Olen 17v perusterve tyttö. Oon kärsinyt päänsäryistä jo jonkun aikaa, kuukauden tai pari. Kaukonäkö on huonontunut ja huomaan myös koulussa on vaikea nähdä taululle ja kotona jos katson telkkaria näen tekstin sumeana. Nyt viimeaikoina on ollut otsa kipeä oikean silmän yläpuolelta. Kipu tuntuu vahviten nauraessa, ja päätä alaspäin pitäessä mutta tuntuu myös istuessa ilman, että katon alaspäin tai nauran jne.
En ole kertonut vielä kenellekään koska ajattelin ensin päänsäryn hohtuvan koulun alottamiseen liittyvään stressiin mutta kun päänsäryt vain jatkuivat ja tuli muita oireita ajattelin laittaa tänne viestiä, onko muilla ollut samanlaista ja jotain kokemusta.
En ole kertonut vielä kenellekään koska ajattelin ensin päänsäryn hohtuvan koulun alottamiseen liittyvään stressiin mutta kun päänsäryt vain jatkuivat ja tuli muita oireita ajattelin laittaa tänne viestiä, onko muilla ollut samanlaista ja jotain kokemusta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00995&p_haku=aivolisäkkeen kasvaimet
Katso myös oikeasta reunasta muut paitsi Testosteronin puutos-kirjoitus.
Samoin aivokasvain saattaisi olla mahdollinen. Kumpi tahansa (aivo- tai aivolisäkekasvain) painaa näköhermoa. Päänsärkyyn oikea asiantuntija on neurologi, joka on erikoistunut migreeniin. Jos aivojen laajassa MRI:ssä paljastuu aivolisäkekasvain, oikea asiantuntija on endokrinologi.
Katso parhaiten oireisiisi sopiva päänsärkytyyppi Migreeniyhdistyksen sivuilta, sekä testinä että julkaisuista. http://www.migreeni.org
Niinpä niin jeepä jee.... Niin tyypillistä tällä palstalla: Joka ainoa vaiva on heti kasvain. Mikä muukaan se voi olla??? Tällä palstalla ei kannata kysellä yhtään mitään koska nettitohtorien diagnoosi on aina vähintään tuplakasvain.
Tuo voi hyvin johtua ihan vaan huonontuneesta näöstä. Ei kannata heti aivokasvaimia miettiä. Käy lääkärissä, niin siitä se selviää.
Unohdin tekstiini vielä laittaa, että kirjottaessani kädet puutuvat todella helposti ja alkavat tärisemään, jonka seurauksena joudun pitämään taukoja.
Mulla on myös ilmennyt jännää nykimistä kasvoissa varsinkin silmän alueella.
Onko sinulla ollut lihas-niskajumeja? Toi silmän alueella oleva nykiminen kuullostaa ihan elohiireltä...
Missä kunnossa niska-hartialihaksesi ovat? Ne on saatava rennoiksi ja niihin on saatava voimaa ja liikettä. Niiden lisäksi voi syy olla yksinkertaisesti huonossa näkökyvyssä. Optikko auttaa siinä asiassa, tosin sumentuminen viittaa silmälääkärin tarpeeseen.
Näistä asioista kannattaisi aloittaa. Kerro ihmeessä vanhemmillesi. Mene vaikka koulun terveydenhoitajalle tai lääkärille.
Ehdottomasti yleislääkärille, joka määrää sitten jatkotutkimuksia.
Liiku ja venyttele lihaksia. Ihan kaikkia lihaksia.
silmissä häikkää? ..silmälääkäriin kannattais mennä. kun ei näe sekin aiheuttaa päänsärkyä kun koko ajan siristelee silmiä että näkis...
Sain lääkäriajan ihmeen nopeasti ja otin sielä nää vaivat puheeksi. Lääkäri kehotti ajan varausta optikolle/silmälääkärille ja sit jos sitä kautta ei ongelma selviä niin sitten uudestaan lääkäriin.