En kuulu ihmisiin, jotka seuraavat Salattuja elämiä. En oikein ole saippuaoopperatyyppiä, mutta välillä, kun ei ole muuta tekemistä, sarjaa tulee katsottua. En hauku sarjaa; sen on varmasti hyvää viihdettä kaikille, jotka pitävät saippuasarjoista. Minuun se ei vain iske.
Valotan hieman kantaani sarjan taiteellisesta arvosta. Näyttelijät ovat lähes kaikki huonoja tai todella huonoja. On teennäisyyttä, luontevuus puuttuu ja joidenkin puheäänetkin eivät sovi televisioon. Esimerkkejä ( puhun roolihahmoista, koska en muista oikeita nimiä ): Ulla on ylinäyttelijä, joka osaa vain huutaa, Katrin puhe ei kuulosta hyvältä, Ossi puhuu teennäisesti kuin suoraan paperista, Seppo on liian virallinen ja Jenni tekopirteä. Toisin sanoen näyttelijät eivät sovi rooleihinsa.
Ohjaus on tasapaksua. Ainoastaan Kenin ja Camillan häät oli kuvattu ja ohjattu hyvin, samoin tilanne, jolloin Seppo luki Ullan kirjeen Viljaselle. Hienoa leikkausta Elinan ja Juhan, Sepon ja Ullan välillä. Mutta muuten ohjaus on mitäänsanomatonta.
Erityismaininnan ansaitsee kuitenkin Heli Sievistä näyttelevä Sannamaija Pekkarinen. Tyttö osaa näytellä, hän on luonteva eikä ylinäyttele. Samoin Lauraa esittävä Piitu Uski kuuluu sarjan parhaimmistoon. Mutta Sannamaija Pekkarinen on ehdottomasti paras ja sopisi elokuviinkin. Hänellä on lahjoja.
Näyttelijät ja ohjaus
5
805
Vastaukset
- edelliseen
Joo, siis tää Sannamaija Pekkarinen on luontainen lahjakkuus - joskus unohtaa että katsoo Salattuja Elämiä :o)
- zxcvbnm
Riku on tosi surkea!!!
- Jani
En ota kantaa näyttelijöiden taidoista sen tarkemmin, mutta voiko esim. Ullan näyttelijää soimata siitä että hahmo meuhkaa koko ajan? Ehkä hahmon kuuluukin olla juuri sellainen.
- Bob
suomessa käydessä oon huomannu saman asian, pääsääntöisesti ohjaus on aika lepsua...editointi ei toimi rytmiltään, kuvakulmissa täysin basic mokia, mitään ei värikorjata..suomalaiset vaan nauraa ku heille sanoo sanan värikorjaus - valaisu on toinen asia mihin ei ole panostettu millään tavalla...kun on asenne hälläväliä..niin ei ihme, että moni vähäkin jotain osaava on tullut sieltä tänne englantiin tai USA:han...ja nyt siis oli puhe vain perusasiasta 'kuvan ja äänen laatu' johon katsojan ei missään tapauksessa edes pitäisi kiinnittää huomiota...
että näin - Joel
Olet oikeassa, Ullan roolihahmon on tarkoitus ollakin kovaääninen ja hosuva muiden asioihin tunkeutuva nainen. Mutta sen voisi tehdä tyylillä eikä selvällä ylinäyttelyllä. Kuten sanoin, luontevuus puuttuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770