Venäjä vaatii tutkimusta Itä-Ukrainan siviilien joukkomurhista
Ensimmäinen hauta löytyi Donetskin seudulla sijaitsevasta kaivoksesta. Haudasta nostettiin Etyj-tarkkailijoiden läsnä ollessa kolmen miesten ja yhden naisen ruumiit. Kaikki siviilivaatteissa. Uhrit makasivat haudassa kädet sidottuina. Paikalliset oikeuslääkärit selvittävät, keitä nämä henkilöt ovat ja miten he kuolivat.
Heidän kuolemastaan on aloitettava kansainvälinen tutkinta, sanoi asiantuntija Azhdar Kurtov.
"Joukkohaudasta nostetuissa ruumiissa on kidutusten jälkiä. Heidät puukotettiin ja kidutettiin hengiltä. Ruumiista löytyi polttomerkkejä, mm. hakaristejä. Nämä faktat on riittävä peruste kansainvälisen tutkinnan aloittamiselle.
Viime päivinä Ukrainassa on löytynyt useampia joukkohautoja. RT Newsin mukaan ainakin kolme erillistä joukkohautaa on löydetty. Paikallisten asukkaiden mukaan sotilaat ampuivat ihmisiä sen vuoksi, että heillä epäiltiin olleen yhteyksiä kapinallisiin. Joidenkin paikallisten asukkaiden kohtalosta ei vieläkään ole tietoa.
Tätä arvoyhteisöä Tuomioja tukee?
3
50
Vastaukset
Ei ollut ensimmäinen. Kapinallisten jäljiltä on löytynyt jo aikaisemmin joukkohautoja mm. sloviansk:sta.
Runsaasti on kidutuksesta, päiden irtileikkaamisista yms. todisteita kapinallisia vastaan.
Tämä on "vain" venäjän propagandaisku totuuden peittämiseksi.- tedi.touch
Siellähän Ukrainan joukoissa taistelee näitä oikeistosiiven fasisteja!Onneksi venäjämieliset sai listittyä niitä siviilientappajia kasapäin!Fasistijohtaja oli kesällä raivoissaan sadoista kaatuneista!
- lahtari ja valkoinen
Korjaan, ei venäjämieliset vaan Venäjän armeija.
En vain ymmärrä mitä Venäläiset tekevät Ukrainassa, se on Ukraina ei Venäjä.
Mitähän tedi.touch tykkäisi kun minä tulisin hänen asuntoonsa tappamaan ihmisiä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5942084- 1031036
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18987Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4847Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101845- 71760
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?78700- 65563