Missä Clint Eastwoodin elokuvassa?

Muistan lapsuudesta katsoneeni jotain länennelokuvaa missä oli Clint Eastwood näyttelijänä. Yksi kohtaus jäi erityisesti mieleen, siinä Clint Eastwoodiin rooli oli kaiketi jäänyt vangiksi tms. intiaanien leiriin ja koska intiaaneja oli vähän (miehiä lienee tapettu) niin Clintin roolihahmo joutui sekstaamaan ainakin kymmenen naisen kanssa putkeen. Jotenkin noin se meni. Mikähän tuo elokuva on, tietääkö joku?

Kiitos.
7610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hän ei ilmeisesti ole ollut tuollaisessa elokuvassa.

Äänestä

Kit Carson and fucking ten little indians.

Äänestä

On sellainen elokuva kyllä. Clintin piti mennåä sellaseen telttaan tai tiipii ja siellä oli ne naiset ja hänen piti maata jokaisen kanssa siinä toivossa, että tulisivat raskaaksi. En silloin lapsena tajunnut, että ei se taida olla ihan mahdollista, kun siis putkeen sekstaili niiden kanssa ja oli aivan uuvuksissa viimeisen jälkeen.

Äänestä

Kaikkea keksittekin.

Äänestä

Haa, muistin tuollaisen kohtauksen hämärästi (4 naista), mutta en näyttelijää (ei Clint, vaan joku sympaattisempi) tai elokuvan nimeä (Tanssii susien kanssa-tyylinen). Mahtava googlettelutaitoni avulla onnistuin kuitenkin näillä tiedoilla selvittämään nimen:
Pieni suuri mies.
http://www.imdb.com/title/tt0065988/
Dustin Hoffman pääosassa.

Äänestä

"The Beguiled" (1971) elokuvassa Clint Eastwood esittää haavoittunutta jenkkisotilasta, joka pelastetaan etelävaltiolaiseen tyttökouluun. Hänellä on sitten hiukan erilaisia viritelmiä talon naisvaltaisen henkilökunnan kanssa,
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Beguiled

Äänestä
  • Ei se tuokaan taida olla. Clint oli sellaisessa teltassa, ja sen piti mennä hoitamaan ne muistaakseni 10-11 naista sinne tiipiihin. Ei siinä taidettu pahemmin seksiä kuvata, mutta se sitten kun Clint oli pirun puhki sen jälkeen.

    Lienee sitten mahdollista, että näyttelijä olisi ollut joku muu, mutta ei John Waynekään oikein siihen sovi vaikka kuinka yrittäisi sovittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Samuli.. kirjoitti:

Muistan lapsuudesta katsoneeni jotain länennelokuvaa missä oli Clint Eastwood näyttelijänä. Yksi kohtaus jäi erityisesti mieleen, siinä Clint Eastwoodiin rooli oli kaiketi jäänyt vangiksi tms. intiaanien leiriin ja koska intiaaneja oli vähän (miehiä lienee tapettu) niin Clintin roolihahmo joutui sekstaamaan ainakin kymmenen naisen kanssa putkeen. Jotenkin noin se meni. Mikähän tuo elokuva on, tietääkö joku?

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu