Kattelin eilen Dr Whota odotellessa Vain elämää-sarjan Vesku-jakson, kolme versiota kuulin ja aika näkemyksiä saa irti miehen tuotoksista. Elastisen Naurava kulkuri oli yllättävä vääntö, jossa originaalibiisi oli vain pohjana uudelle luomukselle, Paulan Lapin kesä-veto...ei hassumpi muttei miksi koko biisiä?
Toni Wirtanen ja Brontosauruksen yö, menetteli olisi voinut olla räväkämpikin tulkita ja sovitus eli ei Toni oikein saanut raivoa päälle tuohon Veskun, Esa Helasvuon ja Marja Rankkalan luomaan musiikilliseen petoliskoon.
Odotan mielenkiinnolla Paula Koivuniemen teemapäivää ja mitä biisejä kuullaan, varmaan esim. Sata kesää tuhat yötä, Aikuinen nainen ym. ovat mukana mutta omalla toivelistallani on yksi hienoimmista Paulan tulkinnoista: En antaa muuta voi, upea biisi kaikinpuolin jossa niin solistin ääni, sovitus, melodia ja tulkinta lyövät kipinää kunnolla.
Ja kuka sen nyt esittäisi, joku Jenni Vartiainen saisi aikaan mahtavan tulkinnan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä toivon että Paulan päivänä kuultaisiin jotain muuta kuin ne puhki kulutetut Aikuinen nainen ja Sata kesää tuhat yötä.
Etenkin se aikuinen nainen, jota poikaporukat karaokessa täyskännissä ulvovat, on ihan puhki kulunut.
Vesku vetää aikuisen naisen, Toni sata kesää, tuhat yötä, Ela vetää kun kuuntelen Tomppaa (Paulaa) muita biisejä en sitten tunnistanutkaa joten en muista niitä.