Punavihreät hoitakaa homma. Se nyt kaatuu syliinne.
Huono jakaa muualle.
Mitä nyt sanotte.
Palstan vasurivihreät, kenen nyt syy?
Helsingin poliisi järjestää huomenna muslimiyhteisön edustajien kanssa keskustelutilaisuuden, jossa on tarkoitus muun muassa selvittää, ovatko islamin eri haaroja edustavien sunnien ja shiiojen välit kiristyneet Helsingissä. Lisäksi aiotaan keskustella esimerkiksi siitä, miten voidaan ehkäistä helsinkiläismuslimien lähtöä taistelemaan ääriryhmien riveissä Lähi-idässä.
Paikalle on kutsuttu kaikki Helsingin moskeijoiden imaamit ja muslimiyhdistysten johto.
Suomen noin 60 000 ihmisen suuruiseen muslimiyhteisöön heijastuu Lähi-idän verinen tilanne, etenkin Syyrian sisällissota ja äärijärjestö Isisin vahvistuminen Syyrian ja Irakin pohjoisosissa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikö olisi ollut oman maan asioissa tarpeeksi ettei tarvitse hankkimalla hankkia ongelmia muualta!
Kyllä on Suomi itsensä liemeen pistänyt.
voi vihreät ja vasurit minkä teitte.
"Punavihreät hoitakaa homma. Se nyt kaatuu syliinne.
Huono jakaa muualle.
Mitä nyt sanotte.
Palstan vasurivihreät, kenen nyt syy?"
Kepuhallituksen syy, joten vahingon korjaamiseksi keskustan olisi jo aika tehdä jotain.
Kyllä se punavihreitten syy.
Myös demareissa oli ja on hyysäjiä.
Halosesta alkaen.
No..niin, hoitakaa homma nyt. Punaiset ja vihreät.
Punikki itkee taas että kepun syy. Ei ole.
Olet hämmästyttävän yksinkertainen.