SDP:n oma kuningatar Kristiina, kansanedustaja Kristiina Salonen pitää näemmä omaa blogiaan Uuden Suomen blogipalvelussa:
http://kristiinasalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/kristiinasalonen
Kuningatar Kristiina on osoittanut ymmärtämättömyytensä jo monissa yhteyksissä aiemminkin, mutta hänen onnekseen raumalaiset äänestävät näemmä yleensä samoja ehdokkaita kuin edellisvaaleissakin, joten hän päässee jatkamaan eduskunnassa. Yllättäen hän on ilmoittanut haluavansa jatkokaudelle (Kuka ei haluaisi jatkokaudelle hommaan jossa tulosvastuu puuttuu lähes kokonaan ja josta kuitenkin saa huippupalkkaa.). Kuningattarellamme näyttää olevan aiheena blogissaan 12. syyskuuta velkajärjestelyt:
http://kristiinasalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175821-velkajarjestely-auttaa-uuteen-alkuun
Kuten Kuningatar kirjoittaa:
"Pienellä palkalla elävä tekee isommat hankintansa säästämällä rahaa tai ostamalla osamaksulla velaksi. Joskus edellinen hankintakin on vielä maksamatta, kun esimerkiksi pesukone rikkoutuu ja on jo hankittava jotain uutta velaksi.Tarkalla taloudenpidolla ja kärsivällisellä laskujen maksamisella näistäkin hankinnoista selviää. "
Kyllähän tuo sinänsä paikkansa pitänee. Mitäköhän keskusteluja se on vaatinut, kun hän on päätynyt tuohon einsteinimaiseen oivallukseen? Toisaalta voisi kysyä, että olisiko Krisse vähän ääniä kalastelemassa jo hyvissä ajoin. Joka tapauksessa harva asia on niin ärsyttävää kuin säänöllisellä, riskittömällä huippupalkalla oleva ihminen, joka sitten alentuvasti selostaa miten muiden (hyvinkin pienituloisten) pitäisi raha-asiansa hoitaa.
Ylläolevasta siteerauksesta: Krisse tuskin henk.kohtaisesti tietää mistä puhuu. Hänen työhistoriansa on täynnä erilaisia suojatyöpaikkoja ja keväästä 2011 saakka hän on ollut demarien tyhjäntoimittajajoukon jäsenenä eduskunnassa kansanedustajan huippupalkalla ja eduilla. Hänen ei ole tarvinnut kovin paljon ponnistella saadakseen perustarpeet tyydytetyiksi, kuten monet suomalaiset kansalaiset.
" Laskujen eräpäiviä muutetaan sopivaksi maksupäiväksi, velkojien kanssa neuvotellaan takaisinmaksusuunnitelmaa ja velkaa koitetaan kaikin tavoin kohtuullistaa."
Jälleen kerran, mitäs Krisse tästä kaikesta muka tietää.
"Lakiesityksen tavoitteena on helpottaa ja nopeuttaa työttömien ja nuorten pääsyä velkajärjestelyyn. "
Se tuskin on Krissen noita ykkösprioriteetteja. Hänellä ja muilla demareillahan on tarkoituksena helpottaa ja nopeuttaa pääsyä omaan "tulojärjestelyyn" so korottaa kansanedustajien palkkoja vähän väliä ylemmäksi, vaikka kukaan kansanedustaja ei vielä olekaan toimikaudellaan nälkään kuollut.
"Lisäksi esimerkiksi velallisen oikeutta vapaakuukausien pitämiseen lisättäisiin silloin, kun maksuohjelman kesto on yli kolme vuotta. Nämä kaikki ovat hyviä uudistuksia."
Krisse ei taida tajuta oikein talousasioista, mutta sellaista tietenkään ei voi demareilta edellyttääkään. Muutenhan hän tajuaisi, että vapaakuukaudet lykkäävät vain velanmaksun tuonnemmaksi ja kasvattavat velan korkoja. Mutta tietenkin kun oma lompakko on leveä ei tarvitse tajuta. Riittää kun osaa vähän räpytellä silmiä vaalikojulla ja puhua paskaa ja sillä niitä ääniäkin tulee.
"Nuorten talousosaamista täytyykin tukea jo peruskoulusta lähtien. Tässä meillä on edelleen parantamisen varaa."
Onhan se tietenkin tavallaan liikuttavaa, kun kansanedustaja teeskentelee välittävänsä kansalaisista. Silti kannattavin neuvo tältä "talousoppineelta" olisi varmaan, että miten nuori saa korkeapaikkaisen pakasteviran jossakin tyhjäntoimittajavirastossa, jotta voi oikeasti olla tekemättä mitään ja palkka sen kun juoksee.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Luen itse säännöllisesti Uuden Suomen 50 suosituinta blogia. Siellä yleensä on paljolti samat naamat suosituimpien joukossa. Nämä kirjoittajat yleensä ovat hyviä kirjoittamaan ja kirjoittavat ajankohtaisista aiheista.
Tämän Kristiina Salosen muistan nähneeni tuolla listalla vain kerran ja sekin oli tämän lastenvaunukohun aikana. Tämä nimenomainen kirjoitus on tyyliltään aika unettava joten en ole niin yllättynyt kun hän ei ole päässyt kovin usein suosituimpien joukkoon. Ilmeisesti hän ei saa lukijoita pitämään itsestään.
Ei sillä taida olla parempaakaan tekemistä kun piinata blogiyleisöä kirjoituksillaan.
Voihan ne tietty jättää lukemattakin mutta jos tuo on vaikka populistisen aiheen tuloksena noussut listalle niin se vie silloin tilaa joiltain hyvältä kirjoitukselta, joka voisi olla listalla sen sijaan.
"Krisse ei taida tajuta oikein talousasioista, mutta sellaista tietenkään ei voi demareilta edellyttääkään."
Demarit tajuaa miten loisitaan ihmisen kukkarolla, jos sitä nyt voi talousasioidern tuntemukseksi sanoa.