Mikä oli mielestänne Salkkareiden kulta-aikaa? Minusta kulta-aika päättyi siihen, kun Jukka, Jaana ja Roosa poistuivat sarjasta.
Salkkareiden kulta-aika
45
1602
Vastaukset
- silkkarit
Muisti ei kovin pitkälle riitä..ne oli hyviä aikoja kun Aaro ensimmäistä kertaa oli pahiksena ja kun Elina oli mukana kuvioissa ihmissuhdesotkuineen ja Kalle vasta aloitteli omia juttujaan ja muutenkin kaikki oli softimpaa
- tktrkt
Joskus vuoteen 2005 asti kunnes vauvat alkoi pikavanhentua 8 vuotaaksi ja siitä 15 vuotiaaksi jotkut suoraan 15 vuotiaaksi.
- Anonyymi
Ihan kun jossain kaunareissa, niin apinoitu amerikkalaisista sarjoista
- udkfngn
1999-2002. Nuo jaksot DVD:lle, prkl!
- etr6yhg
Ensimmäiset neljä ekaa vuotta (tuotantokautta), sitten alkoi alamäki.
- kultahammas
Pakko kyllä myöntää, että tuota Jukan, Jaanan ja Roosan lähtöä edelsi ankea vaihe. Kun oli niitä sotkuja kun Maarit petti Jukkaa Karin kanssa ja Jukka Maaritia Jaanan kanssa ja sitten Ismo löi Jaanaa. Tarkoitatko, että alamäki alkoi mielestäsi jo Elinan ja Markuksen häistä? Kun ensimmäinen tuotantokausi alkoi tammikuussa 1999 ja kesti kesäkuun alkuun, toinen syksyllä 1999, kolmas syksyllä 2000 ja neljäs syksyllä 2001.
- Anonyymi
Silloin kun Jasper Pääkkönen teininä oli tuossa sarjassa, alkuaikoina parhaimmat jaksot.
- Iisabellaa
Esim vielä vuosina 2011-2012 oli mielestäni hyviä jaksoja verrattuna nykyisiin minulle oli suuri pettymys että isabella lähti koska hän oli lempihahmoni sen kieroiluja oli aina hauska seurata
- Anonyymi
Niin ja typerä se juonenkäänne, kun olikin Pirjo Kuokkanen nimeltään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja typerä se juonenkäänne, kun olikin Pirjo Kuokkanen nimeltään.
Siis Luokkanen :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja typerä se juonenkäänne, kun olikin Pirjo Kuokkanen nimeltään.
Pirjo Luokkanen, ei Kuokkanen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pirjo Luokkanen, ei Kuokkanen.
Luepas tuon minun vanhan kommentin alta tuo minun toinen kommentti. Korjasin siihen tuon Luokkasen, ellet huomannut.
- Jjgjgjgj
Se Anton ulos sarjasta ja Kristiina...
- Anonyymi
Se Anttoo karjasee ja lentää ulos sarjasta.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/12506954/onko-tapahtunut-ennenkin silloin kun listan jutut oli tapahtunut vain kerran
- präät
Tyyne Puustisen kuoleman jälkeen on menty alati jyrkkenevää alamäkeä.
- VoiceOfFart
MOT!
- Tyynesti
Tyyne oli paras hahmo salkkareisssa.
- Anonyymi
Tyynesti kirjoitti:
Tyyne oli paras hahmo salkkareisssa.
Tyyne Pussisen spin-off-sarja kiinnostais iha sikana.
- Anonyymi
Pöh. Vuoden 2012 jälkeen.
- TalonKuningas
Sillon ku Ismon nyrkit heilu yhtenään. Pysyivät akat ja jälkikasvu mukavasti nyrkin ja hellan välissä.
- Anonyymi
Ismon nyrkit ne vaan heiluu, heiluu ja heiluu eikä ne lakkaa heilumasta.
- Anonyymi
Ismosta tehty vuosia sitten ihan lälly ja on sitä vieläkin 🙄
- jaritervoksia
Ohjelman anti juuri siinä ettei siinä ole näitä meidän kokeneita näyttelijöitä kuten Aki Hirviniemi, Riku Nieminen, Krista Kosonen, Iina Kuustonen ym.
Jos he olisivat siinä naamaansa vääntelemässä niin heti pitäisi ohjelma-aikaa muuttaa kun kukaan ei sitä katso.
Nykyisillä näyttelijöillä saadaan realistisia ihmishahmoja kuten Kari, Aki Alissa eikä vain pelkkää pelleilyä kuten noiden ns. ammattinäyttelijöiden tapauksessa joilla vain yritettäisiin rahastaa, mutta joiden suoritukset eivät ketään enää kiinnosta.- määtiärän
Hiki Arviniemi ja Kiina Uustonen pitäis saada mukaan, niin lähtis Salkkarit nousuun.
- Anonyymi
määtiärän kirjoitti:
Hiki Arviniemi ja Kiina Uustonen pitäis saada mukaan, niin lähtis Salkkarit nousuun.
Pöh…
- Anonyymi
määtiärän kirjoitti:
Hiki Arviniemi ja Kiina Uustonen pitäis saada mukaan, niin lähtis Salkkarit nousuun.
Hiki tässä tulee, kun olis niin monta hyvää hahmoa tarjolla.
- xdfvxdf
Se Stubastian on kyllä yksi jumalautailun maailmanmestari,
- ghhdfhdf
1999-2011. Sen jälkeen juonenkäänteet ihan epärealistiasia (esim. Aaro ei kuollutkaan, Jenni ammutaan keskellä katua, Siperia juttu, Ismon vaimo liisa "Kristiina" Ei olekkaan kuollut... jne..)
- ghdhdfhd
*Epärealistisia
- Anonyymi
Juu ja Elinaksikin palkattiin lähellä 30 vuoden ikää oleva nainen.
- Anonyymi00058
Anonyymi kirjoitti:
Juu ja Elinaksikin palkattiin lähellä 30 vuoden ikää oleva nainen.
Harmi, ettei Sanna Lius palannut esittämään Elinaa.
No hänellä on uusi työ ja kuviot.
- Nnijinmikmmki
2006-2007 oli myös hyvää aikaa
- Anonyymi
Salkkareitten kulta-aikaa oli 2007-2010
- Anonyymi
1999-2011
2015-2017 myös hyviä.- Anonyymi
Korjaan eli jaksot vuosilta 1999-2012 ja 2015-2017 :)
- Anonyymi
Kyllä se alkuaika🤗. Voi kattoo mut nyt ei ei on menny överiksi😥.
- Anonyymi
YouTubessa vanhoja jaksoja :)
- Anonyymi
Nää nykyiset Salkkarit ihan huonoja. Ei auttanut vastaavan tuottajan vaihto.
- Anonyymi
Tatuoidut näyttelijät pois sarjasta. Kyllä on hirveitä katsella.
- Anonyymi
2025 !
- Anonyymi
Ei tosiaankaan.
- Anonyymi
📺📺
- Anonyymi
Salkkarit ennen ⭐⭐⭐⭐ nyt ⭐⭐
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2723459Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1211807Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2661524- 681409
- 751372
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991117Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531116- 631011
- 22977
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35893