Täysin toimintakyvytön

Olen 18-vuotias nuori nainen ja minua on vaivannut jo pidemmän aikaa jatkuva huimaus. Ja jatkuvalla tarkoitan, että huimaa herättyään ja siitä nukkumaanmenoon asti. Olo on kuin olisi jatkuvassa humalassa oikeastaan ja samaan aikaan huippaa.
Olen juuri aloittanut uudessa koulussa, ja olen ollut niin paljon poissa juuri tämän takia. Välillä en voi muuta tehdä kun maata. Meni koko kesäkin plörinäksi tämän takia ja makasin vain sängyssä suurimman osan ajasta. Kuitenkin kaikki testit on tehty, vielä tällä viikolla pään magneettikuvaukseen.
Paniikkihäiriötä on epäilty myös ja olen saanut Opamoxeja otettavaksi silloin tällöin ja ne jonkin verran kyllä helpottaa oloa. Mutta koska en niitäkään saa jatkuvasti napsia niin en tiedä mikä neuvoksi. Siksi haluaisinkin tietää mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä. Alan turhautua ja tekee mieli jo kohta luovuttaa kaiken suhteen eli lopettaa koulu ja kaikenlainen sosiaalinen elämä ja maata vain sängyssä koska vain niin on hyvä olla...
10118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

On siis keinuttava, sekava olo? Vähän kuin olisi jatkuva krapula päällä, outo olo? Itselläni tuota ollut 20 vuotta :( alko ja lääkkeet hieman loiventaa oloa, muttei poista kokonaan ( kaipa sitä vaan rentoutuu ja ei jaksa kiinnittää niin huomiota). Ahdistuneisuuden piikkiin on kaikki laitettu, mielestäni jossain on kuitenkin vikaa, mikä oli muna ja kana, en muista. testeissä ei mtn vikaa ole koskaan ollut, ei pään magneettikuvissakaan.

Äänestä
  • Juu just sellanen sekava ja niinkun kuvailit.. mitä lääkkeitä sä sitten oot syöny et hieman autto?

    Äänestä

  • huimaaaa kirjoitti:

    Juu just sellanen sekava ja niinkun kuvailit.. mitä lääkkeitä sä sitten oot syöny et hieman autto?

    On tässä matkan varrella tullut syötyä ja juotua sitä sun tätä. Mikään ei ole 100% poistanut oireita tai edes 50.....mikä tahansa mikä rentouttaa toimii jossain määrin, jonkun aikaa. En nyt osaa suositella mitään tiettyä lääkettä. Ehkäpä joku ssri lääkitys (vai mitä ne olikaan) kannattaisi ottaa kokeiluun? Ainakin mielummin kuin joku opamox. Uskon tietäväni olosi tosi hyvin, valitettavasti, onhan se tosi inhottava vaiva, siihen ei onneksi kuole....todella vittumaista ja invalidisoivaakin pahoina päivinä. Voimia sinulle!

    Äänestä

  • Mätäpääi kirjoitti:

    Ja pakko lisätä, onko jännitysniskan mahdollisuutta tutkittu tai heitelty ilmaan?

    Äänestä

Jos sulla on vaan eripari tissit? Ei pysy tasapainossa roppa, sano...

Äänestä

Minullakin alkoi huimauksena ja niska hartiaseudun vaivana. Olen keväästä lähtien mennyt romahdusmaisesti alaspäin. Pääni oireilee samalla ja samalla halvaannuttaa. Minulla on mitä ihmeellisiä neurologisia oireita lihasheikkoutta, muistikatkoksia, näköhäiriöitä, tajuttomuutta. Kävin lääkärissä 2 kertaa ja molemmilla kerroilla verikokeet ok. Otettu kaikki mahdollinen verikokeet paitsi päänkuvaus En usko enään selviävän ja lääkärit eivät tiedä syytä. Ikää vasta 33. Nyt makaan enään sännyn pohjalla kun mikään ei enään auta. Kannattaa tutkia pää.

Äänestä

Asutteko homeasunnossa?

Äänestä
  • Juu melkein koko ikäni

    Äänestä

Mulla on kans ollu tollasta sekavaa oloa ja heikotuskohtauksia yms. Luin juuri oirelistan lisämunuaisen uupumuksesta/vajaatoiminnasta ja kaikki oireet sopii siihen ja toivon että sitä aletaan tutkimaan pian. Asun homeasunnossa joten varma en ole mistä oireet johtuvat, jostain sairaudesta, homeesta vai homeen aiheuttamasta sairaudesta... Terveyskeskuslääkäri sanoi heti että siellä ei pystytä homeen aiheuttamia sairauksia tutkimaan, tietääkö kukaan mihin kannattaa mennä?

Listaan nyt oireita mitä on ollut jatkuvasti sen jälkeen kun hometaloon muutettiin:

Uupumus
Lihasheikkous
Flunssankaltaiset oireet
Päänsärky
Koko kehon särky/kolotus
Tylsyys/mitäänsanomattomuus
Yleinen voimattomuus
Kasvanut unentarve
Huonontunut kylmän- ja kuumansieto

Nyt hiljattain on tullut seuraavia:

Hermostuneisuus
Sydämen tykytys
Paniikkihäiriö
Heikotus
Äkilliset mielenmuutokset
Malttamattomuus
Huimaus
Ärtyneisyys
Kömpelyys
Jatkuva näläntunne (oli tossa muutamia kuukausia sitten)
Ripuli
Allergiat (joku ruoka-aineyliherkkyys tullut)
Ihottumaa
Ruokahalun menetys
Krooninen, paheneva väsymys
Lihas- ja nivelkivut
Selkäkivut
Pahoinvointi (Melko lievää)
Vatsakivut, ripuli
Laiskuus
Kivut kyljissä

Lisämunuaisen ongelmaa veikkaan vahvasti mutta varmasti on homeestakin jotain tullut.

Äänestä

Niin ja unohdin vielä sanoa että vasemmalla kylkiluiden alapuolella ollut alkuvuodesta asti ajoittain särkyä, nyt pahentunut niin että särkyä on joka päivä ja siinä kohtaa myös tuntuu jokin turvonneen. Olen veikannut pernan mutkaa johon kerääntyy ilmaa ruoka-aineallergian takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

huimaaaa kirjoitti:

Olen 18-vuotias nuori nainen ja minua on vaivannut jo pidemmän aikaa jatkuva huimaus. Ja jatkuvalla tarkoitan, että huimaa herättyään ja siitä nukkumaanmenoon asti. Olo on kuin olisi jatkuvassa humalassa oikeastaan ja samaan aikaan huippaa.
Olen juuri aloittanut uudessa koulussa, ja olen ollut niin paljon poissa juuri tämän takia. Välillä en voi muuta tehdä kun maata. Meni koko kesäkin plörinäksi tämän takia ja makasin vain sängyssä suurimman osan ajasta. Kuitenkin kaikki testit on tehty, vielä tällä viikolla pään magneettikuvaukseen.
Paniikkihäiriötä on epäilty myös ja olen saanut Opamoxeja otettavaksi silloin tällöin ja ne jonkin verran kyllä helpottaa oloa. Mutta koska en niitäkään saa jatkuvasti napsia niin en tiedä mikä neuvoksi. Siksi haluaisinkin tietää mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä. Alan turhautua ja tekee mieli jo kohta luovuttaa kaiken suhteen eli lopettaa koulu ja kaikenlainen sosiaalinen elämä ja maata vain sängyssä koska vain niin on hyvä olla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu