalon kärsimään, vaikka ei lintukaan putoa maahan Jumalan tietämättä. Ei Jumalan armo ole velttoutta tai välinpitämättömyyttä. Jumalan sydämessä vallitsee kyllä meille käsittämätön rakkaus ja armeliaisuus. Mutta se ei sentään ole ristiriidassa hänen yhtä suuren ja täydellisen vanhurskautensa kanssa. »Vanhurskaus ja oikeus ovat valtaistuimesi perustus, armo ja totuus käyvät kasvojesi edellä.»
Ei kukaan voi saada Jumalan armoa ilman hänen vanhurskauttaan. Kristus voi surra Jerusalemin kohtaloa, mutta hän ei voi pelastaa sitä, kun se ei kuule hänen ääntänsä.
Meidän oli tiedettävä, että Jumalan anteeksiantava armo ei tule osaksemme, ilman että Kristuksella on asiassa osansa. Mutta jos ihminen on hänessä omistaen kaiken, mitä hän on hänen hyväkseen tehnyt, niin saa hän osakseen täydellisen armon ja suuren rakkauden. Sillä samoin kuin meitä tuomittaisiin ansion mukaan, jos ei Kristus olisi syntejämme sovittanut, niin samoin ei mikään kelvoton tekomme tai syntimme jää meidän hartioillemme, jos uskomme Kristukseen. Sitä on armo.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor9-13.html
Armo on autuudenopin tärkeä sana. Tutkikaamme sen tähden sitä. Se on helposti ymmärretty, niin kauan kuin vaan ajattelemme tai puhumme siitä. Mutta kun meidän on se sovitettava oleviin oloihin, kun ikuinen autuutemme tai kadotuksemme siitä riippuu, silloin mikään sana ei ole vaikeammin tajuttavissa kuin tämä lyhyt sana »armo». Armo-oppi on tärkeä osa jumaluusopista. Oikein tuntiessamme Jumalan hänen armossaan elämme iäistä elämää.
Ensin koko maailma on kuin tietämättömyyden usvassa, kun on puhe Jumalan armosta. Ajatellaan, että ei Jumala niin tarkoin välitä tuomita ihmistä, kun hän tuntee hänet heikoksi eikä hän voi olla täydellinen. »Mutta Jumala on armollinen», sanotaan, »hän ei ole niin turhan tarkka.» Tällaisella armojulistuksella käärme koettaa nukuttaa ja pettää maailmaa. Jumalan armo tuntuu tällä tavoin selitettynä velttoudelta, joka kokonaan tekee tyhjäksi hänen tuomioittensa vanhurskauden ja totuuden.
Mutta Raamattu selittää Jumalan armon toisella tavalla. Kristuksen, verihikoilu, ruoskinta ja kärsivät huudot todistavat toista. Toista osoittaa myös Jerusalemin hävitys, jolloin Jumalan omat joutuivat mitä kovimman kohtalon kärsimään, vaikka ei lintukaan putoa maahan Jumalan tietämättä. Ei Jumalan armo ole velttoutta tai välinpitämättömyyttä. Jumalan sydämessä vallitsee kyllä meille käsittämätön rakkaus ja armeliaisuus. Mutta se ei sentään ole ristiriidassa hänen yhtä suuren ja täydellisen vanhurskautensa kanssa. »Vanhurskaus ja oikeus ovat valtaistuimesi perustus, armo ja totuus käyvät kasvojesi edellä.»
Ei kukaan voi saada Jumalan armoa ilman hänen vanhurskauttaan. Kristus voi surra Jerusalemin kohtaloa, mutta hän ei voi pelastaa sitä, kun se ei kuule hänen ääntänsä.
Meidän oli tiedettävä, että Jumalan anteeksiantava armo ei tule osaksemme, ilman että Kristuksella on asiassa osansa. Mutta jos ihminen on hänessä omistaen kaiken, mitä hän on hänen hyväkseen tehnyt, niin saa hän osakseen täydellisen armon ja suuren rakkauden. Sillä samoin kuin meitä tuomittaisiin ansion mukaan, jos ei Kristus olisi syntejämme sovittanut, niin samoin ei mikään kelvoton tekomme tai syntimme jää meidän hartioillemme, jos uskomme Kristukseen. Sitä on armo.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor9-13.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.