Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Monipuoliset kananmunat

Nälkäkurkiainen

Nälkäkurkiainen on uudelleenlöytänyt kananmunat.

Kananmunista saa keitettynä ja sekoitettuna margariinin kanssa erinomaista suutuntumaltaan napakkaa ja mieltä virkistävää ravintoa, kunhan muistaa ropsaista suolan joukkoon.

Jokeriksi kananmunamargariiniseokseen nälkäkurkiainen on pohtinut pilkottua sipulia.

Lisukesuosituksena valkosipulipatonki ja rasvaton maito jäätävän kylmänä.

13

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin

      Nämä rasvassa tai kovassa voissa paistetut sipuliviipaleethan on todella hyviä minkä vaan kanssa! Pitäisi itsekin taas tehdä! Raakana ehkä käy jonkun itse tehdyn salaatin kanssa, johon käy myös erinomaisesti keitetyt kananmunat puoliksi halkaistuina. Näin ne vielä pysyy kasassa.

      • Nälkäkurkiainen

        Kananmunavoikastikkeessa voi käyttää myös pilkottua sipulia. Se on mainion makuista ja siitä tulee hyvälle tuulelle. Pikkaisen suolaa joukkoo ja sitten voi vaikka syödä keitetyn perunan kuorittuna.

        Juomaksi suositus on jäätävän kylmä rasvaton maito.


    • Laihduta!

      Et siis vieläkään ole onnistunut laihduttamaan? Hirveää? Miksi et? Nyt alkaa olla jo todella kiire tehdä asialle jotain! Nyt painoa pois jäbä!

    • Nälkäkurkiainen

      Nyt olen syönyt jo 19 kananmunaa. Yksi kananmuna oli rikki kaupassa. Ja sain siitä kananmunakennosta alennusta.

      Voisikohan jotain pippurista ruskeaa kastiketta ja kananmunia yhdistellä?

      • Liika on liikaa

        Päivän aikana olet syönyt 19 kananmunaa? Lopetahan jo se kananmunan syönti hetkeksi ja syö tänään hedelmiä ja kasviksia. Vaihtelu virkistää eikä kananmunien syönti kennotolkulla ole terveellistä edes!


      • Super lounas
        Liika on liikaa kirjoitti:

        Päivän aikana olet syönyt 19 kananmunaa? Lopetahan jo se kananmunan syönti hetkeksi ja syö tänään hedelmiä ja kasviksia. Vaihtelu virkistää eikä kananmunien syönti kennotolkulla ole terveellistä edes!

        No eipä tuo nyt kovin kummoista ole jos päivässä popsii 19 kananmunaa. Jokunen viikko sitten söin päivässä 3 pakettia HK:n Sinistä päivän aikana ja puoli kattilallista keitettyä makaroonia. Sattui näet rahapäivä ja 5 pv sitä ennen ihan rahaton ja pelkkää kaurapuuroo vedellä. Voutte arvata että ne makkarapaketit hävis nopiasti meikän kitusiin. Nam


    • rhtjryktk

      Ja kolesteroli hyppää tappiin, arvaten?

      • Nälkäkurkiainen

        Kananmuna on hyvää ravintoa, koska siinä on proteiinia. Kasvisrasva on hyvää koska siinä on vitamiiniä. Toki voi on paremman makuista ja terveellisempää, mutta joskus on vain ostettava margariiniä. Ja suola on hyväksi, koska useat suolat ovat jodioituja.

        http://www.fit.fi/arkisto/ravintotieto/mahtava-muna/1640.html


    • ravitseva

      Citymarketissa on Puolalaisia tomaatteja euron kilo ja muitakin hedelmiä noin eurolla. Kotimaiset tomaatit kyllä on yli 3 euroa. Ja nyt syksyllä voi kilo kaupalla hakea sieniä ihan lähimetsästäkin. Ja paremmin kuin makaroonilla on ravintoa erilaisissa pavuissa ja riisin tapaisilla tuotteilla mitä marketissa myydään 100 g voi itämaisesta kaupasta ostaa kilottain.http://www.alanyaorientalmarket.fi/

    • Rahaa muuhunkin

      City-kauppa on muuten yksi suosikki kauppojani! Siellä on aina hyviä tarjouksia! Minusta Prismat on jäänyt kilpailussa jalkoihin? Jotkut tuotteet haen sitten Lidlistä ja loput Tokmannilta. Nytkin meni 4h tähän kauppakierrokseen polkupyörällä. Nälkis puhui noista margariineistä ja voista, niin itse ostan aina ruoanlaittoon Arla tai Valio meijerivoita. Näitä saa halvimmillaan tarjouksesta 2€/500g. Silloin kun halvalla saa, niin kannattaa ostaa pakkaseenkin. Sitten leipälevitteenä käytän Lidl:in Vita d`or margariinia, tätä myydään alta 0.5€ 400g. Tämähän on koostumukseltaan rypsiöljyä ja maitojauhetta. Aivan hyvin käy levitteeksi, tätä kuluu aika reilustikin. Minusta kalliit Voimariinit on tuhlausta ja niitä joutuisi ostamaan jatkuvasti, jos vain sitä käyttäisi. Tällaisista pienistä nikseistä ja taidoista syntyy 100-200€ säästö kuukaudessa! Lisää pitäisi keksiä, tai apinoida!

    • oman elämän mestari

      Mitä ihmettä höpäjät?
      Kulutan 10 g levitettä vuorokaudessa ja 3 g oliiviöljyä.
      lihaa tai kalaa tai munia n. 60g vrk. Suklaatta/makeisia 27 g/vrk Kahvileivonnaisia 33g vrk. Hedelmiä vihanneksia kasviksia n. 2kg vrk.
      Rahaa ruokaan kuluu n. 7,18 €/vrk.
      Tuossa ei ole mitään liikkaa eikä liian vähän.

      • Rahan ahne porvari

        Kaikkihan ei pääse noille kulutuslukemille? Itsekin pääsin tuohon 5-7€/vrk vasta kun tutustuin, että mistä säästää. Minulla meni pahimmillaan tuplat! 13€!! Laadullisesti syön jopa hyvin nytkin!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2258
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1944
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      79
      1685
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1598
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1502
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1403
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1362
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1331
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1304
    Aihe