Miko Puustellin heinäkuussa 2014 saama sanoma
Miko Puustelli on Uuraisten helluntaiseurakunnan pastori. Puustelli kertoo Uusi Elämä -lehdessä 7/2014 heinäkuussa 2014 saamastaan sanomasta:
- Heinäkuussa kesälomalla ollessani makoilin tapani mukaan auringossa kotini takapihalla. Yleensä samalla kuuntelen netin kautta hengellistä musiikkia tai saarnoja. Sillä kertaa saarnaa piti Bill Johnson. Yhtäkkiä kuulin sisäisessä maailmassani äänen, joka sanoi: "On Jeremia-sukupolven aika."
Myöhemmin Puustelli sai useita eri vahvistuksia sanomalle, kuten elo-syyskuun vaihteessa 2014 ollessaan pastoriseminaarissa Keniassa, kun vieressä istuva intialainen pastori koputti hänen olkapäähänsä ja sanoi saaneensa Puustellille raamatunpaikan, joka oli Jer. 1:4-10, 17-19. Intialainen osoitti Puustellia ja sanoi: "Sinä olet Jeremia."
Miko Puustelli jatkaa: "Koin sen vahvistuksena, että nyt, tämä meidän sukupolvemme, on se Jeremia-sukupolvi, joka on ollut sydämelläni."
Jouko Pihon kommentti 30.9.2014
Haluan vahvistaa omalta osaltani sen, että Suomi on profeettojen maa ja että Jeremian sanoma on hyvin ajankohtainen tämän päivän Suomessa. Jeremia sai sanan Herralta Juudan ja Jerusalemin syntielämää vastaan ja julisti Herran tuomiota eli Babylonian hyökkäystä Jerusalemia vastaan, jos parannusta ei tapahdu. Mitään muutosta ei tullut, joten niin tapahtui, kuten Jeremia oli profetoinut, vaikka Jeremiaa ei uskottu, vaan häntä pidettiin hulluna ja maanpetturina. Jerusalemin temppeli tuhottiin v. 586 eKr. ja suurin osa kansasta vietiin pakkosiirtolaisina Babyloniaan.
Nyt Jumala puhuu kääntymyksestä ja parannuksenteosta Suomen kansalle. Jos Suomi ei muutu, vaan jatkaa entiseen tapaan, Jumalan tuomiot tulevat. Tällä kertaa rangaistusruoskana ei ole Babylonia vaan Venäjä.
Miko Puustellin sanoma
7
2175
Vastaukset
- Kiitos viestistä
Amen. Oikeaa sanaa ja raamatunmukaista vielä.
- Meillekin
Tulee herran palvelijalta sanoma.
- ---
Hyvä varoitus on.
- Anonyymi
Varoitus tarkoittaa, että Sanna Marinin jumalaton hallitus on kaadettavaz
No huh hejjjaa Rakkaat !!
Jaa että uuskarismaattinen sana Jumalasta ? Nojoo ,, käyttihän Jumala aasikin.
Mutta helpoa on sepittää tuollainen mukamas profetia lihassa tällaisia aikoja.
Ja huomasin että kukas muu nostaa häntänsä jos ei kissa itse. Tästä ollaan Puustellin juteltu Facessa.. Vai mukas profetta nykyään ja itse krunattu itseä...- Anonyymi
Kertoo kuunnelleensa bill johnssonin saarnaa, joka kuuluuu betel seurakuntaa ja sehän on harhassa ja se henki joka sieltä tulee ei vaikuta raitista vaikutusta. Tässä opetusta asiasta. https://www.youtube.com/watch?v=CO072-V-Ods
- Anonyymi
Miko Puustelli on eksyttäjä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san91513Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621147- 501120
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182950Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153932- 89877
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu112865