........Kansakunnan onni ja menestys on riippuvainen toimellisesta kuninkaasta, joka ahkeroi kansalaisten parasta ja puolustaa heikompien oikeuksia vääriä ja väkeviä vastaan. Mutta tällainen toimellinen kuningas ei ollut kuningas Ahab. Sen myötä kun hän nai vaimokseen syyro-foinikialaisen kaunottaren, Iisebelin, hänestä tuli todellinen "tohvelisankari", jota Iisebel pomputti mennen tullen. Toi oman baalin palvelunsa profeettoineen ensin kuninkaan hoviin ja sen myötä koko kansan keskuuteen samalla tapattaen kaikki Herran profeetat, jotka vain kiinni saatiin.
Disbeläinen Elia oli yksi Gileadiin asettuneista siirtolaisista, Herran profeetta, joka oli vielä säästynyt Iisebelin vainoilta. Niinpä herra lähetti hänet, kamelinkarvoihin puetun muukalaisen, kuningas Ahabin eteen ojentamaan häntä ja koko Israelin kansaa siitä jumalattomasta menosta johon kuningashuone ynnä koko kansa oli sortunut; ja joka uhkasi koko kansakunnan olemassaoloa.
Tästä Elian vierailusta kuninkaan edessä alkoi hänen maanpakolaisuutensa aika henkipattona. Iisebelin kätyrit etsivät Eliaa kaikkialta tappaakseen hänet. Mutta samalla alkoi myös Israelin kansan kurinpalautus yli kolme vuotta jatkuneen kuivuuden ja nälänhädän muodossa. Tämän kurinpalautuksen jälkeen Elia haastoi baalin profeetat, ynnä koko Israelin välienselvittelyyn: "Kuinka kauan te onnutte molemmin puolin? Jos baal on jumala, niin palvelkaa häntä tai jos Herra on Jumala, niin palvelkaa häntä". Tämän jälkeen Elia langetti tulen taivaasta omalle alttarilleen osoituksena siitä, että hän oli todellisen Jumalan palvelija. Tämä oli teko, johon baalin 450 profeettaa ei ollut pystynyt huutamisestaan ja hurmoksestaan huolimatta.
Nyt kun kansa näki, kuka todellinen Jumala on ja kuka todellisen Jumalan palvelija, kansa nöyrtyi parannukseen, mutta ei taipunut ylpeän Iisebelin jäykkä niska. Vaikka hän tiesi, mitä Karmelin vuorella oli tapahtunut ja miten hänen profeetoilleen oli käynyt, niin hän nostatti uuden vainon Eliaa kohtaan. "Jumala rangaiskoon minua nyt ja vasta ellei Elialle käy kuin kävi baalin profeetoille". Eli Elian pään on pudottava hänen harteiltaan. Ja taas oli Elia mieron tiellä.
Mutta Jumalan silmä ei sammu eikä hänen tuomionsa horju. Hän vie oikeutensa voittoon kunhan ihmisen syntivelka kasvaa tarpeeksi suureksi. Tämä kuningas Ahabin ja Iisebelin syntivelka täyttyi siinä vaiheessa kun he tekivät ryöstömurhan ja ryöväsivät Naabotin viinitarhan, jota hän ei vastoin lakia muutoin suostunut Ahabille antamaan. Tällä teollaan he ylittivät sen pahuuden rajan, jonka taakse Jumalan armo ei enää kanna ja taas tuli Elialle asiaa mennä kuningas Ahabin juttusille: "Joko löysit minut, sinä vihamieheni?", tuskailee kuningas Ahab. "Jo löysin...."
"Maanpiiri on täynnä Herran Henkeä ja Hän, joka puheet kuulee, on jokapaikas" ja "Viisas korva kuulee kaikki puheet", sanotaan Viisauden Kirjassa. Niin näki Viisas silmä myös Ahabin ja Iisebelin teot ja rangaistus oli sen mukaisen: "Esivallan pitää kovan tuomion saaman" ja esivalta sai ansionsa mukaan.
Nyt opetus tässä on se, että Jumala tulee löytämään jokaisen ihmisen joko hyvine tai pahoine tekoineen eikä yksikään ihminen voi Viisaan korvan tai Viisaan silmän edestä mihinkään paeta. "Maanpiiri on täynnä Herran Henkeä ja hän, joka puheet kuulee, on
jokapaikas".
Nyt on kuitenkin myös niin, että tämä Viisas korva ja Viisas silmä ei puutu nykypäivän ihmisten edesottamuksiin ensinnäkin siitä syystä, että nykyajan ihmiskunnan keskuudesta puuttuvat lähes täysin profeetta Elian kaltaiset "kuninkaiden" eteen menijät. Niinkuin Ahabin ja Iisebelin kohdalla näimme, oli myös kelvottomia miehiä, jotka todistivat valheellisesti Naabotia vastaan, mutta näiden kelvottomien miesten luokse Jumala ei Eliaa lähettanyt vaan suoraan kuningas Ahabin eteen julistamaan suoran tuomion, johon Ahab ynnä Iisebel eivät voineet enää mistään muutosta hakea.
On totta, että nykyään on mitä moninaisempaa uskonnollista puuhastelijaa, on lahkoa ja lohkoa moneen suuntaan ja on monennäköistä hurmahenkistä "jeesustelijaa", mutta merkillepantavaa näissä aina on, että nämä menevät enintään kelvottomien miesten juttusille, jos sinnekään. Tahdottomia "holisteja" on helppo johdatella ja vankiloiden vankeja johonkin lahkoon avioliittolupauksilla houkuttaa, mutta kuninkaiden eteen menijöiksi näistä puuhastelijoista ei ole. Ja kuitenkin kaikki kansalliset onnettomuudet ovat juuri sieltä lähtöisin ja juuri siellä pitäisi nöyrtymisen ja parannuksen tapahtua, jotta muutos kansakunnan menestykseksi voisi toteutua.
Ainakin tämän päivän Suomessa kansa huokaa entistä suuremman henkisen ahdingon kourissa. Koulunuoriso oireilee, keskiolut, alkoholi ja huumeet tuhoavat nuorisomme tulevaisuuden, nuorten itsemurhatilastot ovat huolestuttavia, rikollisuus ja laittomuus lisääntyvät, mutta mitä tekee maamme hallitus ja eduskunta. Näiden mielessä on vain omat edut, johtajanpaikat, optiot ja palkankorotukset ilman, että pätkääkään välittäisivät kansakuntamme menestyksestä ja hyvinvoinnista.
"Rakastakaa oikeutta te, jotka maata hallitsette ja ajatelkaat, että Herra auttaa taitaa", eli antaa sitä viisautta, jota kansakunnan menestykseksi tarvitaan. Vain syvin totuus ja todellisen oikeuden toteutuminen ja näille perustuksille rakennettu kansakunnan henkinen ilmapiiri yhteenkuuluvuuden tunteineen voi johtaa menestykseen niin kunnallisella kuin valtakunnallisella tasollakin. Tämä on se viisaus, joka näyttää niin monelta taholta kadonneen, ainakin meillä Sodankylän kunnassa ja kihlakunnassa:
"Nyt viekas vilppi täällä, on noussut kunniaan.
On valhe vallanpäällä ja vääryys voimassaan.
Ei kuulla kurjan ääntä ja köyhää sorretaan.
Ja lainkin rikkaat vääntää, vääryyttä puoltamaan",
sanotaan vanhan virsikirjan virressä 440, jossa 1600-luvulla elänyt Hagvin Spegel ojentaa vallanpitäjiä.
"Vaan voiton päivän kerran, vaivaiset näkevät.
Vanhurskaus kun Herran, lyö väärät väkevät.
Oi Herra, voimas näytä, kansaasi armahda.
Hurskaan pyynnöt täytä, ja päästä vaivasta".
Mutta. Niin kuin profeetta Elia löysi kuningas Ahabin, niin tulee Jumalan tuomio löytämään jokaisen mammonaa ja johtajanpaikkoja hamuavan "voimallisen", joka on laiminlyönyt tehtävänsä kansakunnan menestykseksi ja vähäosaisten oikeuksien puolustamiseksi. Jumalan tuomiot eivät horju eikä näistä voi mihinkään valittaa. Sen vuoksi:
Ahkeroikaa siis ja tehkää parannus nyt kun vielä armonaika on.
Ajattelemisen aiheeksi
7
196
Vastaukset
- Sirpa M.
Olet Leo kyllä niin itseensä täynnä ja katkera hemmo kuin vain joku voi ikinä olla. Olet varmasti lukenut/kuullut tämän lukemattomia kertoja.
Haluatko nimesi jotenki historian kirjoihin kun käytät omaa nimeäsi kirjoituksissasi?- Leo J. Salmela
kirjoitan jokaisen viestini ja jokaisen sanani omalla nimelläni ja vastaan jokaisesta sanasta niin maallisessa kuin taivaallisessakin tuomioistuimessa.
Joitakin vuosia sitten esitin Jippiin foorumilla kysymyksen, josko jollain olisi pyörätuolikaveille esittää parempaa tekemistä kuin kirjallinen ja sähköinen viestintä.
No. Ainut vastaus oli: Tapa ittes.
Eli tämän verran kotoinen kristillisyys pystyy meikäläisille tarjoamaan. Pystytkö sinä ehkä parempaan??????? - Sivullinen II
Leo J. Salmela kirjoitti:
kirjoitan jokaisen viestini ja jokaisen sanani omalla nimelläni ja vastaan jokaisesta sanasta niin maallisessa kuin taivaallisessakin tuomioistuimessa.
Joitakin vuosia sitten esitin Jippiin foorumilla kysymyksen, josko jollain olisi pyörätuolikaveille esittää parempaa tekemistä kuin kirjallinen ja sähköinen viestintä.
No. Ainut vastaus oli: Tapa ittes.
Eli tämän verran kotoinen kristillisyys pystyy meikäläisille tarjoamaan. Pystytkö sinä ehkä parempaan???????Miksi et noudata kehoitusta?
Tästä voisit ottaa myös opiksesi, sillä kukaan ei todellakaan kaipaa kirjoituksiasi ja tämän olet varmaan tajunnutkin, mutta kun sinulla on helvetinmoinen halu tehdä kiusaa niin jatkat itsepäisesti kirjoittelemista. Omaathan jo nyt Sodankylän vihatuimman ihmisen tittelin. Kuvitteletko tosissaan että kaikki muut ovat väärässä ja sinä ainoastaan oikeassa? - Leo J. Salmela
Sivullinen II kirjoitti:
Miksi et noudata kehoitusta?
Tästä voisit ottaa myös opiksesi, sillä kukaan ei todellakaan kaipaa kirjoituksiasi ja tämän olet varmaan tajunnutkin, mutta kun sinulla on helvetinmoinen halu tehdä kiusaa niin jatkat itsepäisesti kirjoittelemista. Omaathan jo nyt Sodankylän vihatuimman ihmisen tittelin. Kuvitteletko tosissaan että kaikki muut ovat väärässä ja sinä ainoastaan oikeassa?tulevat viestit kertovat kokonaan muuta.
- Joosua.
Leo J. Salmela kirjoitti:
tulevat viestit kertovat kokonaan muuta.
Todista että joku mailaa sinulle ja kehuu sinun tänne foorumiin kirjoittamiasi kirjoituksia.
- Lukija N:ro 369
Joosua. kirjoitti:
Todista että joku mailaa sinulle ja kehuu sinun tänne foorumiin kirjoittamiasi kirjoituksia.
Leksalla on hyvät sivut ja niitä kannattaa aina silloin tällöin lukaista itsekunkin.
Tämä on vapaaehtoinen lausunto ja samalla myös todistus. - Mirka. . . . ...
Olen samaa mieltä Sirpan kanssa.
HEH HEH HEH ... Onneksi en ole uskis ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1126949Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1044660L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa473918TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133314Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6681971Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2161326- 661318
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551273Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j511257Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12952