Siis. Haluun neuvoja kaapista ulos tulemiseen. Ekaksi sanon, että vaikka oonki vasta 15v, niin oon jo tienny 12-vuotiaasta saakka että oon lesbo. Eli en halua mitään sellaisia kommentteja, et oon liian nuori olemaan lesbo. Elikkä siis.. Oon kertonu jo parhaalle kaverille, ja se otti asian ihan hyvin. Sano vaan että ihan normaalia se. Sitten kerroin vähän aikaan sitten äidille, ja hän leimasi sen eka vitsiksi ja sen jälkeen vaiheeksi. Kun yritin sanoa, että mä oon ihan varma asiasta niin hän ei suostunu kuuntelemaan. Äiti on aina pitänyt homoseksuaalisuutta sairautena. Ja mun isän mielestä homot on ällöttäviä ja lesbot mahtavia, mut luulenpa jos ainoa lapsi paljastuis lesboksi, niin ei ne lesbotkaan ois enää sen jälkeen mahtavia. Joten mitä mä teen?
Voisiko joku auttaa?
LesbianGirl15
5171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12511382
Olen aikuinen, mutta ymmärrän. Minunkin äitini pitää homoseksuaalisuutta sairautena. Toisaalta hänellä on myös selkeästi omiakin ongelmia. En ole koskaan kertonut hänelle olevani biseksuaali, koska se on oma asiani ketä rakastan. Jos hän "hylkäisi" minut asian takia niin eihän hän koskaan minua ole rakastanut, vaan omaa mielikuvitus tytärtään. Silloin minunkin kannattaa kävellä pois. Toisaalta en usko että hän tekisi niin. Tunnen hänet liian hyvin. Loppujen lopuksi äitikin on vain toinen ihminen. Siinä missä me olemme valikoivia kaverien suhteen niin joskus se omaan seuraan sopimaton ihminen löytyy omista vanhemmista. Sitä haluasi että oma vanhempi auttaa tukemaan oman itsetunnon kasvua, mutta jos heillä on samalla alueella ongelmia(niinkuin aplla) niin se on aika vaikeaa.
Niinpä. En tiiä uskallanko kertoo isälle, kun äitikin muuttu kylmäks ja etäiseks. Se on ollu jo suurin piirtein kuukauden sellanen, että musta tuntuu et se ei enää tykkää musta tai sitte se välttelee mua. Ja sitte tiiän et se johtuu siitä kun kerroin olevani lesbo. Se vaihtaa puheen aihetta aina kun mä yritän puhua asiasta ja jos mä puhun siitä asiasta niin hän puhuu päälle. Yks päivä se sano -kun yritin kertoo et oon ihastunu yhteen tyttöön- että mä muka kuulemma joskus ihastun poikaan. Mä sain siitä kommentista raivarin ja lähdin ovesta ulos ja tulin takas joskus niin myöhään illalla että mun äiti oli jo nukkumassa.
Aika parantaa haavat ja vanhemmat. Munkin äiti kielsi pitkään eikä suostunu puhumaan asiasta. Nyt se on lähes seitenkymppinen ja ylpee siitä, et olen avoimesti mitä olen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11252753#comment-0
http://www.hs.fi/elama/Vanhempiensa hylkäämät/a1360165914791?ref=tf_iHSisboksi300-artikkeli&jako=e8f2aa34f5b5d1d978baa12669302151
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11914225#comment-0
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11972538#comment-0
Ja sieltä tää...osalla ihmisiä on edelleen samankaltaisia ajatuksia
http://www2.hs.fi/extrat/kuukausiliite/arkisto/2011/12/
Se näkyy täällä...http://www.yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/ajankohtaisen_kakkosen_homoillat_42605.html#media=42610
Sittenkin olisi pitänyt valita kaappi-keskustelu
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11948694