74 prosenttia kansasta sanoo EI NATOLLE!

74 prosenttia Suomen kansasta ei tahdo Suomea Natoon.

Tämä on se perusasia, jota valheet eivät muuta.
68<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Todellinen luku voi olla jopa 85 prosenttia.

YLEn aivopesusta huolimatta.

Äänestä
  • Niinhän sitä voisi luulla, mutta yllättävän moni on Ukrainan tilanteen myötä kantaansa muuttanut.
    Toisaalta tilanne on vain se, että ollaan auttamattomasti myöhässä. Natoon olisi pitänyt liittyä heti mahdollisimman pian Neuvostoliiton hajottua ja ennen fasismin nousua Venäjällä.
    Nyt alkaa olla jo liian myöhäistä, koska Natoon liittyminen ei tarjoa enää yhtään mitään muuta kuin ulkopoliittista närää ja hammasten kiristelyä.
    Mitään järkeä alkaa tässä vaiheessa oksentamaan Venäjään päin kun kaikille on jo tullut täysin selväksi, että Venäjä haluaa mielummin puskurivyöhykkeen ja hyvät vuorovaikutteiset kauppasuhteet tulevaisuudessa kuin taas yhden Natomaan lisää iholleen...

    Äänestä

  • HullutJaMielettömät kirjoitti:

    Niinhän sitä voisi luulla, mutta yllättävän moni on Ukrainan tilanteen myötä kantaansa muuttanut.
    Toisaalta tilanne on vain se, että ollaan auttamattomasti myöhässä. Natoon olisi pitänyt liittyä heti mahdollisimman pian Neuvostoliiton hajottua ja ennen fasismin nousua Venäjällä.
    Nyt alkaa olla jo liian myöhäistä, koska Natoon liittyminen ei tarjoa enää yhtään mitään muuta kuin ulkopoliittista närää ja hammasten kiristelyä.
    Mitään järkeä alkaa tässä vaiheessa oksentamaan Venäjään päin kun kaikille on jo tullut täysin selväksi, että Venäjä haluaa mielummin puskurivyöhykkeen ja hyvät vuorovaikutteiset kauppasuhteet tulevaisuudessa kuin taas yhden Natomaan lisää iholleen...

    Suomen Ei pidä sekaantua suurvaltojen kiistoihin vaan pitäytyä selkeästi niiden ulkopuolella, puolueettomana kuten Ruotsi. Suomalaiset eivät hyödy mitään siitä jos suurvallat selvittelevät välejään Suomen maaperällä.

    Äänestä

Miten voi järjestäytyä Natoa vastaan Suomessa?

Äänestä
  • Ovatko Jehovan Todistajat naton:n politiikkaa vaiko päinvastoin. Naton edeltäjä tuki sota-avustuksin hyökkääjää, Todistajat totaalikieltäytymisen tärkeyttä kouluttaen.
    He eivät pidä kansallisvaltioista vaan kaikissa valtioissa pitäisi olla usan ja jumalan johto.

    Äänestä

Propaganda on tässä asiassa suorastaan käsittämättömän aktiivista, mutta ei kansa onneksi silti lämpeä NATO:lle...
Esim. iltapäivälehtien keskustelujakin kun katsoo niin luulisi että 90% kannattaisi NATO:a, mutta propagandaahan se kaikki vain on. Todellisuus on onneksi jotain ihan muuta.

Äänestä
  • Niin monet suomalaiset journalistit ja poliitikot ovat innokkaasti propagoimassa Naton ja F-35 kauppojen puolesta, että lienee runsaita voitelurahoja jo myönnetty innokkaimille pettureille...

    Äänestä

Ei pidä paikkaansa. Mihin tuo luku muka perustuu. Minä sanon kyllä natolle. Te Venäjän kätyrit turpa kiinni.

Äänestä
  • Siinä taas yksi trolli.

    Äänestä

  • Luku perustuu gallup-kyselyyn.

    Äänestä

  • Desanttien parissa järjestettyyn sellaiseen.

    Äänestä

  • öögwea3we kirjoitti:

    Desanttien parissa järjestettyyn sellaiseen.

    öyöyöyöyöyöyöyöyö öyöyöyöyöyö öyh

    Äänestä

Todellinen luku on paljon suurempi. Suomalaiset ymmärtävät yhtä hyvin kuin ruotsalaisetkin ettei ole mitään järkeä luopua rauhanomaisesta puolueettomuuspolitiikasta ja liittyä naapurimaa Venäjälle vihamieliseen natoon. Sotilasliittoa ei kannata kuin lahjottu pieni suomenruotsalainen vähemmistö.

Äänestä

sulla on varmaa näyttää jotain faktaa asiasta

Äänestä
  • Fakta on se, että natoon liittymisestä EI järjestetä kansanäänestystä ennen kuin naton kannatus on saatu nousemaan yli 50%.

    Äänestä

  • Ruotsi teki naton kauppamiehille selväksi ettei Ruotsilla ole aikomusta liittyä natoon. Ei nyt, eikä tulevaisuudessakaan sillä Ruotsissa osataan arvostaa rauhaa.

    Äänestä

  • Suomalaiset ovat kyllästyneitä tähän jatkuviin nato-gallubbeihin ja tähän väsyttävään vonkaamiseen. Suomen päättäjät tekisivät viisaasti jos ottaisivat esimerkin Ruotsista ja tekisivät selväksi sen että Suomi haluaa vain rauhaa ja pysyä puolueettomana poissa euroopan ulkopuolisista sotilasliitoista.

    Äänestä

  • RiittäJo kirjoitti:

    Suomalaiset ovat kyllästyneitä tähän jatkuviin nato-gallubbeihin ja tähän väsyttävään vonkaamiseen. Suomen päättäjät tekisivät viisaasti jos ottaisivat esimerkin Ruotsista ja tekisivät selväksi sen että Suomi haluaa vain rauhaa ja pysyä puolueettomana poissa euroopan ulkopuolisista sotilasliitoista.

    Venäjän harrastamissa ns. sotilas/valtioliitoissa on aina väkisin makaamisen maku.
    Toisin on Naton suhteen.
    Kuinka monta Natoon liittyneistä valtioista on pakotettu liittymään Natoon muuta kuin kansansa omasta tahdosta?

    Äänestä

  • HullutJaMielettömät kirjoitti:

    Venäjän harrastamissa ns. sotilas/valtioliitoissa on aina väkisin makaamisen maku.
    Toisin on Naton suhteen.
    Kuinka monta Natoon liittyneistä valtioista on pakotettu liittymään Natoon muuta kuin kansansa omasta tahdosta?

    samaa paskaa kumpainenkin suomen kannattaa ajaa omia etujaan eikä muiden?

    Äänestä

  • Venäjällä on vallitettovasti sama ilmapiiri kuin natsisaksassa aikonaan.

    Äänestä

Ei Venäjä Suomea uhkaa, ja jos Venäjä Suomeen tuleekin, se tulee vapauttajana.
Vain Venäjä pystyy vapauttamaan suomalaiset Naton fasistien invaasion uhkalta. 74% suomalaisista on nyt tätä mieltä, mutta saadessaan apua venäläiseltä sankarikansalta, loputkin ovat samaa mieltä.

Äänestä
  • Kremliinimäinen paradoksi:
    "Ei Venäjä Suomea uhkaa, ja jos Venäjä Suomeen tuleekin, se tulee vapauttajana."
    Ukrainalaisia lainaten:"Jos Venäjä tulee, se on kaiken loppu".

    Äänestä

  • HullutJaMielettönät kirjoitti:

    Kremliinimäinen paradoksi:
    "Ei Venäjä Suomea uhkaa, ja jos Venäjä Suomeen tuleekin, se tulee vapauttajana."
    Ukrainalaisia lainaten:"Jos Venäjä tulee, se on kaiken loppu".

    Olet tarpeeksi tyhmä alkeellisen trollauksen uhriksi. Ja itäukrainalaisia ja krimiläisiä lainaten: "kiitos Putin kun pelastit meidät tuholta ja kurjuudelta".

    Äänestä

  • OletTyhmäNatsi kirjoitti:

    Olet tarpeeksi tyhmä alkeellisen trollauksen uhriksi. Ja itäukrainalaisia ja krimiläisiä lainaten: "kiitos Putin kun pelastit meidät tuholta ja kurjuudelta".

    "kiitos Putin kun pelastit meidät tuholta ja kurjuudelta"
    Mielenkiintoinen pointti, muista se tulevien Krimiin liittyvien uutisten myötä.
    Muistakaa se, että tarkastelujakso on kuitenkin seuraavat viisi vuotta vanhaan neuvostotyyliin eiköstä vain?

    Äänestä

  • OletTyhmäNatsi kirjoitti:

    Olet tarpeeksi tyhmä alkeellisen trollauksen uhriksi. Ja itäukrainalaisia ja krimiläisiä lainaten: "kiitos Putin kun pelastit meidät tuholta ja kurjuudelta".

    "Olet tarpeeksi tyhmä alkeellisen trollauksen uhriksi. Ja itäukrainalaisia ja krimiläisiä lainaten: "kiitos Putin kun pelastit meidät tuholta ja kurjuudelta"."

    Oletko sinä noin typerä, vai maksetaanko sinulle propagandan levittämisestä?

    Äänestä

Epätoivoisesti erkkomedia yrittää vääntää uutista taas jostain venäläisestä laivasta jotta saataisiin natokannatus nousuun. Nk. "uutisen" kommentointi on tietenkin sallittua vain natokoohoille. Skeptikot ovat kaikki ryssän kätyreitä ja Pietarin trollitehtaasta, joten mitäpä heille antamaan suunvuoroa.

Kas kun USA tulee tähän Venäjän tuntumaan "harjoittelemaan", ja yhtäkkiä kaikki venäläiset alukset ovatkin pahiksia. Vaikka tietenkin saattaa myös olla että on joku Pietari niminen suurkaupunki lähellä, ja kaikki laivaliikenne sieltä/sinne väkisinkin liikkuu Suomenlahden, Pohjanlahden ja Itämeren alueella. Siitä voi sitten taas valita "epäilyttäviä aluksia" joista voi vääntää "uutisia".

Äänestä
  • Suomi on kyllä kummallinen "demokratia", sillä kansan tahdon toteutuessahan nämä maansa myyneet natopetturit ajettaisiin maasta tai teloitettaisiin. Nyt niiden annetaan vapaasti ja avoimesti tehdä myyräntyötään.

    Äänestä

Tässäkin asiassa poliittinen eliitti on täysin eri linjoilla kansan kanssa kuten yleensäkin kaikessa. Suurin osa kansasta ei halua antaa järjettömiä tukiaisia ulkomaille, eikä samoin järjetöntä maahanmuuttoa tänne SUOMALAISTEN RAHOILLA. Mutta valitettavasti maantapa-"demokratiassa" päätökset tapahtuu vastoin kansan tahtoa. Ennen vaaleja olleisiin puheisiin ei ole mitään luottamista kuten on nähty, mitään vastuuta ei ole jos valtaan on päästy. Ainoa puolue jonka linja tuntuu pitävän on PS ja ehkä IPU, mutta yle tekee yhdessä muun median kanssa kaikkensa jotta nämä eivät nousisi valtaan uhkaamaan vanhoja veli-verkostoja maantapoineen.

Äänestä
  • Pakonomainen sössötys Pietarin trolleista kannattaa tosiaan laittaa heti viestin alkuun, niin kaikki osaavat skipata aivopestyjen vajakkien löpinät.

    Äänestä


  • Ei kiinnosta lähteä ollenkaan missään vormussa.

    Äänestä

1) 74% kansalaisista ei kyllä yleensä kyselyissä ole NATOA vastustanut, joten taitaa olla propagandaa
2) Kansalaiset eivät yleensäkään ymmärrä yhtään mitään taloudesta, politiikasta tai omasta edustaan, joten tällaiset asiat pitäisi jättää järkevämpien päätettäväksi

Äänestä
  • "74% kansalaisista ei kyllä yleensä kyselyissä ole NATOA vastustanut, joten taitaa olla propagandaa"

    Natoa on kannattanut puoleellisimmissakin gallupeissa vain n. 25% VASTANNEISTA.

    "Kansalaiset eivät yleensäkään ymmärrä yhtään mitään taloudesta, politiikasta tai omasta edustaan, joten tällaiset asiat pitäisi jättää järkevämpien päätettäväksi"

    Turhaa inistä sitten että Venäjällä yksi mies päättää asioista ja kansa ohitetaan. Eikä sekään muuten edes ole totta.

    Äänestä

  • Nyt tarkkana siellä:

    SUOMALAISET ovat jokeskimäärinkin paljon koulutetumpaa ja reaalielämästä kokeneempaa kuin yksikään puolueen puheenjohtaja.

    TAI EDES EDUSTAJA.

    joku syskovitsi ei ole koskaan ollut oikeissa töissä, se on heilunut koko ikänsä politiikan liemissä. Suurin osa useamman kauden siellä istuneista ovat vieraantuneet todellisesta elämstä. Muutos kentällä on ollut nopeaa ja voimakasta.NE EI OSAA LUOTSATA SUOMEA.

    KANSAN PITÄISI OLLA ENEMMÄN KUIN MUUTAMA POLIITIKKO

    Äänestä

Ja hyvä niittä sanoo EI.

Äänestä
  • Suomen kansa tiettää mikä on parasta.

    Äänestä

annika merkkeli tulee Suomeen hiilostamaan suomalaisia natoon. Se on stubelon tukija näissä eurostoliitto vaaleissa. Mä en tajua vattujakaan miksi nää eu pellet tulee tänne sotkeutumaan kansallisiin vaaleihin?
Joo,ne tahtoo vahvistaa toistensa asemia, välittämättä mitä kansa tahtoo.

olkaas tarkkana miten media tukee merkelin ja stubin - nato hiillostusta. Nyt tiukkana ja tarkkana.

annika m tulee mokaamaan itsensä

Äänestä
  • Stubbilla on myös oma lehmä ojassa eli hamuaa virkaa EU byrokratiasta vaalitappion takia. Toki myös natottaa hikenä kuten kokkareilla on tapana.

    Äänestä

  • Merkel vaikuttaa mukavalta muijalta.Ei pahaa sanaa. :) Willkommen <3

    Äänestä

  • jos tykkää merkkelistä -tykkää myös eva braunista ja hänen valinnoistaan
    joko sä et tiedä tai väliä (?)

    Äänestä

stubbi teki vireheen jäädessään tänne
kansa äänesti jo sen pellen unioniin - POIS TÄÄLTÄ

Mutta sillä ei ole oikeaa asiaosaamista, se osaa hovikieroilun ja mä en ole varma riittääkö se nuoleskelu unioinissa? Luulisi että bryselin käytävillä taritaan yhtä pitkäkieltä. Pitääkö siellä osata jotain? stubbi osaa varmaan ostaa koevastukset sielläkin.

NYT kukaan ei äänestä sitä enää minnekään.

Siitä olisi ollut vähemmän haittaa siellä. Nää kaikki pellet pitäisi motittaa sinne - pois kansallisesta politiikasta ja sitten lopettaa se koko karuselli kerralla, TAI ainakin erota siitä. Jättää ne sinne killumaan toistensa riesaksi. Ne vois perustaa oman unioininsa - keskenään.

Äänestä

aloittajalle, Suomessa kansa on niin tyhmää ei osaa ajatella tosiasioita, Venäjän kanssako tässä halutaan liittoutua, kyllä se uhkä idästä tulee ja on aina tullut. TÄysin arvaamaton itä, vai suomiko kykenee puolustamaan itseänsä noilla naurettavilla varustuksilla, kuka meitä puolustaa
Euko? EN USKO NATO ON AINOA JA OIKEA VAIHTOEHTO SUOMELLE NIIN SE ON!!!!

Äänestä
  • Kokkaretrolli vauhdissa.

    Äänestä

  • Ruotsissa 99% on sitä mieltä että nato saa tumpata läpeensä!

    Äänestä

  • guuguygiihkjb kirjoitti:

    Ruotsissa 99% on sitä mieltä että nato saa tumpata läpeensä!

    Onneksi meillä ei persaukisena valtiona edes ole varaa liittyä natoon eli jotain hyötyä siis köyhyydestämmekin.

    Äänestä

  • bvgfdss kirjoitti:

    Onneksi meillä ei persaukisena valtiona edes ole varaa liittyä natoon eli jotain hyötyä siis köyhyydestämmekin.

    Nato on franchise periaatteella toimiva sotilasliitto jonka jäsenvaltiot ovat velvoitettuja tekemään kaikki aseostoksensa USA:n tai heihin sidoksissa olevalta aseteollisuudelta kuitenkin niin, että rahat kulkeutuvat aina USA:han. Kyseessä on siis valtavan suuri bisnes josta koko USA:n talous on riippuvainen.

    Äänestä

  • BigMoney kirjoitti:

    Nato on franchise periaatteella toimiva sotilasliitto jonka jäsenvaltiot ovat velvoitettuja tekemään kaikki aseostoksensa USA:n tai heihin sidoksissa olevalta aseteollisuudelta kuitenkin niin, että rahat kulkeutuvat aina USA:han. Kyseessä on siis valtavan suuri bisnes josta koko USA:n talous on riippuvainen.

    Ei siis mikään ihme että naton kauppamiehet ovat valmiita tekemään melkein mitä tahansa saadakseen uuden jäsenvaltion rahoittamaan USA:n taloutta. Kyseessä on valtavat omaisuudet!

    Äänestä

Ihmettelen sitä 26% porukkaa joka haluaa romuttaa Suomen rauhanomaisen puolueettomuuden ja liittää Suomen Venäjälle vihamieliseen natoon?!

Äänestä
  • Ei ole mitään 26% porukkaa joka kannattaisi natoa. Tuo 26% tieto on nato-gallubbien tekijöiltä ja se on vahvasti yläkanttiin. todellisuus on todennäköisesti alle 20% joista ainakin 10% on hyvin epävarmoja siitä, haluavatko he että suurvallat tappelee nimenomaan Suomen maaperällä..

    Äänestä

  • Suomessa mennään ulkoistamisessa mielestäni liian pitkälle jos nyt halutaan ulkoistaa omat puolustusvoimammekin natolle. Eikö sitten saman tien voitaisi ulkoistaa presidentin virkakin USA:n presidentille ja lopettaa omat hallitukset ja yms. turhakkeet?

    Äänestä

  • NoThanks kirjoitti:

    Ei ole mitään 26% porukkaa joka kannattaisi natoa. Tuo 26% tieto on nato-gallubbien tekijöiltä ja se on vahvasti yläkanttiin. todellisuus on todennäköisesti alle 20% joista ainakin 10% on hyvin epävarmoja siitä, haluavatko he että suurvallat tappelee nimenomaan Suomen maaperällä..

    Yhtä hyvin se kannatusprosentti voi olla suurempi kun 26%.Koska nato myönteistä kantaa vältetään ilmaisemasta syyttelyiden vuoksi.Ihan kun Nato vastustajan kanta olis se ehdoton oikea.Kuka meistä siitä voi niin 100% varma olla? Ei kukaan,ei edes presitentti .

    Äänestä

Missä nuo naton kannattajat oikein ovat? Itse työskentelen suuressa konsernissa ja tapaan kymmeniä ihmisiä päivittäin joiden kanssa keskustellaan avoimesti milloin mistäkin mutta yhteenkään sellaiseen joka olisi kannattanut sotilasliittoon liittymistä en ole vielä tavannut?

Äänestä
  • Ota YouTube ja kirjoita hakukenttään Seppo Lehto, niin siinä on sinulle yksi nato-kannattaja.

    Äänestä

  • Siellä ne on sinun työmaallasi .Mutta kukapa haluaa mitään hullun nato kiimaisen nimeä kantaa, jos sanoo sen suoraan mielipiteenään ,että kannattaa Natoon liittymistä.Koska
    pitää Venäjää uhkana maalle. Minusta se on uhka.

    Äänestä

  • mielipiteeni kirjoitti:

    Siellä ne on sinun työmaallasi .Mutta kukapa haluaa mitään hullun nato kiimaisen nimeä kantaa, jos sanoo sen suoraan mielipiteenään ,että kannattaa Natoon liittymistä.Koska
    pitää Venäjää uhkana maalle. Minusta se on uhka.

    Venäjä on uhka vasta sitten Suomelle jos Suomi liittyy Venäjälle vihamieliseen natoon jonka Venäjä kokee uhkaksi itselleen. Muuten Suomi on luonnonvaroiltaan köyhä maa mikä ei kiinnosta puolueettomana ketään.

    Äänestä

Aikaansa seuraavien ihmisten myönteisyys Natoon on kyllä aika lailla eri prosenteissa.

Minun mielipiteeni asiaan muuttui,kun huomasin Venäjän mistään piittaamattoman
käytöksen Ukrainassa.Ei Suomi ole mikään erityiskohde,jolle ei vois käydä juuri samoin.

Vaikea olla ystävä naapurimaan kanssa,jos se naapuri heittää piunpaut sille ystävyydelle.

Äänestä
  • Ai huomasit Venäjän "mistään piittaamattoman käytöksen Ukrainassa"? Jos huomasit sen, niin kai huomasit sitten CIA:nkin mistään piittaamattoman käytöksen Ukrainassa ja sen ettei Krimin niemimaan Venäjään liittämisessä kuollut yhden ainokaistakaan ihmistä?

    Krimillä ollaan erittäin huojentuneita siitä että Krimin niemimaa on säästynyt sisällisodan kauhuilta.

    Oli Ukrainan vallankaappareiden onni että Venäjä liitti krimin niemimaan itseensä koska Krimin asukkaista valtaosa on juuri niitä venäjänkielisiä joita Ukrainan uusi hallitus on lähtenyt lahtaamaan eli uudella hallituksella voisi olla paljonkin kuumemmat paikat jos myös krimillä asuvat venäjänkieliset olisivat sodassa mukana.

    Äänestä

  • rytrtertyreyu kirjoitti:

    Ai huomasit Venäjän "mistään piittaamattoman käytöksen Ukrainassa"? Jos huomasit sen, niin kai huomasit sitten CIA:nkin mistään piittaamattoman käytöksen Ukrainassa ja sen ettei Krimin niemimaan Venäjään liittämisessä kuollut yhden ainokaistakaan ihmistä?

    Krimillä ollaan erittäin huojentuneita siitä että Krimin niemimaa on säästynyt sisällisodan kauhuilta.

    Oli Ukrainan vallankaappareiden onni että Venäjä liitti krimin niemimaan itseensä koska Krimin asukkaista valtaosa on juuri niitä venäjänkielisiä joita Ukrainan uusi hallitus on lähtenyt lahtaamaan eli uudella hallituksella voisi olla paljonkin kuumemmat paikat jos myös krimillä asuvat venäjänkieliset olisivat sodassa mukana.

    Juu, juu, ryssä ei ole koskaan ollut luotettava kumppani, maailman vihatuin kirottu maa ja kansa.
    "Ystävänsä" saavat aina olla varuillaan, että natsiryssä ottaa kaiken mikä on vähääkään irti:
    "Krimillä ollaan erittäin huojentuneita siitä että Krimin niemimaa on säästynyt sisällisodan kauhuilta."
    ------------
    Separaattorit ovat pelkkä myytti, todellisuudessa siellä ukrainassa taistelevat arvomerkkinsä ja tunnuksensa poistaneet separaattoriryssät Natsi-inkarnaationsa käskystä.

    Äänestä

  • Natsi-Venäjä kirjoitti:

    Juu, juu, ryssä ei ole koskaan ollut luotettava kumppani, maailman vihatuin kirottu maa ja kansa.
    "Ystävänsä" saavat aina olla varuillaan, että natsiryssä ottaa kaiken mikä on vähääkään irti:
    "Krimillä ollaan erittäin huojentuneita siitä että Krimin niemimaa on säästynyt sisällisodan kauhuilta."
    ------------
    Separaattorit ovat pelkkä myytti, todellisuudessa siellä ukrainassa taistelevat arvomerkkinsä ja tunnuksensa poistaneet separaattoriryssät Natsi-inkarnaationsa käskystä.

    Viimeinen Suomen "luotettava kumppani" poltti koko lapin lähtiessään.

    Äänestä

Naton kannattajat ovat maanpettureita!

Äänestä

Suomi pärjää kaikkein parhaiten siten että se pitää huolen hyvistä naapuruussuhteistaan kaikkiin ilmansuuntiin, kuten Ruotsikin.

Äänestä
  • Erityisesti Venäjään kannattaisi pitää hyvät suhteet. Venäjää ei tarvitse mielistellä, mutta nykyinen nyrkit pystyssä uhoaminen on jälleen väärä ratkaisu.

    Äänestä

Natotrollien ja tiedotusvälineiden aivopesu ei toimi. Enemmistö kansasta sanoo EI!!!

Äänestä

Valtaosa venäläisistä ei kannata Suomen Natoon liittymistä, joten unohdetaan koko Nato ettei loukata venäläisten tunteita.

Äänestä
  • Valtaosa suomalaisista ei kannata Suomen liittämistä sotilasliittoon ja näin on myöskin Ruotsissa missä myös valtaosa haluaa että Ruotsi säilyttää puolueettoman asemansa.

    Äänestä

  • Näin-On- kirjoitti:

    Valtaosa suomalaisista ei kannata Suomen liittämistä sotilasliittoon ja näin on myöskin Ruotsissa missä myös valtaosa haluaa että Ruotsi säilyttää puolueettoman asemansa.

    Mitä järkeä olsi liittoutua sellaisen kanssa jolla on vihamieliset suhteet omaan naapuriin kun vaihtoehtona on rauhanomainen puolueettomuus?!

    Äänestä

Hesarissa, IltaSanomissa, YLEssä, MTVssä, Iltalehdessä, UudessaSuomessa on ollut monta kriisipalaveria kun Venäjä-viha, Putin-viha, Venäjällä pelottelu, NATOn jatkuva jokapäiväinen mainostaminen ja NATOn nettitrollit eivät ole tehonneet Suomen kansaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


EI NATOLLE! kirjoitti:

74 prosenttia Suomen kansasta ei tahdo Suomea Natoon.

Tämä on se perusasia, jota valheet eivät muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu