Uskovaiset verrattavissa narkomaaneihin

Narkomaaneilla on sairaalloinen tarve erilaisiin riippuvuutta tuottaviin aineisiin. Omissa ryhmissään narkomaanit ylpeilevät narkomaanisuudellaan, mutta peittelevät ja häpeilevät taipumustaan julkisilla paikoilla.

Häpeäntunnetta saatetaan peitellä mahtailulla ja uholla kuten skinitkin toimivat. Samalla kuitenkin syvällä sisimmässään tiedetään, että tämä ei ole tervettä.

Kun siirrymme tutkimaan uskovaisia, huomaamme tämän ilmiön. Uskovaisuutta ei mainosteta ja kätketään. Eihän se muille muka kuulu. Ääripää on sairaalloinen uskovaisuuden korostamisentunne, esimerkiksi messuamiset omilla linja-autoilla ja ylpeillään uskovaisuudella. Samalla jokin kalvaa sisintä.
Näitkö sen henkisesti väsyneen näköisen nuorukaisen kaupungilla? Näitkö sen halpoihin rääsyihin pukeutuneen laihan pojan, joka katosi korttelin kulman taakse ja erottui kuin tähti planeetan vierestä muusta massasta? Oletko huomannut, kuinka jotkut luokkatoverisi eivät oikein ymmärrä huumoria ja ovat hieman tönkköjä? Entäpä ne ihmiset, jotka eivät pidä rankemmasta musiikista vaan tykkäävät ennemmin gospelista ja humpasta? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että voisiko kyseessä olla loppuunkulunut uskovainen?

Empiiriset tutkimukset osoittavat, että uskovaisuutta ei esiinny luonnossa. Tästä seuraa, että uskovaisuus on luonnonvastaista.
Inkvisiota johti uskovainen ja Hitlerkin totesi saattavansa Jumalan aloittaman luomistyön loppuun maan kamaralla. Uskovainen räjäytti aborttiklinikan palasiksi, CNN ilmoittaa. Joko ymmärrät tilanteen vakavuuden? Koko yhteiskuntamme tuhoutuu jos annamme uskovaisuuden narkomanian päästä takaisin valtaan!

Mutta uskovaisilla on toki sama ihmisarvo kuin kaikilla, rikkinäisyydestä huolimatta. Uskovaisuutta ei tule hyväksyä vaan uskovaiselle tulee pitää mahdollisuutta eheämmän minäkuvan työstämiseen mahdollisimman laajalti esillä. Me rakastamme kuitenkin uskovaisia ihmisinä, mutta emme uskovaisina =). Uskovaisuus ei ole synnynnäinen ominaisuus vaan siihen opitaan. Uskovaisella on usein rikkinäinen tausta tai tiukka konservatiivinen kasvatus. Rikkinäinenkin ihminen voi kuitenkin olla älykäs ja vahva. Uskovaisena oleminen on henkisesti todella stressaavaa. Ja täytyyhän sitä mennä itseensä kun ulkomaailmakin nyrpistelee uskovaisuudelle!
15402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Katotaan Mikon tunnustus

Äänestä

Narkomaaneilla on sairaalloinen tarve erilaisiin riippuvuutta tuottaviin aineisiin. Omissa ryhmissään narkomaanit ylpeilevät narkomaanisuudellaan, mutta peittelevät ja häpeilevät taipumustaan julkisilla paikoilla.

Häpeäntunnetta saatetaan peitellä mahtailulla ja uholla kuten skinitkin toimivat. Samalla kuitenkin syvällä sisimmässään tiedetään, että tämä ei ole tervettä.

Kun siirrymme tutkimaan ateisteja, huomaamme tämän ilmiön. Ateismia ei mainosteta ja se kätketään. Eihän se muille muka kuulu. Ääripää on sairaalloinen evofundamentalismin korostamisentunne, esimerkiksi messuamiset omilla linja-autoilla ja ylpeillään järkiperäisyydellä. Samalla jokin kalvaa sisintä.
Näitkö sen henkisesti väsyneen näköisen nuorukaisen kaupungilla? Näitkö sen halpoihin rääsyihin pukeutuneen laihan pojan, joka katosi korttelin kulman taakse ja erottui kuin tähti planeetan vierestä muusta massasta? Oletko huomannut, kuinka jotkut luokkatoverisi eivät oikein ymmärrä huumoria ja ovat hieman tönkköjä? Entäpä ne ihmiset, jotka eivät pidä puhuttelevasta musiikista vaan tykkäävät ennemmin hevistä ja maanalaisesta? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että voisiko kyseessä olla loppuunkulunut uskosta osaton?

Empiiriset tutkimukset osoittavat, että ateismia ei esiinny luonnossa. Tästä seuraa, että ateismi on luonnonvastaista.
Inkvisiota johti saatana ja Hitlerkin totesi saattavansa Jumalan aloittaman luomistyön loppuun maan kamaralla.(oli siis saatana valkeuden vaatteissa, kuten Raamattukin varoittaa tapahtuvan.)samainen vale- uskovainen räjäytti aborttiklinikan palasiksi, CNN ilmoittaa. Joko ymmärrät tilanteen vakavuuden? Koko yhteiskuntamme tuhoutuu jos annamme saatanan hallita elämäämme. Tehkäämme parannus Jeesuksen nimeen.

Mutta ateisteilla on toki sama ihmisarvo kuin kaikilla, rikkinäisyydestä huolimatta. Ateismia ei tule hyväksyä vaan ateisteille tulee pitää mahdollisuutta eheämmän minäkuvan työstämiseen mahdollisimman laajalti esillä. Me rakastamme kuitenkin ateisteja ihmisinä, mutta emme ateistisina =). Ateistisuus ei ole synnynnäinen ominaisuus vaan siihen opitaan. Ateistilla on usein rikkinäinen tausta tai tiukka kommunistinen kasvatus. Rikkinäinenkin ihminen voi kuitenkin olla älykäs ja vahva. Ateistina oleminen on henkisesti todella stressaavaa. Ja täytyyhän sitä mennä itseensä kun ulkomaailmakin nyrpistelee ateistiselle ja yleensä myös kommunistiselle maailmankuvalle, joka on niin totaalisesti romahtanut, ja vielä enemmän tulee romahtamaan.

Juudas on puhunut! :) :)

Äänestä
  • Ateismi on uskonto siinä missä JT, kristinusko ja Koraanin pänttääminen. Mutta ei sen enempää uskonto kuin kristinuskokaan. Siksi sitä ei tarvitse korostaa. Kristinuskova pysyy yhtä sairaalloisena kuin ateistikin. Mutta parannus on sinullekin tarjolla!

    Äänestä

  • memppa kirjoitti:

    Ateismi on uskonto siinä missä JT, kristinusko ja Koraanin pänttääminen. Mutta ei sen enempää uskonto kuin kristinuskokaan. Siksi sitä ei tarvitse korostaa. Kristinuskova pysyy yhtä sairaalloisena kuin ateistikin. Mutta parannus on sinullekin tarjolla!

    Ateistit ovat usein paremmasta kodista. That is.. the small but huge difference.

    Äänestä

  • Memppa kirjoitti:

    Ateistit ovat usein paremmasta kodista. That is.. the small but huge difference.

    Niinpä oli Heinojen murhaajatkin. Hyvä huomio.

    Äänestä

  • Tavallisesta kodista kirjoitti:

    Niinpä oli Heinojen murhaajatkin. Hyvä huomio.

    he olivat? Mistä asian kuulit? Uutisista? Olet siis tutustunut Heinojen surmaajien perhe-elämään? Heh, epäilen...

    Äänestä

No, et tiedä uskon olemuksesta jos se on mielestäsi tuollainen..
sen henkilökohtaisuudesta, uskon voimasta sille, jolle on avautunut uskon salaisuus.. siitäkään, että uskolla on AINA eheyttävä voima !!
Omia päätelmiäsi uskosta nämä ovat, ei totuus.
Omissa päätelmissä on vain se paha, että ne johtaa helposti harhakuvitelmiin. Jopa sellaisiin, että usko tuhoaa ihmisen, kun sen oikea vaikutus onkin päinvastainen, elämää hoitava.
Voi siitä tulla tuhoavakin voima, jos lähtee kuvittelemaan kaikenlaista itse !
Mutta - jos joku haluaa mollata jotakin asiaa vain sen vastustamisen tähden, voihan sitä keksiä kaikenlaista omassa päässään.
Kenenkään lujasti sanaan perustuvaa uskoa ei jonkun omat päätelmät tyhjäksi tee.
Perustus on vahva ja pienet tuulen henkäykset.. myrskytkään.. ei sitä kaada.
Oikea usko ja siihen juurtuminen kun voittaa koko maailman !!

Äänestä
  • Jumalat on täyttä satua ja herkkäuskoisten toiveunta!
    Onhan jo täysin selvitetty ettei mitään ja minkäänlaisia jumalia ole olemassa.
    Taikausko näköjään vieläkin sekoittaa joidenkin ajattelun ja elämän aivan totaalisesti.

    Äänestä

  • Kaija kirjoitti:

    Jumalat on täyttä satua ja herkkäuskoisten toiveunta!
    Onhan jo täysin selvitetty ettei mitään ja minkäänlaisia jumalia ole olemassa.
    Taikausko näköjään vieläkin sekoittaa joidenkin ajattelun ja elämän aivan totaalisesti.

    onneton ihminen.

    "Jumalat on täyttä satua ja herkkäuskoisten toiveunta!"

    Toivossa on hyvä elää - sanoo muutkin kuin kirppu. Suosittelen.

    "Onhan jo täysin selvitetty ettei mitään ja minkäänlaisia jumalia ole olemassa."

    Mikähän tällainen täydellinen selvitys mahtaa olla? Yrityksistä olen kuullut mutta finaali puuttuu.

    "Taikausko näköjään vieläkin sekoittaa joidenkin ajattelun ja elämän aivan totaalisesti."

    Taikauskosta tällä palstalla on kirjoitettu suht vähän.

    Äänestä

Kirjoituksestasi päätellen et tunne henkilökohtaisesti yhtään uskovaa ihmistä. Mä olen ollut uskossa vasta reilun vuoden, mutta olen jo saanut kuvaa siitä mitä Jeesus tekee ihmisen elämässä.
Uskovaiset ei ole rikkinäisiä ihmisiä. En minä ainakaan eikä mun kaverit. Bussilla me kyllä ajellaan evankelioimassa, enkä uskoani häpeä. Mutta siinä ei ole mitään vikaa.
Jumala on ollut mukana ihmisen elämässä alusta asti, eikä usko ole mitenkään luonnoton asia. Päinvastoin, ihminen joka ei usko mihinkään on luonnoton ilmiö.
Ota säkin selvää miten Jeesus voi parantaa sun elämääsi, äläkä hyvä ihminen kirjottele tänne tollasia. Jookosta?
Siunausta sulle. =)

Äänestä
  • et voi yksioikoisesti tokaista että ihminen ei usko mihinkään, jos hän ei usko siihen nimenomaiseen oppiin että Jeesus oli Jumalan poika. Lienet kuullut, että maailmassa on muutamia muitakin uskontoja kun tämä kristinuskomme; jos Sinäkin olisit sattunut syntymään muslimiyhteisöön, et uhraisi ajatuksn puolikastakaan kristinuskon omaksumiselle, koska "tietäisit" kaikkien naapureittesi ja sukulaistesi lailla että islam on ainoa oikea usko.

    On myös muita vaihtoehtoja: voi uskoa esim. siihen, että jos koettaa inhimillisine vajavuuksineen elellä suunnilleen ihmisiksi ja erityistä pahaa tekemättä, ei ainakaan helvettiin joudu käristymään.

    Äänestä

  • Repe Ruutikallo kirjoitti:

    et voi yksioikoisesti tokaista että ihminen ei usko mihinkään, jos hän ei usko siihen nimenomaiseen oppiin että Jeesus oli Jumalan poika. Lienet kuullut, että maailmassa on muutamia muitakin uskontoja kun tämä kristinuskomme; jos Sinäkin olisit sattunut syntymään muslimiyhteisöön, et uhraisi ajatuksn puolikastakaan kristinuskon omaksumiselle, koska "tietäisit" kaikkien naapureittesi ja sukulaistesi lailla että islam on ainoa oikea usko.

    On myös muita vaihtoehtoja: voi uskoa esim. siihen, että jos koettaa inhimillisine vajavuuksineen elellä suunnilleen ihmisiksi ja erityistä pahaa tekemättä, ei ainakaan helvettiin joudu käristymään.

    Niin, en kyllä voi tietää mitä ois tapahtunut jos oisin syntynyt vaikka muslimiksi. Mutta so far mun Jumalani on ainoa Jumala joka on ottanut muhun yhteyttä ja ainoa Jumala johon mä uskon.
    Olen kyllä kuullut muiden uskontojen taholta erinäisiä mielenkiintosia juttuja koskien esim. rukousvastauksia, mutta olkoon tällä kertaa...
    Helvetiltä ei tosin mun näkemykseni mukaan säästy pelkästään "elämällä hyvin" vaikka moni haluaisi niin uskoa. Mutta se siittä...
    Rauhaa ja siunausta.

    Äänestä

  • Ei jeesus tee sinulle eikä kenellekkään yhtään mitään.
    Mietippä mikä oli ongelmasi ennenkuin hurahdit uskoosi?
    Ihminen on luonut jumalan eikä jumala ihmistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

memppa kirjoitti:

Narkomaaneilla on sairaalloinen tarve erilaisiin riippuvuutta tuottaviin aineisiin. Omissa ryhmissään narkomaanit ylpeilevät narkomaanisuudellaan, mutta peittelevät ja häpeilevät taipumustaan julkisilla paikoilla.

Häpeäntunnetta saatetaan peitellä mahtailulla ja uholla kuten skinitkin toimivat. Samalla kuitenkin syvällä sisimmässään tiedetään, että tämä ei ole tervettä.

Kun siirrymme tutkimaan uskovaisia, huomaamme tämän ilmiön. Uskovaisuutta ei mainosteta ja kätketään. Eihän se muille muka kuulu. Ääripää on sairaalloinen uskovaisuuden korostamisentunne, esimerkiksi messuamiset omilla linja-autoilla ja ylpeillään uskovaisuudella. Samalla jokin kalvaa sisintä.
Näitkö sen henkisesti väsyneen näköisen nuorukaisen kaupungilla? Näitkö sen halpoihin rääsyihin pukeutuneen laihan pojan, joka katosi korttelin kulman taakse ja erottui kuin tähti planeetan vierestä muusta massasta? Oletko huomannut, kuinka jotkut luokkatoverisi eivät oikein ymmärrä huumoria ja ovat hieman tönkköjä? Entäpä ne ihmiset, jotka eivät pidä rankemmasta musiikista vaan tykkäävät ennemmin gospelista ja humpasta? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että voisiko kyseessä olla loppuunkulunut uskovainen?

Empiiriset tutkimukset osoittavat, että uskovaisuutta ei esiinny luonnossa. Tästä seuraa, että uskovaisuus on luonnonvastaista.
Inkvisiota johti uskovainen ja Hitlerkin totesi saattavansa Jumalan aloittaman luomistyön loppuun maan kamaralla. Uskovainen räjäytti aborttiklinikan palasiksi, CNN ilmoittaa. Joko ymmärrät tilanteen vakavuuden? Koko yhteiskuntamme tuhoutuu jos annamme uskovaisuuden narkomanian päästä takaisin valtaan!

Mutta uskovaisilla on toki sama ihmisarvo kuin kaikilla, rikkinäisyydestä huolimatta. Uskovaisuutta ei tule hyväksyä vaan uskovaiselle tulee pitää mahdollisuutta eheämmän minäkuvan työstämiseen mahdollisimman laajalti esillä. Me rakastamme kuitenkin uskovaisia ihmisinä, mutta emme uskovaisina =). Uskovaisuus ei ole synnynnäinen ominaisuus vaan siihen opitaan. Uskovaisella on usein rikkinäinen tausta tai tiukka konservatiivinen kasvatus. Rikkinäinenkin ihminen voi kuitenkin olla älykäs ja vahva. Uskovaisena oleminen on henkisesti todella stressaavaa. Ja täytyyhän sitä mennä itseensä kun ulkomaailmakin nyrpistelee uskovaisuudelle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu