Uskontoaiheista taidetta ei arvosteta

VAlamossa on näyttely, jossa kuuluisien suomalaisten taiteilijoiden uskontoaiheisia teoksia näytillä. Onkohan ne tehty uskonnollisesta harrastuneisuudesta vai onko niillä vai hankittu särvintä?

Valamon edustaja totesi, että mestareiden uskonnollisaiheiset teokset ovat hinnaltaan maltillisia, niistä ei makseta huippuhintoja, Miksiköhän näin?

Hän kertoi niin ikään, että huutokaupoissakin teosten luettelossa mestareiden uskonnollisaiheiset teokset on usein nimetty niin että nimi ei paljasta teoksen uskonnollista aihepiiriä. Miksiköhän näin?

TV-uutisissa nakyi hupaisa maalaus, kai se esitti Eevaa ja Aatamia, runsainen häpykarvoituksineen, omanapuun vieressä.
11106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eiköhän kuitenkin kyse ole ihan siitä että taide ei muutenkaan ole laman aikana kovinkaan kovassa huudossa?

Ja taide on muutenkin hankala sikäli että trendit vie sitä aika lailla. Ehkä juuri nyt uskisteokset eivät ole pop?

Vaikka olenkin ateisti en välttämättä dissaa uskontoteemoihin perustuvaa taidetta. Eihän se aihe välttämättä tee taidetta huonoksi.

Esimerkiksi levyhyllyssä on iso liuta Arvo Pärtin levyjä. Ja muutakin klassista löytyy. Sitä paitsi myös Ghostin levyt on uskonnollisia, siinä vaan lauletaan siitä tummemmasta jumalasta.

Äänestä

"Valamon edustaja totesi, että mestareiden uskonnollisaiheiset teokset ovat hinnaltaan maltillisia, niistä ei makseta huippuhintoja, Miksiköhän näin?"

Mitäköhän taas tarkoitetaan?Ehkä Valamon edustaja tarkoittaa raamatullisia aiheita puhuessaan uskonnollisaiheisista teoksista?

Gallen-Kallelan suomalaiseen mytologiaan perustuvat työt ovat kyllä ihan huippuhinnoissa :-)
Muita tunnettuja suomalaisia taiteilijoita, joiden taiteessa on uskonnollista sisältöä, ja taide on hyvin arvostettua: Hugo SImberg, Reidar Särestöniemi, Merja Aletta-Ranttila, Hannu Väisänen, Alpo Jaakola jne.

Äänestä
  • Onko se Simbergin "luurankopuutarhurit" uskonnollinen teos? Millä perustella? Sekin teos nimittäin tuossa uutisjutussa Valamon näyttelystä vilahti.

    Äänestä

  • Nii, eikä pidä unohtaa Harro Koskisen "Sikamessiasta"! Eikä Kalervo Palsan uskontoaiheisia maalauksia. Niitä ei taida valamossa olla näytillä?

    Äänestä

  • ssthg kirjoitti:

    Onko se Simbergin "luurankopuutarhurit" uskonnollinen teos? Millä perustella? Sekin teos nimittäin tuossa uutisjutussa Valamon näyttelystä vilahti.

    Tarkoitatko teosta "kuoleman puutarha"?
    Etkö tunnista siinä uskonnollista tematiikkaa? No, eihan sitä ole sormella osoitettu, asettelemalla ristejä, enkeleitä tai jumalia kuvaan.

    Kuoleman jälkeinen elämä on kuitenkin yksi keskeinen teema uskonnoissa. Minusta ihan sen pitäisi riittää hoksaukseen, että tässä käsitellään "uskonnollista aihetta".
    Toisaalta, jos katsoja ei sitä tunnista, niin eihän sitä silloin ole hänelle olemassa?

    Teos on muuten toteutettu myös Tampereen tuomiokirkon seinään freskona. Koko kirkko on koristeltu Simbergin freskoilla.
    http://www.jaakkovalve.fi/blogi/?x111667=w245970

    Äänestä

  • dyhj kirjoitti:

    Nii, eikä pidä unohtaa Harro Koskisen "Sikamessiasta"! Eikä Kalervo Palsan uskontoaiheisia maalauksia. Niitä ei taida valamossa olla näytillä?

    Palsan meinasin ensin liittää listaan,mutta ajattelin sitten olla turhaan provosoimatta. Jos Simbergin taiteen uskonnollisen tematiikan tunnistaminen tuottaa vaikeuksia, niin Palsan kohdalla kynnys lienee vielä suurempi :-D

    Äänestä

  • UPDATE_9281033 kirjoitti:

    Tarkoitatko teosta "kuoleman puutarha"?
    Etkö tunnista siinä uskonnollista tematiikkaa? No, eihan sitä ole sormella osoitettu, asettelemalla ristejä, enkeleitä tai jumalia kuvaan.

    Kuoleman jälkeinen elämä on kuitenkin yksi keskeinen teema uskonnoissa. Minusta ihan sen pitäisi riittää hoksaukseen, että tässä käsitellään "uskonnollista aihetta".
    Toisaalta, jos katsoja ei sitä tunnista, niin eihän sitä silloin ole hänelle olemassa?

    Teos on muuten toteutettu myös Tampereen tuomiokirkon seinään freskona. Koko kirkko on koristeltu Simbergin freskoilla.
    http://www.jaakkovalve.fi/blogi/?x111667=w245970

    "Etkö tunnista siinä uskonnollista tematiikkaa?"

    Voihan se olla vaikeaa, kun keskiaikainen uskonto voi tuntua aika vieraalta nykyaikaiseen uskontoon verrattuna.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Etkö tunnista siinä uskonnollista tematiikkaa?"

    Voihan se olla vaikeaa, kun keskiaikainen uskonto voi tuntua aika vieraalta nykyaikaiseen uskontoon verrattuna.

    Ok... Simberg tosin maalasi työnsä 1900-luvun alussa, mutta onhan siitäkin toki kauan aikaa, yli 100 vuotta :-)

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Etkö tunnista siinä uskonnollista tematiikkaa?"

    Voihan se olla vaikeaa, kun keskiaikainen uskonto voi tuntua aika vieraalta nykyaikaiseen uskontoon verrattuna.

    Pohdin asiaa hetken ja rupesin epäilemään, että voisiko sellainen täysin maallistuneessa kodissa kasvanut, koskaan uskontotunnille osallistumaton ja taidehistoriaa ikänsä vältellyt ihminen tosiaan olla niin vieraantunut "yleislänsimaisesta" myyttisestä elämän ja kuoleman symboliikasta, että ei kerta kaikkiaan tunnista sitä? Tai ei ainakaan kykene liittämään sitä minkään uskonnon yhteyteen?

    Voi se olla mahdollista, miksi ei.

    Äänestä

Tekisivät parempaa taidetta niin hinnatkin nousisivat. Kyllä Jalovaaroilla on varaa ostella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fgdgfdh kirjoitti:

VAlamossa on näyttely, jossa kuuluisien suomalaisten taiteilijoiden uskontoaiheisia teoksia näytillä. Onkohan ne tehty uskonnollisesta harrastuneisuudesta vai onko niillä vai hankittu särvintä?

Valamon edustaja totesi, että mestareiden uskonnollisaiheiset teokset ovat hinnaltaan maltillisia, niistä ei makseta huippuhintoja, Miksiköhän näin?

Hän kertoi niin ikään, että huutokaupoissakin teosten luettelossa mestareiden uskonnollisaiheiset teokset on usein nimetty niin että nimi ei paljasta teoksen uskonnollista aihepiiriä. Miksiköhän näin?

TV-uutisissa nakyi hupaisa maalaus, kai se esitti Eevaa ja Aatamia, runsainen häpykarvoituksineen, omanapuun vieressä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu