Russell - Ei uusia, ei omiamme, vaan Herran

jv luku 5

"”Ei uusia, ei omiamme, vaan Herran”

C. T. Russell käytti Vartiotornia ja muita julkaisuja puolustamaan Raamatun totuuksia ja kumoamaan vääriä uskonnollisia opetuksia ja ihmisten filosofioita, jotka olivat ristiriidassa Raamatun kanssa. Hän ei kuitenkaan väittänyt paljastavansa uusia totuuksia.

Monet papit ja raamatunoppineet olivat 1700-luvun lopulta saakka paljastaneet vääriä opetuksia sielun kuolemattomuudesta ja pahojen ikuisesta piinaamisesta. Näitä paljastuksia oli selostettu perusteellisesti Aaron Ellisin kirjassa Bible Vs. Tradition (Raamattu ja perinne vastakkain), joka oli alun perin julkaistu Isossa-Britanniassa ja jonka George Storrs oli sitten vuonna 1853 julkaissut Yhdysvalloissa. Kukaan ei kuitenkaan tehnyt siihen aikaan yhtä paljon tämän totuuden levittämiseksi kuin C. T. Russell ja hänen toverinsa.

Mitä on sanottava muista Raamatun opeista, joita käsiteltiin Vartiotornissa ja muissa julkaisuissa? Ottiko Russell kaiken kunnian näiden totuuden jalokivien paljastamisesta? Russell selitti: ”Havaitsimme, että eri lahkot ja ryhmät olivat vuosisatojen kuluessa jakaneet Raamatun opit keskenään ja sekoittaneet niihin enemmän tai vähemmän inhimillisiä teorioita ja erheitä – –. Havaitsimme, että Luther ja lähempänä omaa aikaamme monet kristityt olivat selvästi julistaneet tärkeää oppia vanhurskauttamisesta uskon eikä tekojen avulla; että presbyteerit olivat huolellisesti säilyttäneet käsityksen jumalallisesta oikeudesta ja voimasta ja viisaudesta, vaikkakaan eivät olleet selvästi ymmärtäneet sitä; että metodistit arvostivat ja ylistivät Jumalan rakkautta ja myötätuntoa; että adventistit säilyttivät Herran paluuta koskevan kallisarvoisen opin; että baptistit olivat tajunneet kasteopin symboliikan oikein, vaikka olivatkin kadottaneet näkyvistään todellisen kasteen; että jotkut universalistit olivat kauan epämääräisesti vaalineet joitakin ajatuksia ’ennallistamisesta’. Lähes kaikista lahkokunnista siis ilmeni, että niiden perustajat olivat etsineet totuutta, mutta aivan ilmeisesti suuri Vastustaja oli taistellut niitä vastaan ja jaellut väärin Jumalan sanaa, jota hän ei pystynyt kokonaan tuhoamaan.”

Usein esittämästään ajanlaskusta Russell sanoi: ”Kun sanomme ’meidän’ aikalaskumme, me ainoastaan tarkotamme sitä, jota käytämme, Raamatun aikalaskua, joka kuuluu kaikelle Jumalan kansalle, joka hyväksyy sen. Itse asiassa sitä todellakin käytettiin siinä muodossa kuin me sen esitämme jo kauan ennen meidän päiviämme. Kuten me käytämme eri ennustuksia, käyttivät adventistit niitä eri tarkoitusta varten, ja kuten me pidämme kiinni eri opeista, jotka näyttävät erittäin uusilta ja tuoreilta sekä erilaisilta, käytettiin niitä jo kauan sitten eräissä merkityksissä: kuten esimerkiksi valintaa, vapaata armoa, ennalleenasettamista, vanhurskauttamista, pyhitystä, kirkastumista, ylösnousemista.”

Millaiseksi Russell sitten ymmärsi omansa ja toveriensa aseman Raamatun totuuden julistamisessa? Hän selitti: ”Työnämme – – on ollut koota nämä kauan hajallaan olleet totuuden sirpaleet ja esittää ne Herran kansalle — ei uusina, ei ominamme, vaan Herralle kuuluvina. – – Meidän on kieltäydyttävä ottamasta kunniaa edes totuuden jalokivien löytämisestä ja uudelleen järjestämisestä.” Hän sanoi edelleen: ”Työ, jossa Herra on nähnyt hyväksi käyttää meidän pieniä kykyjämme, on ollut vähemmän uudestiluovaa työtä kuin korjaamista, järjestämistä ja sopusointuunsaattamista.”

Russell suhtautui siis hyvin vaatimattomasti aikaansaannoksiinsa. Kuitenkaan niissä ”hajallaan olleissa totuuden sirpaleissa”, jotka hän kokosi ja esitti Herran kansalle, ei ollut Jumalaa häpäiseviä pakanallisia kolminaisuuden ja sielun kuolemattomuuden oppeja, jotka olivat juurtuneet kristikunnan kirkkoihin suuren luopumuksen vaikutuksesta. Toisin kuin ketkään muut siihen aikaan Russell ja hänen toverinsa julistivat kautta maailman Herran paluun ja Jumalan tarkoituksen ja siihen liittyvien asioiden merkitystä."

1

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VT-tutkija

      "Kuitenkaan niissä ”hajallaan olleissa totuuden sirpaleissa”, jotka hän kokosi ja esitti Herran kansalle, ei ollut Jumalaa häpäiseviä pakanallisia kolminaisuuden ja sielun kuolemattomuuden oppeja, jotka olivat juurtuneet kristikunnan kirkkoihin suuren luopumuksen vaikutuksesta. Toisin kuin ketkään muut siihen aikaan Russell ja hänen toverinsa julistivat kautta maailman Herran paluun ja Jumalan tarkoituksen ja siihen liittyvien asioiden merkitystä."
      ___________

      Tämä seuraava Russelin opetus on pakanuutta sanan täydessä merkityksessä ja Jumalan nimissä opetettuna toi hänen nimelleen häpeää. Kristikunnan opettajat, vaikka heitä pakanallisista opeista syyteetäänkin, eivät sentään syyllistyneet mihinkään tähän verrattavaan.
      Russelilta oli oikeus odottaa opetuksia, jotka ohjasivat ihmisiä lähemmäksi Raamatun totuutta - ei opetuksia jotka loitontivat heitä Raamatusta. Väitettiinhän häntä Jumalan välikappaleeksi puhtaan Raamatun totuuden palauttamiseksi.

      Tulkoon valtakuntasi, Raamatun tutkielmia osa III
      C.T.Russell
      Esipuhe
      ...
      Suuri Egyptin pyramiidi. jota käsitellään tässä osassa, ei ole menettänyt vähintäkään mielenkiinnostaan tekijään nähden. Sen alasjohta-va käytävä edustaa edelleenkin kuvannollisesti ihmissuvun alaspäinvievää suuntaa synnin ja kuoleman hallitessa. Ensimäinen ylösnouseva käytävä vastaa edelleen lakitaloutta. Jumalan liittoa Israelin kanssa, joka tehtiin Siinailla, sekä tämän kansan vaellusta lain alaisena. Suuri galleria kuvaa edelleen Kristuksen ja hänen seuraajainsa oppien korkeaa ihanuutta evankeliumikautena. Suuren gallerian yläpään askel edustaa vielä huomattavaa muutosta maailmanasioissa, senkautta että ihminen nostetaan korkeammalle tasolle. Yhteys suuren gallerian yläosan ja kuninkaan huoneen yläpuolella olevien huoneiden kanssa vastaa vielä Herran läsnäoloa aikakauden lopus-sa, alkaen syksystä 1874.
      Emme ole koskaan koettaneet asettaa suurta pyramidla, toisinaan kutsuttu "Raamatuksi kivessä", Jumalan sanan rinnalle tai sen vertai-seksi sellaisena kuin tämä sana esiintyy vanhassa ja uudessa testamentissa - jälkimäiset ovat aina ensi sijassa arvoon nähden. Uskomme vielä edelleenkin, että tämän pyramiidin piirustukset, joka on niin - erilainen kuin kaikki muut pyramiidit, Herra suunnitteli ja varasi pyramiidiksi ja todistajaksi keskelle Egyptin maata ja sen rajalle. (Jesaja 19: 19.) Se kertoo varmastikin aivan toisenlaisen historian kuin mikään muu muistomerkki tältä kaukaiselta ajalta.
      Se vahvistaa Jumalan aikasuunnitelman ihmeellisellä tavalla jokaiselle, joka todella ymmärtää sen. Se pitäisi lukea yhtä suurella mie-lenkiinnolla kuin ensimäisessä painoksessakin, koska sen opetuksissa ei ole tapahtunut mitään muutosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7847
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2127
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      2020
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1611
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1174
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1039
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      701
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      672
    Aihe