Monesti keskustelupalstoilla on vastaani tullut kannanottoja puolesta ja vastaan sen suhteen, miten uskovaisen tulee suhtautua sukupuolisesti poikkeaviin, kuten esim. homoseksuaalisesti käyttäytyviin, pedofiileihin, eläimiin sekaantujiin.
Oma kantani tuohon asiaan on sopusoinnussa Raamatun kanssa, joten minu ei tarvitse hakea kannalleni mistään hyväksyntää.
Lukiessani raamattua Juudaan kirjeestä, huomasin siinä asiaa koskevan neuvon ja kehoituksen, jonka haluan tuoda tänne luettavaksi.
" Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.
Sillä teidän keskuuteen on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.
vaikka jo kerran olette saaneet tietää kaiken, tahdon kuitenkin muistuttaa teitä siitä, että Herra, joka oli pelastanut kansan Egyptistä, toisella kertaa hukutti ne, jotka eivät uskoneet;
ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kehleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomiooon;
samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.
Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan, he halveksivat herrautta ja herjaavat kirkkauden henkiolentoja.
Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!
Nämä sitä vastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä.
Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora!"
miten suhtautua niihin, jota puolustavat irstautta?
5
344
Vastaukset
- huokaus
Jos aikoo rinnastaa homoseksuaalit pedofiileihin ja zoofiileihin, voi samalla rinnastaa uskovaiset skitsofreenikkoihin ja psykopaattimurhaajiin.
Uskikset vankimielisairaaloihin! Miltäs kuulostaa?- Ajatuksia bittiavaruudesta
Oleko tutkinut asiaa?
Mitä tapahtuu ihmisessä hänen tuntiessa himoa eläimeen..tulella leikkimiseen(pyromania),samaan sukupuoleen yms?
Tiedätkö siis mistä kirjoitat ja mistä puhut?
Tiedätkö mitä tuon ihmisen mielessä liikkuu ja mistä asiat alkavat rullaamaan?
Oletko selvillä mitä itse puhut ?
Mistä tulee ajatuksesi alku ja mitä ajatuksissasi tapahtuu?
Kyse on siitä että käytösmallineihin joita omitaan ,ei löydy vastauksia.
Raamatusta kyllä ,mutta ihmismielessä ei.
Siksi on alettu luokittelemaan asioita haittojen mukaisesti.Ympäristöhaittojen.
Silti tämä ympäristöhaittojen kartoitus ei pidä sekoittaa asiaytimiä.
Hienosti kyllä alkuperäinen kirjoitus määrittelee helppoa suhtautumista ihmiselle.
Ei ole ihmisen tehtävä tuomita toista.
Ihminen voi kertoa asioita jotka olisivat totuudellisia ja valheita poistavia.
Valheisiin ei pidä upota.
Ketään ei tarvitse tuhota,koska ihmiset tuhoavat itse itsensä jollei ymmärrä korkeampia ohjeita.
Jos joku närkästyy lukiessaan upeita ajatuksia niin eikö hänellä olisi hätä itsensä kanssa eikä niinkään muiden kanssa?
- Eija_Moilanen
Mitähän lie sitten tämä loppu samassa luvussa tarkoittaa? Täällä on raamattu sivustokin olemassa vastaa sinne jos koet jotain vastattavaa. On sopivaa käytää Raamattua jos keskustelu sitä vaatii. Mutta ei ole asiallista ruveta heittelemään raamatunpaikkoa pilkka mielessä.
20 Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä
21 ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.
22 Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten;
23 toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.
24 Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen,
25 hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Juud. 1&rnd=1098620577697- En ymmärrä suhtautumistasi
Miksi noin suhtauduit asiaan?
Alkuperäinen kirjoitus oli hyvä !
Sinun lisäyksen vain täydentävät sitä.
Missä meni vikaan?
Kertoisitko kun en ymmärrä?
Kiitos. - Eija_Moilanen
En ymmärrä suhtautumistasi kirjoitti:
Miksi noin suhtauduit asiaan?
Alkuperäinen kirjoitus oli hyvä !
Sinun lisäyksen vain täydentävät sitä.
Missä meni vikaan?
Kertoisitko kun en ymmärrä?
Kiitos.Laitan tähän lyhyen selityksen koska opiskelut vievät viikolla aikani ja en voi sillon keskustella.(viime viikolla oli syysloma)
Olen yksinkertaisesti kurkkuani myöten täynnä, sitä että uskovat ovat toistensa tukassa homouden, kasteen ja naispappeuden takia. Ja viellä tullaan inttelemään ateistien sivulle. Mielestäni tuo ei ole mitenkään viksua.
Eikö olisi tärkeämpää että käyttäisimme voimavaramme myös tuohon neuvoon, joka on kyseisen luvun lopussa. Siitä ei kaiketi voi olla erimieltä ja siinä sitä kilvoittelua tarvitaankin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6467936Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662220Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292124- 1441696
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511229Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251218Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991103Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65834Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55751Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7727