Donetskin siviilien joukkomurha

Rahaahifiävastaan

Venäjä vaatii, että Donetskin siviilien joukkomurhasta aloitetaan kansainvälinen tutkinta. Siviilien joukkohautoja on löytynyt alueilta, jotka ovat olleet Ukrainan armeijan hallussa.

Ensimmäinen hauta löytyi Donetskin seudulla sijaitsevasta kaivoksesta. Etyj-tarkkailijoiden läsnä ollessa haudasta nostettiin ulos kolmen miesten ja yhden naisen ruumiit. Kaikki siviilivaatteissa. Uhrit makasivat haudassa kädet sidoittuina. Paikalliset oikeuslääkärit selvittävät, keitä nämä ihmiset ovat ja miten he kuolivat. Mutta heidän kuolemastaan on aloitettava kansainvälinen tutkinta, sanoi asiantuntija Azhdar Kurtov.

-Joukkohaudasta nostetuissa ruumiissa on kidutusten jälkiä. Heidät puukotettiin ja kidutettiin hengiltä. Ruumiista löytyi polttomerkkeja, mm. hakaristeja. Nämä faktat on riittävä peruste kansainvälisen tutkinnan aloittamiselle.

Ukrainan hallituksen länsimaiset kannattajat eivät halua nähdä sen rikoksiaan. Odessan tragedian tutkinnasta ei ole tapahtunut pientäkään edistystä. Kansallismieliset polttivat 2. toukokuuta Odessan Ammattiliittojen talossa elävältä 48 ihmistä. Vielä 200 ihmistä loukkaantui. Venäjän painostuksella Ukraina perusti erikoiskomission tutkimaan Odessan tapahtumia, mutta tutkinta ei ole tuonut neljässä kuukaudessa minkäänlaisia tuloksia. Kansainväliset asiantuntijat eivät ole mukana tutkintatoimissa.

Ukraina ei voi enää paeta vastuuta rikoksistaan siviilejä vastaan, uskoo Venäjän parlamentin ulkoasiainkomitean johtaja Aleksei Pushkov. Venäjä aikoo nostaa asian esille Eurooppa-neuvostossa, Etyjissä ja PACE:ssa.

Viime päivinä Ukrainassa on löytynyt useampi joukkohauta. Paikallisten asukkaiden mukaan sotilaat ampuivat yhteyksistä kapinallisiin epäiltyjä ihmisiä. Joidenkin paikallisten kohtalosta ei vieläkään ole tietoa.

Lähde:
http://finnish.ruvr.ru/2014_09_24/Venaja-vaatii-tutkintaa-Ukrainan-joukkomurhista-4701/
Venäjä vaatii tutkintaa Ukrainan joukkomurhista

18

174

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sappiass

      Kohta venäläiset tutkivat valtaamillaan alueilla "puolueettomasti" ja julistavat sitten ukrainalaisten olevan syyllisiä kaikkeen. Ja Moskovan aivopestyt rys.sät hurraavat maansa objektivistiselle oikeudenmukaisuudelle.

    • Spassi

      Yllätyn jos ei osoittaudu kapinallisten teoksi kuten slovianskista löydetyt haudat ja päiden irtileikkasmistapaukset.

      • Hddsaron

        Natsimerkit viittaavat Ukrainan armeijan puolella taistelleisiin.

        Miksi ette millään voi uskoa edes sitä mahdollisuutta että Teille on väkisin länsimediassa syötetty harhaanjohtavaa ja vääristeltyä tietoa?


      • Spassi
        Hddsaron kirjoitti:

        Natsimerkit viittaavat Ukrainan armeijan puolella taistelleisiin.

        Miksi ette millään voi uskoa edes sitä mahdollisuutta että Teille on väkisin länsimediassa syötetty harhaanjohtavaa ja vääristeltyä tietoa?

        Natseja näkyy olevan molemmin puolin.

        >Teille on väkisin länsimediassa syötetty harhaanjohtavaa ja vääristeltyä tietoa?

        Kaikki venäjän suunnalta tuleva on osoittautunut miltei 100% valheeksi.
        Olen nähnyt videot ja kuvat ja paikallisten haastattelut kapinallisten tekemistä raakuuksista.

        Natsimerkit on helppo piirtää uhriin lavastusmielessäkin.


      • Spassi kirjoitti:

        Natseja näkyy olevan molemmin puolin.

        >Teille on väkisin länsimediassa syötetty harhaanjohtavaa ja vääristeltyä tietoa?

        Kaikki venäjän suunnalta tuleva on osoittautunut miltei 100% valheeksi.
        Olen nähnyt videot ja kuvat ja paikallisten haastattelut kapinallisten tekemistä raakuuksista.

        Natsimerkit on helppo piirtää uhriin lavastusmielessäkin.

        edelliset spassit oli mun.

        Tämä venäjän vastaveto sopii myös 100% venäjän strategiaan, jäätyään kiinni kidutuksista ja joukkomurhista, he koettavat kääntää syyllisyyttä sopivilla väärennyksillä yms.

        henki lähtee pienimmästäkin:
        http://www.ukrainebusiness.com.ua/news/13338.html
        https://news.vice.com/video/russian-roulette-dispatch-63
        (mm. strelkovin allekirjoittamat tappomääräykset on löydetty)

        Päiden irtileikkaamisia on useita, esim:
        https://twitter.com/_Walterfox_/status/508874347722076160/photo/1
        burkonews.info/ukrainian-soldier-told-one-hostages-beheaded-terrorists-just-refused-kneel/
        http://ukraineatwar.blogspot.nl/2014/05/graphic-who-killed-beheaded-woman-in.html

        http://ukraineatwar.blogspot.nl/2014/07/this-is-how-sick-it-can-get-in-lugansk.html
        luultiin kuolleen tuon paskiaisen, mutta ei
        http://ukraineatwar.blogspot.nl/2014/09/graphic-ambush-on-aidar-during.html
        https://twitter.com/lennutrajektoor/status/504273402044375040/photo/1

        venäjän videotehtailua yms:
        http://ukraineatwar.blogspot.nl/2014/08/evidence-of-pow-torture-and-trying-to.html
        http://ukraineatwar.blogspot.nl/2014/08/graphic-warcrime-pow-tortured-and.html
        (tuon kuvaaja on sittemmin tapettu, yllättäen, ja sitten syytetään Ukrainaa, heh)

        mutta kiinni jäävät:
        http://ukraineatwar.blogspot.nl/2014/08/russians-shelling-cities-and-villages.html

        Onhan myös päivänselvää ettei Ukrainalainen omiaan kiduta ja tapa. Eri asia on venäjältä tulleet palkkatappajat ja sairaat natsit.


      • sappiass
        Hddsaron kirjoitti:

        Natsimerkit viittaavat Ukrainan armeijan puolella taistelleisiin.

        Miksi ette millään voi uskoa edes sitä mahdollisuutta että Teille on väkisin länsimediassa syötetty harhaanjohtavaa ja vääristeltyä tietoa?

        Eiköhän suurin into tehdä natsimerkkejä ole natsivihaan yllytetyillä hulluilla rys.sillä. Miksi et näe tätä edes mahdollisuutena?


      • Patilassossi
        sappiass kirjoitti:

        Eiköhän suurin into tehdä natsimerkkejä ole natsivihaan yllytetyillä hulluilla rys.sillä. Miksi et näe tätä edes mahdollisuutena?

        Mikseivät suomalaiset natsit ole lavastamassa Venäjää syylliseksi? Tai ovatkohan sittenkin?


      • sappiass
        Patilassossi kirjoitti:

        Mikseivät suomalaiset natsit ole lavastamassa Venäjää syylliseksi? Tai ovatkohan sittenkin?

        Suomessa ei ole natseja kuin korkeintaan Putlerin saduissa. Tai ne pari hörhöä, jotka ovat natseja, vertautuvat Suomen putinisteihin. Kahjoja, joita ei tarvitse ottaa lukuun missään.


    • Lännen totuus

      Miksi asiaa ei tutkita?
      Taas väärät tekijät,kuten lentokoneen alas ampumisessa.Länsi yrittää peitellä Ukrainan armeijan tekoja.
      Alkaa Poroshenkon ja kumppaneiden tarina olla loppu suoralla.Ei USA ja EU voi loputtomasti suojella rikollisia.

      • Tutkiminen sinänsä helppoa kun kapinalliset on jopa ihan itse kuvanneet tekemiään julmuuksia ja laittaneet ne omille web sivuilleen kaiken maailman ihailtavaksi.


    • >Miksi asiaa ei tutkita?

      Asioita on tutkittu jo pitkään.
      katso: https://news.vice.com/video/russian-roulette-dispatch-63

      >Taas väärät tekijät,kuten lentokoneen alas ampumisessa.Länsi yrittää peitellä Ukrainan armeijan tekoja.

      Venäjä yrittää peitellä ja valehdella. Se vain ei enään onnistu kun totuutta on helposti saatavana paikanpäältä.
      Kukaan muu kuin aivopesty venäläinen ei enään usko mitä venäläismediasta sanotaan. Älä sinäkään.

    • Kansa tietää

      Paikallisten ihmisten haastatteluissa tulee toistuvasti esiin,että Ukainan ameija teloitti siviilejä,joiden epäili avustavan sepaatisteja.

      • joku roti

        Ei tule, valehtelet kuten Venälästen johto ja media. Ne" paikalliset" ihmiset ovat Venäläisiä, eivät Ukrainalaisia.


      • Tosissaan joku roti
        joku roti kirjoitti:

        Ei tule, valehtelet kuten Venälästen johto ja media. Ne" paikalliset" ihmiset ovat Venäläisiä, eivät Ukrainalaisia.

        Itse valehtelet tai olet tietämätön.

        Ne "paikalliset" ihmiset eivät ole sen enempää venäläisiä kuin ukrainalaisia. Haepa YouTubesta Donetskin tasavallan pääministerin haastattelu jossa yksi paikallinen nainen käy jututtamassa pääministeriä. Hän sanoo että hän ei ole UKRAINALAINEN, että he eivät ole ukrainalaisia vaan donetskilaisia.

        Länsi on tällä kertaa yhdessä rintamassa valheen puolella. Minä en saa tästä palkkaa, mutta veikkaa että tähänkin tulee vastaus propagandaattorilta ihan tuntipalkalla.


    • Lännen totuus

      Suomen johtajat ei nähneet Hitleissäkään mitään pahaa,ennenkuin keskitysleiit löydettiin.
      Nyt samanlaista sinisilmäisyyttä Poroshenkon ameijan touhuihin.
      Joukkohaudat on jo löytyneet,mutta vieläkin Suomen hallitus tukee Ukainan johtajia.
      Herätkää jo.
      Totuus tulee esiin pian,sitten on noloa alkaa takinkääntäjäksi.

      • sappiass

        Ei vaan samanlaista Putlerin kanssa. Putler valloitellut naapurimaita toisensa jälkeen, eikä edes kauppasaartoa ole julistettu.


    • Valitettavasti

      Suomi on täysin riippuvainen Venäjältä tuotavasta energiasta.Joten se kauppasaarto olisi melko tuhoisa Suomelle.

      • sapiass

        Höpönlöpön. Energiaa saa vaikka metsät polttamalla.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1682
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      869
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      634
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      608
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      90
      606
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe