Vanhinten karut neuvot itsemurhaa hautoville

JT-seurakuntien vanhimpia on jo jonkin aikaa valmennettu videopätkien avulla. Videot eivät ole julkisia, nyt niitä on kuitenkin vuotanut verkkoon.

Itsemurhaa hautovaa leskeä käsittelevä klippi on kiinnostava. Ensihoitona vanhin syyllistää (murha on Raamatun mukaan väärin, samoin itsemurha). Leskelle kerrotaan, että Jehova auttaa, mutta vanhinten kautta = vanhimmilla on valta ja osaaminen. Kaksi muuta vanhinta jatkossa viittaa siihen, että väärien ajatusten takana on Saatana ja tarjoaa hoitokeinoksi mm. raamatunjakeiden ulkoa opettelemista ja myönteisen lauseen hokemista.

Kyseessä on itsemurhaa suunnitteleva ihminen ja missään kohdassa ei sanallakaan viitata ammattiapuun. Vanhimmat ovat viisaudessaan sekä poliiseja että psykiatreja. Ja vastuu rivijäsenen hyvinvoinnista jää kenelle?

http://jwsurvey.org/cedars-blog/doubts-over-organizational-solidarity-as-disturbing-video-on-handling-suicide-is-leaked
21121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Joku vois tekstittää videon suomeksi ;)

Äänestä

Aika uskomatonta neuvontaa. Tilanteen vakavuus lyö ällikällä kun ymmärtää, millainen auktoriteetti seurakunnan vanhimmilla on seurakunnan jäseniin. Heidän sana on melkein kuin Jumalan sanaa.

Äänestä

**Kuten Ruthin kokemus osoittaa,
vakavasti masentuneet tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen sekä harkinnan mukaan myös tarjolla olevaa ammattiapua.

Saattaa olla riskialtista olla kiinnittämättä tähän sairauteen huomiota,
koska hoitamattomana
se voi joissakin tapauksissa johtaa hengenvaaraan.

Parituhatta vuotta sitten Jeesus Kristus totesi,
että sairaat tarvitsevat lääkäriä, ja osoitti näin,
että ammattiauttajilta voi saada apua (Markus 2:17).

Lääkärit voivat usein tehdä paljonkin
helpottaakseen masentuneiden oloa.
http://www.jw.org/fi/julkaisut/lehdet/g200907/masennus-miten-hoitaa/

eikö ne Herätkään ohjeet kelpaakaan vanhemmistolle?

Äänestä
  • Kuten näet, se on eri asia mitä Herätkäässä kirjoitetaan, ja mitä vanhimmat OIKEASTI neuvovat.

    Äänestä

  • alotus haiskahtaa kirjoitti:

    jw.org verkkokirjasto on
    pullollaan juttuja aiheesta _masennus_

    avauksen juttu ei oikein sovi niitten kanssa yhteen...??

    http://wol.jw.org/fi/wol/s/r16/lp-fi?q=masennus&p=par

    saahan niitä videoita tehtailla ja väärennellä ,
    vs-tuunarit osaa :D

    Ei ehkä ole kenenkään muun vika kuin sinun, jos et osaa englantia ja katsoa linkissä annettuja hallintoelimen tekemiä videoita?

    Katsos nämä salaiset videot ovat niitä jotka paljastavat, miten asiat OIKEASTI menevät seurakunnissa.

    Äänestä

  • truestory kirjoitti:

    Kuten näet, se on eri asia mitä Herätkäässä kirjoitetaan, ja mitä vanhimmat OIKEASTI neuvovat.

    aika härskiä on noitten videoitten leikkaus ja manipulointi.

    välillä erotetut jt:t kyttää puskissa ja kuvaa
    todistajia niitten kenttätyössä,
    kait ne kohta vilmaa jo makuuhuoneen ikkunan takanakin,
    mitä jt touhuaa?
    ja juutuupiin vaan,
    mut heheh, uskottavuus ZERO

    Äänestä

  • molo tuunausryhmä kirjoitti:

    aika härskiä on noitten videoitten leikkaus ja manipulointi.

    välillä erotetut jt:t kyttää puskissa ja kuvaa
    todistajia niitten kenttätyössä,
    kait ne kohta vilmaa jo makuuhuoneen ikkunan takanakin,
    mitä jt touhuaa?
    ja juutuupiin vaan,
    mut heheh, uskottavuus ZERO

    Syytät tuunauksesta.

    Nämä ovat suoraan hallintoelimen tuottamia opetusvideoita.

    Mistä siis syytät? Hävettääkö?

    Äänestä

  • truestory kirjoitti:

    Ei ehkä ole kenenkään muun vika kuin sinun, jos et osaa englantia ja katsoa linkissä annettuja hallintoelimen tekemiä videoita?

    Katsos nämä salaiset videot ovat niitä jotka paljastavat, miten asiat OIKEASTI menevät seurakunnissa.

    SALAISIA videoita voi tehdä kuka vaan.,
    ja väittää niitä IhQ 'autenttisiksi..

    Jopoilu-tyylillä saa Hertsykän artikkelitkin stailattua ihan uuteen uskoon,
    leikellään ja liimataan,kraah ;D

    Jopa JoPo osaa sen :D

    Äänestä

  • eqfwvfsd kirjoitti:

    Syytät tuunauksesta.

    Nämä ovat suoraan hallintoelimen tuottamia opetusvideoita.

    Mistä siis syytät? Hävettääkö?

    Manipuloituja propaganavilmejä

    Äänestä

  • Voto Shhopperit ry kirjoitti:

    Manipuloituja propaganavilmejä

    Voi olla, mutta tekijänä on Jehovan todistajien hallintoelin.

    Äänestä

  • leikkaa+liimaa-video kirjoitti:

    SALAISIA videoita voi tehdä kuka vaan.,
    ja väittää niitä IhQ 'autenttisiksi..

    Jopoilu-tyylillä saa Hertsykän artikkelitkin stailattua ihan uuteen uskoon,
    leikellään ja liimataan,kraah ;D

    Jopa JoPo osaa sen :D

    Lopeta trollaaminen. Videossa esiintyy hallintoelimen jäseniä. Vähän vaikea tehdo tuollaisia videoita.

    Äänestä

  • wsgvwf kirjoitti:

    Voi olla, mutta tekijänä on Jehovan todistajien hallintoelin.

    molot tuunaajat on manipuloineet sitä
    ei oo alkuperäinen

    varastettu ja pimpattu vilmi voi kertoo ihan et
    ... vaikkapa ....*Valkilasta tykätään Brooklynnissä *
    lolloloolll

    Äänestä

Voisi olla aika valaisevaa nähdä ihan
ALKUPERÄINEN video,

jwsurveyorg kun tekee kaikenlaista mustamaalausta,
sehän siis vastustaa oikeita todistajia

Filmejä osaa ihan kakaratkin leikellä ja liiata ja editoida niin
et se Brooklynin porukka vaikuttaa käsitellyussä vilmeissä
saatananpalvojilta...
sellasiakin jo juutuubista löytynee .

Äänestä
  • Se on alkuperäinen video. Lopeta trollaaminen.

    Äänestä

  • wrevgrf kirjoitti:

    Se on alkuperäinen video. Lopeta trollaaminen.

    JWsurweyn blogiteksti aiheesta on suomennettu Jopon sivuilla:
    http://johanneksenpoika.fi/uutiset/arkisto/arkisto_u0101.html

    Videolla esiintyy hallintoelimestä tutut Anthony Morris and Stephen Lett. Jälkimmäinen esiintyi omalla naamallaan videonauhoitteella kesän 2014 piirikonventissa, ensimmäinen on lasten animaatiovideoista tuttu mies.

    Missähän kohtaa 42 minuutin videossa näkyy leikkausjälkiä? Kerro täällä aikaleimat ja voidaan keskustella ovatko epäilyksesi aiheellisia vai suun pieksentää.

    Videon vuosi nettiin espanjalainen kierrosvalvoja. Suomalainen ex-vanhin on kertonut saman videon esitetyn vanhinten Suomen koulutuspäivillä.

    Salaseura poistatti videon Vimeosta tekijänoikeusrikkomuksena:
    http://jwsurvey.org/wp-content/uploads/2014/02/vimeo-judicial-1.jpg

    Äänestä

  • 1+1 kirjoitti:

    varastettu video pimpataan,
    esitetään netissä aitona ja alkuperäisenä?

    MANIPULOITU video poistettu Vimeosta

    Äänestä

  • tuunailijat asialla kirjoitti:

    varastettu video pimpataan,
    esitetään netissä aitona ja alkuperäisenä?

    MANIPULOITU video poistettu Vimeosta

    Netissä on vapaasti luettavissa englannin kielinen foorumi http://jehovahs-witness.net ,
    jossa lukuisat kaappiluopio-vanhimmat ovat tunnistaneet vuodetun videon samaksi koulutusvideoksi,
    joka heille näytettiin vanhinten kurssilla.

    Äänestä

Eikö se kenttäilyn lisääminen ja nöyristelyn lisääminen ole se lääke masennukseen!

Äänestä

Syytökset siitä, että nämä videot olisivat jotain kuvamanipulaatioita, ovat naurettavia. Hävettääkö todistajien oma koulutusmateriaali niin paljon ettei kehtaa tunnustaa todeksi?

Äänestä

Tuossa tapauksessa propaganda toimi.........

Nykyisin valhe ehtii kiertää puolet maapallosta siinä ajassa, kun totuus vasta laittaa kenkiä jalkaan !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

truestory kirjoitti:

JT-seurakuntien vanhimpia on jo jonkin aikaa valmennettu videopätkien avulla. Videot eivät ole julkisia, nyt niitä on kuitenkin vuotanut verkkoon.

Itsemurhaa hautovaa leskeä käsittelevä klippi on kiinnostava. Ensihoitona vanhin syyllistää (murha on Raamatun mukaan väärin, samoin itsemurha). Leskelle kerrotaan, että Jehova auttaa, mutta vanhinten kautta = vanhimmilla on valta ja osaaminen. Kaksi muuta vanhinta jatkossa viittaa siihen, että väärien ajatusten takana on Saatana ja tarjoaa hoitokeinoksi mm. raamatunjakeiden ulkoa opettelemista ja myönteisen lauseen hokemista.

Kyseessä on itsemurhaa suunnitteleva ihminen ja missään kohdassa ei sanallakaan viitata ammattiapuun. Vanhimmat ovat viisaudessaan sekä poliiseja että psykiatreja. Ja vastuu rivijäsenen hyvinvoinnista jää kenelle?

http://jwsurvey.org/cedars-blog/doubts-over-organizational-solidarity-as-disturbing-video-on-handling-suicide-is-leaked

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu