Suru hälvenee.... finish my exams.

exmarttyyri

eli kaikkihan e tiedämme että elämä on julmaa ja koettelevaa. se pistää sut tuskaseks ja osoittaa ettei ole oikeutta. minuakin kiusattiin koska olin erillainen ja päräsin kaikessa. tuhosin monta vuotta elämääni ja muutuin kusipääksi joka itse kiusasi muita ja ryösteli ja kaikkea pahaa. nyt kun olen aikuistuneempi voin todeta tehneeni todellisen karhunpalveluksen itselleni. olen itsekkin ollut elämäni pahin kiusaaja. koetellut itseäni. ei itseään pitäisi tuhota ja muiden mielipiteistää välittää. itse sain helpotuksen kun lopetin muiden mielipiteistä välittämisen ja aloin arvostaa itseääni. nykyään saan melkein kenet vain olen helvetin komea mutta kärsin kateellisista ihmisistä. elämässäni on ollut kolme eri ajanjaksoa ja tämä on ehkä kaikista kärsimyksellisin koska en ole ikinä ollut näin yksin vaikka näytän menestyvän ulkoisesti ja prjävän hyvin. hnekisesti olen vsynyt taisteluihin ja sorrun helposti viinaan. ulkonäköni on eriättin kadehtittava uskokaa pois mutta kyse ei ole siitä vaan se ettei tunne olevansa hyvä ja kaikki se mennisyys on jttänyt kovia jälkiä. ulkonäkö voi hämätä sanotaan. perhe on pahin pitää myös. elämä ei ole reilua mutta uskon nykyään parempaan ja arvostan kaikkea sitä millä minua on koeteltu. olen edelläkävijä ja vieläkin koitan oppia tiettyjä asioita. tunnen olevani voitolla vaikka suru on yrittänyt tappaa minut siihen tukahduttavaan tunteeseen jota kukaan ei voi tietää tai nähdä. life ei ole hauskaa ja se on vaikeaa mutta koitetaan pärjätä vaikka mikä olisi.
halusin antaa toivoa. t: ex marttyyri

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

        Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
        Ikävä
        80
        1847
      2. Tietysti jokainen ansaitsee

        Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
        Ikävä
        18
        1709
      3. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        17
        1543
      4. 50+ naiset kyl

        Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
        Ikävä
        19
        1243
      5. En voi sille mitään

        Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
        Ikävä
        12
        1204
      6. Välitän sinusta mies

        Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
        Työpaikkaromanssit
        6
        1202
      7. hieman diabetes...

        Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
        Pattaya
        12
        1166
      8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

        siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
        Tunteet
        9
        1150
      9. Annetaanko olla vaan

        Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
        Ikävä
        29
        1141
      10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

        Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
        Kielipolitiikka
        7
        1124
      Aihe