Miksi?

faust72

En usko mihinkään jumalaan. En usko metsänhenkiin. En usko inuiittien Angakokiin. En usko astrologiaan. En usko enkeleihin. En usko ennaltamäärättyyn kohtaloon.

Uskon rakkauteeni vaimooni ja tyttäreeni. Uskon musiikin ja taiteen kauneeteen. Uskon pitkänmatkanjuoksun yksinäisyyden ihanuuteen. Uskon tieteen mielenkiintoiseen todellisuuteen. Uskon myös ihmisten väliseen toveruuteen.

Miksi uskovaiset kokevat edes pystyvänsä muuttamaan elämänfilosofiaani ja millä oikeudella tuomitsevat ajattelutapaani?

30

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heillähän ei ole mitään oikeuksia tuomita muita ihmisiä, heidän vain tavallaan on pakko, koska jokainen ihminen joka ei "koe" uskoa, on osaltaan todiste siitä, että uskovaiset ovat tulleet kusetetuiksi ja he ovat kuvitelmiensa uhreja.

    • Nedda`

      Miksi kukaan tuomitsee toisen elämäntapaa? Tai pyrkii muuttamaan toisen ajattelua?

      Eikö pikemminkin tulisi pyrkiä siihen, että iloitsee heidän kanssaan ketkä iloitsevat? Ja surra surevien kanssa, jos em. on mahdollista?

      Mainitsemasi asiat ovat positiivisia. Perhe, tieto jne. sekä niiden oikea käyttäminen. Samoin kuin se, että, jos onnistuu, tai on muuten ollut mahdollista olla sellaisessa piirissä, jossa on ollut ihmisten välistä toveruutta.

      Myöskään peikkoihin, spagettihirviöihin, sporalogiaan, jumaliin jne. ei pidä uskoa. Ennaltamäärätty kohtalo on sellainen, että ihminen uskoo siihen tai ei. Mutta sen olemattomuutta ei ole voitu todistaa.

    • ateismi =

      Se että olet noin onnellinen ihminen ja koet rakkautta, niin ei minulla ole mitään kritisoitavaa: voi kun kaikki kokoisivat noin ja se autuus vain jatkuisi. Kyllä monet muut, niin ateistit kuin uskovaisetkin tuntevat samaa.

      MUTTA, kun kristittynä tiedän, että ihmisen elämä ei jää vain maalliseen, hän kuolee ja on olemassa iankaikkisesti ja on ne kaksi todellisuutta; elämä Jumalan luomassa uudessa taivaassa ja maassa tai sitten ikuisessa kadotuksessa, niin koet suureksi velvollisuudekseni kertoa ihmisille tästä. Jos onnellinen perhe nukkuu palavassa talossa ja katto on romahtamaisillaan, niin teen kaikkeni pelastaakseni heidät.

      Minulle on annettu uskoontuloni myötä tehtävä julistaa evankeliumia lähellä ja kaukaa oleville. Tämä on tärkein ja vakavin tehtäväni. Kuulijat saavat valita, ottavatko vastaan vain kieltävät. En siis mitenkään halua muuttaa vakaumustasi: Sinulla on vapaa tahto.

      Olen tavannut monia kaltaisiasi jämyjä, jotka ovat olleet sataprosenttisia ateisteja ja jopa onnellisia ennen kääntymystään ja sitten on vain tapahtunut jotain, yliluonnollista, Herra on sallinut olosuhteet, että jumalattomuus ei ole enää riittänyt ja on tullut aika etsiä ja huutaa Jumalan puoleen. En tiedä, miten sinun kohdallasi käy? Ja sittenkään Jumala ei väkisin ketään pelasta, vaikka ilmaisisi itsensä.
      Uskon, että olet tällä hetkellä sanoissa ja vakaumuksessa aito.

      • "MUTTA, kun kristittynä tiedän, että ihmisen elämä ei jää vain maalliseen, hän kuolee ja on olemassa iankaikkisesti ja on ne kaksi todellisuutta; elämä Jumalan luomassa uudessa taivaassa ja maassa tai sitten ikuisessa kadotuksessa"

        Mistä sinä voit tuon tietää? Onko todisteita että näin todellakin on? Vai onko joku kuollut tuntemasi henkilö soittanut sinulle kuolemansa jälkeen ja kertonut että näin todella on?

        Minusta tuo on vain mielikuvitusta, koska ei ainakaan tähän mennessä ole tullut todisteita vastaan.

        Mutta jokainen saa uskoa jos haluaa. Ei se minua haittaa. Mutta ei tarvitse alkaa tuputtaan muille sellaisia juttuja, mistä ei ole todisteita. En minäkään ateistina yritä taivutella uskovaisia ateisteiksi.

      • Rapanhapakko
        ateisti81 kirjoitti:

        "MUTTA, kun kristittynä tiedän, että ihmisen elämä ei jää vain maalliseen, hän kuolee ja on olemassa iankaikkisesti ja on ne kaksi todellisuutta; elämä Jumalan luomassa uudessa taivaassa ja maassa tai sitten ikuisessa kadotuksessa"

        >>>
        MUTTA, kun kristittynä tiedän, että ihmisen elämä ei jää vain maalliseen, hän kuolee ja on olemassa iankaikkisesti ja on ne kaksi todellisuutta; elämä Jumalan luomassa uudessa taivaassa ja maassa tai sitten ikuisessa kadotuksessa>>>

        Ehei.
        Vaan sinä HALUAT että maailma toimii niin että ne jotka eivät ole juuri sinun uskonnossasi, joutuvat ikuiseen kadotukseen (oli se sitten Hellvetti tai ei) kun sinä "eliitin" jäsenenä biletät Jumalasi kanssa.. Valehtelet jos sanot, että et halua, muutenhan olisit iloinen ilmeisistä todisteista ettei uskontosi ja sen maailmanselitys jumalakäsityksineen ole ollenkaan totta. Harhautat myös, jos nyt sanot että hyväähän sinä tarkoitat, että kaikki "pelastuvat"... koska silloinkin sinun täytyy ensin haluta tuota uskontosi kuvaamaa uhkaa, uskontosi synkeänä peruskerroksena.

        Jos sinussa yhtään ihmistä on koskaan ollutkaan, kyllä tajuat miten julma ja ahdas oppisi on. Ainakin ymmärrät vastaavan muista uskonnoista kuin omastasi johon olet lukkiintunut.

        Erityisesti valehtelet kun sanot "TIETÄVÄSI" tuon. Raamattukaan ei sinua varmaan oikeasti kiinnosta, et halua tietää mikä kirjakokoelma se historiantutkimuksen, arkeologian ja ei-hihhuli-raamatuntutkimuksenkin mukaan on. Ja varsinkin valehtelet, jos sanot Pyhän Hengen sinulla nämä suoraan kertoilevan.. minkä voi todistaa niin että mitään kulttisi ihmiset kertomaa "kaanaankielen" ulkopuolista faktatietoa et yliluonnollisesti kuitenkaan saa.

        Olet siis pahantahtoinen valehtelija. Ja nyt aiot valehdella lisää. Koska haluat pahaa maailmanselitystäsi ja nautiskelet siitä. Luuletteko pelllet että teitä ei ole nähty ja paljastettu? Ja ei, ei uskovaisuutta tarvitse erityisesti kunnioittaa, hämäystä sekin että se olisi jotain niin hienoa ja herkkää.

      • Rapanhapakko kirjoitti:

        Minä en ole MISSÄÄN uskonnossa. Enkä usko Taivaaseen ta hellvettiin. En myöskään ole missään kultissa. Minun mielipiteeni on, että kun kuolema tulee niin se on kaiken loppu.

        En ole myöskään sanonut mettä pyhä henki olisi minulle ikinä mitään sanonut. En usko mihinkään sellaiseen. Mutta jokainen saa uskoa jos haluaa.

        Kirjoitukseassasi ei ole mitään järkeä. joten suosittelen että älä kirjoita tuollaisia Idiootin juttuja tänne.

        öööö... tuota.... enhän kommentoinut Sinua Ateisti81, minkä luulisi huomaavan siitä että siteerasrin tuota "ateismi=" -nimimerkkiä, jota sinäkin kritisoit osuvasti.

        Tällä foorumilla tämä lainaussysteemi on olematon, mutta luulin että tajuat tuosta lainauksesta ja että se on samassa vastausjatkumossa keskellä ketjua. Vissiin täytyy vastausten kertyessä muistaa alkuun täsmentää kenelle kirjoittaa, mutta eikö se selvinnyt jo alun uskis- lainauksestani, jota samaa tekstiä sinäkin juuri edellä käytit ja kommentoit?

        Pyydän anteeksi, Rapanhapakko. En tosiaan keskittynyt kunnolla, kun luin tuota. Siksi tuli liian pikainen kommentti laitettua.

      • ateismi =
        ateisti81 kirjoitti:

        "MUTTA, kun kristittynä tiedän, että ihmisen elämä ei jää vain maalliseen, hän kuolee ja on olemassa iankaikkisesti ja on ne kaksi todellisuutta; elämä Jumalan luomassa uudessa taivaassa ja maassa tai sitten ikuisessa kadotuksessa"

        Mistä sinä voit tuon tietää? Onko todisteita että näin todellakin on? Vai onko joku kuollut tuntemasi henkilö soittanut sinulle kuolemansa jälkeen ja kertonut että näin todella on?

        Minusta tuo on vain mielikuvitusta, koska ei ainakaan tähän mennessä ole tullut todisteita vastaan.

        Mutta jokainen saa uskoa jos haluaa. Ei se minua haittaa. Mutta ei tarvitse alkaa tuputtaan muille sellaisia juttuja, mistä ei ole todisteita. En minäkään ateistina yritä taivutella uskovaisia ateisteiksi.

        Isäni äiti, siis mummoni, oli vastassa miestään, siis isäni isää, ukkiani, kun vaari kuoli sairaalassa sydänifarktiin. Mummoni oli menehtynyt seitsemän vuotta aikaisemmin aivokalvontulehdukseen.
        Kun vaari oli joutunut sydänoireiden vuoksi sairaalaan, hän ei ollut tietoinen, että hänen tyttärensä anoppi, siis isäni siskon, minun tätini anoppi oli sairaalassa eikä tätä anoppikaan ollut kuullut että vaari oli tuotu sinne.
        Kun vaari oli menehtynyt yöllä yhden aikaan niin samanaikaisesti tätini anoppi oli yöllä herännyt ja vaari oli seisonut sängyn vierellä ja sanonut tulevansa sanomaan näkemiin. Oli kertonut, että vaimo (nimeltä mainiten) odottaa häntä kultaporttien takana.
        Myös äitini puolelta isomummoni on nähnyt kadotuksen ja taivaan. Helvetti on niin hirveä paikka, ettei kukaan hymyilisi yhtään synnillisesti, jos tietäisi mikä hirveys siellä on, hän oli todennut.
        Tässä muutama lähipiirin tosikertomus.
        Tämän ukkini jäähyväishetken tätini anoppi kertoi hautajaisissa.

      • Rapanhapakko
        ateismi = kirjoitti:

        Liikuttavia junttihihhulien tarinoita. Vastaavia fiilistelyjä on toki lähes kaikilla, minullekin on jo kuollut koira tullut yöllä petiin viereen ja kerran jo herättyäni olen valveunessa ajanut ilkeän demonin kaapin alle :-) Eivätkä nuo todista mitään haluamasi kipeän uskonnon totuusarvosta

      • kuuhkh
        Rapanhapakko kirjoitti:

        Liikuttavia junttihihhulien tarinoita. Vastaavia fiilistelyjä on toki lähes kaikilla, minullekin on jo kuollut koira tullut yöllä petiin viereen ja kerran jo herättyäni olen valveunessa ajanut ilkeän demonin kaapin alle :-) Eivätkä nuo todista mitään haluamasi kipeän uskonnon totuusarvosta

        Mitähän väärin vanhempasi olivat tehneetkään että Jumala rankaisi heidät noin kauhealla kuolemalla?

      • "Jos onnellinen perhe nukkuu palavassa talossa ja katto on romahtamaisillaan, niin teen kaikkeni pelastaakseni heidät."

        -- Entä sitten kun perhe tarkastaa talon eikä löydä yhtään merkkiä tulipalosta? Ei liekkejä, savua tai palohälyttimen piipitystä.

        "Minulle on annettu uskoontuloni myötä tehtävä julistaa evankeliumia lähellä ja kaukaa oleville."

        -- Vaanimalla ihmisiä masennus-palstalla.

        "Kuulijat saavat valita, ottavatko vastaan vain kieltävät."

        -- Siinäpä vasta myyntitykki.
        A=0: "Hei, osta auto!"
        Joku: "Millainen auto? Voinko nähdä auton?"
        A=0: "No et kuule voi nähdä etkä ikinä näe ja lopeta tuollainen jatkuva kysely. Osta nyt tää auto mun kaverilta."
        Joku: "Kuka sun kaveri on? Voinko mä jutella sen kanssa?"
        A=0: "Kuules nyt! Mun kaveri on myymässä sulle autoansa pilkkahintaan, koska se tykkää susta ja sun on parasta ostaa se tai sut hakataan!"
        Joku: "Uhkailetko sä mua?"
        A=0: "En uhkaile eikä sekään uhkaile. Mä vaan varoitan sua miten käy jos joku ei osta mun kaverilta sen autoa."
        Joku: "Eli sä oot myymässä jonkun vieraan tyypin puolesta mulle autoa, jota en ikinä näe ja josta ei oo mitään tietoa ja vielä 'varoittelet' että mut hakataan jos en osta tätä oletettua autoa. Ok, olettaen että ostan auton, mikä on hinta?"
        A=0: "Noh, heitä vaikka ensin pari sataa. Tuun joskus pyytämään lisää."
        Joku: "Siis täh? Minkä hintainen tää auto on?"
        A=0: "Älä sä mulle ala. Sä maksat siitä juuri sen hinnan ja silloin kun mä... siis mun kaveri sanoo. Voi olla että viikon päästä maksat taas pari sataa tai vuoden päästä pari tonnia. Mutta tärkeintä on että sä oot valmis maksamaan milloin tahansa mitä tahansa ettei sua hakata"
        Joku: *näppäilee 112 puhelimeensa* "Hätäkeskus? Lähettäisittekö poliisipartion..."
        A=0: "Sä teit virheen! Sä teit virheen! Sut hakataan! Sut hakataan tohjoksi!!!"

    • Jaan epäuskosi.

      >>>Miksi uskovaiset kokevat edes pystyvänsä muuttamaan elämänfilosofiaani>millä oikeudella tuomitsevat ajattelutapaani?

    • miss ei kirj.

      Niin, jumaliin uskomattomille jää usko kaikkeen muuhun kuin jumaliin ja siinä onkin mistä valita.

    • fda

      Hyvä kirjoitus. Itselleni rakkaus on tärkeä ja se että kohtaa jokaisen ihmisen tasavertaisena. Netissä tämä ei ole oikein toteutunut. En tiedä mikä saa teistit tyypillisesti hyökkäämään olkiukkojen avulla mutta minulla ei ole tapana nössöillä haasteen edessä ja kristityillekin tuntuu olemaan toisen posken kääntäminen vieras ajatus, homma saattaa eskaloitua...

      Toivoisin että näitä "luojalle kiitollinen"-tyyppisiä teistejä olisi keskustelemassa enemmän. Ehkä hän on löytänyt jonkun rauhan jota näillä räyhäteisteillä ei ole kun hän kykenee hyväksymään historiallisia tosiasioita.

    • "Miksi uskovaiset kokevat edes pystyvänsä muuttamaan elämänfilosofiaani ja millä oikeudella tuomitsevat ajattelutapaani? "

      Entisenä fundiskristittynä vastaan, kun nykyiset palstalla kirjoittavat uskovaiset eivät jaksa vaivautua.

      Ensimäiseen kysymykseesi vastaus on se, että uskovaiset toimivat kaikkivaltiaan Jumalan valtuuttamina. He eivät muuta elämänfilosofiaasi, mutta Jumalan sanaa tarjoamalla he antavat sinulle mahdollisuuden muuttua. Jumalan sana ei tyhjänä palaja...
      Toiseen kysymykseesi vastaus on: Jumalan evankeloimistyöhön valtuuttaman ihmisen oikeudella ja Jumalan sanan pohjalta, sanan joka osoittaa kaikki ihmiset syntisiksi ja Jumalan armoa tarvitseviksi. Ajattelutapasi on väärä siksi, että et elä Jumalan lapsena.

      Olen itse uskonut tuohon hömppään ihan oikeasti, joskaan en sentään ole pitänyt uskovia ihmisinä sen parempina kuin uskomattomiakaan. Tekulla eräs parhaita kavereitani oli kommunistiystäväni "Tötterström". Hänen kanssaan kävin älyllisesti kehittävimmät keskusteluni kyseisessä iässä.

    • ateismi =

      Se minua mietityttää, että miksi tätä samaa, eipäs juupas -juttua jaksetaan jauhaa täällä viikosta toiseen. Olet sinäkin tehnyt samanlaisia aloituksia jo kuinka monet kerrat. Jos olet onnellinen ateisti, niin miksi sitten pohdit jatkuvasti näitä asioita, välität uskovaisten sanomisista. Eikö sinulle riitä se maratonjuoksu, perhe-elämäsi ja ne tiedejutut? Koetko että sinulla on jonkinmoinen missio pitää yllä tyhjää vuoropuhelua.
      Tunnen jonkun "aidon" ateistin, joka ei välitä tämän taivaallista, mitä toiset uskovat eikä häntä myös loukkaa, jos hänelle puhutaan uskosta. Hän touhuaa ja elää tätä ajallistaan eikä pohdi jatkuvasti ateismiaan ja uskonasioita.

      • ateismi =
        >>>miksi tätä samaa, eipäs juupas -juttua jaksetaan jauhaa täällä viikosta toiseen...
        miksi sitten pohdit jatkuvasti näitä asioita...

      • pps olet ateismi-palstalla... jos et tiennyt

        jos tämä olisi postimerkkeilypalsta niin huokailisit että
        "miten te jaksatte aina keskustella noista postimerkeistä".

      • qwertyilija kirjoitti:

        pps olet ateismi-palstalla... jos et tiennyt

        jos tämä olisi postimerkkeilypalsta niin huokailisit että
        "miten te jaksatte aina keskustella noista postimerkeistä".

        Mjuu, tiedän että olen tehnyt tämän tapaisi aloituksia ennenkin. En näe siinä mitään ongelmaa. Saahan sitä asoita pohtia, ja ilmeisesti muutkin pohtii näitä.

        Aikomuksenani ei ole elvistellä "onnellisella" elämälläni. Eihän se tietenkään niin ruusuista ole, kenen elämä nyt on sillai?

        Ajatukseni oli lähinnä se että kun on asiat kunnossa edes kutakuinkin niin jumalan tarve vähenee. Ja samalla aloitukseni kohdistuu uskoviin jotka väittää että ateistin elämä on kuivaa ja turhaa. Esitän vaan että ei ole niin. Itseni käytän esimerkkinä.

      • ateismi =
        faust72 kirjoitti:

        Kyllä tämä elämä ja sen mysteeri ainakin sinua näyttää paljon ajatusmaailmaasi työllistävän. Jos ei pointtinasi ole jonkinlainen missio olla ateismin guruna, niin paljon asiaa vain uteliaisuuttasi pohdit. Saattaahan syy siinäkin olla, että toisia, vielä empiviä, pidät liikkeellä.

      • hulkhku

        ateismi = nimimerkki on ilmiselvä psyketapaus, hän kertoo miten usko tekee hänen elämästänsä kultaisen mutta todellisuudessa hän on jokin elämänsä rikkirevitty uskovainen jolla ei ole elämässänsä mitään muuta kun hengailla tällä palstalla ja mainostaa olematonta uskoansa sillä se on ainoa mitä hänellä on elämässänsä jäljellä.

    • "Jos ei pointtinasi ole jonkinlainen missio olla ateismin guruna, niin paljon asiaa vain uteliaisuuttasi pohdit."

      Noh, mielestäni ei oikein voi olla ateismin guru, koska ateismi ei opeta mitään, vaan se on lähinnä olotila missä ei usko jumaliin.

      Se että pohdin paljon niin on ihan uteliaisuutta ja muutenkin vaan sellainen tapa minulla. Tykkään argumentoida ja debatoida. Olen aina ollut sellainen.

      Ei se debattihaluni pelkästään rajoitu uskonasioihin. Minulla on sanottavaa myös rasismin ja kielipolitiikan saralla ;)

    • "Miksi uskovaiset kokevat edes pystyvänsä muuttamaan elämänfilosofiaani ja millä oikeudella tuomitsevat ajattelutapaani?"

      -- Koska Jeesus. Koska saarnaajien anekdootit. Koska Raamattu.

    • ateimi =

      Aika paljon ajattelet uskomista, olkoon se sitten vaikka sitä ettei usko. Jos asia on niin selvä, niin mitä siinä on enää pohtimista. Etkö voisi nyt keskittyä tähän ajalliseen, muihin ajan ilmiöihin ja niihin joista mainitsit. Miksi se ettet usko jumaliin, kuormittaa suhteettoman paljon nuppiasi.
      Jos olisin ateisti, niin luulisin, että asia olisi kohdallani loppuun mietitty ja keskittyisin lyhyenä elinaikani jonka viettäisin vielä elossa niin moneen muuhun tärkeään. Maailma on täynnä miljoonia juttuja, miksi tuhlata aikaa sellaiseen jonka on itselleen selväksi kokenut.
      Oletan että yleensä mielessä pyörii aisiat, jotka eivät ole vielä valmiita, loppuun asti ajateltuja tai tehtyjä, tai sitten niihin liittyy jokin tehtävä, ovat avoimia, epäselviä.
      Kristittynä usko on ja evankeliumi on se ydinjuttuni. Haaskaan kyllä aikaani ja ajatuksia paljon muuhunkin, koska onhan tämä ajallinenkin osa tätä iankaikkisuutta ja valmistaa siihen. Ateistilta en kyllä ymmärrä tällaista, miksi pohtia toteamusta jumalaa ei ole aamusta iltaan.
      Sorry, en tainnut osata muotoilla sanottavaani loogisesti, kun kiire pakkaa hommien vuoksi ja työt alkavat.

      • åohbpihvguop

        Täytyyhän jonkun olla torppaamassa uskisten älyttömiä ateismia koskevia väitteitä.

      • kristitty *
        åohbpihvguop kirjoitti:

        Täytyyhän jonkun olla torppaamassa uskisten älyttömiä ateismia koskevia väitteitä.

        Olen tullut siihen tulokseen, että nämä ateistit pönkittävät puheillaan ja toimillaan alitajuisesti kristinuskoa. He haluavat sen menestyvän, mutta eivät myönnä sitä itselleen eivätkä ehkä sitä tiedostakaan. Jos he haluaisivat todella päinvastaista, he eivät antaisi ateismista niin banaalia, barbaarista ja epärehellistä kuvaa kuin tälläkin palstalla niin paljolti antavat. He saavat ateisminsa näyttämään luotaantyöntävältä ja saavat fiksummat ihmiset kiertämään sen kaukaa. Toki täällä on toisenlaisiakin ateisteja, mutta yleiskuva on tuo.

      • "Aika paljon ajattelet uskomista, olkoon se sitten vaikka sitä ettei usko."

        Lääkärit ajattelevat sairauksia.

        "Ateistilta en kyllä ymmärrä tällaista, miksi pohtia toteamusta jumalaa ei ole aamusta iltaan."

        Et tietenkään ymmärrä, koska kyseessä on olkiukko, kun kuvittelet, että nuo uskonasiat olisivat jatkuvasti ateistilla mielessä.

      • kristitty * kirjoitti:

        Olen tullut siihen tulokseen, että nämä ateistit pönkittävät puheillaan ja toimillaan alitajuisesti kristinuskoa. He haluavat sen menestyvän, mutta eivät myönnä sitä itselleen eivätkä ehkä sitä tiedostakaan. Jos he haluaisivat todella päinvastaista, he eivät antaisi ateismista niin banaalia, barbaarista ja epärehellistä kuvaa kuin tälläkin palstalla niin paljolti antavat. He saavat ateisminsa näyttämään luotaantyöntävältä ja saavat fiksummat ihmiset kiertämään sen kaukaa. Toki täällä on toisenlaisiakin ateisteja, mutta yleiskuva on tuo.

        "Olen tullut siihen tulokseen, että nämä ateistit pönkittävät puheillaan ja toimillaan alitajuisesti kristinuskoa."

        Olet väärässä.

        "Jos he haluaisivat todella päinvastaista, he eivät antaisi ateismista niin banaalia, barbaarista ja epärehellistä kuvaa kuin tälläkin palstalla niin paljolti antavat."

        Kysehän on harhaluuloistasi, joille noita arvioita annat.

        "Toki täällä on toisenlaisiakin ateisteja, mutta yleiskuva on tuo. "

        Harhaluulosi ovat ainoastaan sinun ongelmasi.

      • älä valehtele
        kristitty * kirjoitti:

        Olen tullut siihen tulokseen, että nämä ateistit pönkittävät puheillaan ja toimillaan alitajuisesti kristinuskoa. He haluavat sen menestyvän, mutta eivät myönnä sitä itselleen eivätkä ehkä sitä tiedostakaan. Jos he haluaisivat todella päinvastaista, he eivät antaisi ateismista niin banaalia, barbaarista ja epärehellistä kuvaa kuin tälläkin palstalla niin paljolti antavat. He saavat ateisminsa näyttämään luotaantyöntävältä ja saavat fiksummat ihmiset kiertämään sen kaukaa. Toki täällä on toisenlaisiakin ateisteja, mutta yleiskuva on tuo.

        Kun vaihdat aten tilalle palstan uskovat, alat olla ytimessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      124
      3347
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      258
      2127
    3. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      72
      2125
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      136
      1889
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1412
    6. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      97
      1327
    7. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      93
      1277
    8. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      61
      1240
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      61
      1233
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      71
      1121
    Aihe