puuhastelulle

Nyt selvästi odotus päällä, mitä valiokunnassa(nissa) puuhastellaan, sitten repeää, uskoisin näin, kuten Kansanedustaja Periläinen sanoi "koiran kakka" valiokunta, siis hän sanoi

Ei ole odotustakaan että valmiiksi tulisi, kaikkeja miellyttävä, koska lain "mielitiettyihin" kuuluu, niin naapurit, katsastajat, lainlaatijat, verottajat, käyttäjät eri versioilla, ja malleilla, osa on kiikunkaakun siinä riman ylittävä, osa taas menee puhtaasti yli, meneekö nyt kaikki ali? ,ainakin naapurin toivomus tämä, eli vaikuttaa mistä vinkkelistäkin asiaa katsotaan, näköjään yllävänkin paljon

Jos kaikilla "laatijoilla" olisi tämmöinen epäilisimpä että jotain helpotus muotoja tulisi, vaikka sanotaankin ettei ole korruptiota, kyllä sitä on, ei epäilystäkään

Odotetaan erittäin mielenkiinnolla, mikä on "värssy" nyt, varmaan jotkut jo naurelee koko hommalle, vaan se elämä on tämmöistä, kaikki on ihmisten aikaansaanoksia, olemme hyvinkin samalla viivalla oli koulutus tai asema mikä tahansa, toisten vaan tehtävä toisille pykäliä, osasi eli ei kun on viran saanut
2652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oikias oot...

Pitää katsoa laajemmin, kuin pelkästään siitä näkökulmasta, kuin valitettavan useat TÄÄLLÄ

JOS juuri on ostanut UUDEN, niin verot on muka oikein, eikä verojen poistoa kannateta

JOS juuri on tuonut Dieselfarmarin ja rekisteröinyt pakettiautoksi, niin kynsin hampain OMISTA eduista kiinni

JOS ei ole varaa autoon, tai ei vielä ole korttia ( on siis mopoikäinen ) niin pitää kaikkien olla 100 000 euroa vuodessa tienaavia tai on yhteiskunnan riesana.

JOS on vihreä, asuu Hesassa , niin luulee, että 1 ratikka vie oikorataa pitkin Joensuuhuun....niinpä yksityisautoilu pitää kieltää. Tai tehdä kalliiksi

JOS ei ole mitään mielipidettä, niin varminta on v..tuilla joka kommenttiin jotain.

Tälläinen lammaslauma ajetaan Heikki-Suden suuhun.

Äänestä

Mennee pitkään kun laki valmis, jäänee voimaan tähänastiset, uusille sitten vain, uudet pykälät, esityksen mukaan,mennee muutoin, näin ymmärsin ~80% varmuudella

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyt odotusta kirjoitti:

Nyt selvästi odotus päällä, mitä valiokunnassa(nissa) puuhastellaan, sitten repeää, uskoisin näin, kuten Kansanedustaja Periläinen sanoi "koiran kakka" valiokunta, siis hän sanoi

Ei ole odotustakaan että valmiiksi tulisi, kaikkeja miellyttävä, koska lain "mielitiettyihin" kuuluu, niin naapurit, katsastajat, lainlaatijat, verottajat, käyttäjät eri versioilla, ja malleilla, osa on kiikunkaakun siinä riman ylittävä, osa taas menee puhtaasti yli, meneekö nyt kaikki ali? ,ainakin naapurin toivomus tämä, eli vaikuttaa mistä vinkkelistäkin asiaa katsotaan, näköjään yllävänkin paljon

Jos kaikilla "laatijoilla" olisi tämmöinen epäilisimpä että jotain helpotus muotoja tulisi, vaikka sanotaankin ettei ole korruptiota, kyllä sitä on, ei epäilystäkään

Odotetaan erittäin mielenkiinnolla, mikä on "värssy" nyt, varmaan jotkut jo naurelee koko hommalle, vaan se elämä on tämmöistä, kaikki on ihmisten aikaansaanoksia, olemme hyvinkin samalla viivalla oli koulutus tai asema mikä tahansa, toisten vaan tehtävä toisille pykäliä, osasi eli ei kun on viran saanut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu