Millainen puoluekoostuma seuraavalla hallituksella?

Viime kuukausien gallupeissa kokoomus ja kepu ovat keikkuneet kärjessä jokseenkin samalla kannatuksella. Elo-syyskuun vaihteessa Taloustutkimuksen kyselyssä kepua kannatti 21,3 % vastaajista, kokoomusta 21,2 %, ja samoihin aikoihin tehdyssä Ylen ja Iltalehden kyselyssä kepun kannatus oli 21,2 % ja kokoomuksen 20,8 %. Muutama päivä sitten Hesarin teettämässä kyselyssä kokoomus oli taas muutamalla prosentin kymmenyksellä ”niskan päällä” molempien puolueiden kannatuksen keikkuessa hiukkasen yli 20 %:ssa. Kysely osoitti sekä demarien että persujen nostaneen kannatustaan niin, että ne olivat enää vain n. neljä prosenttiyksikköä noiden kahden takana.

Ensiksi mainitsemani kyselyn tulokset löytyvät netistä, toisen kyselyn tuloksia en löydä ja olen jo hävittänyt Hesarinkin, jossa niistä oli, mutta jokseenkin tuollaisia ne tulokset olivat.

Enää ei siis voida puhua kahdesta kannatukseltaan suuresta puolueesta, vaan puoluekentässämme on neljä keskisuurta puoluetta ja joukko selvästi pienempiä. Noista neljästä kolme yhdessä pystyisivät helposti muodostamaan toimivan enemmistöhallituksen, jos vain keskenään ohjelmasta sopuun pääsisivät.

Hallitus muodostettaneen joko kokoomuksen tai kepun johdolla. Vaikka demarien ja persujen nousutrendi jatkuisi - ja voi hyvinkin jatkua - tuskin niistä kummastakaan tulee vaaleissa suurin puolue, jolla olisi ensisijainen oikeus muodostaa hallitus. Mutta mitkä olisivat halutuimmat hallituskumppanit kepulle, mitkä kokoomukselle? Ja kumman noista johtamaan hallitukseen nuo kaksi muuta keskisuurta mieluummin menisivät? Noilla kahdella pienemmällä keskisuurella voi nimittäin olla ratkaisevan suuri vaikutusvalta tulevan hallituksen puoluekoostuman suhteen.

Soini on ilmoittanut, että persut eivät halua mennä kokoomuksen johtamaan hallitukseen, eikä ”takiaispuolueita” huolita hallitukseen, jossa persut mukana ovat. Demarit eivät ole asettaneet vastaavia ennakkoehtoja minkään puolueen suhteen. Ne ilmeisesti siis menisivät myös kokoomuksen johtamaan hallitukseen, varsinkin, jos heidän nyt hieman kasvuun päässyt kannatuksensa jatkuu. Tuolloin persujen olisi pakko jäädä oppositioon, mikäli heidän johtajansa olisi sanansa mittainen mies.

Mutta jos kepu pääsisi muodostamaan hallituksen, persut siihen kyllä menisivät. Myös demarit olisivat varmaan haluttu hallituskumppani kepulle - ja kepu demareille, sillä kumpaakin näkyy vanha punamultasuola janottavan. Mutta voitaisiinko toiseksi kannatetuin puolue, kokoomus, jättää oppositioon? Olisi kai pakko, jos persut halutaan mukaan, kuten ilmeisesti niin kepu kuin demaritkin sen haluaisivat, jottei se jäisi oppositioon heidän kannatustaan nakertamaan.

Kokoomus saattaisi mielelläänkin jäädä oppositioon kasvattamaan kannatustaan ja katsomaan sivusta, miten hallituksen on pakko tehdä kaikki se, jota kokoomus halusi tehtävän ja jota nuo oppositiossa olleet puolueet vimmatusti vastustivat!

Olkoon seuraava hallituksemme kepu- tai kokoomusjohtoinen, toivottavaa olisi, että siinä olisi mukana kolme noista neljästä keskisuuresta puolueesta. Silloin se olisi toimintakykyinen enemmistöhallitus. Suomella ei olisi enää varaa sellaiseen ”tilkkutäkkihallitukseen” kuin on tämä nykyinen, joka mahdottomasta koostumastaan johtuen ei ole voinut tehdä sitä, mitä olisi tarvittu ja mitä olisi pitänyt tehdä. No, ”takiaispuolueista” ruotsalaiset tulevat tietysti mukaan olipa hallitus kokoomus- tai kepujohtoinen, mutta vihreiden lienee nyt mahdotonta lähteä kummankaan johtamaan hallitukseen noista kummastakin jyrkästi poikkeavien ydinvoimakantojensa vuoksi. Toivottavaa olisi myös vasurien ulosjäänti, ja jos kokoomus muodostaa hallituksen, ei se varmaan vasureita mukaan nyt huolisikaan, kepusta en ole ollenkaan yhtä varma.

Onneksi tämä nykyhallitus viimekuukausikseen tuli yhtenäisemmäksi, mutta eihän se noiden ”takiaispuolueiden” varassa nytkään ole mikään kunnon enemmistöhallitus. Säröä sen toimintaan näkyy kyllä tulevan edelleen sisältäkin, kun demarit ovat Rinteen johdolla alkaneet tehdä vaalityötä, joka ilmeisesti on jo tuottanut tulostakin edes hieman nostaen historiallisesti surkeaa demarien kannatusta.
29161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat
  • Aloittaja

    Ei ollut tuollaista syytä, miksipä olisi, en ymmärrä. Ja kyllä minä löysin tuon lehtiartikkelin, mutta siinähän ei ole puolueiden kannatuslukemia. Lehdessä tuon jutun ohessa sellainen taulukko oli, mutta satuin juuri tänä aamuna kaupassa käydessäni viemään melkoiseksi pinoksi kertyneitä lehtiä matkan varrella olevaan paperikeräyslaatikkoon.

    Äänestä

  • UPDATE_10586140 kirjoitti:

    Helsingin Sanomien kyselyn perusteella neljän suurimman puolueen ero on kutistumassa, vaikkakin muutokset mahtuvat virhemarginaaliin.

    Kokoomuksen (21,2 %) kannatus on laskenut, kun taas perussuomalaisten (16,9 %) ja SDP:n (15,9 %) suosio noussut. Keskustaa kannattaa nyt tasan 20 prosenttia.

    Opposition keskustaa, vasemmistoliittoa, vihreitä ja perussuomalaisia kannattaa lähes 54 prosenttia vastaajista, kun taas hallituksessa istuvien kokoomuksen, SDP:n, RKP:n ja kristillisdemokraattien suosio jää alle 45 prosenttiin.

    TNS Gallup haastatteli lähes 2 300 suomalaista elo-syyskuussa. Virhemarginaali on noin kaksi prosenttiyksikköä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    antipersukepuli kirjoitti:

    Joo, noinhan se tilanne on viimeisen gallupin mukaan. Oikein siis muistin.

    Sillä ei ole merkitystä tähän hetkeen, jos oppositiopuolueiden kannatus mielipidemittauksissa on suurempi kuin hallituspuolueiden. Eduskunnassa sentään on hallituspuolueilla aavistuksen suurempi edustus kuin oppositiolla, joka merkittävästi on kasvanutkin vasureiden ja vihreiden sinne siirryttyä. Enpä usko, että kovin yhtenäinen on tuo oppositiokaan, joka siis koostuu kepulaisista, persuista, vasureista ja vihreistä. Toivottavasti yhtenäisempi on seuraavan hallituskauden oppositiokin, olipa hallitus kokoomuksen tai kepun johtama.

    Äänestä

  • UPDATE_10586140 kirjoitti:

    Ei ollut tuollaista syytä, miksipä olisi, en ymmärrä. Ja kyllä minä löysin tuon lehtiartikkelin, mutta siinähän ei ole puolueiden kannatuslukemia. Lehdessä tuon jutun ohessa sellainen taulukko oli, mutta satuin juuri tänä aamuna kaupassa käydessäni viemään melkoiseksi pinoksi kertyneitä lehtiä matkan varrella olevaan paperikeräyslaatikkoon.

    Yläfemma, selfie ja ryhmäghali puree. Kyllä nuo hesalaiset ovat ihan saatanan typeriä.

    Äänestä

Kokkareet tippuu kaikenaikaa.
Keskusta nousee.
Perussumalaiset näyttää jämähtäneen siihen.
SDP tippuu, mihin päätynee.

Odotan vielä enne vaaleja keskustalle 25 %
Kokkareille alle 20 %

Äänestä
  • Kunhan nyt vihreät ja vasurit pysyy hallituksesta sitten poissa.
    Tuntuvat niin tyhjiltä. Heillä vain homojen kirkkovihkimiset.
    Ja kylmänmaan oman energian vastustaminen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Minä en tuossa avauksessani ennustellut mitään, kartoitin vain nykyistä tilannetta ja hieman spekuloin erilaisilla lähitulevaisuuden mahdollisuuksilla.

    Mutta hyvä, että sinä ennustit. Tuollainen ennustus on minulle erityisen mieluinen. Olen nimittäin nähnyt tuloksen olevan aina päinvastainen palstan ennustajaeukkojen ennustuksille.

    ennustit täysin nappiin.

    "Rako kasvaa..."

    Äänestä

  • UPDATE_10586140 kirjoitti:

    Minä en tuossa avauksessani ennustellut mitään, kartoitin vain nykyistä tilannetta ja hieman spekuloin erilaisilla lähitulevaisuuden mahdollisuuksilla.

    Mutta hyvä, että sinä ennustit. Tuollainen ennustus on minulle erityisen mieluinen. Olen nimittäin nähnyt tuloksen olevan aina päinvastainen palstan ennustajaeukkojen ennustuksille.

    http://alturl.com/g93zr

    Äänestä

  • http://alturl.com/g9 kirjoitti:

    Kepuhomppeli poitsu on vihdoin löytänyt kiinnostuksiaan vastaavan palstan. Nyt ei enää tarvii vain kapin munakarvoista unelmoida.

    Äänestä

  • http://alturl.com/g9 kirjoitti:

    Kiitos Kapi! Missä saate, oliko lipsaus?

    Äänestä

Mitä avauksessa on asiaa? Itsestäänselvyyksistä jorinaa ja galluppien kertaamista.

Äänestä
  • Aloittaja

    No, siinäpä sitten on tullut täysipainoista poliittista analyysia nykytilanteesta ja tulevista mahdollisuuksista. Lähes yhtä hyvin asiaan kiinnittyvää kuin tuo seuraava varastetulla Osmium 76 nikillä esitetty.

    Äänestä

Paloheinän paksulla pojalla peppu kasvaa ja pieruvako ruskistuu...

Äänestä
Aloittaja

Asuukohan minussakin pieni persu? Avaukseni aiheesta täysin poiketen täytyy tämän avaukseni tämäniltaiseksi lopuksi puoleltani tulla pohtimaan tällaista, kun äsken katselin tuon Pressiklubin. Huomasin nimittäin yhtyväni siinä esiintyneen nuorten persujen Simon Elon mielipiteisiin paljon useammin kuin toisen keskustelijan, taideyliopiston rehtorin Tiina Rosenbergin näkemyksiin.

Tuo hieman hämmensi minua, kun Tiina on kansainvälisesti tunnustetuimpia suomalaisia ja itsekin olen uskonut olevani kansainvälistä kokemustakin omaavana varsin avarakatseinen myös tuossa ohjelmassa esillä olleissa asioissa, ja minua on tällä palstalla usein ärsyttänyt varsinkin kepulaiselta taholta tullut ahdaskatseisuus, jota olen pitänyt ainakin hyvin nurkkakuntaisena, jollen en asianomaisten typeryytenä.

Minua ei vähääkään häiritse Suomen muuttuminen monikulttuurisemmaksi tänne muualta tulevien johdosta, päinvastoin pidän sitä rikkautena. Ja olen sitä mieltä, että Suomenkin muiden eurooppalaisten sivistysmaiden tavoin pitää ottaa vastaan myös pakolaisia, jotka ovat lähteneet kotimaastaan hakemaan turvapaikkaa meiltä, kun ovat joutuneet hengenvaaraan tai elämänsä on tullut muuten mahdottomaksi kotimaassaan.

Mutta persujen Elon tavoin olen myös sitä mieltä, että etusija tulisi työperäisellä maahanmuutolla, koska siinä palveltaisiin sekä muuttajien että Suomen etua. Kukapa tänne haluaisi töihin tulla, jos hänellä olisi yhtä hyviä töitä kotimaassaan. Parempaa elämää hakeakseen lähti Kekkosen aikaisesta Suomesta Ruotsiin lähes puoli miljoonaa suomalaista, joiden panos on ollut merkittävä Ruotsin rakentamisessa sellaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi, jollaisena se aivan aiheellisesti on saanut tunnustusta ja arvostusta kaikkialta maailmasta.

Vaikeaa minulle on jakaa tänne muualta tulevia eri kategorioihin, enkä niin haluaisi tehdä, mutta pakostakin nyt jouduin niin hieman tekemään. Eli siis asuukohan minussakin pieni persu? Koskahan myös kepun taholta tulisi jotakin sellaista, joka saisi minut toteamaan, että minussakin saattaa asua myös pieni kepuli? Ei minulla mitään olisi sitä vastaan. Onneksi tuo takavuosien iskulause ”jokaisessa meissä asuu pieni lehmä” ei ollut ”kepua lähellä olevan” hyvän työnantajani Valion lanseeraama, vaan se tuli Arlalta, jonka jälkeen olen karsastanut lehmän sisälleni saamista niin, että olen Matti Vanhasen tavoin pyrkinyt laittamaan sen firman tuotteet boikottiin.

No, onhan minun rehellisyyden nimessä todettava, että kyllä kai minullakin on hieman taipumusta ajatteluun, jota joku voisi pitää rasistisenakin, vaikka omasta mielestäni se ei sellaista ole. Kyllä myös minä meidän muiden suomalaisten tavoin pidin meitä suomalaisia eräitä muita parempina ainakin aikoinaan ollessani rauhanturvatehtävissä Siinailla. Meidän sotilaamme vartiopaikoillaan CP:llämme ja OP:llämme uskalsivat seisoa yölläkin yksin vartiossa, kun ghanalaisilla piti olla parivartiot siksi, että yksin ollessa olisi pelottanut liiaksi. Eikä käsityksemme indonesialaisista rauhanturvasotilaista ollut paljonkaan parempi, vaikka Siinain joukkojen ylin komentaja oli indonesialainen kenraali Rais Abin, jota jotkut koiranleuat Riisiapinaksi nimittelivät.

Mutta en kai sittenkään ole kovin rasistinen, kun minua ei vähääkään häiritse se, että kaupungilla liikkuessani yhä enemmän kohtaan pitkissä kauhtanoissaan liikkuvia naisia ja mustakasvoisia ihmisiä. Päinvastoin pidän sitä rikkautena, joka täällä kotikaupungissani Helsingissä on suurempi kuin missään muualla Suomessa. Eilen asioidessani Stockalla kassalla asioi edessäni pitkässä puvussaan oleva huivipäinen nuori nainen, ja kun hän sen ehkä mielenkiintoni häntä kohtaan huomasi, miten hyvältä tuntuikaan, kun hän ostoksensa maksettuaan minuun päin kääntyessään väläytti minulle oikein kauniin hymyn kauniiden kasvojensa vitivalkoisella hammasrivillään!

Avauduinkohan nyt liikaa? No, jos niin tein, syy ei ehkä ole minun, vaan ehkä noiden viinilasillisten, jotka olen tullut jo illan mittaan nauttineeksi. Mutta nyt vielä yksi lisää ja sitten iltapesuille ja sen jälkeen vuoteeseen, ehkä jopa ilman kirjaa tällä kertaa! Hyvää yötä kaikille ja jaksamista myös tärkeään työhönsä jääville palstapäivystäjille!

Äänestä
  • sitä on sinnitelty myöhään iltaan asti. Ja huomattu että itsessä asuu pieni persu. Mutta ei ole huomattu, että itsellä on suuri persE. Sieltä tuommoset jutut tulee.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Vai viinan voimalla kirjoitti:

    sitä on sinnitelty myöhään iltaan asti. Ja huomattu että itsessä asuu pieni persu. Mutta ei ole huomattu, että itsellä on suuri persE. Sieltä tuommoset jutut tulee.

    En nauttinut eilen illalla viinaa, vaan hyvää viiniä muutaman lasillisen. Viinalla ja viinillä on ero. Palstalla nähdyistä päätellen vaikuttaa siltä, että eräät muut ovat ottaneet vahvastikin viinaa rohkaistuakseen tänne tulemaan. Minä en tarvitse sellaista ”rohkaisua” täällä enkä muuallakaan, missään tilanteessa. Tiettyjä tilanteita ajatellen kun viinasta sanotaan, että ”halun se nostaa, mutta kyvyn se laskee”.

    Äänestä

  • Vai on sitä somalityttöjäkin tsiikailtu sillä silmällä. Vanha irstailija. Niiden kaapujen alle sinä et pääse. Jos pääsisitkin, olisko sinusta minkään tekijää?

    Äänestä

On hienoa että Kapi vihdoinkin puhuu ongelmastaan avoimesti. Humalassa kirjoittelu on monen persun ongelma ja Kapi nyt itse kertoo kuuluvansa joukkoon.

Äänestä
  • Aloittaja

    No, jos kirjoitin tuon tarkoittamasi humalassa, pystyn kirjoittamaan humalassakin noin hyvin. Sinä ja eräät muut pystytte vain tuollaisiin ruiskaisuihin selvinkin päin.

    En toki ollut tuota kirjoittaessani eilen illalla humalassa, joskin hieman viinin vaikutuksen alaisena niin, että mieli avautui ja juttu luisti; luistaa se toki minulta ilman viiniäkin, ”ei sitä muutoin”… no, jääköön jatkamatta. Ja kun juon viiniä, ajattelen samoin kuin Omar Khaijam (vaikka minä en olekaan muslimi):

    Kun juon, niin en juo juonnin takia,
    Koraanin rikkoa en tahdo lakia -
    vain tahdon minää vailla Henkeen yhtyä!
    Sen vuoksi viisaista on viini makia.

    Tämän vielä heitin tälle avaukselleni, mutta enempää ei minulta tule ihan lähipäivinä. On tulossa oikein kiva viikonloppu. Työmatkaltaan Kiinasta palaava poikani käy luonani ennen kuin jatkaa matkaansa kotiinsa Karjaalle, ja luokseni tulee myös naisystäväni, jonka kanssa varmaan nautiskelemme hieman viiniäkin. Ja maanantaina lähdemme yhdessä evp-yhdistykseni Tallinnan matkalle. Joten päätän tämän vielä Omar Khaijamin viisaisiin sanoihin:

    Tulevan päivän huolet mielestäsi heitä
    ja menneest` älä itke kaipuun kyyneleitä!
    Juo viiniä ja sulohuulten hurmaa;
    Niin aikasi ei lennä turhaan tuulen teitä!

    Äänestä

Aloittaja!
Mitä tarkoittaa puoluekoostuma? Ei ole sanakirjassa. Tarkoitatko puoluekostuma?
Ei ole sitäkään. Housus on kosteat

Äänestä
  • Puoluekoostuma on selvää suomea. Tarkoittaa, mistä jokin koostuu. Nykyinen hallitus koostuu enää vain kokoomuksesta, demareista, ruotsalaisista ja kristillisistä.

    Monkerrus ei ole suomea. Tarkoitat varmaan mongerrusta. Sitähän viestisi on.

    Äänestä

Jokseenkin noin maan politiikka nyt makaa ja noita tulevia mahdollisuuksia tarjoaa. Et sanonut kumpi sinulle olisi mieluisempi, kokoomusjohtoinen vai keskustajohtoinen hallitus? Vitsi, vitsi. Eikö sinua kuitenkin tietääkseni entisenä demarina sureta, että demarien kannatus on nyt historiallisen surkea, omilla sanoillasi?

Äänestä

Paloheinän paksu ennusti pari kuukautta sitten, jotta "Rako kasvaa"

Kerrankin se oli täysin oikeassa.

Äänestä

Ei hallituksen koostumus ole muuta kuin sama meno jatkuu, jos kokoomus ja demarit liittyvät Kepun jatkoksi.
Mutta jos Kepu ja Ps. ja ehkä demarit liittyvät, niin voi olla toivoa, että vihdoinkin hallitus omaa Suomen parasta.

Kokoomus taas yhdessä Kepun ja demarien kanssa, suoltaa lähes samaa politiikkaa kuin ennen, ja joka johti Suomen tähän onnettomaan tilaan.

Moniarvoisuus ei ole hyvä, jos vieras kattaa pöydän, Mitä tule pakolaisperäiseen maahanmuuttoon, niin sekään ei ole suotavaa. jos pakolaiseksi korva merkitään raavas mieshenkilö, jolla olisi tehtävä omassa maassaan, pistää asit järjestykseen. Hyvä esimerkki on. Lieksan kaupunki, jonka työttömyys luvut huitelevat yli 20%:ssa ja sosiaalitoimi syö varoja enemmn kuin on tarpeen,

Miksi olemme niin hiivatin sinisilmäisiä, että emme huomaa mitä omassa maassamme tapahtuu. Saamme vieraiksemme lauman virolaisia (ei millään pahalla Viron kansa) Joiden työaika sekä työpalkka ovat alle kaiken normien. Missä on se kuuluisa demarien ammattijärjestö, joka kaiken tämän sallii. Samalla oma kansa makaa työnvälitystoimen riesana. Osa jo luopunut hakemasta töitä.

Jos uusi tuleva hallitus ymmärtäisi vähänkään tilannetta, se löisi tilanteen poikki. Neuvottelisi EU maksun alas ja lopettaisi vastoin lakia annetut avustukset Kreikan ja Saksan pankki sijoittajille Kreikan varjolla.

Paras olisi poikkeustila, jossa lopetettaisiin maahan muutto, niin työperäinen (kun ei ole työtä omillakaan) kuin pakolaissellainen.
Katsottaisiin mitä voidaan tehdä ja miten tästä eteenpäin. Ei se mene niin, että silmät ummessa otamme maahamme lisää väkeä, koska ei ole realistista saada väki työhön ja oma hyvinvointi edes sellaiseksi, että kerjäläiset käyvät soppaluukuilla, kun ei ole tuloja.

Tämä kaikki on järjen köyhyyttä. tappelemme jo nyt keskenämme ja haukumme omiamme sen kuin vain ehdimme. maamme kansa ei ole se sama, joka taisteli maamme puolesta ja piti isänmaatamme sen arvoisena.

Toivotaan, että edes ps. puolue ärähtäisi kunnolla, kun nuo muut ovat sellaista juu juu porukkaa pakolaisineen ja kukkahattutäteineen ja peräkammaripoikineen. Näin maamme on kohta Kreikka ja sen myötä kerjäämme jokainen leipäämme suuren Saksan ja Ranskan almuina.

Valitettavasti kertomukseni tuntuu hyvin utopistiselta, sillä suuri raha ratkaisee. ja Jumalalta kasvun toivoo, mukaillen Saarijärven Paavoa.

Äänestä
  • Toivottavasti Paavi ja Soini saavat toiveesi mukaisesti piikkilanka-aidan Suomen ympärille, kuusenkävyillä maksamisen takaisin ja kaikki suomalaiset elättäisivät itsensä toistensa selkiä pesemällä.

    Äänestä

"pers.älyköt"

Ei tarvitse olla kummoinenkaan "älykkö" kun huomaa tilanteen. Sanontahan on, "Niin maa makaa, kuin petaa"! Jo kansakoulun alaluokilla opimme vähennys ja jakolaskun. Sen voimin, on helppo pistää lukuja järjestykseen.

On olemassa myös ns. laskettu aika niin menneisyyteen kuin tulevaisuuteen. Mitä menneisyydessä on tehnyt, se tulee tulevaisuudessa eteen.

Elämme valhemaailmassa, jossa kuvitteelliset tulot ja unelmat täyttyvät. Suomen politiikot ovat menneet ajassa liian pitkälle. Heille luvut, olkoon sitten raha tai muu omaisuus, on käyttötavaraa. Heille on aivan samantekevää, miten maan käy, kunhan saavat käyttää valtaansa ja sanella ehdot, millä tavis kansa elää.

Heille on samantekevää Suomen tilanne, kunhan saavat leikkiä suurta sankaria EU:n helmassa. He myös kuvittelevat Saksan rinnalla, että Suomi saa pitää sen kolmen kovan A:n,
He eivät tajua, että maamme teollisuus haara on hyvin kapea ja maailmassa tilanne on huono. Velkaa on enemmän kuin jaksavat maksaa.

Velkaa on otettava, ei kukaan tajua sitä, että jokaisessa kunnassa on sote oltava jokseenkin kunnossa. Emme voi siirtää vastuuta Helsingin kaavailemalle Metropolille, meillä on omat murheemme itse kullakin.

Herrat elää toivossa, että simsalabim! Taika sauva heilahtaa ja rahahanat aukeavat, kansa voi hyvin pikkutakkimiehet porskuttavat ja viski virtaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_10586140 kirjoitti:

Viime kuukausien gallupeissa kokoomus ja kepu ovat keikkuneet kärjessä jokseenkin samalla kannatuksella. Elo-syyskuun vaihteessa Taloustutkimuksen kyselyssä kepua kannatti 21,3 % vastaajista, kokoomusta 21,2 %, ja samoihin aikoihin tehdyssä Ylen ja Iltalehden kyselyssä kepun kannatus oli 21,2 % ja kokoomuksen 20,8 %. Muutama päivä sitten Hesarin teettämässä kyselyssä kokoomus oli taas muutamalla prosentin kymmenyksellä ”niskan päällä” molempien puolueiden kannatuksen keikkuessa hiukkasen yli 20 %:ssa. Kysely osoitti sekä demarien että persujen nostaneen kannatustaan niin, että ne olivat enää vain n. neljä prosenttiyksikköä noiden kahden takana.

Ensiksi mainitsemani kyselyn tulokset löytyvät netistä, toisen kyselyn tuloksia en löydä ja olen jo hävittänyt Hesarinkin, jossa niistä oli, mutta jokseenkin tuollaisia ne tulokset olivat.

Enää ei siis voida puhua kahdesta kannatukseltaan suuresta puolueesta, vaan puoluekentässämme on neljä keskisuurta puoluetta ja joukko selvästi pienempiä. Noista neljästä kolme yhdessä pystyisivät helposti muodostamaan toimivan enemmistöhallituksen, jos vain keskenään ohjelmasta sopuun pääsisivät.

Hallitus muodostettaneen joko kokoomuksen tai kepun johdolla. Vaikka demarien ja persujen nousutrendi jatkuisi - ja voi hyvinkin jatkua - tuskin niistä kummastakaan tulee vaaleissa suurin puolue, jolla olisi ensisijainen oikeus muodostaa hallitus. Mutta mitkä olisivat halutuimmat hallituskumppanit kepulle, mitkä kokoomukselle? Ja kumman noista johtamaan hallitukseen nuo kaksi muuta keskisuurta mieluummin menisivät? Noilla kahdella pienemmällä keskisuurella voi nimittäin olla ratkaisevan suuri vaikutusvalta tulevan hallituksen puoluekoostuman suhteen.

Soini on ilmoittanut, että persut eivät halua mennä kokoomuksen johtamaan hallitukseen, eikä ”takiaispuolueita” huolita hallitukseen, jossa persut mukana ovat. Demarit eivät ole asettaneet vastaavia ennakkoehtoja minkään puolueen suhteen. Ne ilmeisesti siis menisivät myös kokoomuksen johtamaan hallitukseen, varsinkin, jos heidän nyt hieman kasvuun päässyt kannatuksensa jatkuu. Tuolloin persujen olisi pakko jäädä oppositioon, mikäli heidän johtajansa olisi sanansa mittainen mies.

Mutta jos kepu pääsisi muodostamaan hallituksen, persut siihen kyllä menisivät. Myös demarit olisivat varmaan haluttu hallituskumppani kepulle - ja kepu demareille, sillä kumpaakin näkyy vanha punamultasuola janottavan. Mutta voitaisiinko toiseksi kannatetuin puolue, kokoomus, jättää oppositioon? Olisi kai pakko, jos persut halutaan mukaan, kuten ilmeisesti niin kepu kuin demaritkin sen haluaisivat, jottei se jäisi oppositioon heidän kannatustaan nakertamaan.

Kokoomus saattaisi mielelläänkin jäädä oppositioon kasvattamaan kannatustaan ja katsomaan sivusta, miten hallituksen on pakko tehdä kaikki se, jota kokoomus halusi tehtävän ja jota nuo oppositiossa olleet puolueet vimmatusti vastustivat!

Olkoon seuraava hallituksemme kepu- tai kokoomusjohtoinen, toivottavaa olisi, että siinä olisi mukana kolme noista neljästä keskisuuresta puolueesta. Silloin se olisi toimintakykyinen enemmistöhallitus. Suomella ei olisi enää varaa sellaiseen ”tilkkutäkkihallitukseen” kuin on tämä nykyinen, joka mahdottomasta koostumastaan johtuen ei ole voinut tehdä sitä, mitä olisi tarvittu ja mitä olisi pitänyt tehdä. No, ”takiaispuolueista” ruotsalaiset tulevat tietysti mukaan olipa hallitus kokoomus- tai kepujohtoinen, mutta vihreiden lienee nyt mahdotonta lähteä kummankaan johtamaan hallitukseen noista kummastakin jyrkästi poikkeavien ydinvoimakantojensa vuoksi. Toivottavaa olisi myös vasurien ulosjäänti, ja jos kokoomus muodostaa hallituksen, ei se varmaan vasureita mukaan nyt huolisikaan, kepusta en ole ollenkaan yhtä varma.

Onneksi tämä nykyhallitus viimekuukausikseen tuli yhtenäisemmäksi, mutta eihän se noiden ”takiaispuolueiden” varassa nytkään ole mikään kunnon enemmistöhallitus. Säröä sen toimintaan näkyy kyllä tulevan edelleen sisältäkin, kun demarit ovat Rinteen johdolla alkaneet tehdä vaalityötä, joka ilmeisesti on jo tuottanut tulostakin edes hieman nostaen historiallisesti surkeaa demarien kannatusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu