Lutherilaisten piirissä joutuu joskus sielunhoidollisessa tilanteessa myös rukoilemaan sairaan puolesta. Mutta raha ei siihen tapahtumaan kuulu kuten se kuuluu uudestikastetuille.
Amerikasta on tänne tullut rahankiskonta, vapaaehtoiset uhrit ja suuret uhrit saadaan siten että pidetään massakokouksia johon kutsutaan "Ylivainio" tai joku amatsooni joka kädet levällään liikkuu paikasta toiseen parantelemassa. Jos nyt joku saattaa todistukseksi kertoa sitten vastapalvelukseksi että demoni lähti juosten ja sairautta ei enää ole ei rahaakaan, ei ole myöskään himoa?
Massakokouksia järjestetään rahan ja jäsenyyden vuoksi joka on eriseuraisten ja ahneitten mielessä nähty keino saada suurelta joukolta rahat parempiin taskuihin. Ja sairaathan antavat penninkinsä pelossa ja vavistuksessa, toivoen että terveeksitekijälle maksaminen parantaa.
Parantaminen kuuluu sielunhoitoon eikä siihen sisälly raha eikä pidä torvella toitottaa jos joku saa syntinsä anteeksi ja parantuu sairaudestaan.
Lahkoissa kuten karismaattisuudessa toimitaan helluntailaisuuden mallien mukaan ja kuten tiedätte tämä toiminnan muoto josta nyt kirjoitun on herättänyt yhteiskunnan päättäjät ja hyvä onkin että ovat käyneet ahneiden niskaan kiinni ja hyvä olisi jos veisivät nämä "ylivainiot" suoraapäätä ristikoiden taakse tiilenpäitä lukemaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
RE:
Massakokouksien todelliset syyt
Eivät enää täälläpäin naureskele. Kyllä saan nopeasti pilkkaajien suun tukkoon puhumisella ei nyrkillä.
Ei löydy uskoa maan päältä ja se on vissi.No minä ainakin pidän huolen itsestäni että kuuntelen tuulen huminaa ja Ryömin kasteeseeni usein synnin tähden. Sitten menen Raamatun kirjoituksiin lepäämään ja kun sieltä tulen takaisin on mukana myös kovat todistukset lahkolaisista ja karismaattisista.
Luterilaisissa piireissä mm Jalovaara ja Juntunen ovat rukoilleet sairaitten puolesta. Kumpikin tunnustaa myös vauvakasteen oikeaksi. Nyt kumpaakin epäillään keräämiensä varojen väärinkäytöstä. Tällaista tapahtuu siis luterilaisten piireissä.
Ps. Toivottavasti Jalovaara ei kuulusteluissa vedellyt poliiseja turpiin, vaikka joutuikin viettämään riehaantumisensa vuoksi yön putkassa. Ei nyt yhden vaivaisen miljoonan tähden tule uskovaisen hermojaan menettää.
Tunnustavat lutherilaiset eivät liiku karismaattisten pidoissa ja mitä homokirkko tunnustaakin jaloviinavaaran ohella eivät he ole mitään luterilaisuutta.
ps. kokemuksesta voin sanoa että kun eräs ämmä riehui leipäveitsen kanssa soitin sheriffille ja päivystävä kysyi: onko huumeissa tai kännissä?
Jos on tulemme heti hakemaan sen riehujan.kun ei ollut kännissä eivät hakeneet ja minun piti suorittaa pikainen lyhyt hoito-ohjelma.
Hohhoiljjaaa