aina kun syön, syön liikaa. mulla ei ole pakkomiellettä lopettaa syömistä, voin syödä vaikka kuinka paljon. en sairasta anoreksiaa mutta jotain mussa on vialla. kun piti treeneissä katsoo paino kaikilta niin menin ihan painiikkiin. siis ihan oikeaan panikkiin..pidättelin itkua, hengitys meni epätasaisesti yms. vaikka tiesin että jos en jotain haluu niin ei ne mua pakottaa voi. mulle tuli tosi ahdistunut olo, koska olen liian läski siihen. edelleen, en ole anorektikko. tiedän sen koska yritän olla syömättä mutta parin päivän jälkeen on pakko syödä. tiedän että voisin olla enemmänkin syömättä mutta alkaa pyörryttää, oksettaa & paska olo (hmh..tekosyitä?). mietin että jos mulla olis BED mutta kun mulle tulee paha olo jostain (jos joku haukkuu läskiks tai jos oon vaan jossai tilanteessa missä tulee pintaan se kuinka läski mä on) niin en halua syödä. henkisesti mulla on paha olo kun syön mutta kun en syö niin vitun onnellinen :/
mikä mulla on?
mikämullaon
157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Anoreetikkokin voi syö kyllä, jopa melkein päivittäin, mutta syö niin minimaallisesti, että vain pärjää sillä joten kuten. Jotkut sitten syövät vasta silloin kun huomaavat, että on ihan pakko syödä ja siitä tuleekin erittäin suuria tunteita kun päästävät itsensä tekemään jotakin minkä kokee itselleen pahaksi, vaikka syöminen onkin täysin luonnollista.
Tunteesi kertovat paljon enemmän sinun mielentilastasi kuin se miten kauan pystyt olemaan syömättä kerralla. Syytät itseäsi syömisestä, sinulla on suuri pelko omaa painoasi kohtaan ja haluat välttää ruokaa niin paljon kuin vain pystyt. Kyllä tämä kuulostaa puhtaasti anoreksialta.
Olet tutkinut hienosti omaa mielentilaasi, suhtautumista omaan kehoosi ja ruokaan. Oletko miettinyt myös hakevasi apua tai edes kertovasi tunteistasi niille ihmisille jotka pystyisivät tukemaan sinua tässä? En syytä sinua jos sinusta tämän kaiken kohtaaminen todellisuudessa pelottaa. Minuakin pelotti ihan sikana kun kerroin kaikista rakkaimmille ihmisille miten näin kehoni ja miten olin kohdellut itseäni niin henkisesti kuin fyysesti. Olo kumminkin alkoi siitä pikkuhiljaa paranemaan, vaikka luulin aluksi, että se olikin puhtaasti ajan hukkaa, kun minua kehotettiin ajattelemaan ja tekemään asioita jotka tuntuivat luonnottomalle silloisen mielentilani takia.