Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Sittenkin olisi pitänyt valita "kaappi".

Syrjäytetty

Nyt tuntuu siltä että olisi sittenkin pitänyt valita syvä hiljaisuus siitä mikä olen, kuin tämä yksinäisyys. Valinta olla avoimesti/aidosti se mikä oikeasti olen, eli lesbo, ei tunnu tämän arvoiselta mitä saan osakseni.

Ystävät hylkäsi, paras ystäväni otti etäisyyttä. Tuntuu ystävien kannalta silleen, että aivan kuin eläisin ala-aste kouluaikaa. Jolloin jos joku dissas vaikka epämuodikkaan vaatteen takia, koko kaveripiiri asettui dissaajan taakse. Nytkin tuntuu että paras ystäväni menee muiden mukana.
Perhe ei suhtaudu muhun normaalisti. Näin jouluna sen oikein huomasi. Oikein tunsi kuinka ilmassa leijui kummallinen tunnelma. Kukaan ei oikeastaan ottanut mua huomioon, olin "tapettia".

Ketään ystävistä ei vastaa viesteihin, paras ystävä ei soittoyrityksiinkään. Tuntuu että koko maailma on syrjäyttänyt mut ulos.

Kun ihan oikeasti luulin että tänä päivänä olisi helppoa tulla kaapista ja olla homoseksuaali! Mutta luulin väärin. Taitaa kääntyä taas niin päin, että seksuuaalivähemmistöt tulevaisuudessa hiljennettään ja homoseksuaalisuus on sairautta.
Anteeks, mutta oon vaan niin katkera ihmisille koska mua ei hyväksytä!

35

845

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeeb

      Ei tuollaiset ystävät ole oikeita ystäviä.

    • rannikolt

      Niin kuin edellinen sanoi: eivät tuollaiset ole oikeita ystäviä! Olisiko aika hankkia uusia ystäviä? Ja anna perheellesi aikaa. Kyllä he ajan kanssa sinut hyväksyvät. Jos seura kiinnostaa, voisit kertoa täällä vähän, että mistä päin olet ja kuinka vanha jne.

    • Miten ulos4

      Minkä ikäinen olet?
      Itse olen jo 50v ja pidän vain naisista, ystäviä ei paljon.
      En ole koskaan tuonut sitä esiin, mutta nyt haluaisin löytää jonkun, mutta miten etsiä? Tämän ikäset on jo yleensä niin kokeneita, että olisin outo heille, ja nuoremmat taas liian vanhana, vaikka heille asia muuten luontevampi.
      Kaikki sukulaiset ja tutut haluis et löytäisin miehen, en voi sanoa niille, et jos autta haluatte, kaipaan kylläkin naista, en miestä.
      Ja lesbopaikoissa näin vanhaa kaapista tulijaa varmaan ihmeteltäisiin. Miehet kyllä on ihastunu useinkin, mut eihän se voi yksipuolisena johtaa mihinkään.
      Olenko ainoa tässä tilanteessa?
      Mua jo kuitenkin yksinäisyyden takia pidetään muutenkin outona.

      • yeahbabyy

      • Miten ulos4

      • chheri
        Miten ulos4 kirjoitti:

        Pelkäsinkin, että vanhainkotia minulle jo ehdotetaan...

        Eihän mummolaakso ole mikään vanhainkoti! Sehän on tarkoitettu kaiken ikäisille. Voihan siellä olla jotain sinullekkin sopivaa tekemistä tai seuraa.? Tosin jos et tommosesta järjestötoiminnasta tykkää, niin sitten ei voi mitään :D

      • pööp

        riippuu paljon siitäkin, että mistä päin olet? Varmaan jossain Helsingissä on helpompi lähteä gaypaikkoihin, ja myös 'tarjontaa' on enemmän.

      • maaseuduniita
        pööp kirjoitti:

        riippuu paljon siitäkin, että mistä päin olet? Varmaan jossain Helsingissä on helpompi lähteä gaypaikkoihin, ja myös 'tarjontaa' on enemmän.

        "riippuu paljon siitäkin, että mistä päin olet? Varmaan jossain Helsingissä on helpompi lähteä gaypaikkoihin, ja myös 'tarjontaa' on enemmän. "

        Minua tympäisee tuo ainainen "muuta Helsinkiin". Asun pienellä paikkakunnalla ja olen töissä marketissa osaston hoitajana. Olen minä sitäkin miettinyt monta kertaa. On pääkaupunki seudullakin paikkoja auki mutta kun myyjän palkalla ei vain elä siellä enkä minä haluaisi elää lopun ikääni vuorakämpässä.

      • f*ck
        maaseuduniita kirjoitti:

        Suomessa noi välimatkat ei ole ihan huimia ja todellakaan se että ei asu Helsingissä ei ole este hyvinkin sosiaaliselle elämälle. Se on sitten itsestään kiinni miten solmii suhteitaan. Mutta nykyään pystyy aika helposti tavoittamaan ihmisiä vaikka mistä ja oikeaan aikaan ajoitetut vierialut isoimpiin Prideihin esim varmasti tuo joka kerta uusia kavereita ainakin.
        Mä kyllä ymmärrän sun valintasi asua pienemmällä paikkakunnalla ja olet oikeassa että asumiskustannukset on eri maailmasta. Onneksi Suomessakin asii hurja määrä lesboja pois Hkistä, joten varmasti löytyy tapahtumia ja yms mihin voi osallistua Helsingin ulkopuolellakin.
        Ja myös olen sitä mieltä että jos tarjolla ei ole sitä ohjelmaa mitä haluaa, tuota sitä itse.

    • 2+12

      En tiedä pystynkö ikinä sanomaan äänen, että olen lesbo. Se sana vain kuulostaa niin karulta ja negatiivisesti värittyneeltä...

    • kamoon ramoon

      Itse te vaikutatte siihen, miten muut asiaan suhtautuvat. Jos oma ajatus homoseksuaalisuudesta on "karu ja negatiivisesti värittynyt", niin minkälaisia ajatuksia sitä voi toisilta toivoa?
      Aloittakaa itsestänne. Eläkää aidosti. "Näyttäkää", ettei homoseksuaalisuus ole mitään outoa. Olkaa ihmisiksi.

      Ja Sinä 5-kymppinen, ei kukaan tule sinun ovellesi koputtelemaan. Lähde itse hieman ulos ihmettelemään elämää. Laita joku seuranhaku-ilmoitus, ota kontaktia ihmisiin.

      ... itsestähän se kaikki on kiinni.

      • Miten ulos4

        Olen vaikka miten paljon ilmoitellut ja vastaillut ja tapaillutkin, mutta ikäiseni kiinnostaa 60 70 vuotiaita, enkä kehtaa nuorten paikkoihin mennä, saati että nuoremmat muuta kuin naurais, vaikka en ikäisekseni vanhalta näytäkään.
        En häpeä, että pidän naisista, siitä ei ole kyse, mutta pidän naisellisista ja herkistä, hellyydenkipeistä, kuten itsekin olen.
        Tosiaan vähän helpompaa olisikin varmaan isommissa paikoissa, joissa olisi luontevampaa lähteä liikkeelle. Ei paikalliseen baariin tai lavatansseihin naisseuraakannata lähteä hakemaan. Nuoremmilla sentään lesbouskin on jo ihan luontevaa, tässä pari syytä, miksi itselläni on vähän hankalampaa.

      • heoeafa

        mistä päin sitten olet?

      • 2+12

        En kuvaillut noilla sanoilla homoseksuaalisuutta vaan pelkkää lesbo-sanaa...

      • yksinkertainen esim.
        Miten ulos4 kirjoitti:

        Olen vaikka miten paljon ilmoitellut ja vastaillut ja tapaillutkin, mutta ikäiseni kiinnostaa 60 70 vuotiaita, enkä kehtaa nuorten paikkoihin mennä, saati että nuoremmat muuta kuin naurais, vaikka en ikäisekseni vanhalta näytäkään.
        En häpeä, että pidän naisista, siitä ei ole kyse, mutta pidän naisellisista ja herkistä, hellyydenkipeistä, kuten itsekin olen.
        Tosiaan vähän helpompaa olisikin varmaan isommissa paikoissa, joissa olisi luontevampaa lähteä liikkeelle. Ei paikalliseen baariin tai lavatansseihin naisseuraakannata lähteä hakemaan. Nuoremmilla sentään lesbouskin on jo ihan luontevaa, tässä pari syytä, miksi itselläni on vähän hankalampaa.

        Voisit aloittaa jo siitä, että rekisteröit itsellesi profiilin, johon kiinnostuneet voisivat ottaa yhteyttä. Voit pysyä profiilisi alla piilossa, mutta voit myös astua ulos.

      • Miten ulos4
        yksinkertainen esim. kirjoitti:

        Voisit aloittaa jo siitä, että rekisteröit itsellesi profiilin, johon kiinnostuneet voisivat ottaa yhteyttä. Voit pysyä profiilisi alla piilossa, mutta voit myös astua ulos.

        No on mulla erääss, useammassakin profiili, mutta eipä kiinnosta...sen sijaan miehiä kyllä löytyis, ihan fiksujakin, kunhan vain pitäisin niistä...eli en nyt ihan toimettomana ole odotellut..jos nyt olisin nuori, olisi asia paljon helpompi, mutta aikanani olisi pitänyt olla todella rohkea, ja itse olen ujo, miesten kanssa kyllä pärjännyt, ja jo aikoja sitten löytänyt omani, eli en ihan kotiin ole linnottautunut, mutta vaikka asun jopa aika lähellä Helsinkiä, olisin aika outo kaapista tulija täällä.
        Ikäisiäni, miesmäisiä kovislesboja kyllä olisi, mutta en näe heitäoikein naisina, vaikka heistä pitäisin : (

      • no joohh
        Miten ulos4 kirjoitti:

        Olen vaikka miten paljon ilmoitellut ja vastaillut ja tapaillutkin, mutta ikäiseni kiinnostaa 60 70 vuotiaita, enkä kehtaa nuorten paikkoihin mennä, saati että nuoremmat muuta kuin naurais, vaikka en ikäisekseni vanhalta näytäkään.
        En häpeä, että pidän naisista, siitä ei ole kyse, mutta pidän naisellisista ja herkistä, hellyydenkipeistä, kuten itsekin olen.
        Tosiaan vähän helpompaa olisikin varmaan isommissa paikoissa, joissa olisi luontevampaa lähteä liikkeelle. Ei paikalliseen baariin tai lavatansseihin naisseuraakannata lähteä hakemaan. Nuoremmilla sentään lesbouskin on jo ihan luontevaa, tässä pari syytä, miksi itselläni on vähän hankalampaa.

        "ikäiseni kiinnostaa 60 70 vuotiaita" ...
        Olen 50, kihlattuni on 40.

        Ei 60 70 -vuotiaita toistaiseksi näkyvillä.

      • pidä hyvänäsi
        Miten ulos4 kirjoitti:

        No on mulla erääss, useammassakin profiili, mutta eipä kiinnosta...sen sijaan miehiä kyllä löytyis, ihan fiksujakin, kunhan vain pitäisin niistä...eli en nyt ihan toimettomana ole odotellut..jos nyt olisin nuori, olisi asia paljon helpompi, mutta aikanani olisi pitänyt olla todella rohkea, ja itse olen ujo, miesten kanssa kyllä pärjännyt, ja jo aikoja sitten löytänyt omani, eli en ihan kotiin ole linnottautunut, mutta vaikka asun jopa aika lähellä Helsinkiä, olisin aika outo kaapista tulija täällä.
        Ikäisiäni, miesmäisiä kovislesboja kyllä olisi, mutta en näe heitäoikein naisina, vaikka heistä pitäisin : (

        *miesten kanssa kyllä pärjännyt, ja jo aikoja sitten löytänyt omani*

        Eihän tuohon muuta lisäämistä sitten olekaan.

      • Miten ulos4
        Miten ulos4 kirjoitti:

        No on mulla erääss, useammassakin profiili, mutta eipä kiinnosta...sen sijaan miehiä kyllä löytyis, ihan fiksujakin, kunhan vain pitäisin niistä...eli en nyt ihan toimettomana ole odotellut..jos nyt olisin nuori, olisi asia paljon helpompi, mutta aikanani olisi pitänyt olla todella rohkea, ja itse olen ujo, miesten kanssa kyllä pärjännyt, ja jo aikoja sitten löytänyt omani, eli en ihan kotiin ole linnottautunut, mutta vaikka asun jopa aika lähellä Helsinkiä, olisin aika outo kaapista tulija täällä.
        Ikäisiäni, miesmäisiä kovislesboja kyllä olisi, mutta en näe heitäoikein naisina, vaikka heistä pitäisin : (

        No kylläpä tosiaan sanoin tyhmästi, ei minulla siis OLE mitään miestä, piti sanomani, että olen löytänyt monia miehiä, jotka ovat olleet minusta todella kiinnostuneita, mutta minä en yhdestäkään, kuin kaverina, ja sehän nyt ei riitä miehille, tietenkään.

        Yritin sanoa, että en ole kai mikään ihan hirveä ihminen, kun kuitenkin miehiä vähänkin liikuessani tai ilmoitellessani löytyisi pilvin pimein.

        Ilmaisin hölmösti, totta kai tuosta sai käsitykseni, että minula nyt sitten on mies, mutta ei ole, enkä kaipaakaan, vain naista.

      • MJHolland

        Minkä ikäistä naista etsit? Sanon jo alkuun, että olen varmasti liian nuori - ellei uudet tuttavuudet ja juttuseura noin muuten kelpaa, ikään katsomatta.

    • karoliiiiiiiiiiina

      Minullakin hylkäsi sekä ystävät että suku kerrottuani asiasta. En yhtään epäile, etteikö vika olisi ollut minussa ja asenteessani, mutta eipä sen syyttelyn kuuleminen yhtään oloa helpota, enkä toisaalta tiedä, minkälaisella käyttäytymisellä ja habituksella olisin voinut hylkäämiset estää.

      Työelämässä en suuntautumisestani ja perhesuhteistani puhu, vaikka olishan se kiva, jos joskus voisi vapautuneesti osallistua kahvipöytäkeskusteluihin ja olla osa yhteisöä.

    • harmiyy

      Enpä ole kuullut kenelläkään nuorella lesbolla olevan tuollaista ongelmaa, että ystävät hylkäisi. Nykyäänhän vain ollaan enemmänkin innoissaan siitä että ystäväpiirissä on homoseksuaaleja. Mutta taitaa sitten vanhempien ikäryhmissä olla eri, lähinnä ehkä jossain maaseudulla..

      • Erillainen nuori

        No jos nyt kuulit... Ei kaikki nuoret ole homomyönteisiä!

      • N0raaa
        Erillainen nuori kirjoitti:

        No jos nyt kuulit... Ei kaikki nuoret ole homomyönteisiä!

        Niin, ei ehkä-välttämättä ala/yläasteella. Kyllä se siitä!

    • tdtr

      Tosi paljon riippuu myös omasta asenteesta enkä nyt väitä mitenkään, että muiden reaktio olisi sinun syytäsi millään lailla. Tarkoitan vain sitä, että se miten sä itse hiljaa mielessäsi ja alitajunnassasi suhtaudut itseesi kokonaisuudessaan sekä omaan suuntautumiseesi niin se heijastuu kyllä olemuksestasi ulospäin. Jos esim. salaa häpeät tai koet olosi noloksi tai epävarmaksi eli sanalla sanoen pelkäät niin aivan kuten villieläimetkin, ihmiset ikään kuin haistaa sen pelon susta ja reagoi siihen sen mukaisesti. Koulukiusaamisessa tapahtuu samoin. Jos olemuksessasi heijastat myös sitä, että kaipaat muiden hyväksyntää niin se huokuu sinusta etkä varmasti saa sitä hyväksyntää. Nimittäin sen hyväksynnän voit vain sinä itse antaa itsellesi, josta vasta voi seurata muidenkin hyväksyntä. Ensisijaista on kuitenkin oma hyväksyntä eikä riippuvaisuus muiden hyväksynnästä. Ulkoinen heijastelee sisäistä maailmaa. Jos janoat hyväksyntää niin se tarkoittaa, että uskot ettei sinulla ole hyväksyntää ja annat muille ihmisille vallan ylitsesi, he voivat evätä sinulta hyväksynnän. Jos et antaisikaan sitä valtaa muille vaan päättäisit mielessäsi ja uskoisit, että sinulla on jo hyväksyntä, niin silloin ei olisi yhtään mitään väliä miten muut suhtautuu kun sinullahan olisi jo hyväksyntä. Et tarvitse siihen muita. Näin saatat huomata miten ihmisten asenteet muuttuu kun ensin muutat omaa asennettasi. Ja silloin ne muut voi olla jo eri ihmisiä kuin mitä sulla tällä hetkellä on elämässäsi.

    • Tavallinen naapuri

      Ihan heterona ihmettelen, miksi suuntaus pitää kertoa? Minä en oikein tajua, miksi seksuaalisuudesta on tehty niin iso numero.
      Olen pannut merkille, että vähemmistöt pukeutuvatkin niin huomiota herättävästi, että ei jää epäselväksi heidän suuntauksensa. Miksi kummat kampaukset, oudot meikit?

      Moni heterokin haluaisi irrotella vaatteilla ja meikeillä, mutta jättää ne ilot vapaa-ajalle. Ei ole mielekästä olla niin korostetusti erilainen esim. asiakaspalvelussa.

      Kun oikein mietin, niin en itse asiassa koskaan sen kummemmin keskustele kavereitteni kanssa seksistä tai suhteistani, ja väsyn kuuntelemaan muiden vuodatuksia aiheesta. Olenkohan itse jotenkin outo?

      Jotenkin tämä "homoilu" on leimahtanut yli äyräiden, kun ensi tapaamisella kysellään mikä kukakin on. Ryhmitellään ihmiset nippuihin.

      Älä enää uusille tutuillesi sen kummemmin asiaa selvittele. Moni on hämmennyksissään, kun ei tiedä mitään lesboudesta. Kummailevat vain itsekseen ja haluaisivat udella, mutta eivät kehtaa.

      • f*ck

        ihan tavalliselle heterolle kerrottakkoon että ihmiset kun kommunikoi keskenään, oli se sitten duunissa tai vapaalla, asioita puhutaan itsestään ja elämästään jne.
        Olisi jotenkin vaikeaa puhua jos pitäisi varoa kuulostamasta homoseksuaalille.
        Heterot tuskin ajattelevat kun puhuvat tyttö -ja poikaystävistään että monikin homoseksuaalin pitää miettiä sanoakkoa mitään vai valehdella vai käyttää jotain nimikettä joka on sukupuoleton.

        Sä olet nähnyt siis sen näkyvän osan vähemmistöstä, jokaisessa ryhmässä on sellaisia, niin heteroissakin. Se mitä et näe on myös olemassa, ja nämäkin ihmiset miettivät jossain vaiheessa elämäänsä miten kaapista tuleminen muuttaa heidän elämäänsä.

        Heterona et ehkä ymmärrä miten paljon se voi muuttua, joko heti kun tulee kaapista tai kun sanoo väärässä seurassa olleensa vaimonsa kanssa etelässä ja oli kyllä ihanaa. Tästä saattaa seurata asioita joita heterona et edes osaa ajatella.

        Jos sä koittaisit elää viikon sillä tavalla että et missään puheissasi tuo ilmi olevasi hetero, niin katso kuinka helppoa se on.

        Homoilu ei ole leimahtanut mihinkään, me ollaan ihmisiä jotka olemme erilaisia kuin heterot. Edelleen heterona sun on vaikea selkeesti ymmärtää ettei se meille ole mikään jännä asia ja jotain mitä pitää mainostaa. Teillehän se on, jos homoudesta puhutaan, ihan niin kuin heterot puhuu omista suhde yms asioistaan, sanotaan että homoutta tuputetaan. Mutta jos homot eivät aja asioitaan ja tuo esille että on olemassa muutakin totuutta kuin se heterototuus.
        Meidänkin asiat olisi aika toisella asteella.

        Joten kun sanot että olkaa hiljaa älkääkä huudelko asioistanne, tehkää heterot te se ensin. Älkää tuputtako heteroutta joka paikasta niin kuin se olisi ainoa tapa käsitellä asioita, älkää olettako että jokainen tapaamanne ihminen on hetero ja jne jne. Katsotaan miten helppoa elämä sitten on.

    • kateus on sairautta

      "Olenkohan itse jotenkin outo?"

      Olet. Aika monella työpaikalla kahvipöydässä jutellaan, että käytiin vaimon/miehen kanssa siellä ja siellä ja oltiin vaimon/miehen kanssa siellä ja siellä, lapset sitä ja tätä ja vaimo/mies sitä ja tätä. Useasti lentää härskit heteroseksuaaliset ja sovinistiset vitsit naisista jne. Miehillä on pornokalentereita työhuoneen seinillä ja vaihdetaan kollegoiden kanssa härskejä vinkkejä naisten iskemiseen, tuijotellaan aivoimesti naisten rintoja jne., kysellään ollaanko naitu vai ei jne.

      Kovin kummastelen millaisessa työyhteisössä olet? Kenties eläkkeellä? Vai oletko jossain erittäin kuivassa ja nuivassa työpaikassa töissä, missä ei keskustella työkavereille juuri mitään?

      Miesvoittoisessa työyhteisössä varmasti lentää härskit vitsit. Kaikista suuremmassa äänessä olevat miehet, jotka joka paikassa toitottavat, että eivät ole homoja ja kuinka ovat naimisissa sekä kuinka eivät suvaitse homoja, ovat itse tiukasti kaapissa olevia piilohomoja.

      Oikeastaan olet outo myös siinä suhteessa, jos kaverisi keskustelevat hetero(suhteista) ja (hetero)seksistä ja heterona itse et ole kiinnostunut aiheesta laisinkaan, niin sinuna miettisin, että olisinkohan esim. aseksuaali. Kavereihisi verrattuna olet kyllä erittäin erilainen, suorastaan omituinen.

      Jos katsot mainoksia, elokuvia, tiellä olevia julisteita jne., suurimmassa osassa on heteroseksuaalinen kulttuuri, heteroseksitiset mainokset jne. Eivätkö ne yhtään sinua häiritse? Entäs heteroparit, jotka pitävät toisistaan kädestä kiinni kävellen kadulla ja suudellen toisiaan? Entäs leffateattereissa sylikkäin kuhertelevat heteroparit? Entäs asiakaspalvelussa irstaat, heteroseksistiset vitsit naisasiakaspalvelijoista? Entäs heteropariskunnat työpaikalla, eivätkö ne häiritse sinua? Vai tuletko sairaalloisen kateelliseksi kun joillakin on elämää, mutta sinulla ei?

      • Tavallinen naapuri

        Minä luulen, että se on ikäkysymys.
        Monia ihmisiä kiinnostaa muutkin asiat kuin härskit vitsit, pornokuvat, käsikädessä kulkevat parit. Onneksi en käy elokuvissa, jos siellä todellakin käyttäydytään noin takapenkeillä. Minun nuoruudessani se oli noloa. Asiakaspalvelussa en kaikeksi onneksi toimi, jos joutuisin siellä irstaiden heterovitsien kohteeksi. Sehän on rikos, huoh.

        Sinä olet vielä niin nuori, että seksi kiinnostaa joka hetki. Sitä tulvii ovista ja ikkunoista ja kuulet siitä vaikka olisit silmät kiinni.
        Kotikasvatus puuttuu nykyisin niin monilta.
        Tahdikkuus ja toisen arvostaminen on tärkeä taito sitten kun päästään pois tuosta hormoonimyllerryksestä.

        En varmastikaan ole ainoa maailmassa, joka on kyllästynyt. Ja kateelliseksi et minua millään saa. Tasainen ja rauhallinen parisuhde, asuntovelka, Yt-neuvottelut jne. pitävät mielenkiintoni ihan virkeänä. Minä elän monipuolista elämää.

        Tiedätkö, että en edes muista, onko työpaikallani joku sanonut olevansa lesbo. Voi olla, että on. En kuitenkaan solmi työpaikkasuhteita, joten en kiinnostu. Ja kuten sanoin, olen ihan perushetero kaiken lisäksi.

      • f*ck
        Tavallinen naapuri kirjoitti:

        homoseksuaali nimike on kyllä heteroseksuaaleille ehkä liikaa, se ilmeisesti kääntää asiat vain miettimään mitä homoseksuaalit tekee sängyssä. Sua kyllästyttää homoudesta puhuminen, niinkö? Mutta ihan siinä missä sun elämääsi koskee tasainen ja rauhallinen parisuhde, asuntovelka, lapset ja yt:t niin tismalleen samat asiat on monen homoseksuaalien elämässä. Heterot, ne yksinkertaisemmat näkevät homot draq:eina ja lesbot seksiä metsästävinä vampyyreina.
        Sekin ihana lisä on meidän elämässä, heterot jotka eivät osaa sitä toisen ihmisen kunnioittamista vaan tietämättömyyttään leimaavat homouden vain seksuaaliseksi toiminnaksi ja muu elämä on meille ihan outoa.
        Siinä meidän monipuolista elämäämme, arki ja sitten ennakkoluulot siihen kaupan päälle.

      • kateus on sairautta
        Tavallinen naapuri kirjoitti:

        Minä luulen, että se on ikäkysymys.
        Monia ihmisiä kiinnostaa muutkin asiat kuin härskit vitsit, pornokuvat, käsikädessä kulkevat parit. Onneksi en käy elokuvissa, jos siellä todellakin käyttäydytään noin takapenkeillä. Minun nuoruudessani se oli noloa. Asiakaspalvelussa en kaikeksi onneksi toimi, jos joutuisin siellä irstaiden heterovitsien kohteeksi. Sehän on rikos, huoh.

        Sinä olet vielä niin nuori, että seksi kiinnostaa joka hetki. Sitä tulvii ovista ja ikkunoista ja kuulet siitä vaikka olisit silmät kiinni.
        Kotikasvatus puuttuu nykyisin niin monilta.
        Tahdikkuus ja toisen arvostaminen on tärkeä taito sitten kun päästään pois tuosta hormoonimyllerryksestä.

        En varmastikaan ole ainoa maailmassa, joka on kyllästynyt. Ja kateelliseksi et minua millään saa. Tasainen ja rauhallinen parisuhde, asuntovelka, Yt-neuvottelut jne. pitävät mielenkiintoni ihan virkeänä. Minä elän monipuolista elämää.

        Tiedätkö, että en edes muista, onko työpaikallani joku sanonut olevansa lesbo. Voi olla, että on. En kuitenkaan solmi työpaikkasuhteita, joten en kiinnostu. Ja kuten sanoin, olen ihan perushetero kaiken lisäksi.

        Aivan. Et solmi työpaikkasuhteita. Työpaikallasi muut ihmiset ovat kuin ilmaa sinulle. Hyvä kun edes sanotaan huomenet jos sitäkään. Taitaa olla niin, että jos sulle sanoo huomenta, niin et vastaa takaisin. Sinähän et solmi minkäänlaisia työpaikkasuhteita. No, työpaikalla toisten ihmisten tervehtiminen ja pikkuinen small talk kuuluu kohteliaan ihmisen (myös heteron)repertuaariin. Sillä ei ole väliä onko ihminen homo, lesbo vai hetero vai jotakin siltä väliltä. Small talk ei suju suomalaisilta luontevasti, ei ainakaan ikääntyviltä ihmisiltä.

        Jos et ole koskaan ollut elokuvateatterissa silloin kun vierelläsi kuherrellut heteropariskunta läähättää, niin olet kyllä todella kaukana nykyajasta. (Koska viimeksi olet ollut elokuvateatterissa? Silloin kun elokuvateatteri tulivat Suomeen ensimmäisen kerran? Ai niin, kun siellä landella ei niitä edes ole...) Sillä ei ole mitään tekemistä homojen tai lesbojen kanssa. Kenties teillä lestadiolaisilla ja jehovilla on syntiä ja jotenkin epänormaalia pitää kädestä kiinni , näyttää hellyyttä tai suudella. Se on sääli. Mietinkin miten teidän ikäisillä ikäihmisillä sitä hellyyttä , rakkautta ja läheisyyttä viestitetään. Kenties ei mitenkään. Ehkä kerran vuodessa voitte pimeässä huoneessa koskettaa toisianne kädestä. Ehkä.

        Tiedätkö, olen lesbo, mutta en koskaan kyllä ole törmännyt siihen, että kukaan toitoittaisi lesbouttansa tai homouttansa työpaikalla. Sen sijaan olen kyllä törmännyt heteroihin, jotka toitottavat seksiä, seksuaalisuutta sun muuta. Toisaalta kun vertaa sinun työpaikkaasi, mahtaa teikäläisellä olla kuiva työpaikka huonolla työhengellä varustettuna. Siellä persut, keskustalaiset ja kaapissa olevat uskovaiset homot julistavat suureen ääneen kuinka eivät missään nimessä ole homoja. Hädin tuskin teiällä päin uskaltaa sanoa edes terve, kun jo kuvitellaan, että tuolla on seksi mielessä.

        Se, että iäkkäällä pariskunnalla on kuiva ja näivettynyt elämä, ei ole mitään tekemistä lesbojen kanssa. Taitaapa asia kuitenkin jollakin tasolla sinuakin kiinnostaa kun vaivaudut varta vasten kirjoittamaan lesbopalstalle. Taitaa olla asia sinulle salainen kiinnostuksen kohde näemmä.

      • kuka määrittelee

        Ainut mikä Mua sun tekstissä häiritsee on yleistys ja aseksuaalisuuden pitäminen outona. Ei Mua häiritse nähdä priskuntia kuhertelemassa enkä mä ajattele, että mulla ei ole elämää. Mulla on hyvinkin vilkas elämä, sosiaalinen semmoinen ei seksuaalinen. Jotenkin odottaisi, että vähemmistöön kuuluva ei sortuisi samanlaisiin asenteisiin, tuskinpa säkään outona itseäsi pidät.

    • f*ck

      nyt sun on hyvä opetella sellainen asia kuin oman elämän eläminen. Sä voit valita ne ihmiset siihen jotka arvostaa ja rakastaa sua. Sun ei tarvi anella ketään olemaan ystäväsi, tai olla perheesi armottomuuden armoilla. Se on heidän menetyksensä jos eivät osaa handlaa sun lesboutta, niiden pienuutta. Älä katkeroidu ihmisten typeryydestä, se on suurempi menetys kuin jos turhat ihmiset poistuu hiljaa vasemmalle.
      Joskus on tapahtunut niinkin että aika saa näiden ihmisten ajatukset kohdalleen. Mutta jos ei niin älä hukkaa itseäsi heidän mukanaan.

      Sulla on elämä edessä ja maailma täysi ihmisiä. Sä löydät sun possen ja rakkaat.

      Ihmiset on suurimmaksi osaksi aika typeriä, tietämättömiä ja kun jotain erilaista tulee eteen ne alkaa pelätä. Älä sä päästä pelkoa elämääsi, ole rohkea, avoin ja vahva. Sä löydät samanlaisia ihmisiä kyllä. Mutta jos koitat olla pieni ja mitätön sua ei löydä helposti kukaan.

      Ole ylpeä siitä itsestäsi, tule vahvaksi, itsenäiseksi, onnelliseksi, vapaaksi ihmisten arvottamisesta. Aina joku haluaa arvostella ja näyttää sulle paikkasi.
      Siihen karuselliin ei kannata mennä kyytiin.

      Lakkaa olemasta tapettia, etsi omat vahvuutesi ja seiso suorana omilla jaloillasi,

      Hyvää Uutta Vuotta ja muista että pelko halvauttaa.

      • Syrjäytetty

        Hyvää vuotta 2014 kaikille!

        Älyttömän hyviä keskusteluja ja sain tosi paljon niistä! Kiitti kaikille!

        Sain suurimman osan ystävistäni takaisin ja kaikista tärkeimmän... perheeni tuen!
        Jos en olis kertonut niille ihmisille jotka tärkeitä mulle, että mitä sisimmässäni tunnen samaa sukupuolta kohtaan, olisin varmaan ahdistunut ja tukehtunut. Kun joku ihmetteli miks pitäisi kertoa erikseen omasta sukupuolisesta suuntautumisestaan muille ihmisille, henkilökohtaisesti tunsin sen tärkeäksi... itseni vuoksi!

        En tuo seksuaalista suuntautumistani mitenkään esille tai että sitä mitenkään huomaisi musta pukeutumisesta, en kanna sateenkaarilippua. En ole alkanut puhumaan tytöistä ystäville sen enempää kuin ennenkään, he ovat sanoneet että leikkisästi että kyllä he sen kestävät vaikkeivat ehkä osaa ottaakaan puheisiini kantaa. Puhun ja käyttäydyn niin kuin ennenkin, en ole muuttunut.

        Asiat voi tietenkin muuttua tyttöystäväni löytää mut ja rakastun. Mut nyt uskon että perheeni ja ystäväni eivät hylkää mua. Tunnustan että olin poissa tolaltani kun kirjoitin ekan kerran.

        Se mitä sitten tapahtui ei ollutkaan ihan mutkatonta, mutta hyvät palstalaiset ja kirjoittaja f*uck... seisoin suorana omilla jaloillani, olin vahva (mistä sekin vahvuus löytyi?), enkä käpertynyt itsesääliin ja neljän seinän sisälle. Rankkaa oli, mutta oikeat ystävät tulivat takaisin mun luo. Perheen kanssa, lähinnä äiti toimi puhujana, asia käsiteltiin.

        Pelko. Pelko minussa, pelko muissa. Lyhyesti sanottuna se kai se syy oli mitä tapahtui. Nyt kaikki hyvin.

      • f*ck
        Syrjäytetty kirjoitti:

        hienoa, rehellisyys rakkaitaan kohtaan on tärkeää ja itseään kohtaan. Varmasti tulee vielä takapakkia, kun vanhempasi saattavat tokaista jonkun onnettoman poikaystävä-vitsin puolitosissaan. Muistat vain että he koittavat ymmärtää omalla tavallaan, ja jos eivät nyt ihan ylly mahdottomiksi niin älä ota itseesi. Ja jos he menevät liiallisuuksina vitsien yms kanssa niin sanot että arvostaisit etteivät tekisi niin.
        Hyvää jatkoa ja se että uskaltaa olla oma itsensä on suuri saavutus, onnea siitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1985
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1614
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1380
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    6. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      58
      1267
    7. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    8. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1246
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1212
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe