Ei millään pahalla, mutta totuuden mukaan, tämä Jumalan kieltävä laittomuuden valjastus / tuotos politiikkaa pysyy samoilla väärillä raiteilla kuin tähänkin asti, eli kaikki kiristyy ja menee yhä huonompaan ja pahempaan suuntaan edelleenkin. Vaikkakin nousussa oleva uskonnollispoliittinen, uskontojen edustajien voimakas mukaan tulo tuleekin hiukan antamaan joillekin ns. väärää, eli pettävää toivoa. Koska ylivoimaisesti suurin osa ihmiskunnasta ei erota antikristillisyyttä kristillisyydestä. Siksi menevät mukaan tuohon uskonnollis-poliittiseen eksytykseen. Jossa siis itse saatana tulee asettumaan ja ihmismuodossa esittämään valheellisesti, uudelleen tullutta Kristusta Jeesusta, tehden sitten jopa valtavan suuria tunnustekoja, (ilmoitettu Raamatussa ) saaden jopa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan.
Sen henki on saanutkin jo nyt suurimman osan uskovistakin eksytettyä puolelleen ja joidenkin tekemään myös ihmeitäkin Jeesus nimessä. Jotka kuitenkin on tuon valhekristuksen hengen puolella. Näin on edeltäkäsin ilmoitettukin tulevan käymään, ja kehotettu olemaan valppaina ja valvomaan ettei tulisi eksytetyksi. Kuitenkaan, vieläkään ei moni uskovaisistakaan tiedosta että, nyt ollaan jo kokonaisina seurakuntina eksyksissä, tuon antikristillisen hengen vaikutuksesta ja vaikuttamana.
Näin tulee se Jumalan lähettämä väkevä eksytys saavuttamaan huippunsa tuossa antikristuksessa ja sen maailman valtapolitiikassa jossa kuitenkin jo nyt. Pientä vanhurskasten joukkoa lukuun ottamatta, henkisellä tasolla ollaan. Vanhurskaat ovat valinneet totuuden tien ja koittavat varoittaa kaikkia, jotka edelleenkin ovat väärällä, tuhon tiellä, eli kirousten pahalla tiellä. Siksi noita suuria onnettomuuksia, sotia ja sairauksia, ym. väkivaltaa, petoksia, sekoilua, sekä valtavasti henkistä pahoinvointia ja muita pahoja asioita ja myös suuria pahoja vitsauksia esiintyy jatkuvasti monenlaisina eri puolilla maailmaa.
Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä muistutus / huomautus, tiedoksi eksyneille sekä uneliaisuuden tilaan vaipuneille herätykseksi / Esko H.
Vaalisirkus tuli, oli ja meni,
2
62
Vastaukset
- Ota selvää antikristillises...
Olaus Petri kertoo: "Luther on puutteitten alainen ihminen niin kuin me muutkin ja voi erehtyä niin kuin mekin. Mutta hän neuvoo meitä pysymään Raamatussa. Jos näemme, että hänen sanansa pitävät yhtä Raamatun kanssa, silloin meidän tulee seurata häntä, muutoin ei. Meillä on mestarina Kristus, häntä meidän tulee kuulla."
Luther sanoi itse: "Pyydän, että ihmiset unohtavat nimeni eivätkä nimitä itseään luterilaisiksi vaan kristityiksi. Mitä Luther on? Oppihan ei ole minun! Minua ei myöskään ole ristiinnaulittu kenenkään puolesta.(1 Kor. 1:13)
Paavali ei halunnut, että kristityt nimittäisivät itseään paavalilaisiksi tai pietarilaisiksi, (1. Kor. 3:4, 21-23; 1:12) vaan heidän tuli kutsua itseään kristityiksi. Miten sitten minä, surkea haiiseva lantakokkare, voisin päätyä siihen, että Kristuksen lapsia nimitettäisiin minun kurjan nimeni mukaan?" Wislöff: Tätä Luther opetti, s. 255
Luepa siis Martti Lutherin kirjoituksia antikristuksesta, niin alat olla oikeilla jäljillä. Hän löysi eläessään tuon vallan ja taisteli sitä vastaan koko lopun elämänsä.
1534-1549 elänyt paavi Paavali III lupasi kutsua koolle kirkolliskokouksen, jossa käsiteltäisiin protestanttisen uskonpuhdistuksen esiin nostamia kysymyksiä. Tätä kokousta varten Martti Luther kokosi uskonpuhdistuksen pääkohdat ns. Schamalkaldenin artiklat. Tuota kokousta ei koskaan pidetty, mutta nuo opinkohdat liitettiin myöhemmin ev.lut. kirkon tunnustuskirjoihin.
Näissä opinkohdissa Luther ottaa kantaa paaviuteen seuraavin sanoin: "Tämä opinkohta osoittaa väkevästi, että paavi on varsinainen antikristus, joka on asettanut ja korottanut itsensä Kristuksen yläpuolelle ja häntä vastaan. Paavihan ei salli kristittyjen pelastautua ilman hänen valtaansa, mikä ei kuitenkaan ole yhtään mitään, koska Jumala ei ole sitä säätänyt eikä käskenyt. Tämä on juuri pyhää Paavalia lainataksemme "itsensä asettamista Jumalan yläpuolelle ja häntä vastaan".
Vieläkö Luther kirjoittaisi samoin? Onko nyt asiat kääntyneet toisiksi, kun paavi on kulkenut ystävyysmatkoilla ympäri koko maailman ja puhunut Suomen Turussakin rauhan ja kristittyjen ykseyden puolesta?
Päinvastoin jo Lutherin eläessä Trenton kirkolliskokous pohti vuosikausia uskonpuhdistuksen synnyttämää uutta tilannetta, ja vanhurskauttamisoppiinkin otettiin kantaa. Näin alkanutta vastauskonpuhdistusta edelsi vuonna 1540 tapahtunut jesuiittaveljeskunnan perustaminen sekä inkvisiittiolaitoksen ottaminen uudelleen käyttöön v. 1542.
Jesuiittateologit kehittivät kaksi vastakkaista Raamatun ennustuksien tulkintaperiaatetta, joista kumpikin on levinnyt laajasti protestanttien keskuuteen. Luis de Alcazar (1554-1613) esitti, että Ilmestyskirjan ennustukset koskivat vain Johanneksen omaa ja sitä välittömästi seurannutta aikaa. Näin ollen vainot täyttyivät jo ensimmäisten vuosisatojen aikana, ja Ilmestyskirjan peto oli Nero ja Rooman keisarikunta oli suuri Babylon.
Toinen jesuiittateologi Francisco Ribera (1537-1591) loi pohjan ns. futuristiselle tulkinnalle, jota kardinaali Robert Bellarmine (1542-1621) edelleen kehitti. Sen mukaan Ilmestyskirjan ensimmäiset luvut täyttyivät jo Johanneksen omana aikana, mutta muu osa täyttyisi vasta tulevaisuudessa ennen Kristuksen toista tulemusta.
Moelmmissa on sama piirre. Ne torjuvat sen näkemyksen, minkä Lutherin uskonpuhdistuslöydöissä oli kipeintä ja hätkähdyttävintä: että antikristilliset voimat voivat vaikuttaa seurakunnan omassa piirissä ja että kirkko historiallisena laitoksena voi langeta ja muuttua antikristilliseksi.
Totuus on, että huolimatta siitä, että tuo valta on nyt kääntynyt näyttämään hyväntahtoisia kasvoja, se ei ole muuttunut tippaakaan niistä Martti-tohtorin ajoista. Ei myöskään hänen pannaanjulistustaan ole purettu, eikä mitään sen kummemmin oikaistu vääränä kohteluna. Yhden ennustetun anteeksipyynnön olemme tiedoitusvälineistä kuulleet.
Johtopäätös kaikesta on tämä. Meidän on kysyttävä: Mitä Raamattu sanoo? Uskonpuhdistuksen on jatkuttava, jotta evankeliumin hyvä uutinen yksin Kristuksen ansioihin perustuvasta pelastuksesta saavuttaisi kaikki ihmiset. Tarvitsemme yhä uskonpuhdistusta, että ihmiset oppivat erottamaan totuuden ja valheen toisistaan sekä ratkaisemaan Raamatun avulla, mikä kirkollisissa traditioissa on oikeaa tai väärää.- uskossa
Kyllä minuakin harmittaa tuo kristillisen puolueen heikko äänisaalis. Luulisi olevan enemmän äänestäjiä, kun ev.lut. on kerran niin suosittu Suomessa. Vaan ei. Raha ja kaikki muu mammona tulee uskon väliin. Ja menee rakkauden edelle. Harmin harmi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265025L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694462TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153533Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242331Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3391911Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241796Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681517
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468