Viranomaiset ovat rikollisia!

Outi Koski

Poikien äiti: Viranomaiset rikkoivat lakia

Poikien äiti Outi Koski kertoo, että hän yritti viimeiseen saakka vedota viranomaisiin. "Vetosimme lasten itsemääräämisoikeuteen ja oikeusministeriön ohjeisiin siitä, kuinka lapsia tulisi kohdella täytäntöönpanovaiheessa."
Kosken mukaan he vetosivat myös hallituksen esitykseen, jonka mukaan ulosottoviranomaisia ja poliisia koskevat samat säännöt lapsen itsemääräämisoikeudesta ja heidän tahtonsa huomioimisesta.

"Väkivaltaa ei sen mukaan saa käyttää, vaan lasta tulee suojella", Koski kertoo.
"Luulin, että tässä todella neuvoteltaisiin, mutta tilanne oli sama kuin aikaisemminkin. Ei kunnioitettu oikeusministeriön ohjeita eikä täytäntöönpanolakia eikä mitään muutakaan, mikä säätelee lasten itsemääräämisoikeutta."
Kosken mukaan viranomaiset sanoivat, ettei tapauksessa ole kysymys lasten itsemääräämisoikeudesta, joten siihen on turha vedota.

Poliisit ottivat ensin kiinni äidin, ja tämän jälkeen vastustelevat lapset siirrettiin tilataksiin. Äidille ei kerrottu, minne lapset viedään.
Kosken mukaan Kajaanin kaupungin kihlakunnan vouti Lauri Ojala sanoi, ettei hän tiedä lasten tulevaa olinpaikkaa. Sosiaaliviranomaiset puolestaan eivät suostuneet antamaan tietoja Koskelle.
"Nyt täytyisi selvittää, missä lapset ovat ja kuullaanko heitä asianmukaisesti. Toivoisin, että heitä nyt todella kuultaisiin", Koski selitti tilanteen lauettua maatilalla keskiviikkoiltana.

11

440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Henrik

      Tässä kopio erään ihmisen vastaavasta kokemuksesta.

      "Olen köyhä opiskelija, isäni hirviömäisestä käytöksestä kärsineenä tiedän miltä tuntuu olla lapsena Suomessa, kun isä on täysi hirviö. Vanhempani erosivat, mutta jäin isäni luo asumaan käytännön syistä. Isäni halusi tuhota koko elämäni ja osittain siinä onnistuikin. Nyt kun olen aikuinen ja tapahtumista on vuosia, lukuisia terapiakäyntejä ja rukouksia, jäljelle jäi vain luja tahto olla näkemättä isää ja olisin valmis tappamaan hänet mikäli hän sekaantuisi vielä elämääni.

      Minua eivät viranomaiset kuunnelleet kertaakaan lapsuuden aikana. Ei edes se kouluterveyden hoitajakaan. Eli tiedän kokemuksesta miltä tuntuu elää, kun kaikki asiat vastustavat eikä kukaan kuuntele.

      Outi Koskella on oikea asenne sillä hän kuuntelee lapsiaan. "Kotona" asuneet lapset kyllä osaavat jo hyvin nuorena päättää vähintääkin yhtä hyvin hyvin missä ja kenen haluvat asua kuin "kodin" ulkopuolella asuvat viranomaiset.

      Lähettäisin heti ainakin 20 euroa Outi Koskelle jos tietäisin miten.

      Ps. Miksei Tarja Halonen tee mitään? Valittelee ja voivottelee Irakin sotaa, muttei tee mitään kotimaassaan, kun oman maan lapset kärsivät.
      Turha vedota laki teknisiiin syihin tai Geneven sopimukseen, sillä laissa lukee "Asian todellinen luonne syrjäyttää sen juridisen muodon"

      Että se siitä Halosen lempeydestä ja päättäväisyydestä."

    • Rikkoi lakia

      Outi Koski itse tunnustaa hänen ja lastensa vastustaneen poliisia, muutenhan tilanteessa ei olisi tarvittu voimakeinoja.

      Poliisiviranomaisen väkivaltainen vastustaminen rikkoo Suomen Lakia.

      • huu

        Myös poikien isä kidnappasi lapset ja yritti viedä heidät jenkkeihin, mutta jäi kiinni.
        Ihmettelenkin, ettei tämä asia vaikuta oikeudessa.
        Tällä palstallakin on syytelty vain Outia lainrikkojaksi...

      • vakavaa lainrikkomusta
        huu kirjoitti:

        Myös poikien isä kidnappasi lapset ja yritti viedä heidät jenkkeihin, mutta jäi kiinni.
        Ihmettelenkin, ettei tämä asia vaikuta oikeudessa.
        Tällä palstallakin on syytelty vain Outia lainrikkojaksi...

        On vaikea syyttää kidnappauksesta, kun laillisesti määrätty huoltaja hakee omat lapsensa. Tapa, miten isä heidät haki, on toinen juttu sinänsä.

        Outi Koski on kuitenkin vastustanut poliisiviranomaisia väkivaltaisesti ja on vieläpä itse tämän asian paljastanut. Outi Koski tulee haastaa tästä vakavasta lain rikkomuksesta oikeuteen. Oikeudessa sitten aikanaan käsitellään asia ja otetaan huomioon mahdolliset lieventävät asianhaarat.

      • Juuso
        vakavaa lainrikkomusta kirjoitti:

        Kysyn vaan eikö jokainen äiti tekisi samoin jos oikeulaitos on noin sokee.

      • rikosta kohtaan
        Juuso kirjoitti:

        Kysyn vaan eikö jokainen äiti tekisi samoin jos oikeulaitos on noin sokee.

        Lieventävät asianhaarat pohditaan oikeudessa. Poliisiviranomaisen väkivaltaista vastustamista se ei oikeuta.

        Vai pitäisikö tästä tulla joku ennakkotapaus, jonka pohjalta lainsäätäjän kanssa erimieltä olevat voivat käyttää voimakeinoja poliisia vastaan? Asia on sen verran vakava, että se on ehdottomasti käsiteltävä oikeusistuimessa.

      • Juuson kaima
        Juuso kirjoitti:

        Kysyn vaan eikö jokainen äiti tekisi samoin jos oikeulaitos on noin sokee.

        Millä tavalla oikeuslaitos on sokea? Mikä on se valo, minkä vain sinä tiedät? O. Koski kaappasi lapset ja piilotteli heitä kuukauden ajan. Onneksi poliisi löysi kaapatut pojat ja vapautti panttivangit.

      • lapset eikä poliisi
        rikosta kohtaan kirjoitti:

        Lieventävät asianhaarat pohditaan oikeudessa. Poliisiviranomaisen väkivaltaista vastustamista se ei oikeuta.

        Vai pitäisikö tästä tulla joku ennakkotapaus, jonka pohjalta lainsäätäjän kanssa erimieltä olevat voivat käyttää voimakeinoja poliisia vastaan? Asia on sen verran vakava, että se on ehdottomasti käsiteltävä oikeusistuimessa.

        Poliisin vastustaminen ei ole syy,poikien kiinniottoon.Poliisi ei ole aina oikeassa,ei melkeinkään.Olen nähnyt läheltä,eräiden tyyppien toimivan.Ihmisiä ne vaan on,heikkouksineen.

      • ne lapset
        Juuson kaima kirjoitti:

        Millä tavalla oikeuslaitos on sokea? Mikä on se valo, minkä vain sinä tiedät? O. Koski kaappasi lapset ja piilotteli heitä kuukauden ajan. Onneksi poliisi löysi kaapatut pojat ja vapautti panttivangit.

        eikä poliisi ollut kätilönä.Sinä Juuson kaima omaat Psykopaatin piirteitä.

      • Juuson kaima
        ne lapset kirjoitti:

        eikä poliisi ollut kätilönä.Sinä Juuson kaima omaat Psykopaatin piirteitä.

        Ja mitä ne psykopaatin piirteet puolestaan ovat, mitä näit jo muutamasta rivistä kirjoitettua tekstiä? Taidat olla huumori-ihmisiä, tai pelkäät itse itsessäsi jotain mitä kiellät, ja sitten syyllistät niistä itseäsi tai tuntemattomia ihmisiä?

      • Juuson kaima
        ne lapset kirjoitti:

        eikä poliisi ollut kätilönä.Sinä Juuson kaima omaat Psykopaatin piirteitä.

        Niinhän sitä väitetään...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7929
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      456
      2211
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2120
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1691
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1228
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1216
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1098
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      833
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      748
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      727
    Aihe