mitenkähän mun tuotto-osuuteni käy?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014092318688435_uu.shtml

OP-Pohjolalla raju henkilöstövähennys - Lähes 20 johtajaa saa lähtöpassit
Tiistai 23.9.2014 klo 13.55
Pankkikonserni OP-Pohjola vähentää tuntuvasti johtajiensa määrää.

Yhteensä 19 johtajaa saa lähtöpassit joko irtisanomisten tai muiden järjestelyjen kautta. Entistä vastaavissa tai uusissa tehtävissä keskusyhteisökonsernissa jatkaa 91 johtajaa.

OP-Pohjola kertoi elokuussa alkaneiden yt-neuvottelujen tuloksesta tiistaina. Neuvottelut koskivat yhteensä 113:a johtajaa.

Muutokset ovat jatkoa alkuvuodesta julkistetulle päätökselle lunastaa Pohjola Pankki pois pörssistä. Uuden johtamismallin perustana on kolme liiketoimintalohkoa: pankkitoiminta, vahinkovakuutus ja varallisuudenhoito. Tavoitteena on virtaviivaistaa ryhmän toimintaa ja saada asiakkaan ääni kuulumaan paremmin tuote- ja palvelukehityksessä.

OP-Pohjolan uusi organisaatio tulee voimaan lokakuun alussa.

STT
3138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

OP-Pohjola vähentää väkeä -> vähemmän kuluja -> omistajille eli yksittäisille osuuspankeille jää enemmän rahaa -> osuuspankeilla on paremmat mahdollisuudet maksaa korkoa osuuspääomalle.

Eli hyvä uutinen op:n asiakasomistajien lompakoiden kannalta, puhutaan sitten normaaleista taikka lisäosuuksista.

(em. saattaa toki olla toiveajattelua, etenkin jos noiden poispotkittavien palkkarahat jaetaan jäljellejäävien kesken)

Äänestä

Rahojasi takaisin olet menettänyt ne lopullisesti

Äänestä

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014101918762296_uu.shtml

Vanhukselle pakkomyytiin ikkunat: "Keitäs uudet kahvit ja keskustellaan sen jälkeen!"
Sunnuntai 19.10.2014 klo 15.07
Ikkunakauppiaat painostivat iäkästä rouvaa kahvien äärellä.

Ehkä vakavin yksittäinen tapaus, johon hän on törmännyt, koski erään vanhemman rouvan tekemiä ikkunakauppoja.

- Kaksi miestä kierteli myymässä uusia ikkunoita, ja kun rouva ei heti ovella ostanut, oli sanottu, että entäpäs, jos rouva keittäisikin kahvit, Kelander aloittaa ja jatkaa.

- Kahvien jälkeen oli sitten kysytty, että eikös tehtäisi kaupat. Kun rouva oli kieltäytynyt, oli sanottu, että enpä jos rouva keittäisi uudet kahvit ja keskusteltaisiin sen jälkeen!

Lopulta vanhempi rouva oli suostunut ikkunakauppiaiden ehdotukseen ja pistänyt nimensä alle paperiin, jossa hän sitoutui ostamaan uudet, lähes 10 000 euroa maksavat ikkunat. Seuraavana päivänä oli iskenyt katumus.

- Hän oli älynnyt, ettei hänellä ole tuollaisia rahoja laittaa uusiin ikkunoihin ja lähettänyt peruutuksen sähköpostilla. Kukaan ei ollut kuitenkaan vastannut viestiin, Kelander sanoo.

Lopulta kauppa saatiin kuin saatiinkin purettua, ja rouvan sähköpostiinkin vastattiin Kelanderin keskusteltua asiasta firman esimiehen kanssa.

- Tämä oli valtakunnallinen ikkunafirma, joten kyllä tästä meni Kuluttajaliittoon tieto. Eli, jos tulee ilmi vastaavia huijauksen yrityksiä, niin yrityksen nimi on kyllä jo tiedossa.

AINO KANGASPURO
[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toni. kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014092318688435_uu.shtml

OP-Pohjolalla raju henkilöstövähennys - Lähes 20 johtajaa saa lähtöpassit
Tiistai 23.9.2014 klo 13.55
Pankkikonserni OP-Pohjola vähentää tuntuvasti johtajiensa määrää.

Yhteensä 19 johtajaa saa lähtöpassit joko irtisanomisten tai muiden järjestelyjen kautta. Entistä vastaavissa tai uusissa tehtävissä keskusyhteisökonsernissa jatkaa 91 johtajaa.

OP-Pohjola kertoi elokuussa alkaneiden yt-neuvottelujen tuloksesta tiistaina. Neuvottelut koskivat yhteensä 113:a johtajaa.

Muutokset ovat jatkoa alkuvuodesta julkistetulle päätökselle lunastaa Pohjola Pankki pois pörssistä. Uuden johtamismallin perustana on kolme liiketoimintalohkoa: pankkitoiminta, vahinkovakuutus ja varallisuudenhoito. Tavoitteena on virtaviivaistaa ryhmän toimintaa ja saada asiakkaan ääni kuulumaan paremmin tuote- ja palvelukehityksessä.

OP-Pohjolan uusi organisaatio tulee voimaan lokakuun alussa.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu