miten tullaan uskoon?

minna

Jumala antaa uskon sille,joka sitä vilpittömästi pyytää. Oma tarinani meni näin: Olin pari kolme vuotta sitten joulukirkossa,ja siellä tuli sellainen ajatus,että oikeestaan haluisin tulla uskoon. Rukoilin mielessäni,että Jumala,anna mun tulla uskoon. Kuitenkaan en siinä vaiheessa vielä jotenkin halunnut,että se tapahtuisi juuri nyt. En tiedä miksi,en jotenkin ollut vaan vielä kypsä,tai jotain(en osaa tarkemmin perustella)

kului pari vuotta,ja olin miettinyt enemmän uskon asioita. Sitten yhtenä päivänä,kun olin todella väsynyt ja masentunut elämän huolien alla
(työhuolet ja masennus) aloin rukoilla:
Rukoilin näin: Jumala auta mua tässä masennuksessa. Anna mun tulla uskoon ja anna mun synnit anteeksi..sanoin jopa,etten nyt muista kaikkea mitä olen tehnyt,mutta pyysin kuumminki anteeksi syntejäni. Mulla oli siis sillä hetkellä tosi paha olo.

sitten yhtäkkiä laskeutui valtava rauha ja hiljaisuus sisimpään. Se paha olo ja masennus lähti yhdessä hetkessä pois. Ymmärsin,että Jumala oli vastannut mun rukoukseen. Itse en mitenkään olisi kyennyt sitä pahaa oloa"taikomaan pois".

Sen jälkeen olen saanut kokea sisäistä rauhaa ja elämäni on muuttunut aika lailla. Enää ei ole sellasta tyhjää kohtaa tai aukkoa sydämessä kuin ennen oli( jota yritin täyttää tekemällä kivoja asioita,bailaamalla tms.) Ennen ihmettelin,että miksi aina vaan tuntuu jotain puuttuvan elämästä..

Sehän on Pyhä Henki,joka tulee uskoontullessa ihmiseen"asumaan" ja sitä kautta se Jumalan lahjoittama rauha tulee sydämeen.

elämä vaan on paljon positiivisempaa nykyisin,ja Jeesus paransi tän masennuksenkin silloin..

Niin eli Jumala vastaa vilpittömään rukoukseen,vaikka epäuskoiseenkin,koska niin hän on luvannut:
"sitä joka tulee minun luokseni,minä en heitä pois" ja "oman rauhani minä annan teille"

Sitten siitä Jeesuksesta:
Eli Jumalahan haluaa,että jokainen pelastuu ja pääsee hänen luokseen(ja sukulaisten,ystävien jne) luokse taivaaseen fyysisen kuoleman jälkeen.

Mutta koska ihminen on perisyntinen,niin se ei onnistu ilman,että synnit pestään pois.
Jeesus,joka oli siis Jumalan inhimillinen ruumiillistuma ja joka koki kaiken tuskan ja ilon ja kaiken inhimillisen elämän,kuten mekin,oli synnitön.
Hän kantoi ristillä syntivelat eli
OTTI MEIDÄN ANSAITSEMAN RANGAISTUKSEN OMILLE HARTEILLEEN,JOTTA ME PÄÄSISIMME TAIVAASEEN JA PELASTUISIMME IANKAIKKISELTA KADOTUKSELTA.

Tässä vaiheessa moni ajattelee: miten kaikkivoipa ja rakastava Jumala ei muka vaan voi pelastaa oli uskossa tai ei: No Jumalan kirkkaudessa syntinen "palaa" eikä kestä,mutta Koska Jumala meitä rakastaa,niin hän "keksi " keinon,joka oli sovitusuhri. Jumala siis uhrasi itse itsensä ristillä,jotta sinä et joutuisi helvettiin.
uskohan on oikeasti sitä,että on ottanut vastaan tämän Jeesuksen sovitustyön henkilökohtaisesti ja sitä kautta saa anteeksi sekä saa Pyhän Hengen ja sitä kautta yhteyden Jumalaan.

sitten viimeisellä tuomiolla jokainen joutuu vastaamaan teoistaan(koska Jumala on oikeudenmukainen,ja oikeus vaatii,että pahoja tekoja ei katsota sormien läpi. esim. tuomitaanhan varaskin vankilaan),mutta
USKOVAA EI TUOMITA niistä teoista,vaikka Jumala ne teot on nähnyt,koska Hän antoi Jeesuksen syntiuhriksi,eli Jeesus kärsi tuomion kyseisen ihmisen puolesta. Jumala katsoo tavallaan meitä Jeesuksen "läpi" kun taas ei-uskova ei kestä Jumalan kirkkautta eikä voi päästä taivaaseen,koska synti ei kestä pyhyyden edessä ja synnin palkka on kuolema.
ihmisen ei tarvi tehdä muuta kuin ottaa Jumalan armo vastaan,tai jättää ottamatta. Siitä riippuu,se miten vietät iänkaikkisuuden.

ja lopuksi:mitään yhtä oikeaa tapaa tulla uskoon ei ole,pointti on se,että pyytää sitä Jumalalta tavalla tai toisella ja pyytää syntinsä anteeksi(eli käsittää olevansa syntinen ja tarvitsevansa Jeesuksen sovitustyötä)
myöskään mikään kokemus uskoontulosta ei ole yksi ja ainoa oikea. toiset tosiaan(kuten minä) kokee valtavan muutoksen sisäisessä elämässään heti(rauha,ilo) ja toisilla taas se on hitaampi prosessi se muutoksen ilmituleminen.
Usko ei myöskään ole kiinni meidän tunteista,vaan Jeesuksen sovitustyö oli täydellinen ja Jumala on suurempi ja luotettavampi kuin meidän ailahtelevat tunteemme.
siunausta kaikille!

14

518

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ikaros

      Hyvä juttu. Itse löysin uskoni buddhalaisuudesta ja koin samanlaisen rauhan tunteen kuin sinäkin mainitsit. En itse usko yhteen jumalaan, mutta uskon kuitenkin että rauhan voi saavuttaa mistä tahansa HYVÄstä uskosta. Kristinusko on hyvä jos sitä ei käytä väärin esimerkiksi vallan käytön välineenä tai oman edun tavoitteluun. Hyvät jatkot :)

      • uskoon tulo

        Ihminen voi tulla myös väärään uskoon, kuten Buddhalaisuuteen.

        Oikean kristinuskon lisäksi tärkeätä onkin kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, joka saadaan syntien anteeksisaamiseksi ja jossa ihmiselle luvataan antaa Pyhän Hengen lahja, jossa ihminen sinetöidään Jeesuksen Kristuksen omaisuudeksi.

        Apt.2:38-39
        Apt.19:1-9


      • ikaros
        uskoon tulo kirjoitti:

        Ihminen voi tulla myös väärään uskoon, kuten Buddhalaisuuteen.

        Oikean kristinuskon lisäksi tärkeätä onkin kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, joka saadaan syntien anteeksisaamiseksi ja jossa ihmiselle luvataan antaa Pyhän Hengen lahja, jossa ihminen sinetöidään Jeesuksen Kristuksen omaisuudeksi.

        Apt.2:38-39
        Apt.19:1-9

        Tuon takia en haluakaan olla kristinuskovainen :) "Jotta se olisi totta, täytyisi muiden olla väärässä" Buddhalaisuus hyväksyy kristinuskon mutta harvemmin toisinpäin. Totuus on siinä että kutsumme asioita eri nimillä vaikka puhumme samoista asioista. Väärinymmärrys johtaa ristiriitoihin, ristiriidat konflikteihin. Joustava kristitty on poikkeus joskaan ei harvinaisuus.


      • Herra_huu
        ikaros kirjoitti:

        Tuon takia en haluakaan olla kristinuskovainen :) "Jotta se olisi totta, täytyisi muiden olla väärässä" Buddhalaisuus hyväksyy kristinuskon mutta harvemmin toisinpäin. Totuus on siinä että kutsumme asioita eri nimillä vaikka puhumme samoista asioista. Väärinymmärrys johtaa ristiriitoihin, ristiriidat konflikteihin. Joustava kristitty on poikkeus joskaan ei harvinaisuus.

        Niin monta on uskontoa, kuin on ihmistäkin!
        "Nurkkakuntalaiset" ovat aina varmimmin väärässä!
        Valitettavasti uskonto on kehittynyt paljon ennen virallista tiedettä, ja harhauskoja(luuloja) on niin vaikeaa kitkeä!
        Onko luojamme sellainen, että haluaa meidän rituaalisesti(kirjan mukaan) pokkuroivan itselleen, vai kenties sellainen että haluaisi meidän etsivän totuutta sekä järjen että tunteen (oikeudenmukaisuuden) avulla kaikista saatavilla olevista lähteistä?


      • ymmärrystä
        ikaros kirjoitti:

        Tuon takia en haluakaan olla kristinuskovainen :) "Jotta se olisi totta, täytyisi muiden olla väärässä" Buddhalaisuus hyväksyy kristinuskon mutta harvemmin toisinpäin. Totuus on siinä että kutsumme asioita eri nimillä vaikka puhumme samoista asioista. Väärinymmärrys johtaa ristiriitoihin, ristiriidat konflikteihin. Joustava kristitty on poikkeus joskaan ei harvinaisuus.

        Mutta sinäkin voisit rukoilla sellaista sydämmeesi. Jeesuksen Kristuksen nimessä eikä kaikenmaailman muiden epäjumalien jne...!


      • ikaros
        ymmärrystä kirjoitti:

        Mutta sinäkin voisit rukoilla sellaista sydämmeesi. Jeesuksen Kristuksen nimessä eikä kaikenmaailman muiden epäjumalien jne...!

        Miksi tarvitsisin ymmärrystä jos kerran ymmärrän jo :) Jos Jeesus eläisi nykypäivänä, ei hän luultavasti suostuisi kuulumaan mihinkään kirkkoon. Hyvyys lähtee sydämestä, ei siitä mihin uskot.


      • kuitenkin
        ikaros kirjoitti:

        Miksi tarvitsisin ymmärrystä jos kerran ymmärrän jo :) Jos Jeesus eläisi nykypäivänä, ei hän luultavasti suostuisi kuulumaan mihinkään kirkkoon. Hyvyys lähtee sydämestä, ei siitä mihin uskot.

        Ihminen on sydämmeltänsä myös paha, ja kyllä sen jotenkin maailmasta huomaa.
        Ihmiselle on annettu mahdollisuus.


      • myös
        ikaros kirjoitti:

        Tuon takia en haluakaan olla kristinuskovainen :) "Jotta se olisi totta, täytyisi muiden olla väärässä" Buddhalaisuus hyväksyy kristinuskon mutta harvemmin toisinpäin. Totuus on siinä että kutsumme asioita eri nimillä vaikka puhumme samoista asioista. Väärinymmärrys johtaa ristiriitoihin, ristiriidat konflikteihin. Joustava kristitty on poikkeus joskaan ei harvinaisuus.

        Erehtyväinen ihminen, jonka tahtona on totella Raamatusta löytyviä käskyjä, ja oppia sen viisauksia.


      • Annastiina
        ikaros kirjoitti:

        Miksi tarvitsisin ymmärrystä jos kerran ymmärrän jo :) Jos Jeesus eläisi nykypäivänä, ei hän luultavasti suostuisi kuulumaan mihinkään kirkkoon. Hyvyys lähtee sydämestä, ei siitä mihin uskot.

        samaa mieltä kanssasi siitä, ettei Jeesus tänäpäivänä maanpäällä eläessään luultavasti suostuisi kuulumaan mihinkään kirkkoon. Loppupelissä sillä ei ole mitään väliä mihin kirkkoon olet kuulunut, vaan sillä mitä sydämessäsi on. Ei kirkko todellakaan ketään pelasta.
        Totta sekin, että hyvyys lähtee sydämestä... jos siellä on tilaa Jeesukselle.

        Sen kummemmasta asiasta uskossa ei ole kyse. Lapsikin (varsinkin hän) sen ymmärtää.


    • VASTAAN

      MULLA 15 V SITTEN KANS OLI TILANNE JOSSA ETSIKON AIKA KULMINOITUI SIIHEN ETTÄ HEITIN LUMPIOT LATTIAAN JA SOPERTELIN JOTESKIN NÄIN: JEESUS ANNA MUN SYNNIT ANTEEKSI JA OTA MULTA TUPAKOINTI POIS.
      SAIN KANS IHANAN RAUHAN HETI JA EKA KUUKAUDEN KULJIN PUOLI METRIÄ ILMASSA MAASTA JA IHMETTELIN ETTÄ MITEN MUUT EI TAJUA TÄTÄ HUIPPU MAHTAVAA JUTTUA. TUPAKKA JÄI HETI POIS VAIKKA NÄIN SIITÄ UNIA VUOSIA. OLIN OMIN VOIMIN YRITTÄNYT TURHAAN SIITÄ POIS.
      TIETENKIN ARKI TULI SITTEN JA LAKIHENKISYYTTÄ JA ERÄMAAKAUSI, MUTTA ARMO KIRKASTUU KYLLÄ JOSSAIN VAIHEESSA KUTEN PAKSUNKIN PILVIVERHON TAKAA JOSSAIN VAIHEESSA AURINKO MURTAUTUU ESIIN.
      IKÄVÄÄ ETTÄ MEILLÄ JEESUKSEEN USKOVILLA ON NIIN PALJON ERISEURAISUUTTA. OMALLA PAIKKAKUNNALLANI TOSIN HELLUNTAISRK:LAISET JA EV.LUT. SEURAKUNTALAISET KÄYVÄT SAMOISSA TILAISUUKSISSA JA RTU-PIIREISSÄ MIKÄ ON MUSTA TOSI HYVÄ KUN SAMAN ISÄN LAPSIA OLLAAN. SIUNATTUA MATKAA!

    • Harmaakarhu.

      Menin hiukan reilu kaksi vuotta sitten operatioon PHKS:ään.Operaation piti olla ssuurehko,mutta nopeasti ohi menevä.Vaan toisin kävi.Akunperin minun piti olemani vain 6 viikkoa sisällä.Vaan hoitojaksosrtani venyi yllättäen 5,5kk:n mittainen.Olin kuulemma luvannut,että jos selviän siitä hommasta hengissä,niin käyn rippikoulun.En nimittäin ollut aiemmin käynyt sitä,eikä minua myöskään ollut kastettu ennen sitä.Sitten koitti se päivä,jolloin rullailin pyörätuolissa ulos ko.hoitolaitoksesta.Kohta kotiutumiseni jälkeen minuun otettiin yhteyttä,että olenko vielä kiinnostunut rippikoulusta.Myönsin näin olevan.Olin nimittäin sairaalassa oloaikanani kolmesti ollut teho-osastolla hoidossa ja kolmisen viikkoa koomassa ja minut oli periaatteessa siunattu jo viimeiselle matkalle,mahdollisuuteni selvitä siitä komplikaatiosta olvat häviävän pienet.Käytännössä olemattomat.Sitten sairaalan ylilääkäri ja teho-osasdton lääkäri kysyivät puolisoltani lupaa saada yrittää vielä kerran.Lupa myönnettiin.Seuraava muistikuva heräämön jälkeen on se,että kuulen usvan läpi sanat:"Älkää olko huolissanne.Tämä mies palaa elävien kirjoihin".Nuo sanat lausui teho-osaston lääkäri vaimolleni.
      Tämä oli minulle sellainen,kouriintuntuva kokemus,että päätin tehdä henkilökohtaisen ratkaisun.Kävin muuten Missio Lahti-tapahtumassa ja olen avoimen raamattupiirin vakituinen kävijä,sekä alfa-kurssin yksi vetäjä.Minulle on valjennut nyt keski-ikäisenä määrättyjä tosiasioita.Suosittelen lämpimästi Teille kaikille.Kuten Raamatussa sanotaan:"Monet ovat kutsutut.Harvat ovat valitut".
      Ennen tätä sairaalakäyntiäni olin vähintäinkin skeptikko uskon asioiden suhteen.Nyt on näkemykseni täysin toisenlainen.Siunausta Teille Kaikille.Jokaiselle erikseen ja kaikille yhdessä.

    • annastiina

      Niin kauan kuin muistan olen uskonut Jumalaan. Jo pikku tyttönä Jeesus oli paras ystäväni, jolle juttelin kaikki murheeni ja iloni. Hänkin puhui minulle. Muistan saaneeni monta rukousvastausta jo kouluikäisenä. Yksi niistä oli se, että äitini lopetti ryyppäämisen. Rakas mummoni rukoili myös puolestani ja kertoi minulle hyvästä Jumalasta ja lauloi virsiä. Erityisesti minulle on jäänyt mieleeni eräs kirkossa käynti kahdestaan mummon kanssa. Menimme ehtoolliselle ja kun pappi siunasi minut, koin valtavan rakkauden ja hyvyyden voiman ympäröivän minut. Olin kuin pumpulissa. Pitkään sen jälkeen tunsin oloni kevyeksi ja olin täynnä iloa ja onnea.

      Monenlaisten vaiheiden kautta jo aikuisena olin tilanteessa, jolloin tuntui, ettei ollut minkäänlaista ulospääsyä. Yhtenä yönä rukoilin, että jos Jeesus olet se joksi minä sinut uskon, AUTA, en jaksa enää! Ja Hän auttoi. Sain jättää koko roskasäkin siihen paikkaan ja koin taas saman ilon ja rauhan, kuin silloin pienenä tyttönä kirkossa. Minulta otettiin kaikki taakka pois ja sain aloittaa alusta.

      Elämä on ollut rikasta ja vaihtelevaa, kaikkine iloineen ja suruineen. Välillä usko on ollut enemmän pinnalla, välillä vähemmän, välillä kokonaan taka alalla. Mutta koskaan en ole sitä kieltänyt. Olen kokenut senkin, mitä on olla lain alla. Silloin olen kuunnellut enemmän ihmistä kuin Jumalaa. Erämaataipaleenkin olen kulkenut.

      Onneksi olen löytänyt uudelleen sen lapsuuden uskon, jossa saan olla oma itseni yrittämättä yhtään mitään. Saan elää armosta ja armossa. Olematta riippuvainen mistään tai kenestäkään muussa kuin Taivaan Isästä.

      Kaiken tämän keskellä Jeesuksen sovitustyö Golgatan keskimmäisellä ristillä on kuulunut aina minullekkin. Sitä en ole koskaan edes epäillyt. En silloinkaan, kun olen tuntenut tämän maailman menon ja murheet vievän mukanaan ja täyttävän mieleni. Tiedän että saan aina palata uudelleen Jeesuksen ristin juurelle. Hän on uskollinen.

      Hän on pitänyt minusta kiinni ja uskon että pitää vastedeskin. Lempeästi hän minua ohjaa.

      Voi kun ihmiset ymmärtäisivät sen, että usko on hyvin yksinkertaisesti saavutettavissa oleva asia. Siihen ei tarvita mitään omia ansioita eikä yrityksiä. Kaikki saavat tulla sellaisina kuin ovat hänen tykönsä. Armo kuuluu kaikille!

    • hienoa

      Onneksi olkoon, hienoa!

    • meitsi_vaa

      Näitä oli hienoa lukea, kiitos kirjoittajille :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      648
      7948
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2234
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2135
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      1703
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1230
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1223
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1104
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      836
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      753
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      732
    Aihe