Kokoomukselle hyvät lähtökohdat vuoden 2007 vaaleihin

Kokoomuksen kannatus näyttää nousevan ilmeisesti yli 21 %:.n eli reilusti suuremmaksi kuin vuoden 2003 eduskuntavaaleissa ja suuremmaksi myös verrattuna vuoden 2000 kuntavaaleihin.

Kokoomuksen uusi puheenjohtaja, jonka valinta itse olin itsekin alusta pitäen tukemassa, saa erinomaisen lähtökohdan vuoden 2007 eduskuntavaaleihin taistelemaan suurimman puolueen asemasta ja pääministerin paikasta.

Demokratiassa on kunnioitettava vaalin tulosta ja näissä kuntavaaleissa sosialidemokraatit ja kepu olivat vielä kokoomusta suurempia puolueita.

Taloustutkimuksen ennusteet heittivät kaikkein eniten, kuten ounastelinkin suurten kaupunkien ennusteiden perusteella.

--
Suomen julkinen talous joutuu lähivuosina niin suuriin haasteisiin, ettei niistä selvitä ilman kolmen suurimman puolueen yhteistyötä.
13534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

se on parasta näissä vaaleissa.

Äänestä

...

Äänestä

En laskisi tätä yksinomaan Kataisen ansioksi, mutta hyvä tulos joka tapauksessa. Kyllä näyttää siltä, että hyvistä lähtökuopista olemme eduskuntavaaleihin menossa.

Äänestä

ovat 22-23 %:n välillä kannatuksessa molemmat.

Näin ounastelen, kun Helsingin ja Uudenmaan ääniä on vielä
niin vähän laskettu tältä päivältä.

Äänestä

kansanrintama:

-kepulla ja vasemmistoliitolla yhteensä kannatusta
70 %. Ei ihme, että maakunta on talouskriisissä.

Äänestä

Koko maan äänistä oli laskettu n. 88 % ja ne luvut poikkeavat melkoisesti Ylen ennusteesta
demareitten ja kepun osalta. Kokoomukselle
myös luvut olivat alhaisemmat.

Äänestä

Kokoomus saa Oulussa suurvoiton 6 paikkaa näillä näkymin.

Kepulle tulossa suurtappio.

Äänestä

Kovin surkeat yleistiedot puoluejohtajilla oli liian monista asioista.

Suosittelen, että hyödynnätte paremmin asiantuntijoita seuraavien vaalien preppaamiseksi.

Moni yksityisen sektorin edustaja ei voi työnsä puolesta osallistua näkyvästi politiikkaan, mutta hänellä voi olla runsaasti annettavaa järjestöammattilaisille, joita puolueen organisaattorit näyttävät enimmäkseen olevan.

Äänestä
  • Jyrki katainen nousee suosikiksi tällä menolla
    seuraavissa eduskuntavaaleissa !

    Äänestä

  • Puoluejohtajilla pitäisi olla "ohjaaja", joka karjuisi korvanappiin oikeat tiedot. Puoluesihteeri voisi järjestää.

    Äänestä

Taloustutkimuksen ennusteet erehtyivät peräti 4 prosenttiyksiköllä kokoomuksen osalta. Se on liian paljon luotettavalle tutkimuslaitokselle.
HS-gallup sensijaan osasi ennustamisen paremmin.

Äänestä
  • Jyrkin vakuuttava esitys ja Lipposen hyökkäykset vaalitentissä Kokoomusta vastaan saivat kansan heräämään, millaisia poliitikoita ja "poliitikoita" on tarjolla.

    Äänestä

  • aina nämä tarkoitushakuiset kommarigallupit. Ilmeisesti tilaajana oli YLE.

    Galluppien tarkoituksena on vain vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen, eihän se nyt sovi, että kommarit joutuisivat paitsioon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sir Alfred kirjoitti:

Kokoomuksen kannatus näyttää nousevan ilmeisesti yli 21 %:.n eli reilusti suuremmaksi kuin vuoden 2003 eduskuntavaaleissa ja suuremmaksi myös verrattuna vuoden 2000 kuntavaaleihin.

Kokoomuksen uusi puheenjohtaja, jonka valinta itse olin itsekin alusta pitäen tukemassa, saa erinomaisen lähtökohdan vuoden 2007 eduskuntavaaleihin taistelemaan suurimman puolueen asemasta ja pääministerin paikasta.

Demokratiassa on kunnioitettava vaalin tulosta ja näissä kuntavaaleissa sosialidemokraatit ja kepu olivat vielä kokoomusta suurempia puolueita.

Taloustutkimuksen ennusteet heittivät kaikkein eniten, kuten ounastelinkin suurten kaupunkien ennusteiden perusteella.

--
Suomen julkinen talous joutuu lähivuosina niin suuriin haasteisiin, ettei niistä selvitä ilman kolmen suurimman puolueen yhteistyötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu